Rakuuna Antti Grafbergin sotilasura (osa 2/2)

Viime kirjoituksessa sukuharrastaja selvitti rakuuna Antti Grafbergin sotilasuran ja perheen alkuvaiheita Hausjärven Turkhaudan Noukkalassa, missä Antti palveli ruodussa 56 Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentissä (UHRR). Kului toistakymmentä vuotta, ja Antti joutui rakuunana tositoimiin. 

Eurooopassa käytiin 1756-1763 Seitsenvuotista sotaa, jossa Iso-Britanniaa ja sen liittolaista Preussia vastaan soti Ranskan, Saksin, Itävallan ja Espanjan liittoutuma. Ruotsi liittyi mukaan julistamalla sodan kesällä 1757, sillä se näki tilaisuutensa tulleen laajentaa alueitaan Pommerissa. Ruotsin ja Preussin välistä sotaa sanotaan Pommerin sodaksi.

Uudenmaan ja Hämeen rakuunoiden lippu.
(GNU FDL 1.2)

Ainakin suomalaisia jalkaväkijoukkoja osallistui Pommerin sotaan koko sen keston ajan. Vuonna 1761 Pommeriin lähetettiin neljän komppanian eli 500 miehen komennuskunta Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentistä. Rykmentin seurakunta piti rippikirjaa Pommerin sodan komennuskunnasta 1761-1762, ja sen sivuilta löytyy rakuuna no 56 "Anders Grafberg". Monen nimen kohdalla merkittiin niin komennuskuntaan saapumisen kuin sieltä lähtemisen päivämäärä, mutta Antin kohdalla näitä ei syystä tai toisesta merkitty. Useimmat saapuivat loppuvuodesta 1761, esimerkiksi Janakkalan Kiipulan rakuuna no 58 "Zachris Gillberg" saapui 20/12 1761. Monen kohdalla merkittiin komennus päättyneeksi kesäkuussa 1762, esimerkiksi Hausjärven Turkhaudan toinen rakuuna no 55 "Juho Alrooth" päätti Pommerin komennuksensa 20/6 1762.

Kesäkuinen komennuksen loppuminen täsmäsi ajallisesti sen kanssa, että Ruotsin osalta Pommerin sota oli päättynyt Hampurin rauhaan 22/5 1762. Sen jälkeen joukot kotiutettiin vähitellen meren yli Suomeen. Antti Grafberg ei kuitenkaan koskaan päässyt kotiin asti, sillä UHRR:n vuoden 1763 katselmuksessa hänen kerrottiin kuolleen heinäkuun viimeisenä päivänä 1762 paikassa, jonka kirjoitetun asun saattaisi, ehkä, tulkita olevan "Hangeudd". Sodan jälkeen suomalaiset sotilaat kuljetettiin meren yli Hankoniemelle ja Helsinkiin. Menehtyikö Antti sotaretken rasituksiin, nälkään ja sairauteen Hankoniemellä, matkalla perheensä luokse? Hänen hevosensa sanottiin olevan tummanruskea, 7 vuotta vanha valakka, joka oli saatu Pommerissa, ja se jatkoi elämäänsä sotaratsuna Suomessa.

Antti-rakuunan elämän loppuvaiheista on tieto, mutta alkuvaiheista sukuharrastaja ei ole päässyt vielä perille. Jälkikasvusta harrastaja arvelee, että rakuunan neljästä (tiedetystä) pojasta isän kaima Antti Antinpoika päätyi aikamiehenä Janakkalan Uhkoilaan seppä Utterin vävyksi. Arvelu on vasta arvelua, joka nojautuu merkintään syntymäpäivästä ja -paikasta Janakkalan rippikirjassa, ne kun ovat samat kuin rakuuna Grafbergin pojalla. Ehkä joskus löytyy vahvempaa todistetta asiasta.

mmä

Lähteet:
UHRR:n seurakunnan rippikirja Pommerin komennuskunnalle 1761-1762 (Digitaaliarkisto)
UHRR:n Luetteloita 1762-1763 (Vakinaiset) (SSHY:n jäsenille)
Vesa Hänninen: Kun esi-isä Pommerin sotaan lähti ... (Salon Seudun Sukututkijat)

Kronoskaf-sivusto, joka on Seitsemän vuoden sotaan keskittyvä vapaa, Wikipedian kaltainen tietosanakirja (englanninkielinen). Sen Ruotsin armeijaa koskevaa osuutta on täydennetty viimeisen viikon aikana. Luettu esim.:
       Ruotsin armeija
       1761 - Ruotsin kamppanja Pommerissa - Talvi
       Uudenmaan ja Hämeen rakuunat

Rakuuna Antti Grafbergin sotilasura (osa 1/2)

Nuori mies Antti Sakariaanpoika ilmestyy Hausjärvelle Turkhaudan kylään kesäkuussa 1747. Syy on ilmeinen. Ruotu 56 Noukkalan rusthollissa on ollut ilman rakuunaa vuodesta 1744 lähtien, ja Antti värvätään tehtävään. 

