sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Amalian tarina (osa 1/2): Räisälästä Padasjoelle

Tämä on Amalian tarina.

Amalia Starck syntyi Räisälässä vuonna 1841. Hänen isänsä Petter Starck oli ollut pappina monissa luovutetun alueen seurakunnissa ja viimeksi pitkään Räisälässä. Amalian äiti oli Carolina Elisabet Tapenius, Iitin kappalaisen tytär, joka oli todennäköisesti syntynyt Rautjärvellä, jossa isä oli pitkään pappina. Syntymätietoa ei voi kuitenkaan varmistaa, koska seurakunnan kirkonkirjat paloivat lähes täysin pappilan palossa 1856.


Räisälän kirkko elokuussa 1941.
SA kuva 
37286.

Amalian häitä vietettiin kesäkuussa 1867 kotona Räisälän Ivaskassa, jossa oli kaksoishäät, koska myös nuorin sisaruksista, Olga Pauliina, meni samana päivänä miehelään. Päivä oli siis suuri juhlapäivä, mutta sitä varjosti monenlainen suru. Amalian ja Olgan isä, seurakunnan kappalainen, oli kuollut keväällä vain muutamaa kuukautta ennen tyttärien vihkimistä. Amalian sulhanen puolestaan oli leski, joka oli edellisen vuoden aikana saatellut hautaan ensimmäisen vaimonsa, tämän pappilassa asuneen äidin sekä perheen kaksi tytärtä. Leski-isällä oli vielä seitsemän lasta huollettavanaan.

Amalian tuore aviomies oli Padasjoen kirkkoherra Magnus Ingman, joka oli syntynyt 1819 Suonenjoella käräjätuomarin ja tämän vaimon poikana. Kirkkoherra oli tullut Padasjoen seurakuntaan Ristiinasta kuusi vuotta aikaisemmin, mutta oli sitä ennen työskennellyt useissa Savon ja luovutetun alueen seurakunnissa, mm. Räisälässä. Siellä hän oli jo tutustunut samassa seurakunnassa työskentelevään Amalian isään ja tämän perheeseen, mutta tuohon aikaan Magnuksen vanhimmat lapset syntyivät ja Amalia oli alle kymmenvuotias. Padasjoelle muutettaessa Magnus Ingmanilla oli vaimo Christina Antonetta Åberg ja kuusi lasta, joille syntyi Padasjoella vielä kolme sisarusta. 

Juuri Magnus Ingmanin nimi kiinnitti sukuharrastajan huomion ensimmäiseksi. Etsiessään sukulaisten nimiä Padasjoen kirkonkirjoista nälkävuodelta 1868, harrastajan silmät sattuivat tietoon, että seurakunnan kirkkoherra oli niin ikään menehtynyt kyseisen vuoden keväällä samoin kuin hänen vastasyntynyt tyttärensä Amalia. 

Äiti-Amaliasta tuli leski vain 26 vuoden ikäisenä. 10 kuukautta aikaisemmin hän oli avioitunut ja huhtikuussa 1968 synnyttänyt esikoistyttärensä, joka kastettiin äidin kaimaksi. Tyttö eli vain parisen viikkoa, ja viikko hänen jälkeensä kuoli lavantautiin Magnus Ingman. Isä ja tytär siunattiin haudan lepoon samana päivänä.

Amalia jäi aluksi asumaan Padasjoelle, ja hänestä tuli yksinhuoltaja edesmenneen miehensä seitsemälle lapselle. Heistä isot pojat asuivat ja kävivät koulua muualla, isän kaima Magnus pääsi ylioppilaaksi vain vuosi isän kuoleman jälkeen. Vielä vuonna 1870 Amalia sai järjestää yhdet hautajaiset, kun yksi pikkutytöistä kuoli. Silloin Amalia ei ollut vielä edes 30-vuotias.

1873 Amalia palasi synnyinseudulleen Räisälään, ja lapset muuttivat hänen mukanaan.

(Amalian tarina jatkuu osassa 2/2.)


*** *** *** ***

Vähän Amalian sukupuuta:

Amalia Natalia Alexandra Starck (s. 1841 Räisälä)
     isä pastori Petter David Starck (1795 Seiskari - 1867 Räisälä)
          isä tullipäällysmies Gustaf Vilhelm Starck ( - 1807 Räisälä)
          äiti Maria Kristina Hornborg (1765 Koivisto - 1839 Räisälä)
     äiti Carolina Elisabet Tapenius (1807 Rautjärvi? - 1890 Räisälä)
          isä pastori Carl Tapenius (1773 Jämsä - 1852 Iitti)
          äiti Hedvig Lovisa Westrin (1778 Suomenniemi - 1855 Iitti)

Magnus Ingman (1819 Suonenjoki - 1868 Padasjoki)
     isä tuomari Erik Johan Ingman (1779 Tukholma - 1823 Suonenjoki)
     äiti Agatha Lovisa Ahnger
1. vaimo Christina Antonetta Åberg (1829 Hamina - 1866 Padasjoki)


Lähteet:
     Seurakuntien kirkonkirjat: Iitti, Ristiina, Padasjoki, Räisälä, Suomenniemi, Suonenjoki.
     Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Magnus Ingman. Verkkojulkaisu 2005 <http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=15534>. Luettu 14.12.2014.
     Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852: Petter David Starck, Carl Tapenius, Erik Johan Ingman

lauantai 6. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivä rintamalla 1942

Sukuharrastaja on löytänyt Sotapäiväkirjat, joita kaipaili pari vuotta sitten. Tänään, Suomen viettäessä 97. itsenäisyyspäiväänsä, esille pääsee katkelma Hämeen Jääkäripataljoonan, JP 4:n, itsenäisyyspäivän vietosta rintamalla sotapäiväkirjan merkintöjen kertomana.


Joulukuussa 1942 elettiin asemasodan vaihetta, JP 4 oli sijoittunut Äänislinnaan (nykyinen Petroskoi):
6.12.1942 
  9.00 Kenttäjumalanpalvelus, johon osallistuivat kaikki Neglinka-joen pohj. puolella majoitetut yksiköt. 
12.30 Itsenäisyyspäivän juhla Louhen salissa, jossa oli seuraava ohjelma:   Kuorolaulua jonka esitti Tampereen laulajat.  2) Kom. juhlapuhe.  3) Yksinlaulua, esittäjä luutn. Lehti.  4) Lausuntaa, vänr. Haapakoski.  5) Maammelaulu, ja kolminkertainen "Eläköön" Isänmaalle. 
13.30 - Kahvitarjoilu lottakanttiinissa. Komentaja kiitti juhlan jälkeen pataljoonaa siitä, että aikaisemmin suoritettu huoltotarkastus oli osoittanut, että JP 4 oli paras Div. yksiköistä. Palkkiona patl:lle yksi vapaa päivä. 7.12.1942.

Kuva: SA-kuva 55471. Ensimmäinen kanttiini avattu Äänislinnan teatteriravintolassa. Lokakuu 1941.

Lähteet:
Ari Parkkola: Hämeen Panssaripataljoonan historia ja perinteet, Osa 1. Lehdessä Panssari 3/2003.
Jääkäripataljoona 4:n (JP 4) sotapäiväkirja T1444 10.6.41-31.12.1942, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto


keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Alvar Cawénin taidenäyttely vuonna 1910

Kun sukuharrastaja keksi, että taidemaalari Alvar Cawén saattoi olla "Cawan" Tove Janssonin kirjassa, hän suunnisti netissä Kansalliskirjaston sanomalehtiarkistoon nähdäkseen, mitä lehdet mahdollisesti kirjoittivat taiteilijasta. Lehtiä on digitalisoitu kaiken kansan nähtäväksi vuoden 1910 loppuun asti, jolloin Cawén oli 24-vuotias. Sitä ennen löytyy mm. pikku-uutisia siitä, kuinka hän anoi taiteilija-apurahaa opiskellakseen Pariisissa (vuosien 1909 ja 1910 lehdissä), ja hänen nimensä on hirvenmetsästysluvan saaneiden listassa (Hämetär 1908).

Vuonna 1910 Alvar Cawénilla oli oma taidenäyttely Helsingin Ritarihuoneella. Uusi Suometar julkaisi Ritarihuoneen näyttelystä arvostelun lehdessään no 20 (s. 5-6) 26.1.1910. Alla on muutama lainaus artikkelista. Kuva on taiteilijan omakuva vuodelta 1923 (The Athenaeum -sivusto).


