Perukirjoja Jyväskylän maakunta-arkistossa

Helmikuusta tuli arkistokuukausi. Viime kirjoituksessa kertomieni Hämeenlinnan maakunta-arkistovierailujen lisäksi kävin ensimmäistä kertaa Jyväskylän maakunta-arkistossa. Siihen tuli oiva tilaisuus, kun työ vei kaupunkiin, ja lähtöä aikaistamalla ehti kaivelemaan papereita arkistoon ennen työtehtäviä.

Sysäys Jyväskylän arkistokäyntiin nousi perukirjakurssilta, jolle tarvittiin vanhoja perukirjoja. Olin löytänyt yhden esiäidin veljen perukirjan 1700-luvulta netistä SSHY:n jäsenille tarkoitetusta kuvatietokannasta, mutta mieli teki tuoreempaa, joten työmatka Jyväskylään tuli passeliin aikaan.

Jo aikaisemmin olin nähnyt Hämeenlinnan maakunta-arkiston perukirjakortistossa isoisän isän nimen ja saanut tietää, että Padasjoen perukirjoja säilytetään nimenomaan Jyväskylässä, vuoden 1847 jälkeen kun Padasjoki on kuulunut Jämsän tuomiokuntaan. Sen arkistosta Joonas-papan perukirja pitäisi löytyä.

Junassa matkalla Jyväskylään oli hyvää aikaa tehdä läppärillä Astia-haun kautta asiakirjatilaus. Ehdin jo pettyä pahasti, kun haku toi ruudulle tiedon, että 1930-luvun perukirjat ovatkin käyttörajoitettuja. Apua, en ollut älynnyt tehdä käyttölupahakemusta, kun olin ajatellut, että niin vanhat saisi vapaasti katsottaviksi. Perille päästyä arkiston virkailija tiesi paremmin, ja hätä osoittautui aiheettomaksi ja virheen aiheuttamaksi: 25 vuotta vanhempiin perukirjoihin ei tarvita käyttölupaa.

Joonas-papan "perunkirjoitus" löytyi Kuhmoisten ja Padasjoen pitäjien käräjäkunnan kihlakunnanoikeuteen jätetyistä perukirjoista, ja sain sen valokuvatuksi kännykkäkamerallani. Tässä ei siitä enempää, mutta tuli kyllä mieleen ajatus, että onneksi nykyään ei perukirjoissa luetella koko omaisuutta yksitellen, kapistus kerrallaan, sillä mihinkään eivät mahtuisi ne kirjat, joita nykyisestä tavarapaljoudesta kirjoitettaisiin. 

Tässä on pieni pala Joonas-papan perukirjasta. Hän oli entinen torppari ja eläkemies, joka kuollessaan asui torpan omaksi tilakseen lunastaneen poikansa perheessä.

Löysin ja kuvasin toisenkin esi-isän perukirjan, 1860-luvulta, ja siinä lueteltiin talon lehmät omilla nimillään. Saatan palata siihen jollain toisella kertaa.

Kiitokset vain erinomaisesta asiakaspalvelusta niin Hämeenlinnaan kuin Jyväskylään! Edellisessä on keittiönurkkaus, jossa voi talon kahvista keittää itselleen virkistystä pienestä kahvimaksusta. Jälkimmäisessä henkilökunta tarjoutui keittämään kahvia asiakkaille, niin ikään pienestä kahvimaksusta. Vau!

api

Vierailuja Hämeenlinnan maakunta-arkistoon

Sukuharrastaja kävi lomaviikon ratoksi kaksi kertaa Hämeenlinnan maakunta-arkistossa. Pitkään suunnitelmissa ollut Janakkalan seurakunnan viime vuosisadan kirkonkirjojen kollastaminen vaati viimein toimintaa. Tai ainakin arkistossa istumista. Hankittu käyttölupakin käy kohta vanhaksi.

Harrastaja oli perjantaina tyytyväinen, kun oli selannut 1905-1961 mikrofilmeiltä isovanhempiensa - sen toisen Otto&Iida-parin - sekä heidän lastensa, vanhempiensa ja sisarustensa syntymät, kuolemat, avioliitot ja muutot Janakkalan seurakunnan sisällä. Jotain tarkistettavaa jäi vielä, puhumattakaan isovanhempien vanhempien sisaruksista ja heidän jälkikasvustaan. Viimeiset merkinnät kertoivat, että vuonna 1962 siirryttiin kirkonkirjoista kortteihin.

