X niin kuin Xandra Maria ja hinkuyskä

Muuan esiserkku sai kasteessa nimekseen Xandra Maria. Kun sukuharrastaja näki nimen Padasjoen seurakunnan lastenkirjassa, oli hän aivan varma, että nimi kokonaisuudessaan olisi Alexandra, mutta ei, kastettujen luettelossa seisoi selvästi Xandra. Tyttöstä lienee silti kutsuttu Santraksi tai muulla suomalaiseen suuhun sopivalla nimellä.

Xandra Maria Joonaksentyttären (s. 1856) isä oli tytön syntyessä sotilas, joka oli saanut nimen Mörk. Perhe asui silloin Nyystölän kylän Tulppalassa - heidän kohtaloistaan nälkävuosina olen kirjoittanut blogini alkutaipaleella.

Xandran elämä jäi kovin lyhyeksi; hän ei ehtinyt nähdä neljättä syntymäpäiväänsä, kun hän kuoli hinkuyskään juhannuksen alla 1860. Siihen aikaan perhe asui Nyystölän Pekkolassa ja isä oli entinen sotilas.

Lovis Corinth: Sairas lapsi (1918) (NGA Images)

Hinkuyskä vei tuohon aikaan paljon pikkuväkeä liian aikaiseen hautaan. Padasjoen seurakunnassa Xandran kuolinvuonna kirjattiin 13 lapselle kuolinsyyksi hinkuyskä, "kikhosta". Vanhimmat heistä olivat 4-vuotiaita, nuorimmat pieniä vauvoja. Hinkuyskään kuolleita lapsia oli eri kylissä touko-joulukuussa eikä tauti näyttänyt olevan sen erityisemmin kohtalokas mihinkään tiettyyn aikaan vuodesta tai missään tietyssä pitäjän osassa. Arno Forsiuksen artikkelissa mainitaan, että 1800-luvun loppupuolella noin 7 % hinkuyskään sairastuneista 2-5-vuotiaista kuoli tautiin, alle 1-vuotiaista jopa 25 %.  

amä

10-vuotiaana ruodun elätettäväksi

Leena Sofia Joonaantytär Mörk oli 10 vuoden ikäinen vuonna 1869, kun hän tuli työruodun elätettäväksi. Edellisenä vuonna hän oli jäänyt sisartensa kanssa orvoksi äidin kuoltua lavantautiin. 

Padasjoen seurakunnan vaivaisruotuluetteloista 1855-1881 näkyy, että pitäjässä pidettiin kirjaa kaksista köyhäinhoitoruoduista. Toiset niistä olivat vaivais- eli köyhäinruotuja (fattig rotan) ja toiset taas ns. työruotuja (arbets rotan). Tätä ehkä selittää Sukututkimuksen jatko-opas (Suomen Sukututkimusseura 2008, s. 24-26), jota lainaan:

"Seurakunnallisen köyhäinhoidon päämuodot olivat 1700-luvulla satunnaisten avustusten jakaminen köyhäinkassasta sekä pitäjän talojen jakaminen lähekkäisten kylien muodostamiksi vaivaisruoduiksi, joihin kuhunkin sijoitettiin yksi avuntarvitsija kerrallaan. Talot ruokkivat ja majoittivat häntä vuorotellen esimerkiksi vuorokauden tai muun sovitun ajanjakson kerrallaan, ja sen päätyttyä hänet kyydittiin seuraavaan taloon."

[1700-luvun lopulla] "Ruotuhoidon ja kassa-avustusten rinnalle kehitettiin samaan aikaan uusi köyhäinhoitomenetelmä, kun orpolapsia alettiin ruodulla kierrättämisen sijasta antaa elätteelle eli kasvatettavaksi taloihin palvelusvelvollisuutta vastaan."

Hariton Platonov (1842-1907):
Pikku lastenhoitaja 1880 (Wikimedia)

Olikohan Leena Sofia annettu elätteeksi johonkin työruodun taloon vai kiersikö hän talosta toiseen? Ilmeisesti hänet 10-vuotiaana katsottiin kuitenkin työhön sopivaksi ja kykeneväksi, koska hänet sijoitettiin nimenomaan työ- eikä vaivaisruotuun. Nyystölän kylän taloista muodostetun työruodun numero oli 14, ja todennäköisesti kaikki ruodun seitsemän taloa osallistuivat tyttösen elatukseen. Hän sai näin jatkaa asumistaan omassa kotikylässään.