"Alwar Cavénin taidenäyttely  
   Lauvantaina avasi Ritarihuoneella oman erikoisnäyttelynsä taiteilija Alwar Cavén.
   Meille oli tämä taiteilijanimi vallan outo. Vuosinäyttelyssämme emme muista nähneemme ainoatakaan harjoitelmaa sennimiseltä taiteilijalta, joka nyt äkkiä esiytyy omalla näyttelyllä ... eikä edes vaatimattomassa "Pirtin" huoneustossa, vaan suuressa Ritarihuoneen salissa. Hieman epäillen tällaisen tuntemattoman taidenäyttelyä, pistäysimme avajaisiin lauvantaina.
   Suuren salin pari seinämää täynnä kankaita, joukossa suuriakin laatukuvia, jotka eivät suinkaan huonoilta näyttäneet ensi silmäyksellä eivätkä huonoja olekaan. Ja näiden välillä maisemia ja olletikin muotokuvia, suuria kokovartalon kuviakin, katukuvia Parisista, harjoitelmia alastoman naismallin mukaan y. m.
   Taiteilija on siis opiskellut Parisissakin. Kahtena vuonna ja viimeksi 1908-9 kuuluu hän harjoittaneen siellä opintoja Gottetin ja Simonin johtamassa yksityisakatemiassa saatuansa kotimaassa ensimmäisen ohjauksen Wilho Sjöströmiltä ja käytyänsä Ateneumin piirustuskoulua vuosina 1904-06. Ilman ennakko-opintoja hän ei siis olekaan tämä nähtävästi tuottelias nuori taiteilija, joka vasta kuuluu olevan 23 vuotias mies.
   Luettelon mukaan käsittää näytteillä oleva kokoelma 44 valmista maalausta ja harjotelmaa. Pari aikaisinta on merkitty vuosiluvulla 1905, muut jakautuvat tasaisemmin seuraaville vuosille, joista kaksi viimeistä on ollut sangen hedelmällistä. Viime vuodelta, jonka taiteilija on viettänyt osaksi Parisissa, osaksi kotimaassa, on lähes parikymmentä kangasta."
Näitä tietoja seuraa yksityiskohtaisempi kuvaus taiteilijan aiheista, tyylistä, värienkäytöstä ja arvostelu yksittäisistä maalauksista.
   "Laatukuvia on kokoelmassa useita. Ensi vuosinansa on taiteilija mielellänsä valinnut aiheita kansanelämästä maalaten lapsia nappikuoppasilla, sisäkuvia renkituvasta ja kodasta, vedennoutajan hevosinensa avannolla, miesväkeä kuulanheitossa maatalon luona j.n.e."
   "Tosin on piirustus vielä paikoin jäykkää ja tosin ovat taiteilijan värit eräissä verrattain köyhät sovinnaisuudessansa, mutta niissä on sentään paljo hyvää havaintoa henkilöihin, ja ympäristöön nähden sekä ylipäänsä sellaista rehellisyyttä suorituksessa, mikä todistaa taitelijan työskennelleen todellisuuden opastuksella."
Hakukone löysi vielä tiedon, että Tampereen Taidemuseossa on yhteisnäyttely "Alvar ja Ragni Cawén - Elämänvirrassa" syksyllä 2015. Näyttelyssä on esillä taiteilijapuolisoiden sekä heidän läheisimpien taiteilijaystäviensä tuotantoa. Sinne voisi sukuharrastajakin suunnata, kunhan sinne asti päästään.

api

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Sukulainen Tove Janssonin kirjassa?

Kun harrastus oikein puraisee, alkaa nähdä sukulaisia vaikkapa Tove Janssonin kirjassa. Kas näin kävi sukuharrastajalle, joka keväällä intoutui lukemaan Tove Janssonin kirjaa kirjailijan syntymän 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. 

Kyseessä oli Kuvanveistäjän tytär (WSOY 1968/2008), viehättävä pieni kirja, joka koostuu lyhyehköistä kertomuksista tai novelleista. Ne lienevät varsin omaelämänkerrallisia, tapahtumapaikkoina ovat mm. Janssonien koti Helsingissä.

Kertomuksessaan "Juhlimisista" Tove Jansson kuvaa, miten hänen isällään oli tapana mennä kaupungille ja tuoda sieltä kavereita juhlimaan kotiin. Näitä juhlijoita lapset sitten katselivat ja kuuntelivat, ainakin yläkerran porraskaiteen raoista. 
"Joskus minä heräsin yöllä maailman kauneimpaan musiikkiin, balalaikan- ja kitaransoittoon. Isä soitti balalaikkaa ja Cawan kitaraa, he soittivat yhdessä ja hyvin hiljaa, melkein kuiskaten, kumpikin oli jossain kaukana ja sitten he tulivat lähemmäksi ja toinen teki toiselle tilaa niin että joskus oli kitaran vuoro ja joskus balalaikan." (s. 26)
"Heidät näkee ylhäältäpäin ja he istuvat sohvalla ja tuoleilla tai kulkevat hitaasti ympäri salonkia. Cawan istuu kitaran yli kyyristyneenä ikään kuin piiloutuisi siihen..." (s. 27)
Cawan? Kuka Cawan? Voisiko olla...? Samassa kertomuksessa Tove Jansson mainitsee äitinsä saaneen lahjoja vierailta, mm. Ruokokoskelta ja Salliselta, joten eikö Cawan voisikin olla Cawén, Alvar Cawén, joka Jalmari Ruokokosken ja Tyko Sallisen lailla on yksi Suomen tunnettuja taiteilijoita 1900-luvun alkupuolelta?


Alvar Cawén: Sokea soittoniekka (1922)
Kirjasta "Pohjolan maalaustaidetta. Nykyaikaisen maalaustaiteen
läpimurto" (1950) (Wikimedia)

Siispä sukuharrastaja ryhtyi etsimään todistetta epäilyilleen. Hakukone löysi kuin löysikin kuvan, jossa taiteilijat Alvar Cawén ja Viktor Jansson poseeraavat boksissaan Pariisissa. He ovat siis olleet kämppäkavereita opiskellessaan Ranskassa 1910-luvulla! Valitettavasti en voi laittaa löytämääni kuvaa blogiini tekijänoikeussyistä, mutta sitä voi käydä kurkkaamassa Museoviraston Kuvakokoelmat-sivustolta tämän linkin kautta. Kansallisbiografia tietää kertoa, että Cawén ja kuvanveistäjä Jansson jakoivat ateljeen Pariisissa.

Cawénin koko nimi oli Frans Alvar Alfred Cawén. Hän syntyi vuonna 1886 Korpilahdella, missä hänen isänsä oli tuolloin kappalaisena. Alvar suuntautui jo nuorena taiteilijan uralle, hän opiskeli parikymppisenä Helsingissä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, jonka opettajana hän itse myöhemmin työskenteli. Myös hänen puolisonsa Ragni, o.s. Holmberg (1891-1981), oli taidemaalari. Heillä oli yksi poika, Matti Robert (s. 1928). Alvar Cawén oli sairaalloinen nuoresta pitäen, ja vuonna 1935 hän kuoli 48-vuotiaana. (Lähteet: Kansallisbiografia, Korpilahden seurakunnan syntyneiden luettelo 1886-1888.)

Niin, se sukulaisuus. Alvar Cawénilla ja sukuharrastajalla on yhteiset esivanhemmat 1700-luvulla Padasjoen Kaukelassa Alimmaisen talossa. Cawénin esi-isä Joonas Heikinpoika Cavén lähti opintielle ja päätyi Lammin nimismieheksi, hänen veljensä Juho Heikinpoika, harrastajan esi-isä, taas isännäksi Lammin Ronnin Jaakkolaan. Harrastaja palaa Cavénien/Cawénien sukuhaaraan tuonnempana uudelleen.


Lisäys: Blogissa taiteilija Cawénista ja hänen taidenäyttelystään 1910 Helsingissä

api

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Å niin kuin Åke. Ja aakkosjuttujen koontia.


Saanko esitellä yhden suvun nuorimmaisista: Tässä on Åke, kuvassa 1 v. Nyt vuosia on tullut toinen mokoma ja rapiat lisää.

** ** ** ** ** **

Åke päättää sukuharrastajan tammikuussa alkaman aakkosjuttujen sarjan. Ä:llä tai Ö:llä alkavia etunimiä ei ole sattunut silmiin, ja suvun piiristä niitä ei varmasti löydykään, jos pysytellään etunimissä.

