Kuurojen viikolla

Tällä viikolla on vietetty kansainvälistä kuurojen viikkoa, ja sen aikana on tapahtunut monenmoista. Muun muassa suomalaiselle ja suomenruotsalaiselle viittomakielelle on kummallekin avattu kansalaissanakirja SignWiki. 

Viittomakielen aakkoset - Kansilehti
(Juan Pablo Bonet, 1620, Wikimedia)

Kovin toisenlaista kuurous oli kaiketi silloin, kun sukuharrastajan esisetä Otto Otonpoika syntyi Lammilla 1824. Oton isä oli palveluksessa milloin Lammin pappilassa, milloin muissa taloissa, ja viimein pappilan torpparina. Otto oli perheen esikoispoika, ja hänen syntymänsä merkittiin syntyneitten luetteloon, mutta lastenkirjoihin nimi ilmestyy ensimmäisen kerran vasta siinä vaiheessa, kun hän oli jo viisivuotias. Nimen jälkeen on tehty lisämerkintä "döf och stummd", kuuromykkä. Harrastaja ei tiedä tarkemmin, oliko poika jo syntyessään kuuro vai veikö jokin sairaus hänen kuulonsa pienenä.

Otto asui vanhempiensa kanssa aikuisikään asti. Kun hän oli 18-vuotias, hän pääsi ripille ja hänen tietonsa siirrettiin lastenkirjasta rippikirjan puolelle pappilan renkinä. Mahtoiko hän käydä lainkaan rippikoulua, vai päästettiinkö ripille pappilassa tuttuna henkilönä? Minkäänlaisia tavanomaisia merkintöjä lukutaidosta ei ole, Vähä-Katekismus on ruksattu osatuksi. Sukuharrastajalla on hatarat tiedot kuuroista 1800-luvun alkupuolella. Oliko heille omia kouluja? Missä vaiheessa viittomakieli tuli yleiseen tietoisuuteen? Kehittivätkö kuuron lähellä elävät luonnostaan viittomia kommunikaatiota varten?

Vaikka kouluja olisi ollutkin, Otto tuskin sellaiseen pääsi. Hän työskenteli Lammilla pappilan renkinä kuolemaansa asti. Hänen viimeiset vaiheensa olivat surulliset. Erään juhannuksen alla, 37-vuotiaana, hän hukkui. Ruumista ei ilmeisesti koskaan löydetty, sillä kirkonkirjoihin on kirjoitettu vain hänen kuolinpäivänsä, ei hautauspäivää. 

apä

Vuoden löydöt ja arvoitukset

Maaliskuussa sukuharrastaja listaili blogiajan siihenastisia löytöjä eli yhden jokaista blogikuukautta kohden, yhteensä kuusi kappaletta. Toisena päivänä listalle pääsi kuusi työn alla olevaa arvoitusta.

Vuosikas mallia 1905.
Kuvaaja K.E. Ståhlberg. (SLS Arkiv - Flickr)

Nyt on blogin yksivuotispäivä, ja sen kunniaksi on aika kertoa uusista löydöistä ja samaan hengenvetoon pintaan nousseista arvoituksista. Josko niitä löytyisi tusina? Taidanpa vähän juksata ja laskea mukaan edellisen listauksen ratkaisemattomat arvoituksetkin!

1. Maaliskuisella listailulla oli oikein mukava ja löytöisä seuraus. Yksi arvoituksista liittyi sisällissodan tapahtumiin, ja Kaisa Kyläkoski Sukututkijan loppuvuosi -blogista antoi vinkkejä, joiden avulla löysin valtiorikosylioikeuden asiakirjoja yhden tutkittavani kuulusteluista ja oikeudenkäynnistä vuodelta 1918.

2.-6. Sen sijaan en ole sanottavasti edistynyt muiden keväällisten arvoitusten ratkaisussa. Ne säilyvät mielen työpöydällä. Ehkä jollain arkistokäynnillä löytyy ratkaisuja. Ehkä netistä löytyy oikea kirkonkirjojen sivu tai muu tietolähde.