UHRR:n univormu vuosimallia 1779 (kuva vuodelta 1783).
Upseeri vasemmalla, rakuuna oikealla. (CC-PD)

Wikipedian mukaan rakuuna on sotilas, joka taistelee jalan, mutta liikkuu ratsain.  Noukkalan ruodun 56 tehtävänä on varustaa rakuuna Uudenmaan ja Hämeen ratsuväkirykmentin (UHRR) everstiluutnantin komppaniaan. Kolmas päivä kesäkuuta vuonna  1747 ruodun uudeksi rakuunaksi hyväksytään Antti (Anders) Sakariaanpoika ja tiedot kirjataan värväysluetteloon: 20-vuotias, naimaton, syntynyt Janakkalan pitäjässä ja Konttilan kylässä. Kovinkaan usein ei värvätyn syntymäpaikkaa kerrottu sotilasrullissa kylän tarkkuudella, mutta Antin kohdalla niin tehtiin. Sopivaa Janakkalassa syntynyttä Antti Sakariaanpoikaa ei ole kuitenkaan sukuharrastajan silmiin sattunut, mutta sen verran Janakkalan rippikirjat paljastavat, että Konttilan Paavolassa oli vuoden 1747 tienoilla renkinä Antti Sakariaanpoika, joka sitten lähti sieltä Turkhaudalle, eli samasta Antista on varmaan kysymys.

Värvätty rakuuna asettuu Noukkalaan ja löytää uudelta asuinpaikaltaan muutakin kuin sotilaan työt: Hausjärven seurakunnan vihittyjen luettelo tietää kertoa, että uudenvuodenpäivänä 1749 Turkhaudalla vihitään muuan rakuuna Grafberg ja leski Liisa Matintytär.

Ruotusotilaat osallistuvat joukkojen tarkastuksiin ja katselmuksiin säännöllisesti. Avioliiton solmimista seuraavana vuonna 1750 UHRR:n everstiluutnantin komppanian katselmuksessa kerrotaan ruodun 56 rakuunasta, että hän on nimeltään Anders Grafberg, palvellut 3 vuotta, iältään 24-vuotias ja naimisissa eikä taida mitään käsityöammattia. Anttimme on siis värväyksen jälkeen saanut sotilasnimen Grafberg ja mennyt naimisiin.

Hausjärven seurakunnan rippikirjoja on tallella vasta vuodesta 1771 eteenpäin, joten rakuunan perheen varhaisia vaiheita ei pääse tarkastelemaan rippikirjoista. Syntyneitten luetteloita löytyy vuosilta 1723-1741 ja jälleen vuodesta 1754 alkaen, ja ne tietävät kertoa, että rakuuna Antille ja hänen Liisa-vaimolleen syntyi ainakin neljä poikaa: Eerikki vuonna 1754, Simo 1756, Antti 1758 ja Juho 1761. On hyvin mahdollista, että perheeseen syntyi lapsia jo ennen vuotta 1754, koska avioliitto solmittiin 1749.

Antti-rakuunan myöhemmistä vaiheista lisää seuraavassa kirjoituksessa.

mmä


Lähteet:
Hausjärven seurakunnan vihittyjen ja syntyneitten luettelot.
UHRR everstiluutnantin komppanian värväysluettelo vuonna 1747 ja katselmus vuonna 1750.

Seppä Utterin vävy

Säntillisyys ja huolellisuus palkitaan joskus. Sukuharrastaja yritti muutama vuosi sitten tutkia erään Antti Antinpojan varhaisvaiheita ilman sanottavaa menestystä. Harrastajalle selvisi hiljattain, että häneltä on jäänyt täysin huomaamatta yksi tärkeä merkintä Janakkalan rippikirjassa.

Mutta aletaanpa alusta. Lähes viisi vuotta sitten sukuharrastaja kirjoitti Rikiinasta, joka oli torpan tyttö Janakkalasta Rehakan kylästä, ja esitteli Rikiinan vanhemmat: äiti Maija oli alkujaan seppä Kustaa Utterin tytär Uhkoilan kylästä, mutta isä Antista ei ollut muuta tietoa kuin että hän oli ilmestynyt Uhkoilan Seppälään rengiksi ja että jonkin ajan kuluttua siitä hänet vihittiin Maijan kanssa. Antti Antinpojan kohdalle merkittiin rippikirjaan silloin ja myöhemminkin hänen syntymävuotensa, mutta ei päivää eikä paikkaa.

Sukuharrastaja seurasi rippikirjoista Antin vaiheet Uhkoilan Seppälästä aina hänen elämänsä loppuun saakka. Antin ja Maijan kasvava perhe muutti muutaman vuoden kuluttua Rehakan kylään ja alkoi asuttaa Huhtapellon torppaa. Torppari Antti Antinpoika kuoli siellä melkein 40 vuotta myöhemmin 70 vuoden iässä.

Jostain kumman syystä harrastajalta jäi täysin huomaamatta, että Antin elämän viimeisen vuosikymmenen aikana rippikirjaan ilmestyi yllättäen sekä hänen syntymäpäivänsä että syntymäpaikka Hausjärvi. Hausjärven kastettujen luettelosta selviää, että tosiaan tuona päivänä Hausjärvellä syntyi Antti Antinpoika. On mahdollista, että Janakkalan rippikirjan tietoihin on pujahtanut virhe, mutta jos oletetaan, että syntymätieto on oikein, Antin vanhemmat ovat löydettävissä.

Turkhaudan pohjoisrajalla virtaa Puujoki matkalla Kernaalanjärveen ja Pohjanlahteen.