Sarjassa on kaikkiaan 26 juttua, joista kahden päähenkilö(t) eivät kuulu sukuun. August Fredrik Granfelt omisti kartanon, jonka palvelusväkeen yksi esieno kuului 1800-luvulla. Hämeen Qvintinus-nimisiä piti etsiä Suomen Sukututkimusseuran Hiski-haulla

Vaihtelun vuoksi harrastaja päätti etsiä N-alkuisia nimiä Hämeen lehdistä hakemalla Nikodemus-nimisiä Kansalliskirjaston digitoimista sanomalehdistä. Löytyikin mukava juttu kyntökilpailun voittaneesta Nikodemuksesta. Lehtiartikkelista alkanut Nikodemuksen tutkaileminen johtikin yllättävään, mutta varsin hykerryttävään lopputulokseen: hän osoittautui sukulaiseksi, sillä Nikodemuksen äiti, Unikon torpan emäntä, on esitäti. Lisäksi Nikodemuksen sisko meni miehelään yhden esiäitini veljen kanssa eli lienee esikäly. Näin Nikodemus kuuluu sukuun harrastajan molempien isänpuoleisten isovanhempien kautta! Eli kaikkea voi löytyä, kun alkaa penkoa sanomalehtiartikkelien taustoja.

Nyt aakkoset jäävät taakse, ja sukuharrastaja suuntaa uusiin tarinoihin. Jossain vaiheessa ohjelmassa on sukulaisen metsästystä Tove Janssonin kirjasta, kirkonkirjoissa havaittu tulevan musiikkinäytelmän nimihenkilö ja muuta mukavaa. 

torstai 23. lokakuuta 2014

Z niin kuin Zenobia Johannantytär

Vähiin käy ennen kuin loppuu, niin myös sukuharrastajan aakkosjutut. Neljä kirjainta on vielä jäljellä, mutta löytyyko loppuun etunimiä Ä- ja Ö-kirjaimille? 

Z-kirjaimelle tarina sen sijaan on tässä: Zenobia Johannantytär syntyi Luopioisissa Kyynärön kylässä vuonna 1871, kasvoi nuoreksi neidoksi, lähti vuodeksi piikomaan Padasjoelle ja palasi takaisin kotipitäjäänsä, mutta nyt Ämmätsän kylään, josta hän sai piian pestin Mäkelän talosta. Kuinka ollakaan, samana vuonna Mäkelään tuli rengiksi Eerik Juho Saukko, ja muutamaa vuotta myöhemmin renki ja piika laittoivat hynttyyt yhteen ja jatkoivat töitä avioparina. Siinä vaiheessa pestuupaikka oli Kantolan Rauhamäen torpassa. Sieltä tie vei Rautajärven kautta takaisin Ämmätsään, tällä kertaa Rantalan taloon, jossa pari asui vuodesta 1896 alkaen ainakin seuraavan vuosisadan pari ensimmäistä vuosikymmentä ja mahdollisesti pitempääkin.

Zenobian äiti oli Johanna Henriikka Matintytär, joka syntyi vuonna 1842 torppariperheeseen Luopioisten Kantolan Paloniemen torpassa. Jo lastenkirjaan pappi kirjoitti, että tytöllä oli heikot silmät; rippikouluikäisenä hänellä oli erittäin heikot silmät. Tämä asiain tila todennäköisesti muovasi Johannan elämän kulkua paljonkin.


Kutojat työssä. Sokeat naiset kutovat mattoja New Yorkissa.
Kuva: Byron, N. 1910-1915. (Flickr)

Johannan ollessa 20-vuotias hänen veljensä muutti Padasjoen Vesijaolle Lamperiin lampuodiksi. Toinen veli meni mukaan, samoin vanhemmat ja Johanna. Kaikilla oli Luopioisten papilta hankitut muuttokirjat mukanaan. Veljet hyväksyttiin Lamperin tilan pitoon, mutta Johannaa ei otettu Padasjoelle vastaan, vaan hän joutui palaamaan takaisin Luopioisiin. Vanhempia ei liioin hyväksytty, ja heidän kohdallaan kirjoitettiin syykin rippikirjaan: yli-ikäisiä. Jo 150 vuotta sitten karsastettiin muualta muuttavia muukalaisia, jos oli pelkoa, että heistä koituisi pitäjäläisille vaivaishoidon kustannuksia. Ikärasismin syynä oli Johannan isän 67 vuoden ja äidin 63 vuoden ikä.

Johanna eli elämänsä Ämmätsän kylässä, jossa hän kuoli 67-vuotiaana vaivaishoitolaisena "yleisten irtolaisten ja ruotilaisten joukossa". Hän ei mennyt koskaan naimisiin, ja Zenobia jäi hänen ainoaksi lapsekseen.

Zenobian puoliso oli sukuharrastajan esiäidin veli. Eerik Juho Saukko (s. 1862) oli tark'ampuja Eerik Juho Joonaanpoika Saukon ja tämän vaimon Saara Loviisa Kaapontyttären esikoispoika, joka käytti isän saamaa sotilasnimeä sukunimenään elämänsä loppuun saakka. Nuorempi Eerik Juho oli muuttanut Padasjoen Vesijaolta Luopioisiin ja ehti olla renkinä useissa taloissa ja torpissa Kantolan ja Ämmätsän kylissä ennen kuin sattui samaan taloon Zenobian kanssa.

Lapsia Zenobia ja Eerik Juho Saukko nuorempi eivät ilmeisesti koskaan saaneet.

amä

torstai 16. lokakuuta 2014

Y niin kuin Yrjö kolmessa sukupolvessa

Yrjö-nimen ovat saaneet sukuharrastajan esi-isät useassa sukuhaarassa ja jopa useassa peräkkäisessä sukupolvessa. Tällä kertaa harrastaja tekee pienen kierroksen kolmessa Kanta-Hämeen pitäjässä kolmen Yrjön kanssa.

Yrjö Juhonpoika syntyi noin 1711, täyttä varmuutta ei hänen alkuperästään vielä(kään) ole. Ehkä hän oli syntyisin Rengosta, jossa hän avioitui ja asui emäntänsä Anna Simontyttären kanssa ja jossa hän työskenteli seppänä ja pitäjänseppänäkin.

Max Kurzweil: Kavioseppä.
1900, Wien, Itävalta. (WikiArt)

Yrjölle ja Annalle syntyi Rengossa ainakin yhdeksän lasta. Yksi heistä oli isänsä kaima Yrjö Yrjönpoika (Georgius Jöransson, s. 1742), josta tuli seppä isänsä jälkeen. Tämä näkyy Lopen rippikirjojen tiedoissa, sillä vuonna 1768 Yrjön ja Annan perhe muutti naapuripitäjään Lopelle, Launosten kylän Jurvaan, jossa isä ja poika olivat seppiä. Poika-Yrjö vihittiin Lopella piika Riitta Eerikintyttären (Britha Eriksdotter, s. ehkä 1744) kanssa vuonna 1771.

Lopella Yrjön ja Riikan perheeseen syntyi viisi lasta, yksi heistä isänsä kaima Yrjö Yrjönpoika (Jöran Jöransson, s. 1777). Poika oli vielä nuori, kun hän vanhempineen ja sisaruksineen muutti jälleen naapuripitäjään, tällä kertaa Janakkalaan, jossa heistä tuli Hakoisten kartanon torppareita Joutjärven torppaan. Mahtoiko sepän työ jatkua siellä Hakoisten kartanolle?

Nuorin Yrjö löysi vaimon, joka oli syntynyt sepän talossa hänkin, Janakkalan Uhkoilan Seppälässä. Rikiina Antintytär (Regina Andersdotter) oli torpan tytär Rehakasta, mutta hänen äitinsä Maija Kustaantytär oli seppä Kustaa Utterin tytär, ja Rikiinan vanhemmat asuivat vielä sepän talossa tytön syntymän aikoihin. 

Aikanaan nuorin Yrjö jatkoi isänsä jälkeen joutjärven torpparina, ja he auivat Rikiinan kanssa siellä kuolemaansa asti. Heille syntyi ainakin viisi lasta, joista Heta Yrjöntytär (Hedvig Jöransdotter, s. 1814) on sukuharrastajan isän mummon mummo. 

mmä

lauantai 27. syyskuuta 2014

X niin kuin Xandra Maria ja hinkuyskä

Muuan esiserkku sai kasteessa nimekseen Xandra Maria. Kun sukuharrastaja näki nimen Padasjoen seurakunnan lastenkirjassa, oli hän aivan varma, että nimi kokonaisuudessaan olisi Alexandra, mutta ei, kastettujen luettelossa seisoi selvästi Xandra. Tyttöstä lienee silti kutsuttu Santraksi tai muulla suomalaiseen suuhun sopivalla nimellä.