7. Jälleen on sukuharrastuskartalle löytynyt uusi hämäläinen pitäjä, kun yksi esi-isä, Yrjö Juhonpoika, löytyi Rengosta. 

8. Samaisessa esi-isässä riittää vielä arvoituksia ja siis tutkittavaa yllin kyllin. Onko hän syntyisin Rengosta? Onko hän 1720-luvulla Nevilän kylän Mannilassa asuneen Juho Laurinpojan poika? Mistä talosta on hänen vaimonsa Anna Simontytär?

9. Uusia käsityöläisammatteja on löytynyt tuplasti. Rengosta löytynyt esi-isä oli seppä. Pälkäneeltä löytyi samoilta vuosikymmeniltä kirkonrakentaja.

10. Edelleen on arvoitus, mistä kirkonrakentaja oli oppinsa saanut ja Pälkäneelle tullut?

11. Porvoon kymnaasiin lähtenyt esisukulainen, talonpojan poika Joonas Cavén, oli ällistyttävä löytö.

12. Joonaksen lapsiin ja heidän jälkeläisiinsä liittyy monta arvoituksellista tarinaa, jotka odottavat löytäjäänsä ja kertojaansa. Niistä riittää kirjoitettavaa Oton ja Iidan sukua -blogin ihan kohta alkavalle toiselle vuodelle.

Kirja: Kiertävät suutarit

Pappilaan tuli kiertäviä suutareita juhannuksen aikaan. Heille annettiin asuttavaksi takamökki, jossa he nukkuivat ja suutaroivat, mutta syömässä he kävivät pappilan pirtissä muun väen kanssa. Vasta lokakuun lopussa oli suutarin työt tehty, ja kiertävä suutari kasaili säkkiin lestinsä ja työkalunsa ja asetti neulomakoneen päällimmäiseksi. Oli aika jatkaa matkaa seuraavaan taloon.

Kiertävä suutari oli Esko, taitava ammattimies, joka kulki Savon puolessa talosta taloon korjaamassa väen jalkineita ja valmistamassa uusia. Hänellä oli mukanaan Kukkolan Anselmi, joka oli vasta vähän toisella kymmenennellä lähtiessään suutarin matkaan oppipojaksi. Heistä kertoo Toivo Lyytikäisen romaani Kiertävät suutarit (2006). Näin Lyytikäinen kuvaa suutarin työtä 1800-1900 -lukujen taitteessa:

"Porstuaan oli läjätty röykkiö korjattavia kenkärajoja.  

Esko silmäili kaikkea hyväksyvästi. Komerosta löytyi parkittuja nahkoja erilaisiin kenkiin. Uusia saappaitakin pitäisi valmistaa ennen syksyä. ...

Aamulla ... Esko kolisteli lestit ja työkalut lattialle. Ensimmäiseksi korjattiin papin ja ruustinnan saappaat, sen jälkeen miesten saappaat, joihin upposi suurempia nahkoja. Pienemmät nahanpalaset riittivät piikojen kenkiin.

Anselmi irrotteli vanhoja pohjia, tikkasi koneella paikkoja varsiin, ja lopulta tervasi ja voiteli kunnostetut kengät.

Heinäkuussa talonväki teki päivät heinätöitä, mutta suutarit korjailivat kenkiä ja aloittivat uusien valmistuksen. Rovasti sai mustat herrojen saappaat, niiden varret rypytettiin kuin hanurin palkeet."

Vuoden mittaan kiertävä suutari oppipoikineen ehti työskennellä muutamassa isossa talossa, rusthollissa tai kestikievarissa. Koko väen vanhat jalkineet korjattiin ja uusia valmistettiin. Yleensä vuosipalkollisten palkkaan kuului vaatekerta talon puolesta ja ainakin joinain vuosina uusi saapaspari. Asuinpaikaksi suutareille annettiin milloin oma huone tai pikkumökki, milloin taas vain nukkumapaikka tuvassa renkien seurassa.