Hausjärvellä Turkhaudan kylässä syntyi 1758 poikalapsi rakuuna Antti Grafbergille ja hänen vaimolleen Liisa Matintyttärelle. Poika oli perheen kolmas, ja tuon syntymäpäivän perusteella sukuharrastaja ajattelee, että juuri hän päätyi sitten aikuiseksi kasvaneena Janakkalassa Uhkoilaan sepän vävyksi. Siihen pitää kuitenkin suhtautua varauksella,  sillä Hausjärven rippikirjoja on tallella vasta vuodesta 1771, joten aukotonta ketjua syntymästä Janakkalaan ilmestymiseen ei kirkonkirjoista voi jäjittää.

Etsintä siis jatkuu, josko löytyisi rippikirjojen puuttuessa muita lähteitä Antti Antinpojan  (1758-1829) juurien varmistamiseksi, mutta toistaiseksi (varauksella - ja kunnes toisin todistetaan!) sukuharrastaja pitää häntä rakuuna Antti Grafbergin poikana.

Lähteet: Hausjärven ja Janakkalan seurakuntien kirkon kirjat

mmä

Leikkeitä Hämeen lehdistä maaliskuulta 1919

Sukuharrastaja tai ainakin harrastajan blogi on nukkunut talvihorrosta pitkälle toista vuotta, mutta nyt kevätaurinko on alkanut herätellä Oton ja Iidan sukua uusiin juttuihin. Tätä edeltävästä kirjoituksesta piti alkaman uusi aika, jolloin kuukausittain selailtaisiin sata vuotta vanhoja Hämeen lehtiä, vaan eipä sitten alkanutkaan. Sukuharrastus on kuitenkin jatkunut, jopa matkoilla vähän kauemmas, mutta siitä toisella kertaa. 

Aloitetaan nyt luvatuilla lehdillä. Harrastaja selaili 28.-29.3.1919 ilmestyneitä lehtiä ja poimi sieltä seuraavanlaisia paikallisia ja yleisiä uutisia, joissa numero toisensa jälkeen näkyi vielä kaikuja sisällissodasta, elintarvikepulasta sekä Virossa käytävästä sodasta, Suomen ja maailman politiikkaa unohtamatta.

Hämeen Sanomissa seurattiin joka numerossa Viron itsenäisyystaistelun vaiheita. Alkuvuodesta oli rekrytoitu suomalaisia vapaaehtoisia Viroa auttamaan, nyt uutisoitiin, että Tanskasta oli lähtenyt 300 vapaaehtoisen joukko Suomeen, josta he siirtyisivät Tallinnaan. Lehdessä mainittiin kuuden suomalaisen haavoittuneen Virossa, heidän joukossaan Matti Hirvelä Hauholta, Evert Zetterman Sääksmäeltä ja Lauri Ajo Toijalasta.

Lahdessa vesikauhuinen koira puri kolmea ihmistä, ja seuraavana päivänä he matkustivat Helsinkiin Pasteur-laitokseen, arvatenkin saadakseen Louis Pasteurin kehittämän rabies-rokotuksen. (Hämeen Sanomat & Hämeen Kansa) [Netistä löytyy tieto, että mainittu laitos perustettiin vuonna 1916, mitä ennen suomalaiset vesikauhuisen eläimen puremaksi joutuneet vietiin Pietariin ja sitä ennen Berliiniin ja Pariisiin asti.]

Impilahtelainen maanviljelijä M. V. Hodijeff etsi ilmoituksella perheetöntä pehtoria: "Työhön osaa-ottava ammattikykyinen hämäläinen maanviljelyspehtoori saa paikan panemaan kuntoon keskikokoista maanviljelystilaa Raja-Karjalassa. Pehtoorin on itse otettava osaa työhön sekä osattava oikein johtaa työväkeä. Mieluummin perheetön..." (Hämeen Sanomat)

Eri lehdissä julkaistiin vielä vuoden 1919 puolella kuolinilmoituksia sisällissodassa kuolleista. Ehkä joidenkin kohtalo selvisi vasta kuukausien kuluttua sodan päättymisestä. Yksi ilmoituksista oli Hämeen Kansassa, äiti ja sisko surivat 23-vuotiaana kuollutta Osk. Nikolaita, joka oli ammuttu 4.5.1918 Hämeenlinnan vankileirillä.

Maanvuokr. liiton sihteeri Kaarlo Harvala Helsingista ilmoitti torppareille ja mäkitupalaisille antavansa neuvoja ja ohjeita vuokratilain lunastamisessa ja kaikissa vuokra-asioissa kirjeellisesti, palkkiota vastaan. (Hämeen Kansa)

Helsingin suomalaisten kansakoulujen hiihtokilpailut 27.2.1915

Hausjärven Arolammin kansakoululaisten hiihtokilpailuissa olivat lajeina hiihto-, mäenlasku- ja potkukelkkakilpailu. (Riihimäen Sanomat) 

Riihimäen Sanomat uutisoi kuntakokouksesta, jossa oli päätetty laittaa sähkövalaistus Riihimäelle eli seuraavana kesänä kylän kadut saisivat 150 sähkölamppua. "Tämä onkin hyvin tarpeellinen toimenpide pimeällä paikkakunnallamme." Tuohon aikaan Riihimäki oli Hausjärveen kuuluva taajaväkinen yhdyskunta, jolla oli oma kuntakokous. Kokous päätti kantaa 50 penniä veroäyriä jokaiselta asukkaalta yhdyskunnan kuluihin.