Xandra Maria Joonaksentyttären (s. 1856) isä oli tytön syntyessä sotilas, joka oli saanut nimen Mörk. Perhe asui silloin Nyystölän kylän Tulppalassa - heidän kohtaloistaan nälkävuosina olen kirjoittanut blogini alkutaipaleella.

Xandran elämä jäi kovin lyhyeksi; hän ei ehtinyt nähdä neljättä syntymäpäiväänsä, kun hän kuoli hinkuyskään juhannuksen alla 1860. Siihen aikaan perhe asui Nyystölän Pekkolassa ja isä oli entinen sotilas.


Lovis Corinth: Sairas lapsi (1918) (NGA Images)

Hinkuyskä vei tuohon aikaan paljon pikkuväkeä liian aikaiseen hautaan. Padasjoen seurakunnassa Xandran kuolinvuonna kirjattiin 13 lapselle kuolinsyyksi hinkuyskä, "kikhosta". Vanhimmat heistä olivat 4-vuotiaita, nuorimmat pieniä vauvoja. Hinkuyskään kuolleita lapsia oli eri kylissä touko-joulukuussa eikä tauti näyttänyt olevan sen erityisemmin kohtalokas mihinkään tiettyyn aikaan vuodesta tai missään tietyssä pitäjän osassa. Arno Forsiuksen artikkelissa mainitaan, että 1800-luvun loppupuolella noin 7 % hinkuyskään sairastuneista 2-5-vuotiaista kuoli tautiin, alle 1-vuotiaista jopa 25 %.  

amä

lauantai 13. syyskuuta 2014

V niin kuin Valfrid, W niin kuin Walfrid (1899-1918)

Valfrid Ahllund eli lyhyen elämän, josta ei murheita puuttunut, ainakaan näin satakunta vuotta myöhemmin arvioiden. Juuri ne surulliselta kuulostavat asiat ja tiedot ovat jälkipolville säilyneet toisin kuin ilon ja onnen päivät, joita niitäkin on saattanut nuoren miehen elämään mahtua.

Valfrid syntyi 1899 piian aviottomana poikana Luopioisissa Padankoskella. Iita-äiti oli tullut edellisenä vuonna Palon taloon piikomaan eikä pojan isästä ole tarkempaa tietoa. Jonkin ajan kuluttua Valfrid ja äitinsä muuttivat Ämmätsän kylään.

Muuton jälkeen elämästä tuli erilaista. Pojan ollessa neljän vuoden vanha äiti vihittiin Mäkelän talon rengin kanssa. Mutta voih! Onnea kesti vain tuokion, sillä tasan neljän kuukauden kuluttua häistä tuore aviovaimo sairastui ja kuoli keuhkokuumeeseen.

Valfrid jäi orvoksi ja asumaan samaan taloon, missä oli ollut äitinsä ja isäpuolensa kanssa. Ehkä tämä huolehti pojasta? Isäpuoli solmi uuden avioliiton muutamaa vuotta myöhemmin, mutta silloin poika oli jo melkein 9-vuotias.


Punavankeja Hämeenlinnan torilla 26.4.1918. (Wikimedia)

Valfrid kohtasi matkansa pään huhtikuussa 1918, kun hän oli 18-vuotias. Hänet oli vangittu punaisena Hämeenlinnan vankileirille, jossa hän menehtyi. Suomen sotasurmat 1914-1922 sivuston mukaan pojan ammatti oli sekatyömies. Tarkempi kuolinpäivä ei ole tiedossa, ei liioin se, miten hän kuoli ja minne hänet haudattiin.

Aakkosjutuissa V saa toimittaa myös W-kirjaimen virkaa, sillä 1800-luvulla sama nimi kirjoitettiin milloin V, milloin W, vapaassa vaihtelussa.

ami

maanantai 8. syyskuuta 2014

U niin kuin Ulla Onnenvuorelta

Onnenvuoren Heikkilän talon väestä on ollut aikaisemminkin puhetta. Lammilaisen talon isännyys oli 1800-luvun alkupuolella esikoisen Mikko Aaprahaminpojan (s. 1793) nuorilla harteilla, ja emännäkseen hän haki Putulan kylästä Pänkilän talon tyttären, Ulla (Ulriikka) Sipintyttären (s. 1794). 1700-luvulla Putulan kylän väen tiedot löytyvät Lammin kirkonkirjoista, mutta kylä on nykyisin Hämeenkoskea - Koski Hl oli Lammin kappelina aina 1870 asti.

Ullan syntyjuuret olivat siis isän puolelta Lammilla, nykyisin Hämeenkoskeen kuuluvassa kylässä.
Isä Sipi Jaakonpoika (Sigfried Jacobsson) (s. 1755) syntyi Putulassa Pänkilän talon poikana. Äiti Liisa Juhontytär (Elisabet Johansdotter) (s. 1758) puolestaan oli kotoisin Hollolasta, Viitailan (Viitarlan) kylän Pihlajasta, mistä hän oli tullut miniäksi Pänkilään. Puoli vuosisataa myöhemmin Viitaila tulisi kuulumaan Asikkalan seurakuntaan, mutta tuohon aikaan se oli vielä Hollolaa. Sipi ja Liisa vihittiin Hollolassa 18.3.1781. Liisa oli yksi Pihlajan isännän Juho Antinpojan (s. 1719) tyttäristä.

Viitailan kylää Asikkalassa elokuussa 2013
(Kuva Juhsta, Wikimedia)
Mikolla ja Ullalla oli kummallakin useita sisaruksia lapsuuden kodeissaan, mutta he saivat vain yhden tyttären. Leena Sofia syntyi 1818 ja sai aikanaan omia lapsia, joista pari muutti aikuistuttuaan Asikkalaan.

Ullan elämä lienee ollut varsin tavanomainen hämäläisellä maaseudulla, jossa hän teki elämäntyönsä maalaistalon emäntänä. Jäätyään leskeksi 50-vuotiaana hän asui Heikkilän tilalla tyttärensä perheen kanssa kuolemaansa asti 1863.


mpi

maanantai 1. syyskuuta 2014

T niin kuin Äikäälän Tuomas Matinpoika

Kaksi kuukautta on kulunut eikä sukuharrastaja ole juuri harrastanut. On ollut tiivis kesä, ja harrastukselle on pitänyt antaa tauko. Nyt syksyn tullen blogi jatkaa alkamillaan aakkosilla siitä, mihin se viimeksi jäi.

Tuomas Matinpoika on yksi harrastajan varhaisimpia kirkonkirjoista löytyviä esi-isiä. Itse asiassa hän on niin varhainen, ettei hänen syntymätietoaan löydy kirkollisista lähteistä, mutta vihkitieto löytyy: Vanajan seurakunnan vihittyjen luettelo kertoo, että vuonna 1695 Äikäälän poika Tuomas Matinpoika vihittiin Niemenpään piian Beata Matintyttären kanssa.


Vanajan kirkko ja hautausmaa
(kuva; Alexius Manfelt, Wikimedia)

Varhaisimmasta Vanajan seurakunnan rippikirjasta 1703-1708 Tuomas ja Beata löytyvätkin Äikäälästä. Talossa on ilmeisesti isäntänä Matti Pertinpoika, joka kirjan merkinnän mukaan kuolee 1706. Olisiko oikeampi vuosi 1708, jolloin kirkonkassan tilikirjaan on tehty merkintä, että Äikäälän Matti-isännän hautapaikasta kirkon pihassa on maksettu maksu. Joka tapauksessa hän on saattanut olla Tuomaan isä. Samaisessa rippikirjassa Matti Pertinpojan vaimoksi on kirjattu Liisa Eerikintytär, jonka hautapaikkamaksu on kirjattu kirkonkassaan 1710.

Mutta missä Äikäälä on oikein ollut? Tarvitaan hakukonetta, ja löytyykin harrastajan yllättäneitä tietoja.