Kirjassa köyhän suutarin pojan Anselmi Kukkolan tarina alkaa, kun hän lähtee 8-vuotiaana veljensä kanssa kerjäämään perheelle leipää. He osuvat hyväruokaiseen kestikievariin, jonne Anselmi pääsee apupojaksi, kunnes tie aukeaa suutarin oppiin Eskon matkassa. Vuosien myötä Anselmista kehittyy oppimestarinsa veroinen käsityöläinen. Myöhemmin hän lähtee rataa rakentamassa olevan veljensä perässä pohjoiseen Rovaniemelle, minne perustaa perheen ja oman suutarinverstaan.

Kirjassa oli ansiokasta käsityöläisen arjen ja työtapojen kuvaus yli sata vuotta sitten. Sukuharrastaja luulee, että samalla lailla suvunkin suutarit ovat joskus kiertäneet ja korjanneet taloissa kenkärajoja.

"Aamulla kannettiin pieneen työtupaan kymmeniä pareja saappaita ja naisten matalia kesäkenkiä. Suutaroiminen alkoi käydä vanhasta tottumuksesta. Anselmi ratkoi vanhoja pohjia ja korkoja. Esko suutaroi uusia paikoilleen. Anselmin työt olivat nopeutuneet ja röykkiö loppui viikossa. Hänkin alkoi asetella pohjia rajoihin. Naisten lipposet olivat helpompia käsitellä, kun sitävastoin miesten saappaisiin naulattiin tai neulottiin paksua solanahkaa, jota Esko leikkeli ja käsitteli kymmenien vuosien kokemuksella.

Talvi oli kulunut kevääseen ja ronttosläjä oli hävinnyt lankkuiselta lattialta. Esko oli suutaroinut isännälle ja emännälle komeat saappaat. Anselmi oli päässyt neulomaan saappaisiin varret. Käsinpyöritettävä kone oli ollut raskas, mutta hampaita kiristellen hän oli tehnyt työn."

Toivo Lyytikäinen: Kiertävät suutarit, 2006
Kustantaja: Kesuura, 167 s.
Kansi: Pentti Kolehmainen: Suutari työssään 2005 (kuva yllä)
Kannen graafinen toteutus: Eija Tuomela 

Rautapyöriä ja häkäpönttöjä

Enpä olisi ihan ensimmäiseksi ajatellut, että traktorien ja moottorien katseleminen ruokkisi sukuharrastusta, mutta tänään kävi juuri niin. Vierailin nimittäin Riihimäellä Rauta ja petrooli -näyttelyssä, ja kun olin matkassa kahden tätini kanssa, kuulin muisteluksia siitä, kuinka heidän maalaiskotinsa naapurustoon oli ostettu kulmakunnan ensimmäinen traktori ja millainen se oli. 

Tämän viikonlopun näyttelyssä esillä oli museoikäisiä autoja, traktoreita ja muita koneita.

Olen teknisesti tietämätön ja taitamaton, ja minulle olikin ihan uutta, että ennen vanhaan traktoreissa oli rautapyörät. Suomalainen Kullervo (kuva yllä, tekniset tiedot alla) on lähes satavuotias ja kerran jo kuopattu maahan, kunnes se sai uuden elämän näyttelykapineena. Sen on aikoinaan valmistanut Turun rautateollisuus.

Saman valmistajan höyrykone on myös nimeltään Kullervo ja vuodelta 1911 (kuva yllä). Kone oli ahkerassa käytössä viikonlopun aikana. Se pyöritti myllyä, joka jauhoi ruista jauhoiksi ja ohraa suurimoiksi. Niitä oli saatavana myllyn vieressä myyntipöydällä valmiiksi pussitettuina. Mylläri lisäsi pökköä pesään, ja mylly jauhoi. Mylly ja luomuviljat oli tuotu Jokioisilta Kanta-Hämeestä. 

Hiljattain luin sota-ajasta kertovaa romaania, ja useammin kuin kerran henkilöt matkustivat häkäpönttöautoilla. Nyt näin ensimmäistä kertaa häkäpöntön ihan oikeasti, tällä kertaa kuorma-auton lavalla ja vieressään halkosäkki täynnä polttoainetta (kuva alla).