Leena Sofia Joonaksentytär sai piianpestin 15-vuotiaana Nyystölän Harjulan torpasta. Hän ehti olla vuosipalveluksessa muutamassa muussakin talossa, ennen kuin 22-vuotiaana kuulutettiin ja vihittiin Vähä-Suntelan rengin Aatu Aataminpojan (s. 1851) kanssa. Aatu oli syntyisin Sysmästä ja tullut 20 vuotta täytettyään Nyystölään palvelukseen. Perhe asui ainakin 1800-luvun loppuun asti Nyystölässä, missä heille syntyi viisi lasta, heistä vanhimpina Leena Aatuntytär (s. 1884) ja Jalmari Aatunpoika (s. 1887).

Virmailan suku I (Vuorela 2001, 2. lis. p.) arvelee, tosin kysymysmerkin kanssa, että Leena Sofia olisi muuttanut Asikkalaan samana vuonna kuin hänet vihittiin Nyystölässä. Sellaisesta en löytänyt viitteitä.

**********

Padasjoen seurakunnan tilikirjoja tutkiessani huomasin sellaisenkin asian, että Joonas Mörkin lapsille, siis Leena Sofialle ja hänen sisarilleen, oli annettu useana vuonna avustusta köyhäinkassasta. Ne olivat varmaan noita satunnaisia kassa-avustuksia. Ensimmäinen niistä myönnettiin joulukuussa 1864 Joonas Mörkin vaimolle ja lapsille, ja sen jälkeen pelkästään lapset saivat tietyn summan kolme kertaa vuodessa vuosina 1865-1867. Tämän nostaa mieleeni jälleen kysymyksen Joonaksen katoamisesta: lähtikö hän paikkakunnalta jo tuolloin? Vai oliko muuten kykenemätön huolehtimaan perheestään?

ami

Avustuksia köyhäinkassasta

Kaivellessani tietoja Mörkin tyttöjen kohtaloista[*] löysin heidän äitinsä nimen Padasjoen kirkonkassan tileistä vuodelta 1868. Kassakirjassa on aukeama, jolle on kirjattu köyhäinkassan tulot vasemmalle ja samaisen kassan menot eli annetut avustukset oikealle sivulle.

Padasjoen seurakunnan kirkonkassan köyhäinkassan sivu Kansallisarkiston digiarkistosta.

Köyhäinkassan toukokuun alusta alkavan sivun keskivaiheilta löytyy merkintä avustuksesta:

"Itsellinen Lisa Mörk Nyystölästä sairas sekä 3 lasta". Avustussumma on ollut kaksi markkaa. 

Tuossa vaiheessa touko- tai kesäkuuta Liisa Yrjöntytär Mörk on ollut jo sairas, ja perhe on tarvinnut apua köyhäinkassasta. Mieleen nousee kysymys, että onko Joonas-puoliso kadonnut jo tässä vaiheessa, siis silloin, kun tyttöjen Liisa-äiti oli vielä elossa. Mielessäni olin kuvitellut, että entinen ruotusotilas Joonas Mörk niin ikään menehtyi lavantautiin tai nälkään, mutta jospa hän oli häipynyt paikkakunnalta jo aikaisemmin?

Samasta köyhäinkassasta on maksettu vähän myöhemmin kahden markan summa itsellisen Lisa Mörkin ruumisarkkua varten. Hänet haudattiin 1.7.1868. 

Köyhäinkassan tilikirjasta en löydä avustuksia tytöille äidin kuoleman jälkeen. Seuraavaksi tartun seurakunnan vaivaisruotuluetteloon ja vaivaishoitojohtokunnan pöytäkirjoihin, mutta niitä ei ole digitalisoitu, vaan pitää mennä paikan päälle Hämeenlinnan maakunta-arkistoon.