Varhaisimmat tiedot Äikäälästä ovat 1300-luvulta, jolloin sitä omisti Äikäälän Olli. "Tilalla on ollut useita omistajia ja värikäs historia hämäläisenä rälssi- ja vuokratilana..." (Vanajanlinna, Häme-Wiki)

Äikäälä oli nykyisen Vanajanlinnan kantatila, ja linna sijaitsee Äikäälän vanhan päärakennuksen paikalla Katumajärven rannalla Hämeenlinnassa. Museoviraston sivusto kertoo: "Vanajanlinnan kantatilana oli Äikäälän keskiaikainen rälssitila, joka liittyy Vanajan piispankartanon historiaan. Nykyisen Vanajanlinnan historia alkaa 1918, jolloin Äikäälän tilan osti Rosenlew-yhtymän pääosakas, tohtori Carl Wilhelm Rosenlew."

Äikäälän rälssitilan historia on sukuharrastajalla vielä tulevien selvitettävien listalla. Tässä vaiheessa askarruttaa Matti Pertinpojan ja hänen jälkeensä hänen poikansa (?) Tuomas Matinpojan asema Äikäälässä 1600- ja 1700-luvuilla? Olivatko he tilan isäntiä? Vai lampuoteja tilan varsinaisen omistajan asuessa muualla? 

mpä

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

S niin kuin Saara, Hiukon uudistalon miniä ja emäntä

Saara Antintytär on yksi sukuharrastajan kuhmoislaisista esiäideistä. Hän syntyi vuonna 1782 Harmoisten Sappeessa, jonne rakennettiin 1700-luvun lopulla uudistaloja. Saaran synnyinkoti oli yksi niistä, Sorola, josta on merkintöjä henkikirjoissa vuodesta 1773 alkaen. Varhaisemmissa seurakunnan rippikirjoissa Sorola on merkitty kuuluvaksi Sappeeseen, myöhemmin taas Saarenkulmaan.

Pekka Halonen: Pyhäpäivä uudistalossa (1894).
(Wikimedia)
Taiteilija vietti vuosikaudet kesiään Kuhmoisissa,
 missä hän maalasi paljon maisematauluja.

Saara Antintyttären vanhemmat olivat Antti Antinpoika (s. 1760 Harmoisten Purolassa) ja Anna Juhontytär (s. noin 1752). Saara oli perheen esikoinen, ja hänen jälkeensä syntyi ainakin kahdeksan sisarusta, joista tosin kaikki eivät eläneet aikuisiksi.

Lummenenjärven saareen nousi myös uudistalo, Hiukko (tai Hiukkola), josta on merkintöjä 1776 alkaen. Isäntäparina siellä uurastivat Salomo Matinpoika ja Sofia Yrjöntytär. Heidän vanhin poikansa Taavetti (s. 1783) oli vasta 18-vuotias, kun hän vei 19-vuotiaan Sorolan talon tyttären Saaran vihille, ja Hiukkolasta tuli perheen koti ja Taavetti Salomonpojasta aikanaan talon isäntä.

Lapsia Hiukkolan nuorelle parille ehti siunaantua kuusi, kun Taavetti kuoli juuri 32-vuotispäivänsä alla. Nuorelle leskelle löytyi uusi aviomies Lästilän kylästä, kun Lemojärven talon poika Juho Matinpoika (s. 1786) muutti vävyksi Hiukkoon. Vihkimerkintää ei parille vihittyjen luettelosta löydy, mutta rippikirjoissa Juhoa tituleerataan vävyksi ja Saaraa hänen vaimokseen, joten merkintä lienee vain unohtunut kirjaamatta. Perheeseen syntyi vielä viisi lasta tästä uudesta avioliitosta. Juho Matinpojasta tuli isäntä taloon, kunnes Saara jäi toistamiseen leskeksi vuonna 1846. Juhon kuoltua talon isännyys siirtyi Saaran ja Taavetin vanhimmalle pojalle, ja Saara eli heidän luonaan Hiukkolassa toistakymmentä vuotta.

Saaran ja Juhon lapset hajaantuivat eri puolille. Heistä vanhin oli Juho Juhonpoika (s. 1816), joka parinkymmenen ikäisenä muutti rengiksi Padasjoen Kaidanmaan Ilolaan. Pari vuotta myöhemmin hän kävi viettämässä häitään Kuhmoisissa, mutta kodin hän perusti Liisa-vaimonsa kanssa Padasjoelle. Mutta siitä olen jo kertonutkin, kun ihmettelin Liisan syntyperää.

Hiukkolan tilan vanhaa kuvaa voi käydä katsomassa P. Tarkkosen Sukuselailu-sivustolla.

Lähteet: 
     SSHY Wiki / Kuhmoinen
     Kuhmoisten seurakunnan kirkonkirjat

ami

perjantai 13. kesäkuuta 2014

R niin kuin Rikiina, torpan tyttö Rehakasta

Rikiina Antintytär kasvoi vanhempiensa kodissa Janakkalan Rehakassa aina siihen asti, kun mies Hakoisten Joutjärven torpasta vei hänet emännäkseen. Rikiina oli perheen esikoinen, ja hänellä oli kolme veljeä. Pikkuveljet syntyivät Rehakassa, mutta Rikiina oli jo parivuotias, kun isä Antti teki kontrahdin Huhtapellon torpasta ja perhe muutti sinne maata viljelemään - vanhempien tapauksessa loppuiäkseen.

Vähäkurjen torppa
Laurinmäen torpparimuseoalueella Janakkalassa

Rikiina sen sijaan syntyi vuonna 1790 äitinsä kotitalossa Uhkoilan kylän Seppälässä, sepän talossa. Äiti Maija Kustaantytär (s. 1763) oli sepän tytär, jonka isä Kustaa Utter (s. 1733) työskenteli pitäjänseppänä ja jonkin aikaa piti kestikievariakin. Seppälään tuli rengiksi noin vuoden 1787 tienoilla muuan Antti Antinpoika, ja vuoden loppupuolella vietettiin Maijan ja Antin häitä. Sukuharrastaja ei ole päässyt perille Antin alkuperästä. Missään vaiheessa Janakkalan rippikirjoihin ei ole merkitty hänen syntymävuottaan, joten voisi ajatella, että hän oli tullut jostain Janakkalan ulkopuolelta, mutta varmaa se ei ole. Ehkä hän tuli rengiksi ja oppipojaksi sepälle ja vei oppimestarin tyttären vihille. Melko tavallinen tarina käsityöläisperheissä siis. Kun Antti Antinpoika kuoli Huhtapellossa tammikuussa 1829, laitettiin hänen iäkseen 70 vuotta, joten sen mukaan hän oli saattanut syntyä joskus 1758-1759.

Rikiinan täytettyä 21 vuotta vietettiin hänen ja Yrjö Yrjönpojan häitä. Sulhanen oli Joutjärven torpan poika, joka oli ehtinyt jo 35 vuoden ikään. Hän oli syntynyt 1777 Lopella Launosissa, missä hänen isänsä oli ollut seppänä, mutta koko perhe muutti Janakkalaan, kun Yrjö oli nuori poika. Hän jatkoi Joutjärven torpparina isänsä jälkeen. 

Vanhemmiten Yrjöllä ja Rikiinalla oli monenlaista vaivaa. Pariin eri rippikirjaan pappi oli merkinnyt, että Yrjö oli "slagrörd och lam", halvaantunut ja rampa, ja halvaukseen hän sitten kuolikin. Rikiina taas oli jo samoihin aikoihin sokea, ja eli vielä vuosikymmenen miehensä jälkeen.

Sukuharrastajalla on paljon esivanhempia ja sukulaisia, jotka renkeinä tai torppareina vaihtoivat palveluspaikkaa tai torppaa monen monta kertaa elämänsä aikana. Joutjärven väki näytti sen sijaan eläneen Hakoisten mailla varsin vakiintuneesti. Yrjö oli ehkä 11-vuotias, kun perhe muutti sinne, ja samassa torpassa mies viimein kuoli yli 65 vuotta myöhemmin. 

mmä

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Q niin kuin Qvintinus-nimisiä Hämeessä

Nyt tuli sukuharrastajan aakkosissa vastaan kirjain, jolla alkavaa etunimeä ei omista suvuista löydy. Se ei ole suurikaan ihme, sillä Hiskikin löytää vain joitakin Qvintinus-nimen saaneita. Harrastaja teki ihan uteliaisuudesta Hiski-hakuja Hämeen, Keski-Suomen ja Uudenmaan seurakuntien kastettujen luetteloihin ja löysi kaksi poikalasta, joille oli annettu nimeksi Qvintinus, kummallekin toisen nimen kaveriksi.