Riihimäen Pakkotyölaitos etsi palvelukseensa tottunutta pesijätärtä "sairaalaan valvomaan vaatteiden pesijänä toimivien vankien työtä ja on hänen itsensä myös otettava osaa työhön. Palkkaa on toimesta 100 mk. työstä sekä vapaa ruoka ja asunto." (Riihimäen Sanomat) [Sisällissodan jälkeen toimi Riihimäellä varuskunnan alueella vankileiri, joka lakkautettiin lokakuussa 1918. Sen korvasi pakkotyölaitos, joka puolestaan lakkautettiin 1921. (Wikipedia)]

Lähteet:
Hämeen Kansa 28.3.1919 (lehti alkoi ilmestyä 10.1.1919)
Hämeen Sanomat 28.3.1919 (lehti alkoi ilmestyä v. 1878)
Riihimäen Sanomat 29.3.1919 (lehti alkoi ilmestyä 11.7.1914 ja oli Riihimäen 
          ja Hyvinkään seutujen paikallislehti)
Kuva: Suomen Urheilulehti 4.3.1915 (Hiihtonumero 2015)

Simaa ja työväen kävelyretki

Sukuharrastaja lueskeli aikansa kuluksi Hämeen Sanomien vappuaaton numeroa 110 vuoden takaa. Lehti ilmestyy yhä Hämeenlinnassa. Tästä linkistä pääsee katsomaan muitakin 30.4.1906 ilmestyneitä lehtiä, jotka Kansalliskirjasto on digitoinut.

Ilmoituksia

Vappuaattona mainostettiin - kuinkas muuten - simaa ja tippaleipiä. Erikseen olivat ilmoituksen laittaneet K. Wainikaisen Leipomo sekä A. M. Alénin kahvila, mikä lupasi simaa olevan useampaa lajia. Lisäksi pari simanvalmistajaa (Hugo Bastman ja C. O. Saxelin) ilmoitti, missä heidän juomiaan oli ostettavissa; mukana oli lista kauppiaista. (Klikkaa kuva isommaksi.)

Vuodenaikaan sopivasti K. G. Aholinin Jalkineliike mainosti kesäjalkineita, M. Willgren kevät- ja kesäkankaita, Ljuba Hambom naisten kesähattuja sekä Ida Andersson Kormun kartanosta Lopelta myi siemenkauraa.

Kesäasuntoja etsittiin jo silloin. 3 naishenkilöä halusi vuokrata kesäasunnon täysihoidolla. Joku muu etsi kalustettua kesä-huvilaa järven rannalta kauniilla paikalla, ei kovin kaukana rautatien asemalta.

Vappumenoja

Vappuhuveja ja muita menoja oli tiedossa vappupäivänä. Hämeenlinnan Raittiusseuran vappujuhla järjestettäisiin Kaupungin puistossa alkaen klo 4 j. pp. tai, jos ilma olisi epäsuotuisa, Raittiustalolla. -- Teatterisalissa taas olisi Helppotajuinen konsertti, jossa olisi kvartettilaulua ja soitettaisiin mm. Mozartin, Griegin ja Straussin sävellyksiä. -- Luth. evank. yhdistyksen rukoushuoneella järjestettäisiin perheiltama klo 6 i. p.

Työläisiä, niin naisia kuin miehiä, kehotettiin kokoontumaan vappuaamuna klo 10 e. pp. kaupungin torille, "josta järjestynäissä riveissä marssitaan puistoon. Työväen laulukirjat mukaan!" Toisaalla lehdessä mainittiin, ettei järjestymistä ammattikunnittain katsottu tarpeelliseksi, vaan järjestyttäisiin kaikki yhteen riviin, naiset kuitenkin etupäähän. Marssi-sana oli kaiketi liian latautunut, sillä rivi-ilmoituksessa toisaalla kerrottiin, että Hämeenlinnan Raittiusseura ottaisi osaa "Vapunpäivänä työväenjärjestön kävelyretkeen ja kokoontuu sen vuoksi klo 10 a. p. kaupungin torille".

Paikallisuutisia muualta läänistä

Hämeenlinnan mies Punaportista kaipasi Asikkalan miestä, jonka uskoi pettäneen häntä porsaskaupoissa. (Ilmoitus vasemmalla.)

Asikkalassa tehtiin karmea löytö, kun talollinen Juho Reinikkala oli hakemassa heiniä ja löysi metsastä vastasyntyneen lapsen ruumiin. Se oli ilmeisesti jätetty metsään jo edellisenä syksynä. Metsän eläimet olivat olleet paikalla, ja jäljellä oli tuskin muuta kuin luuranko. Lehden mukaan nimismies oli ryhtynyt tutkimaan asiaa.

Hausjärveltä taas kuului parempia uutisia. Työmiehet ilmoittivat kiitollisuudella, että heidän isäntänsä, Hausjärven Puujaan Sillantaustan uusi omistaja, oli lyhentänyt heidän työpäivänsä 11-tuntiseksi. Vuotta aikaisemmin oli entinen omistaja jo lyhentänyt päivää tunnilla, joten entisestä 13-tunnin päivästä oli nyt tullut 11-tuntinen.

Yhtenä asiana vappuaaton lehdessä olivat nimenmuutokset, mutta niitä kirjoituksia lienee syytä tarkastella vapun jälkeen.