Kuvassa on pala arkiston hienoa graafista betoniseinää. Palan olen muokannut Wikimediassa CC-BY-SA-3.0 -lisenssillä julkaistusta kuvasta. Linkistä pääsee näkemään seinää laajemmalti, leike on aivan vasemmasta yläkulmasta.

Arkistossa oli myös mielenkiintoinen Lainhuudot ja kiinnekirjat suku- ja talotutkimuksessa -näyttely. Minulle oli uusi oivallus, että mm. syytinkisopimuksia voi etsiä lainhuutojen kanssa samoista paikoista, siis tuomiokirjojen ilmoitusasioista. (Meniköhän tuo oikein?) Näyttely on arkiston ja Vanajaveden opiston (VOP) yhteinen, sen ovat rakentaneet opiston viime vuonna järjestämän samannimisen sukututkimuskurssin opettaja Anja Nieminen-Porkka opiskelijoineen. Arkistolaitoksen sivulla näyttelystä hieman lisää, ja VOPin sivulta selviää, että kurssilla tutkittiin seitsemää kantahämäläistä tilaa (Hattula, Hauho, Hausjärvi, Loppi, Tammela, Vanaja), yhtä tilaa Kemistä ja yhtä Juvalta. (Linkit toimivat ainakin kirjoittamisen hetkellä.) Lainhuudot ja kiinnekirjat ovat harrastajalle tutkimatonta aluetta. Vielä.

Nikon kortisto eli kaksi laatikollista käsityöläisiä

Hämeenlinnan maakunta-arkiston hyllyllä nököttää kaksi pahvilaatikkoa. Niiden sisältä löytyy käsinkirjoitettuja arkistokortteja, joihin on tallennettu Hämeenlinnan käsityöläiset. Kortiston on koonnut jossain vaiheessa Arvo Nikko.

Kortistoon tutustuminen tuli sukuharrastajalle ajankohtaiseksi, kun esi-isä pitäjänsuutari Joonas Juhonpoika oppipoikavuosinaan muutti Padasjoelta Hämeenlinnaan suutarimestari Westinin oppiin. Mitä Nikon kortisto kertoisi Westinistä?

Carl Fredrik Westin syntyi 1.3.1768 Hämeenlinnassa käsityöläisperheeseen. Hänen isänsä oli nahkuri Sven Westin (s. 1733) ja äitinsä Eva Berg (s. 1744). Westinien kortteja löytyy enemmänkin, sillä nahkuri-isän ja suutarimestari Carl Fredrik Westinin lisäksi myös veljet olivat käsistään käteviä: sekä vanhemmasta veljestä Israelista (s. 1765) että nuoremmasta Petter Johanista (s. 1772) tuli hatuntekijä.

Löytöjä Kansallisarkistosta

Tässä päivänä muutamana teimme retken Kansallisarkistoon Helsinkiin sukututkimuskurssimme kanssa. Saimme ystävällisen ja napakan  opastuskierroksen niin taloon ja sen historiaan kuin siellä säilytettäviin aineistoihinkin. Sain muutamia ahaa-elämyksiä kierroksen aikana siitä, mistä voisi jotain kaipaamaani tietoa etsiä. Antoisaa!

Svenska Litteraturskällskapetin kokoelmista (via Flickr) löytyy kuva Kansallisarkistosta edellisen vuosisadanvaihteen tienoilta (kuvassa oikeanpuoleinen rakennus). Pytinki ei ole muuttunut, kuvan kadun nimi sen sijaan on, Nikolainkadusta Snellmaninkaduksi. (Kuvaa klikkaamalla se avautuu suurempana.)

Mutta retkestä. Etukäteen olin varustautunut hakemaan ratkaisua yhteen arvoitukseeni. Niinpä etsin - ja LÖYSIN!!! - asiakirjoja sisällissodan 1918 tapahtumista. 

Saamani neuvon mukaan katsoin Arkistolaitoksen Portista polkua  hakemani tiedon äärelle. Etsin tietoja yhdestä punaisten vankileirille tuomitusta ja löysin arkiston tietokoneilta valtiorikosoikeuden istunnon aktin etsimästäni henkilöstä.