Toinen Qvintinuksista syntyi Ikaalisten Kovelahdessa vuonna 1876. Pojan koko nimi oli Cyprianos Qvintinus, ja hänen isänsä oli Vähätalon taloon tullut vävy ja sittemmin isäntä Nestori Matinpoika ja äitinsä Maria Iisakintytär. Pariskunta (tai pappi) oli ilmeisen mieltynyt antiikin ajan nimistöön, sillä perheeseen syntyi myös Cecilia Aurora, Fredrik Nestor Simplicius ja Fredrik Nestor Apollinaris. Ehkä erikoinen nimi ei ollut aina iloksi, sillä aikuiseksi varttuneen Cyprianos Qvintinuksen nimen eteen kirjattiin rippikirjassa ensimmäiseksi nimeksi Artur. Mies kuoli 1910 naimattomana.

Trumpetinsoittaja Venäjän armeijassa.
1840-luku. (Wikimedia)
Toisen Qvintinuksen koko nimi oli Qvintinus Conrad, ja hän syntyi Hämeenlinnassa vuonna 1826 soittaja Johan Gustaf Lundbladille ja hänen vaimolleen Hedvig Sjöbergille. Kun perheen esikoinen syntyi 1817, isän ammatiksi oli merkitty Keisarin 1. suomalaisen jääkärirykmentin musikantti. 

1812 keisari Aleksanteri I oli käskenyt perustaa Suomeen kolme 2-pataljoonaista jääkärirykmenttiä, joihin kuhunkin värvättiin noin 1200 miestä. Ensimmäinen rykmentti muodostui Turun ja Hämeenlinnan pataljoonista. Johan Gustaf työskenteli ilmeisesti juuri Hämeenlinnan pataljoonassa, kun perheen esikoinen syntyi.

Vuonna 1819 jääkärirykmentit muutettiin jalkaväkirykmenteiksi. Toinen jalkaväkirykmentti koostui Hämeenlinnan ja Heinolan pataljoonista, joista siis ensin mainittu oli Qvintinuksen isän työpaikka pojan syntymän aikoihin. Suomen armeijassa tapahtui muutos jälleen 1827, jolloin jalkaväkirykmenttien pataljoonista tuli tarkkampujapataljoonia. Pataljoonissa oli neljä komppaniaa. Jokaisessa komppaniassa työskenteli virkamiehinä mm. 4 soittajaa ja 4 rummunlyöjää. 

Qvintinuksen isän Johan Gustafin (s. 1796) vanhemmat olivat lavetintekijä Matts Lundblad (s. 1762) ja Johanna Måsbeck (s. 1753) Hämeenlinnassa. Qvintinuksen myöhemmistä vaiheista sukuharrastajalla ei ole tietoa.


Lähteet: 
   Kansallisarkistojen Portti: Palvelus armeijassa. Autonomian aika 1809-1917. 
   Veli-Matti Syrjö: Sota-arkistossa säilytettävistä sukututkimuksen lähteistä. Genos 54, s. 1-11. 1983.
   Hämeenlinnan seurakunnan kirkonkirjat.
   Ikaalisten seurakunnan kirkonkirjat.

lauantai 24. toukokuuta 2014

P niin kuin kaksi Petteri-isäntää Liesosta


Jos O-kirjaimella alkavia nimiä oli vaikea löytää varhaisempien sukulaisten joukosta, P tuntuu vieläkin harvinaisemmalta. Onneksi Lammin Liesosta löytyy apu tälläkin kerralla. Esi-isä Markulla oli kaksi Petterintytärtä vaimona, ja vihkimisen yhteydessä merkittiin toisen kotipaikaksi Lieson Laurila ja toisen Lieson Lassila. Varmaankin sisarukset? Ja pappi erehdyksessä laittanut talon nimen vähän eri muodossa?

Vaan ei. Lammin Liesossa oli 1700-luvulla ja myöhemminkin sekä Laurilan talo että Lassilan talo, ja kummassakin oli Petteri-nimisiä isäntiä. Vai olisiko heitä kutsuttu Pekoiksi?

Viime kirjoituksessa sukuharrastaja kertoi Lieson Alhoisten isännästä Olli Antinpojasta, jolla oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä, Markku Ollinpoika (s. 1732), vihittiin naapuritalon tyttären Marian kanssa vuonna 1758. Maria Petterintytär (s. 1736) oli kotoisin Lieson kylän Laurilasta ja hänen isänsä oli Petteri Samulinpoika (s. 1716). (Kaikki syntymävuodet ennen vuotta 1746 on poimittu rippikirjoista.)

Kauan ei nuoren parin yhteistä elämää kuitenkaan kestänyt. Tammikuussa 1760 heille syntyi tytär Maria, ja äiti kuoli synnytykseen samana päivänä. 

Jäätyään leskeksi Markku Ollinpoika löysi uuden vaimon toisesta Lieson talosta, Lassilasta, ja hän vietti häitä Beata Petterintyttären (s. 1739) kanssa vuonna 1761. Beatan isä oli Lassilan isäntä Petteri Petterinpoika (s. n. 1698). Markulle ja Beatalle syntyi ainakin kahdeksan lasta, joista Juho Markunpoika siis muutti puusepäksi Padasjoelle. Hän ja hänen kauttaan Petteri Petterinpoika ovat sukuharrastajan esi-isiä.

Toukokuisten helteitten aikaan kuvituksena Vincent van Goghin Kylväjä ja laskeva aurinko (1888). (WikiArt.)

api

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

O niin kuin Olli, lautamies Lammin Liesosta

Sukuharrastaja on pitänyt taukoa harrastamisessaan. Yksi pitkällinen muuhun elämään liittyvä projekti on vaatinut keväällä sen verran aikaa, että sukuasiat ovat jääneet taka-alalle. Nyt kuitenkin palaillaan ruotuun vähitellen, ja sukuaakkoset jatkuvat siitä, mihin ne huhtikuun alussa jäivät.

Aakkosten seuraaminen on ollut itse asiassa avartavaa. Nyt vuorossa olevasta O-kirjaimesta löytyisi Ottoja, johan blogin nimikin kertoo sen, mutta monet heistä jätän ainakin toistaiseksi blogin ulkopuolelle liian tuoreina. Yhdestä varhaisemmasta olen jo kirjoittanut ja vielä toisestakin. Yllätyksekseni 1800-luvulta ei omista suvuista löydy juuri lainkaan Olleja. Heitä löytääkseen pitää kurottautua aina 1700-luvun alkupuolelle asti. Nimet tulevat ja poistuvat sykleittäin.

Pekka Halonen: Ateria. (1899) (Wikimedia)

Mutta löytämääni Olliin. Lammin Liesossa asui 300 vuotta sitten esi-isä Olli Antinpoika (Olof Andersson). 1700-luvun rippikirjojen mukaan hän syntyi vuonna 1693, ja voisi ajatella, että synnyinpaikka oli Lammin Liesossa, mutta varmaa se ei ole. Lammin seurakunnan pappilan palossa tuhoutui osa arkistoa 1761, ja syntyneiden luetteloja on säilynyt vasta vuodesta 1746 alkaen, joten niistä en pääse Ollin syntymätietoja tarkistamaan. Suomen asutuksen yleisluettelossa (SAY) v. 1694 Lieson Alhoisten talossa on Antti-vävy, joka saattaisi olla Ollin isä, mutta siitäkään en ole varma. SAY:n mukaan Olli Antinpojasta tulee Alhoisten isäntä 1720-luvulla. Hänen vaimonsa on Kaisa Sipintytär (s. 1693),  ja talossa asuvat myös Ollin veljet Santeri ja Juho perheineen.

Kun Olli Antinpoika 1756 kuolee keuhkotautiin, hänet haudataan kirkkoon ja kirkonkirjoihin merkitään, että hän oli kihlakunnan lautamies. Hänellä oli ainakin kaksi poikaa, Heikki (s. 1730) ja Markku (s. 1732), jotka kumpikin asuttivat Alhoisten taloa isänsä jälkeen.