Hyvää vappua ja kevättä!

Uusi yhteiskoulu Hausjärven Riihimäelle

Tasan 110 vuotta sitten julkaisi Hämeen Sanomat etusivullaan ilmoituksen Riihimäen 5-luokkaisen Suomalaisen Yhteiskoulun alkamisesta syyskuun 1. päivänä. Oli vuosi 1905, ja toiminta alkaisi I:llä luokalla. Oletettavasti seuraavana vuonna oppilaita olisi jo kahdella alimmalla luokalla ja seuraavana kolmella alimmalla jne. Aivan kuka tahansa ei yhteiskouluun pääsisi, vaan ensin tulisi selvitä pääsykokeesta.

Riihimäen 5-luokkainen 

Suomalainen

Yhteiskoulu

avataan syysk. 1 p:nä k:lo 1 päivällä 

ja alkaa toimintansa I:llä luokalla. Pääsytutkintoon on ilmoittauduttava elok. 28 p:nä k:lo ½11 a.p. vanhempien tai holhoojan kautta koulun kansliassa. Pyrkijän, jolla on oleva mukana 

paperia ja lyijykynä, tulee olla 

varustetun papintodistuksella sekä todistuksella ennen saadusta opetuksesta. Ja on sisäänpääsyvaatimukset samat, 

kun valtion reaalikouluihin. Lähempiä tietoja antaa elok. 21 p:stä alkaen osotteella Riihimäki

Paula Heikkilä,      

johtajatar.        

(Hämeen Sanomat No 94, 21.8.1905, s. 1.)

Vähän aikaisemmin Suomalainen Wirallinen Lehti (no 179, 5.8.1905, s. 1) oli kirjoittanut, että "Riihimäen vastaperustetun yhteiskoulun johtajattareksi on valittu ylioppilas, neiti Paula Heikkilä 18:sta hakijasta". Sukuharrastaja löytää hänet Helsingin yliopiston matrikkelin vuoden 1903 opiskelijalistasta  (no 28470). Hän syntyi Hollolassa vuonna 1883 tilanomistaja Fredrik Heikkilän ja hänen vaimonsa Amalia Matildan tyttärenä. Hänet kastettiin Alexandra Paulina -nimellä. Vuonna 1918 hän avioitui rehtori V. I. Oksasen kanssa.

Riihimäki oli Hausjärven kyläpahanen, joka oli syntynyt aseman ympärille ja alkoi kasvaa 1900-luvulla erityisesti teollisuuden imussa. Yhteiskoulu oli yksityinen ja sitä ylläpiti kannatusyhdistys. Hausjärven kunta päätti joulukuussa 1904 antaa kaikki viinaverorahat perustettavan koulun hyväksi. Koulunkäynti aloitettiin VPK:n talolla (nykyisen teatterin ja hotellin paikalla) 44 oppilaalle, mutta jo muutaman vuoden kuluttua sille rakennettiin oma rakennus paikalle, missä nykyinen Riihimäen Lukio sijaitsee. (Lähde: Riihimäen kotikaupunkipolku. 2009. s. 35.)

A niin kuin August Fredrik Granfelt

Uuden vuoden lupauksen mukaisesti Oton ja Iidan sukua siirtyy aakkostarinoihin täksi kevääksi, vaikka saattaa muitakin juttuja ilmestyä välillä.

Sukuharrastajan esisukulainen muutti Janakkalasta Hausjärvelle Ryttylän kartanon palvelusväkeen 1850-luvulla. Siihen aikaan kartanonherrana, Ryttylän patruunana, oli ylijahtimestari August Fredrik Granfelt vanhempi (1780-1863). Hänen isänsä oli palvellut majurina armeijassa aina siihen asti. kun oli ottanut eron sieltä ja asettunut hankkimaansa Lastusten taloon Lempäälässä. Poika August Fredrik puolestaan merkittiin sotilasrulliin jo kaksivuotiaana, hän sai kersantin arvon henkirakuunoissa, ja seuraavana vuonna hänet ylennettiin kornetiksi. Ilmeisesti Ruotsin armeijassa oli ainakin aatelisten vanhempien mahdollista huolehtia siitä, että poikalapsilla oli työpaikka odottamassa kuningaskunnan puolustustehtävissä.

Suomen sodassa 1808-1809 August Fredrik Granfelt palveli luutnanttina Porin rykmentissä. Heti rauhan tultua hän solmi avioliiton Lempäälässä kuninkaallisen rahastonhoitajan tyttären, Magdalena Elisabeth af Enehjelmin, kanssa (1777-1851). Nuori pari asui Lempäälässä pari ensimmäistä vuotta ja odotti jännittyneenä, mitä tapahtuisi upseerismiehen uralle nyt, kun valtakunnan isäntä oli vaihtunut. Vuonna 1810 odotus päättyi: keisarillinen manifesti määräsi Suomen ruotujakoisen armeijan hajotettavaksi 50 vuodeksi, mutta Suomen vanhan armeijan upseereille taattiin entiset edut, virkatalot ja rahapalkka, heidän kuolinpäiväänsä saakka. Vielä samana vuonna luutnantti Granfelt otti eron armeijasta, sai ylijahtimestarin arvon ja asettui seuraavana vuonna perheineen Hausjärvelle Ryttylän kartanoon, jonka hänen isänsä oli aiemmin ostanut. August Fredrik Granfelt oli kartanon tilanomistajana yli viisikymmentä vuotta, aina vuonna 1863 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.