Vangitut punaiset joutuivat syytetyiksi valtiorikosoikeudessa. Tuomion julistamisen jälkeen heillä oli seitsemän päivää aikaa anoa armahdusta tuomiosta valtiorikosylioikeudelta, ja tarkoitusta varten oli painettu valmiiksi lomakkeita, joihin sitten vain käsin täytettiin nimi, paikkakunta ja päivämäärä. Ja allekirjoitus. Armahdusanomus alkoi näin:

"Nojautuen lakiin eräiden valtiorikosten käsittelemistä varten asetettavista tuomioistuimista sekä oikeudenkäynnistä niissä sen 14 §:än, anon nöyrimmästi, että Suomen Valtiorikosylioikeus tahtoisi suoda armahdusta minulle siitä kuuden (6) vuoden rangaistuksesta..."

Anomuksen liitteinä oli sitten syytetyn kuulustelupöytäkirja, todistajien lausuntoja pienillä lipukkeilla (todistekorteissa), joista osa oli kirjoitettu valmiiksi painetuille lomakkeille nekin, papin lausunto syytetyn mahdollisista aikaisemmista rikoksista ("puhdaskirjainen" oli lausunto tässä tapauksessa), suojeluskunnan lausunnot sekä viimeisenä syytetyn kotipaikan parin torpparin kirjoittama takaus, jossa he vakuuttivat, ettei syytetty ole vaarallinen eikä poistu paikkakunnalta. Tämä kaikki oli tarkoitettu tukemaan armahdusanomusta, johon valtiorikosylioikeus ei suostunut.

Nämä asiakirjat ovat arkistossa näyttösuojattuja eli niitä ei pääse kotikoneelta katsomaan, mutta kylläkin Kansallisarkiston koneilta paikan päällä, eli ne eivät ole varsinaisesti salattuja. Lisäksi opastuskierroksen aikana opin, että kaikki valtiorikosoikeuksien aktit  on luetteloitu ja nämä luettelot on koottu kirjoiksi arkiston hyllylle. Niitä on muistaakseni kymmenen osaa, syytettyjen nimen mukaan aakkosjärjestyksessä, ja nimen perässä valtiorikosoikeuden aktin numero. Itse asiassa tämä kaikki tieto löytyy Portistakin, mutta se  meni perille ihan toisella tavalla, kun opas otti niteen hyllystä ja näytti, että tästä löytyy aktihakemisto.

Etsimäni henkilön papereista löysin tiedon, että hänen veljensäkin oli vangittuna samassa vankilassa. Sitä en ollut tiennyt tai muistanut, mutta nyt löysin hänestäkin vastaavat asiakirjat. 

Sitä vain jäin ihmettelemään, miten organisoitua toiminta vuonna 1918 saattoi olla. Sisällissota kesti tammikuusta toukokuuhun. Tutkimani henkilö vangittiin toukokuussa, häntä ja häntä vastaan todistaneita kuulusteltiin kesäkuun alussa, ja lausunnot kerättiin samoihin aikoihin. Silti monet näistä papereista kirjoitettiin valmiiksi painetuille lomakkeille. Maan tilan on täytynyt olla varsin sekasortoista niihin aikoihin, ja siksi moinen valmistautuneisuus yllättää.

Jollain toisella vierailukerralla paneudun niihin aineistoihin, joihin tarvitaan käyttölupa. Senkin olen nyt hakenut myös Kansallisarkistoa varten.

Sain käyttöluvan

Olen sukuharrastaja, joka on päässyt hyvin harrastukseensa käsiksi sukututkimuskurssin opastuksen avulla ja pääasiassa kotisohvalla istuen ja läppäriä näpytellen. SSHY eli Suomen sukuhistoriallinen yhdistys on digitoinut nettiin paljon juuri niiden  seurakuntien asiakirjoja, joita olen omien sukujeni jäljityksessä eniten tarvinnut. Siihen olen ylen tyytyväinen!

Mutta SSHY:n jäsensivujenkaan kautta ei pääse kuin yli sata vuotta vanhempiin merkintöihin. Arkistolaitoksen kautta voi kuitenkin anoa käyttölupaa sitä nuorempiin asiakirjoihin tutkimusta varten, siis sellaisiin, jotka ovat jossain arkistossa säilytettävinä. Niitä pääsee sitten arkistoon tutkailemaan.