Markku Ollinpojalla oli poika Juho Markunpoika (s. 1769), josta tuli puuseppä. Hän muutti harjoittamaan ammattiaan naapuripitäjään Padasjoelle, Syrjäntaan kylään, sai sukunimen Werlin (Verlin) ja aikanaan luvan toimia pitäjänpuuseppänä. Samassa kylässä työskenteli pitäjänsuutari Joonas Gröndahl, joka perusti perheen puuseppä Werlinin tyttären Leena Kaisan kanssa. Mutta sehän on jo entuudestaan tuttu tarina.

api

lauantai 5. huhtikuuta 2014

N niin kuin Nikodemus Unikko, joka kilpakynnön voitti

Hämeenlinnassa järjestettiin Uudenmaan ja Hämeen läänien Maaviljely-seuran kesäkokous syyskuun 17. päivänä vuonna 1861. Virallisen kokouspäivän jälkeen ohjelmassa oli mm. kyntökilpailu, kuten Suomen Virallisia Sanomia -lehti (1856-1865) kirjoittaa 30.9.1861
"Seuraavata päivää, jollon kilpakynnöt ja näyttäjäiset tapahtuivat, kiitetään edellistä paljon paremmaksi, että silloin oli paljon enemmän opittavaakin. Kansaakin oli paljon enemmän. Ensin näytettiin ja katsottiin hevoisia, joita vähän juoksutettiin. Kauniin hevonen oli ruunipunakko Luopioista. - Mutta kokouksen paras osa oli kilpa-kyntö. Kyntäjiä oli enemmän kuin milloinkaan ennen; 16 oivallista auraa oli liikkeellä savensekaisella nurmimaalla, jossa edellisen päivän sateesta oli kohtuullinen kostuus. Tyytyväistä ja iloista oli nähdä ei ainoastaan niin monta kyntäjää, mutta myös niin kiitettävää työtä. Tunnissa oli jokainen kyntänyt palstansa ja tehnyt vesivaonsa. Ensimäisen palkinnon, hopia-pikarin, sai torppari Nicodemus Unikko Hakoisen moisiolta Janakkalasta, joka kynti omilla hevoisillansa; toisen palkinnon, 5 rupl., sai renki Jooseppi Heikinpoika Hakoisista; kolmannen palkinnon, 4 rupl., renki Heikki Aadaminpoika Hyvikkälän Jussilasta; neljännen palkinnon, 3 rupl., lampuoti Kustaa Kustaanpoika Hakoisesta, ja viidennen palkinnon, 2 rupl., sai sotamies Erkki Hopp Hakoisista. [...] Enimmät kilpakyntäjät olivat Janakkalan talouskinkeristä, jonka hyödyllisistä toimista nämät kiitettävällä tavalla todistavat. Monet läsnäolevista, jotka olivat tämmöisiä kilpakyntöjä nähneet ulkomaalla, kiittivät tätä kaikkien parhaammaksi." (s. 4)

Sukuharrastajan sukuun kyntökisan voittajan kotiväki eli Unikon torpan perhe kuuluu kahtakin kautta. Janakkalan rippikirjojen mukaan Hakoisten kartanon Unikon torpassa oli tuohon aikaan torpparina Heikki Matinpoika, joka oli jo 55-vuotias, mutta hänellä oli Nikodemus-niminen poika, joten tämä lienee ollut se, joka toi päävoiton kilpakynnöstä. Nikodemuksen äiti Maria Ristontytär (s. 1806) oli kotoisin Kernaalan Hofslagersin lampuotitilalta ja harrastajan esiäidin sisko, isoisän äidin kautta.

Nikodemus Heikinpojalla (s. 1836) oli nuorempi sisar Kustaava (s. 1842), joka avioitui Hakoisten Tarpisen torpan pojan kanssa, hänkin Nikodemus nimeltään. Tämä Nikodemus Eenokinpoika (s. 1841) taas oli tuleva Tarpisen torppari ja harrastajan esiäidin veli, isoäidin äidin kautta.


Syyskylvöjä varten kynnetään pellot. 5/URR.
Sunku 26.8.1942. SA kuva 106393.

mpä, mmä

maanantai 31. maaliskuuta 2014

M niin kuin Mikko ja Matti ja muut Heikkilän pojat

Sukuharrastaja jatkaa vielä vähän Heikkilän talon sisarussarjan tarkastelua. Viime kerralla oli puhetta talon tyttärestä Leenasta, josta tuli seppä Stålhammarin vaimo. Heikkilän talo sijaitsi Lammin Onnenvuorella.

Heikkilän esikoinen oli Mikko Aaprahaminpoika (s. 1793), joka joutui tarttumaan isännän töihin varsin nuorena, sillä isä Aaprahami kuoli Mikon ollessa 17-vuotias. Mikko toi emännän taloon Putulan kylän Pänkilästä, kun nai talon tyttären Ulla Sipintyttären (s. 1794). Heille syntyi vain yksi tyttölapsi, Leena Sofia Mikontytär (s. 1818), josta aikanaan tuli Heikkilän taloon emäntä. Mikko itse ei elänyt kovin vanhaksi, sillä hän menehtyi sairauteen 51-vuotiaana.

Heikkilän kuopus oli Matti Aaprahaminpoika (s. 1806), joka eli koko lyhyen elämänsä Heikkilässä. Isän kuollessa Matti ei ollut vielä neljääkään täyttänyt, ja hän itse sairastui ja kuoli jo 21-vuotiaana.

Mikon ja Matin välissä syntyi kolme sisarusta, jotka saavuttivat aikuisiän. Edellä mainittu Leena Aaprahamintytär (s. 1795) avioitui seppä Stålhammarin kanssa Lammilla, ja heidän ainoa lapsensa kuoli pienenä.


Hollolan kirkonkylää. Kivikirkko (1510), kellotorni (1832) ja
kunnantalo (1902). Kuva: Ojp 2005 (Wikimedia).
(Klikkaa kuvaa suuremmaksi)

Pojat Joonas (s. 1800) ja Kustaa (s. 1803) Aaprahaminpoika sen sijaan avioituivat hieman kauemmaksi, sillä kumpikin muutti Hollolaan vävyksi. Ensin muutti Kustaa, jolle löytyi puolisoksi torpparin tytär Leena Antintytär (s. 1798) Lumialan kylän Rauskalan talon torpasta, jota ainakin myöhemmin kutsuttiin nimellä Riihimäki. Häitä vietettiin 1826, ja vävyn perhe asui torpassa Leenan isän ja sisarusten kanssa. Aikanaan Kustaasta tuli torppari appensa jälkeen, ja Riihimäen torpassa Kustaa ja Leena kuolivatkin alkuvuodesta 1874. Heidän poikansa jatkoi torpan pitoa. Silloin torppa ja koko Lumialan kylä ei ollut enää Hollolaa, vaan kuului Asikkalaan, joka oli itsenäistynyt Hollolan kappelista omaksi kirkkoherrakunnaksi v. 1848, ja siinä yhteydessä muutama Hollolan kylä liitettiin osaksi Asikkalan seurakuntaa. Lumiala oli yksi niistä.

Joonas muutti Hollolaan vuoden 1830 paikkeilla ja solmi avioliiton Riikka (Fredrica) Aatamintyttären (s. 1802) kanssa Hollolan pitäjän Lopen kylän Seppälässä. Riikka oli tullut taloon miniäksi 18-vuotiaana morsiamena ja jäänyt leskeksi 24-vuotiaana. Joonaksesta tuli isäntä taloon Riikan apen kuoltua, ja Joonaksen jälkeen Riikan poika ensimmäisestä avioliitosta, Juho Heikki Thorfeldt (s. 1822), otti ohjat käsiinsä. Siinä vaiheessa Joonas ja Riikka asuivat syytingillä Peltolassa, joka oli Seppälän torppa. Joonas kuoli siellä vuonna 1863 ja Riikka 1867.

mpi

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

L niin kuin Leena ja eräs seppä Stålhammar

Tästä näyttää tulevan seppien kuukausi, sillä jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä sukuharrastaja on törmännyt uuteen seppään sukua jäljittäessään.

Leena Aaprahamintytär syntyi vuonna 1795 Lammin Onnenvuoren Heikkilässä. Harrastaja mietti Leenan Maria-äitiä ja koko perhettä viime toukokuussa. Leena oli lapsista ainoa tyttö ja syntyi järjestyksessä toisena. Isoveli Mikosta tuli talon isäntä isänsä kuoleman jälkeen.


Leena asui kotitalossaan aina siihen asti, kun meni naimisiin juuri 28-vuotispäivänsä alla. Sulhanen oli sepän oppipoika Heikki Juhanpoika (s. 1801), joka oli ollut opissa seppä Kalle Juhonpojalla Hietoisissa. Heikki oli kotoisin Lammin Vanhakartanon (Gammelgård) Ristimäen torpasta, mutta päätynyt 17-vuotiaana kartanon Seppälän torppaan seppä Eerikki Eerikinpojan rengiksi. Sieltä tie vei Hietoisten sepän taloon.