[*]Samasta aiheesta aikaisemmin:
        Liisa Yrjöntyttären ja Joonas Mörkin perheestä
        Nälkävuosi-kirjasta
        Perheen vanhimmasta Amalia-tyttärestä

amä

Amalia Joonaantytär Mörk

1860-luvun jälkipuolen katovuodet jättivät paljon orpoja ja leskiä jälkeensä. Vuosina 1866-1868 Suomessa arvellaan kuolleen 8 % väestöstä nälkään ja kulkutauteihin, kaikkiaan noin 150.000 ihmistä.

Mitä tapahtui kolmelle tytölle Padasjoella, kun heidän äitinsä kuoli lavantautiin kesäkuussa 1868 ja isänsä katosi samoihin aikoihin jäljettömiin?

Vanhin tytöistä, Amalia Joonaantytär Mörk (s. 1852), oli lähes 16-vuotias äidin kuollessa. Perhe oli aina asunut Padasjoen Nyystölässä, missä isä oli ollut eri taloissa renkinä. Isän ruotusotilasvuosien ajan he olivat asuneet sotilastorpassa, mutta nälkävuosien aikaan heidät on merkitty Nyystölän Verhoon itsellisinä. Orvoksi jäätyään Amalia jää Verhoon, mutta saa seuraavana vuonna piian paikan Nyystölän Pekkolan talosta.

V.A. Serov: Maalaistalon piha Suomessa. (1902)

Ajan tavan mukaan Amalia vaihtaa palveluspaikkaa Nyystölän taloissa  vuoden tai kahden välein, kunnes palaa takaisin Pekkolaan. Siellä hänet kuulutetaan naapuritalon rengin, Nyystölässä syntyneen ja kasvaneen Alfred Heikinpojan (s. 1853) kanssa. Häitä vietetään syksyllä 1874.  Esikoispoika Heikki Alfredinpoika syntyy seuraavana vuonna. Heikin ollessa parivuotias perhe muuttaa Kalkkalaan, joka oli ollut Amalian isän kotitalo. Siellä syntyy perheeseen Maria Pauliina 1878, Eemeli (Emil) 1882 ja Lyyli (Lydia) 1885 sekä kaksi nuorempaa lasta. 

Virmailan suku -kirjan mukaan Amalia ja Alfred muuttavat Hausjärvelle seuraavan vuosisadan puolella. (Kalevi Vuorela: Virmailan suku. I osa. 2., lisätty p. 2001.)

amä

Sofia, sotilaan tytär

Sofia, äitinsä kaimaksi kastettu, syntyi sotilaan tyttärenä vuonna 1732. Lapsuuskoti oli Padasjoella, minne isä Nils Springman oli tullut Ruotsista ratsumieheksi Sofian enolle, joka oli koko ratsutilan, heidän Virmailansa, isäntä. Sofian isä ja äiti menivät naimisiin, ja niin isä jäi Suomeen eikä enää palannutkaan omien vanhempiensa tykö Etelä-Ruotisiin.

Sofia Nilsintyttärellä oli kolme vanhempaa siskoa, Liisa, Maria ja Kristiina. Hänen jälkeensä syntyivät vielä pikkusiskot Margareetta ja Anna. Lisäksi samassa pihapiirissä oli serkkuja, Heikki-enon lapsia. Mutta kaikki muuttui, kun Sofia oli 10-vuotias, sillä isän uusi työ oli Osoilan kylässä, ja perhe muutti sinne. Nuorena neitona Sofia työskenteli usean vuoden piikana enonsa talossa Virmailassa, mutta kahdenkymmenen ikäisenä hän oli palannut taas vanhempiensa luo.

Sofia, sotilaan tytär, vihittiin sotilaan kanssa. Sulhanen oli rakuuna Heikki Eskonpoika Nyström (s. 1718), joka oli syntyisin Kaukelan kylän Alimmaisen talon poika, mutta teki ratsupalvelusta Nyystölässä. Pulkkilan Padasjoen historia arveleekin, että ratsumiehen sotilasnimi Nyström olisi väännös hänen asuinpaikastaan Nyystölästä. Sinne Sofiakin muutti häitten jälkeen 1754. Rippikirjassa heidät kirjattiin Nyystölän rakuunoiden sivulle. Heikki palveli armeijassa vuosina 1750-1757, jolloin hän perheensä kanssa muutti kotitilalleen. Samana vuonna Alimmaisen leskiemäntä kuoli, ja Heikistä tuli talon isäntä.