Ryttylän kartanon päärakennus 1900-luvun alussa.
Erik Ekelundin teoksessa Tavaststjerna och hans diktning
(SLS 1950, Wikimedia)

Ylijahtimestarin aikana jo ennestäänkin suuri Ryttylän kartano laajeni huomattavasti uusien ostojen kautta. Hänen jälkeensä omistus siirtyi vanhimmalle pojalle, tuomari Carl Gustaf Adolf Granfeltille (1811-1874), jonka perustamasta oluttehtaasta oli jo aiemmin puhetta.

Lähteinä sukuharrastajalla on ollut Hausjärven seurakunnan kirkonkirjat sekä Sakari Kuusi: Aksel August Granfelt. Elämä ja toiminta. Helsinki: Otava 1946.

Ryttylän kartanon historiasta on asiaa lyhyesti Häme-Wikissä sekä tilan ydinalueen nykyisen omistajan, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen, sivustolla.

Ammattina juomanpanija

Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari... Sukuharrastaja on törmännyt suvun juurilla talonpoikiin monen monituista kertaa, pari kertaa pappeihin, ja perimätietoa löytyy kupparista. Sieltä ammattivalikoiman harvinaisemmasta päästä on juomanpanija tai juomanlaskija. Piti oikein katsoa Väinö Sointulan kirjasta Sanasto sukututkijoille, mitä ruotsinkielinen "bryggare" tarkoittaa. Kirjan viidennen painoksen on toimittanut Elina Kuismin ja julkaissut 2012 Sukuseurojen Keskusliitto.

Vilho Aataminpoika muutti Janakkalan Kernaalasta Hausjärvelle 1857, ja muuttaneiden luettelon mukaan hän tuli Ryttylän kylään herastuormari Granfeltin palvelusväkeen. Granfeltin suku omisti siihen aikaan Ryttylän kartanoa, joka silloisissa kirkonkirjoissa on vanhalla nimellä Ollilan kartano. Kartanossa oli paljon palvelusväkeä, ja monet olivat tulleet palvelukseen muista pitäjistä, Janakkalasta, Sääksmäeltä, Kärkölästä, Asikkalasta jne. Toki monet olivat Hausjärveltäkin kuten piika Karoliina Heikintytär (s. 1826), joka oli syntyisin kartanon Silakkamäen torpparin tytär.

Vuoden 1850 vaiheilla rakennettu Pirttilä, Ryttylän kartanon väenrakennus.
(Kuvattu tammikuussa 2010.)

Vilho oli ammatiltaan renki, mutta kun hän vuosi Ryttylään saapumisensa jälkeen meni naimisiin edellä mainitun Karoliina-piian kanssa, hänen ammatikseen oli merkitty juomanpanija, renki. 

Ryttylän kartanon isännän vanhin poika, tuomari Carl Gustaf Adolf Granfelt, oli yritteliäs mies ja pani vireille monia uudishankkeita. Yksi näistä oli teollisuuslaitos, jota alettiin rakentaa kesällä 1855 kartanon läheisyyteen. Paloviinan poltto oli joutunut maassa huonoon huutoon, ja melkein kaikissa piireissä oltiin yksimielisiä viinanjuonnin kielteisistä vaikutuksista. Yhdeksi parannuskeinoksi esitettiin viinien ja mallasjuomien asettamista paloviinan tilalle. Siksi oli saatava oluttehtaita uudistuksen aikaan saamiseksi. Kesällä 1856 Ryttylän Oluttehdas oli valmis, ja sinne saatiin panimomestari Ruotsista. Hänen muutettuaan Helsinkiin pari vuotta myöhemmin uusi panimomestari tuli Baijerista. Oluttehdas toimi vuoteen 1886 asti. Omistaja vaihtui muutamaan kertaan, ja välillä tehdas seisoi tyhjillään. Se ei kai koskaan lunastanut siihen kohdistettuja odotuksia eikä osoittautunut suureksi menetykseksi. Liekö tehdas auttanut raitistumisen asiaakaan? Ainakin tuomari Granfeltin omalle pojalle kävi kehnosti, kun hän oli tehtaassa opettelemassa oluen tuotantoa ja mieltyi tuotteisiin siinä määrin, että joi itsensä hengiltä.

Vilho Aataminpoika kuitenkin tuli Ryttylään työhön ilmeisesti juuri uuden ja työvoimaa tarvitsevan oluttehtaan houkuttelemana. Seuraavina vuosina hänen ja Karoliinan perhe kasvoi ja he asuivat kartanon eri torpissa muonatorpparina ja myöhemmin itsellisenä.


Lähteet: 
Hausjärven seurakunnan kirkonkirjat.
Sakari Kuusi: Aksel August Granfelt. Elämä ja toiminta. Helsinki: Otava 1946.

mpä

Kasvattipoika

Sukuharrastaja on ollut havaitsevinaan, että joskus isättömät lapset jäivät äidin vanhempien luokse kasvamaan. Äiti palasi ehkä piian tai palvelustytön työhönsä muuhun taloon tai solmi avioliiton miehen kanssa, joka ei ollut lapsen isä.