Kun Leena Aaprahamintytär ja Heikki Juhanpoika vihittiin, mies oli vielä sepän oppipoikana. Ei kulunut kuitenkaan kauan, kun hänestä tuli Kostilan kylään täysivaltainen seppä, joka sai tai otti sukunimekseen Stålhammar. Se olikin sepille sopiva nimi, useimmissa eteläisen Hämeen pitäjissä oli noihin aikoihin Stålhammar-nimisiä seppiä, jotka eivät useinkaan olleet sukua toisilleen.

Kostilassa sepän perhe asui parikymmentä vuotta, ja siellä heille syntyi pienokainen Eeva Stiina, jonka elämä jäi kuitenkin varsin lyhyeksi (1829-1832). Hän näyttäisi jääneen perheen ainoaksi lapseksi. Kostilan jälkeen uudeksi kotipaikaksi tuli Ylänne, missä Heikki harjoitti sepän ammattiaan pitäjänseppänä. Leena kuoli Ylänteellä 1867 ja seppä Stålhammar 1872.

Käsityöläisistä: Mikä ihmeen - pitäjänkäsityöläinen?

Kuvassa ranskalainen seppä työssään. Alfonse Legros (1837-1911): Seppä. (Lähde: NGA, Open access kuvat.)

mpi

lauantai 15. maaliskuuta 2014

K niin kuin Kustaava-serkku ja serkun mies, serkku hänkin

Seppä Helanderille ja hänen vaimolleen syntyi Kustaava-tyttö vuonna 1857, mistä oli puhetta jo viime kerralla. Sattui niin somasti, että juuri tytön syntymän aikaan perhe asusti Padasjoen Auttoisten kylässä Kemppilän talossa, missä hän oli muonarenkinä ja seppänä sen jälkeen, kun pesti oli loppunut Arnon sahalla. Kemppilässä viivyttiin vain lyhyt aika. Sen jälkeen perhe laskettiin kylän käsityöläisiin, olihan Juho Helanderista tullut pitäjänseppä kylälle. Juuri Kemppilässä ollessa syntyi Kustaava.

Somaksi tuon syntymäpaikan tekee se, että neljännesvuosisata myöhemmin Kustaavan vei vihille Joonas Joonaksenpoika Gröndahl (s. 1862), jonka isovanhemmat olivat entinen pitäjänsuutari ja sittemmin synnyintalonsa Rekolan isäntä Joonas Juhonpoika Gröndahl ja Leena Kaisa Verlin (Werlin) ja jonka isä oli näiden poika Joonas Joonaksenpoika vanhempi (s. 1822). Rekolan talo oli aikoinaan erotettu Kemppilän talosta, kun tila oli jaettu. Kustaava Helanderista ja nuoremmasta Joonas Joonaksenpoika Gröndahlista tuli Rekolan isäntäpari muutama vuosi häittensä jälkeen.

Sukuharrastajalle tämä kaikki on aivan erityisen somaa! Vielä ei ole havaintoa siitä, että Kustaava ja Joonas olisivat olleet ainakaan läheistä sukua keskenään. Sen sijaan heistä kumpikin oli harrastajan isoisän isän serkkuja - Kustaava tämän isän puolelta ja Joonas äidin puolelta. (Meniköhän se nyt varmasti oikein?!?) Ja heidän lapsensa olivat harrastajan isoisän kaksinkertaisia pikkuserkkuja.

Hugo Simberg: Kevätilta jäänlähdön aikaan (1887)
(Lähde: WikiPaintings)

api

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

J niin kuin sahan seppä Juho Rehnström, josta tuli Helander

Nälkävuonna 1868 monen kohtaloksi koitui lavantauti, joka korjasi synkkää satoa nälän heikentämässä väessä. Yksi tautiin menehtyneistä oli seppä Juho Helander, joka asui Padasjoella Auttoisten kylässä vaimonsa Leena Maija Kustaantyttären kanssa.


L. K. Plahov: Seppä (1845). (Wikimedia)
(Klikkaa kuvaa suuremmaksi.)
Juho Helander oli tulokas Auttoisten kylässä. Hän oli syntynyt Lammilla Lieson Järventakana vuonna 1826 seppä Juho Rehnströmin poikana. Vartuttuaan pojastakin tuli seppä, ensin useiksi vuosiksi Liesoon isän rinnalle, kunnes 27-vuotiaana nuorempi seppä Rehnström lähti töihin sahan sepäksi naapuripitäjään Padasjoelle Auttoisten kylässä sijaitsevalle Arnon sahalle. Hänellä oli alkuvuosina kirkonkirjoissa sama sukunimi kuin isälläänkin.

Ei kulunut aikaakaan, kun Juho löysi puolison Auttoisilta, ja Hokan talossa tanssittiin talon vanhimman tyttären Leena Maijan ja nuoren sepän häitä. Varsin pian tuoreesta aviomiehestä tuli pitäjänseppä Auttoisten kylään. Samalla viivattiin rippikirjassa aikaisempi sukunimi yli ja tilalle kirjoitettiin uusi nimi: Helander.

Seppä Helanderin perheeseen syntyi kolme tytärtä, joista aikuisikään eli Kustaava Helander (s. 1857). Sepän oma isä Juho Antinpoika Rehnström (s. 1800) oli syntyisin Sahalahdelta ja äiti Leena Juhontytär (s. 1793) Lammin Liesosta. Seppä Helanderin vaimon, Leena Maija Kustaantyttären, isä oli kuollut traagisessa onnettomuudessa markkinamatkallaan v. 1833, kun tytär oli vain 7-vuotias. Äiti Anna Maija Antintytär (s. 1810) taas oli Hokan talon tytär ja myöhemmin emäntä.

api

maanantai 3. maaliskuuta 2014

I niin kuin Saukon kolme Iida-tytärtä

Entiseen aikaan oli melkoisen yleistä, että kun perheen lapsista joku kuoli pienenä, jollekin seuraavana syntyvistä annettiin sama nimi kuin menehtyneellä lapsella oli ollut. Saattoipa niin käydä useammin kuin kerran, kuten kävi entisen ruotusotamies Erkki Juho Saukon perheessä Padasjoen Vesijaolla.

Ruotusotamies Erkki Juho Saukko (s. 1837), jonka sotilasnimeä sukuharrastaja ihmetteli bloginsa alkumetreillä, nai Saara Loviisa Kaapontyttären (s. 1840). Tämän isästä on ollut juttua kerran, ja vielä toisenkin. Erkki ja Saara saivat yhdeksän lasta, joista useimmat syntyivät silloin, kun perhe asui milloin torpparina, milloin itsellisenä Vesijaon Skytän rusthollin torpissa. Näin myös kolme Iida-tytärtä.


Katosta riippuva kehto Seurasaaren museossa.
Kuva: Paju (Wikimedia)

Saukon lapsista järjestyksessä toinen oli tyttö, joka sai nimen Iida Kaisa (s. 1863). Vauva ei kuitenkaan elänyt kahtakaan kuukautta, kun hän kuoli kuristustautiin (strypsjuka), mikä lienee ollut kurkkumädän aiheuttama. Seuraavaksi syntyi poika, ja parin vuoden kuluttua taas tyttö, joka kastettiin Iida Mariaksi (s. 1867). Tämäkään tyttölapsi ei saanut elää aikuiseksi, sillä ennen kymmenvuotispäiväänsä hän sairastui ja menehtyi tulirokkoon.

Kun vanhemmat olivat huhtikuussa 1877 haudanneet Iida Marian, syntyi elokuussa uusi tyttö, joka sai saman nimen. Tämä toinen Iida Maria sai elää aikuiseksi ja aikanaan perusti perheen renki Heikki Heikinpoika Ahllundin kanssa (s. 1872), jonka isä oli aikanaan suutarin opissa.

Iida-nimestä vielä sen verran, että harrastajaa edeltävissä sukupolvissa on lukuisia Iidoja, mutta näyttääkin siltä, että Iida ei ole kovin vanha nimi. Ensimmäisen kerran nimen Iida on suvussa saanut tyttönen vuonna 1848 ja sitten seuraavaksi 1863 yllä mainittu Saukon Iida Kaisa. Sen jälkeen nimen käyttö runsastuukin aika lailla ainakin Hämeen maaseudulla.

amä