Vielä 1700-luvulla kaskeaminen oli Padasjoella yleistä.
I. K. Inhan ottamassa valokuvassa kaskenviertäjiä Enossa.
Svenska litteratursällskapet i Finland. (Flickr)

Lapsia Sofia Nilsintyttärelle ja Heikki Eskonpojalle siunaantui kahdeksan: Nyystölässä syntynyt Maria (s. 1755) ja Kaukelassa syntyneet Heikki (s. 1757), Johannes (s. 1760), Eeva (s. 1763), Esa (s. 1766), Joonas (s. 1768), Arvi (s. 1771) ja Anna (s. 1774). Lapsista vanhimmasta pojasta Heikki Heikinpojasta tuli isäntä Alimmaisen taloon isänsä jälkeen.

Sofia Nilsintytär kuoli kotonaan vanhuuteen Kaukelan Alimmaisissa 76-vuotiaana. Sitä ennen hän oli ehtinyt olla leskenä kolmisenkymmentä vuotta, sillä Heikki Eskonpoika oli menehtynyt sairauteen jo 1779.

api

Lavantautivuosi

Liisa Yrjöntytär syntyi vuonna 1826 Padasjoen Nyystölässä. Hänet vihittiin vuonna 1852 samasta kylästä olevan isoiso...isäni veljen Joonas Joonaksenpojan kanssa. Joonas liittyi ruotuarmeijaan vasta oltuaan naimisissa muutaman vuoden, kun perheeseen oli syntynyt jo pari lastakin, ja sai sotilasnimen Mörk, josta viime viikolla kirjoitin blogissani. Samalla perheen uudeksi kodiksi tuli Tulppalan sotilastorppa Nyystölässä.

Mutta takaisin Liisaan. Hänen elämänsä päättyi Nyystölän Verhossa varsin varhain, kun hän ei ollut täyttänyt vielä 42. ikävuottaan. Kuolinsyy oli lavantauti ja vuosi 1868. 

Etsin Liisa Yrjöntyttären kuolinsyytä, kun kirkonkirjojen kuolleitten luettelossa kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota vuoteen 1868. Siihen aikaan pitäjän kuolleitten listaan mahtui normaalisti neljän kuukauden verran nimiä yhdelle sivulle. Vuonna 1868 pelkästään toukokuun nimet veivät kaksi sivua, samoin kesäkuun. Suurimmalla osalla kuolinsyy oli "tyfus", lavantauti. Nälkävuodet ja kulkutautiepidemia veivät runsaasti vanhempaa väkeä ja pieniä lapsia ennenaikaiseen hautaan, mutta joukossa oli paljon myös parhaassa iässä olevia pitäjäläisiä, mm. seurakunnan kirkkoherra Ingman.

Rippikirjan sivulle kirjattiin Liisan kuolintieto. Samalle sivulle merkittiin Joonas Mörkistä, että hänen olinpaikkansa oli tuntematon ja että hänen sanottiin kuolleen. Kuoliko hän samaan lavantautiin vaimonsa kanssa,  mutta kukaan ei tiennyt minne? Joutuiko hän onnettomuuteen? Vai katosiko hän muuten vain? Siihen tuskin saadaan koskaan selvyyttä.

Liisa Yrjöntyttären kuollessa perheessä oli kolme elossa olevaa lasta. Esikoinen Amalia Mörk oli rippikouluikäinen tuohon aikaan ja hän sai työtä piikana. Nuoremmat sisarukset Leena ja Pauliina olivat vasta 9- ja 7-vuotiaita, ja heistä tuli isättöminä ja äidittöminä ruotuvaivaisia. Palaan siihen toisella kertaa, kun olen tutkinut, löytyykö heidän ruotuvaivaisuudestaan lastenkirjan merkintöjen lisäksi muita dokumentteja. He jäivät asumaan Nyystölän Verhoon rippikouluikäänsä asti ja sieltä muuttivat kumpikin sitten tahoilleen.

amä