Lampuotitilan isäntäväen tytär Ulla (s. 1810) asui vanhempiensa kodissa Janakkalan Kernaalassa siihen asti, kun oli parinkymmenen ikäinen. Silloin hän muutti toiseen kylään piiaksi, siirtyi sieltä uuteen paikkaan seuraavana vuonna ja parin vuoden päästä kolmanteenkin. Sitten hän palasi lapsuuskotiinsa, ja pian syntyi Vilho (s. 1834), jonka kastetietoihin ei merkitty isää. Hänet kirjattiin rippikirjaan Vilho Aataminpoikana. Se saattoi tarkoittaa sitä, että hänen isänsä oli todellakin joku Aatami-niminen, olihan Ullan vanhempien kodissa tuohon aikaan sen niminen renkikin. Tai sitten se tarkoitti sitä, että Vilho liitettiin ihmiskunnan pojaksi, vaikkei oikean isän nimeä virallisiin tietoihin kirjattukaan.

Talvikuva Ruotsista (n. 1890-1920, Nordiska museet via Wikimedia)

Eleltiin Vilhon isovanhempien tilalla, kunnes poika täytti yhdeksän vuotta. Silloin äiti meni naimisiin ja muutti uuden miehensä kanssa palvelukseen yhteen taloon, sitten toiseen, kolmanteen, vaihtoja oli vuosittain ja välillä toiseen pitäjään. Näissä kaikissa Vilho ei kuitenkaan ollut mukana, vaan hän oli jäänyt synnyinkotiinsa asumaan. Äidin lähtiessä poika kirjattiin samana vuonna tämän naimattoman sisaren kasvattipojaksi. Leena-täti (s. 1814) kuitenkin kuoli pari vuotta myöhemmin, minkä jälkeen toinen tädeistä, Eeva Stiina (s. 1820), otti hänet kasvattipojakseen.

Vilho kasvoi tädin hoivissa aikamieheksi, sillä äitikin menehtyi sairauteen pojan ollessa 13-vuotias. Lampuotitila säilyi kotina ja siellä epäilemättä tarvittiin työvoimaa. Aikuisiällä Vilho muutti sitten naapuripitäjään Hausjärvelle työhön.

mpä

Mikä ihmeen - pitäjänkäsityöläinen?

Omiksi kotitarpeiksi on taloissa ja torpissa suutaroitu, räätälöity ja rakennettu kautta aikain. 1500-luvulta lähtien Ruotsin käsityöläisille asetettiin kuitenkin rajoituksia siinä, kuka sai ansaita elantonsa omalla käsityöllään ja missä. Vuonna 1621 säädetty ammattikuntalaki saneli käsityöläisammateissa elantonsa ansaitsevien ehtoja tarkasti.

Issoudun kaupungin Saapas- ja kenkäsuutareiden ammattikunnan kilpi. 1500-l.
 Kuva 235 tästä teoksesta. (Project Gutenberg)

Ammattikuntalain mukaan kaupungeissa sai harjoittaa käsityöläisammattia vain, jos oli anonut ja saanut porvarisoikeudet ja liittynyt oman alansa ammattikuntaan. Oppipojaksi pyrkivän tuli olla avioliitossa syntynyt ja noin 14 vuoden ikäinen. Oppiaika oli 3-4 vuotta, minkä jälkeen tuore kisälli palveli mestariaan vielä vuoden päivät. Sitten kisälli saattoi anoa mestarikirjaa ammattikunnalta, jonka esimies, oltermanni, kertoi, mitä tämän tuli tehdä kirjan saadakseen. Yksi vaatimuksista oli mestarinäytteen valmistaminen tietyssä ajassa ja osoitetussa työpajassa, toinen taas vaadittujen maksujen ja verojen maksaminen. Käsityön harjoittaminen päätettiin keskittää yksinomaan kaupunkeihin, ja maaseudun käsityöläisten oli muutettava niihin.[1]

Maaseudulla toimi pitäjänkäsityöläisjärjestelmä vuodesta 1680 alkaen. 

Ainoastaan suutarin ja räätälin ammatit katsottiin niin tärkeiksi rahvaalle, että kussakin pitäjässä sai toimia yksi pitäjänsuutari ja yksi pitäjänräätäli. 1802 myös seppä, muurari ja lasimestari hyväksyttiin pitäjänkäsityöläisiksi, myöhemmin nikkari ja sorvari. 1824 saman oikeuden saivat nahkuri, satulaseppä, pyöräntekijä, maalari ja kelloseppä. Vain maaherra saattoi antaa luvan useammalle ammatinharjoittajalle, jos kihlakunnanoikeus katsoi sellaista tarvittavan.[1][2]

Maaseudulla työskenteli kuitenkin käsityöläisiä, jotka eivät olleet hakeneet pitäjänkäsityöläisen asemaa. Sellaisia olivat mm. kartanoiden omat käsityöläiset, jotka palvelivat kartanoa ja isäntäänsä vuosityöläisenä. Säädökset kielsivät heitä harjoittamasta käsityöläisammattia muussa kuin isäntänsä palveluksessa. Olikohan esi-isäni Heikki Ahllund (vanhempi) tällainen kartanoiden työssä oleva itsellinen suutari, joka ei koskaan hakenut pitäjänsuutariksi, vaikka olikin ollut suutarin opissa?