Käyttöluvan anominen ja saaminen sujuu yllättävän nopeasti ja mutkattomasti. Täytin lomakkeet, skannasin ne ja lähetin sähköpostitse Arkistolaitoksen osoitteeseen eilen illalla. Tänään aamupäivällä tuli sähköpostiini päätös luvasta.

Kiitos Arkistolaitokselle nopeasta palvelusta! Nyt vain sitten arkistoretkelle uutta lupaa, ensimmäistäni, käyttämään.

Kaapo Annanpojan jäljillä

Olen useamman kerran etsinyt äitini isoäidin isoisän syntyperää päätymättä mihinkään varmaan. Nyt langanpää tuntuu löytyneen, ja sukuharrastajalla on aihetta löytämisen iloon. :-) 

Kaapo Annanpojan (s. 1812) nimi tuli esiin esiäitini kastetiedoissa, joissa hänet oli merkitty kastettavan tyttölapsen isäksi. Perheen rippikirjamerkinnöistä Padasjoelta löytyi Kaapon tarkka syntymäaika. Mutta Kaapoa ei löydy kastettujen luettelosta syntymävuoden kohdalta, ei edes lähivuosilta. Avuksi tuli Suomen Sukututkimusseuran  Hiski, jonka haulla löytyi naapuripitäjästä Lammilta Onnevuoren kylässä aviottomana syntynyt Gabriel, jonka äidin nimi on Anna. Mutta sen enempää piika Annaa kuin Kaapoakaan en nähnyt syntymäkylän talojen rippi- tai lastenkirjoissa. Annasta näkyi Hiskissä isännimi, sekin Kaapo, ja ikä 24 vuotta.

Miten siitä eteenpäin? Hiskin mukaan Lammilla ei ole syntynyt aivan tuonikäistä Anna Kaapontytärtä. Naapuripitäjistä Padasjoelta löytyy yksi sopiva, samoin Tuuloksesta, ja Luopioisista kaksi. Kuka heistä voi olla se oikea Anna? Harrastukseni alkukuukausina etsin jotain vihjettä Annasta lähinnä Lammin rippikirjasta, josta toivoin suuntaa hänen syntymäpitäjäänsä. Turhaan.

Kaapon elämänvaiheita seurasin Padasjoen rippikirjoista esi-äitini syntymästä alkaen taaksepäin. Kovin pitkälle nuoruusvuosiin en päässyt, kun tuli kohta, jossa viittaus edellisen renkipaikan rippikirjan sivulle oli harmittavasti mustan tahran alla. Niinpä Kaapon tausta on jäänyt tutkimattomaksi.

Nyt tartuin etsintään uusin silmin. Ja kappas, mustetahran kulmasta erottuukin seuraavan rippikirjan sivun ensimmäinen numero ja pieni aavistus toistakin. Matkan varrella olen ehkä myös oppinut lukemaan tuon ajan kirjaimia ja numeroita paremmin. Kohtuullisen selailun jälkeen päädyn sivulle, jolta löytyy tieto Kaapon ripille pääsystä ja paristakin muutosta Luopioisista Padasjoelle ja paluusta takaisin sinne siinä välissä, kaikki samalla sivulla, "u. b." eli ilman muuttokirjoja. Kun kirjoja ei ole, en pääse helposti näkemään, mistä Luopioisten kylästä hän tuli ja meni.

Sen jälkeen tuntuu pelkältä sattumalta, että jollain aikuisen Kaapon rippikirjan sivulla silmiini sattuu aivan eri kohdasta piika Anna Kaapontytär, jonka syntymävuosi täsmää ja josta löydän viittauksen muuttokirjaan Padasjoelta Luopioisiin vuonna 1826. Arkistolaitoksen digitaaliarkistosta löydän haulla Luopioisten seurakunnan kohdalta heille muista  seurakunnista saapuneet muuttokirjat, ja ... sieltä löytyy Anna Kaapontytär ja poikansa Kaapo Annanpoika ja pari nuorempaa sisarusta, syntymäaikoineen kaikkineen! Anna oli se Padasjoella vuonna 1788 syntynyt, jonka Hiski löysi.

Siitä sattumasta voisi tietysti tehdä tavankin, siis rippikirjan sivun silmäilystä ohi sen varsinaisen etsittävän ja löytyneen. Perheenjäsenet usein päätyivät samoihin taloihin palvelukseen. Kaapon perheeseen palaan vielä toisella kertaa.

amä