Elinkeinovapauslaki säädettiin v. 1868, jolloin käsityöläisammattienkin harjoittaminen vapautettiin edellä kerrotuista rajoituksista.

Mutta vielä vähän Joonas Juhonpoika Gröndahlista, jonka oppipoika-ajoista kerroin täällä ja kisälliydestä sekä senjälkeisistä vaiheista täällä. Heti palattuaan Hämeenlinnasta suutarimestari Westinin luota Padasjoelle Joonaksen pitäjänsuutarianomusta käsiteltiin kihlakunnanoikeudessa talvikäräjillä, jotka pidettiin Padasjoen Kaukelan kylässä Ylimmäisen talossa 15.3.1810. Pöytäkirjanote löytyy Hämeenlinnan maakunta-arkistosta (HMA) (klikkaa kuvaa suuremmaksi):

Joonas Juhonpojalle päätettiin myöntää oikeus toimia pitäjänsuutarina, koska hänellä todistettiin olevan hyvät kristinopin tiedot, hyvä maine sekä tarpeellinen taitavuus suutarintyössä. Lisäksi kihlakunnanoikeus totesi, että pitäjän asukkailla oli usein puute kyseisen ammatin harjoittajista. Joonasta  myös kehoitettiin anomaan valtakirjaa läänin maaherralta, minkä nuori mies tekikin heti heinäkuussa 1810. 

Lääninhallituksen kanslian arkiston Anomusdiaarista vuodelta 1810 löytyy kohta 33, jossa on kirjattu Joonas Juhonpojan anomus tulla pitäjänsuutariksi Padasjoen pitäjään. Anomusasiakirjoista löytyy tuo kuvan ote kihlakunnanoikeuden päätöksestä, ja Päätöskonsepteissa on myönteinen päätös siitä, että maaherra on myöntänyt hänelle valtakirjan.[3]

Mielenkiintoista on, että kaikissa näissä asiakirjoissa anojana oli Joonas Juhonpoika, ja vasta Padasjoen rippi- ja henkikirjoihin hänelle ilmestyi sukunimi Gröndahl. Kun Joonaksen asia kirjattiin Päätöskonsepteihin, edellinen asia on suutarinoppilas Eric Gröndahlin anomus tulla otetuksi Hausjärven pitäjänsuutariksi, vain pari päivää ennen Joonaksen anomusta. Olisiko Joonaksenkin saama sukunimi perua maaherran toimiston kanssa asioinnista?

Lähteet:

[1] Kaapo Murros: Tampereen käsityo- ja tehdasyhdistys 1868-1943 ja Tampereen vanhat käsityöläiset sekä katsaus vanhaan amattikuntalaitokseen. Tampereen Käsityö- ja tehdasyhdistys, Tampere 1943.

[2] Darja Heikkilä: Käsityön ammatillinen opetus Suomessa 1700-luvulta nykypäiviin. Suomen Käsityön Museo.

[3] Uudenmaan lääninhallituksen kanslian arkisto v. 1810. Hämeen maakunta-arkisto.

AIKAISEMMIN:
   Mikä ihmeen - lampuoti?
   Mikä ihmeen - muonamies?
   Mikä ihmeen - ruotusotilas?

api

Amalia Joonaantytär Mörk

1860-luvun jälkipuolen katovuodet jättivät paljon orpoja ja leskiä jälkeensä. Vuosina 1866-1868 Suomessa arvellaan kuolleen 8 % väestöstä nälkään ja kulkutauteihin, kaikkiaan noin 150.000 ihmistä.

Mitä tapahtui kolmelle tytölle Padasjoella, kun heidän äitinsä kuoli lavantautiin kesäkuussa 1868 ja isänsä katosi samoihin aikoihin jäljettömiin?

Vanhin tytöistä, Amalia Joonaantytär Mörk (s. 1852), oli lähes 16-vuotias äidin kuollessa. Perhe oli aina asunut Padasjoen Nyystölässä, missä isä oli ollut eri taloissa renkinä. Isän ruotusotilasvuosien ajan he olivat asuneet sotilastorpassa, mutta nälkävuosien aikaan heidät on merkitty Nyystölän Verhoon itsellisinä. Orvoksi jäätyään Amalia jää Verhoon, mutta saa seuraavana vuonna piian paikan Nyystölän Pekkolan talosta.

V.A. Serov: Maalaistalon piha Suomessa. (1902)

Ajan tavan mukaan Amalia vaihtaa palveluspaikkaa Nyystölän taloissa  vuoden tai kahden välein, kunnes palaa takaisin Pekkolaan. Siellä hänet kuulutetaan naapuritalon rengin, Nyystölässä syntyneen ja kasvaneen Alfred Heikinpojan (s. 1853) kanssa. Häitä vietetään syksyllä 1874.  Esikoispoika Heikki Alfredinpoika syntyy seuraavana vuonna. Heikin ollessa parivuotias perhe muuttaa Kalkkalaan, joka oli ollut Amalian isän kotitalo. Siellä syntyy perheeseen Maria Pauliina 1878, Eemeli (Emil) 1882 ja Lyyli (Lydia) 1885 sekä kaksi nuorempaa lasta. 

Virmailan suku -kirjan mukaan Amalia ja Alfred muuttavat Hausjärvelle seuraavan vuosisadan puolella. (Kalevi Vuorela: Virmailan suku. I osa. 2., lisätty p. 2001.)

amä