Koukuttava harrastus

Sukuharrastus koukuttaa, monestakin syystä. Siinä on samaa jännitystä kuin hyvissä salapoliisiromaaneissa, hidasta ja kärsivällistä ratkaisun etsintää ja vaihtoehtojen punnitsemista. Kun kirkonkirjojen syntyneitten luettelosta löytyy lapsen vanhempien nimet ja asuinpaikka syntymän hetkellä, paljastuu polku kahteen sukuun, jonne lähteä seikkailemaan. Mistä ovat vanhemmat tulleet asuintaloonsa, missä ovat heidän vanhempansa, onko heillä sisaruksia, löytyykö rippikirjoista tietoja rikkeistä tai peräti rikoksista. Puhumattakaan aviottomista lapsista, joiden isien syntyperää voi sitäkin lähteä penkomaan paljon hankalammin saatavilla olevien tietojen perässä. Näistä etsinnöistä Anneli kirjoitti blogissaan viime vuoden puolella.

Etsimisen koukutuksen lisäksi on sitten se löytämisen koukutus. Kun harrastaja löytää etsimänsä sieltä, mistä pitikin, tai jostain aivan muualta pitkällisen metsästyksen jälkeen. Tai erityisesti kun löytää jotain, mitä ei edes etsinyt, mutta joka liittää uusia ihmisiä omaan sukupuuhun.

Tällainen odottamaton linkki tuli eteeni sen jälkeen, kun olin kirjoittanut suutari Lindqvististä. Kustaa-suutari vangitsi mielenkiintoni, koska yksi esi-isistä oli ollut hänen luonaan kohtuullisen monta vuotta suutarin oppipoikana. Kun sitten silmäilin Kustaan oman perheen tietoja, huomasin, että  hänen poikansa meni naimisiin yhden esitätini kanssa. Esi-isä ja Kustaan miniä eivät kuuluneet samaan sukuun. Tietääkseni.

Kustaa Lindqvist nai suutarin tyttären, leskeksi jääneen Eeva Liisa Hermannintyttären. He asuivat Padasjoen Vesijaon kylässä käsityöläisperheenä, kunnes Kustaasta tuli torppari Vesijaon Iittasen talon Haulimäen torppaan. Kustaalla ja Eeva Liisalla oli yksi yhteinen lapsi, vuonna 1858 syntynyt Juho Kustaa. 

Juho Kustaa Lindqvist solmi avioliiton Maria Kustaava Heikintyttären (s. 1864) kanssa, joka oli Auttoisten Kortesaarikon torpasta kotoisin. Juho Kustaasta tuli Haulimäen torppari isänsä kuoleman jälkeen. Perheeseen syntyi vuosina 1886-1899 seitsemän lasta, joista yksi kuoli pienenä; sen pidemmälle en ole perheen vaiheita tutkinut. 

Eeva Liisan ensimmäisestä avioliitosta syntyneestä Hermanni-pojasta (s. 1854) tuli suutari. Hän otti käyttöönsä äitinsä isän, suutari Hermanni Skarpin, sukunimen.

Suutari. 1500-luku. J. Ammanin puupiirros.
(Project Gutenberg)

Blogin alkua

Otto ja Iida varttuivat Padasjoella Päijät-Hämeessä edellisen vuosisadanvaihteen molemmin puolin. Aikanaan he kohtasivat ja perustivat perheen. Sen lapsikatraaseen syntyi tytär. Samoihin aikoihin kasvoi eteläisessä Hämeessä Janakkalassa toinen Otto ja toinen Iida. Hekin kohtasivat toisensa ja saivat kasvavaan perheeseensä pojan. Pojan ja tytön tiet veivät heidät yhteen. Heistä tuli isäni ja äitini.

Pari vuotta sitten löysin uuden harrastuksen, kun lähdin kansalaisopiston sukututkimus-kurssille, ja sillä tiellä olen edelleen. Tähän blogiin poimin ihmetyksen aiheita, löytöjä ja kysymyksiä kummankin Oton ja Iidan sukuhaaroista. Sukuni juurten jäljitys on vienyt minut tutkimaan Padasjoen ja Janakkalan lisäksi Kuhmoisten, Lammin, Luopioisten, Nurmijärven ja Tuuloksen kirkonkirjoja. Tähän mennessä. Mihin vielä päädynkään...

Kirjoitan blogia omaksi ilokseni. Toivotan kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi seuraamaan löytöretkeäni Oton ja Iidan sukuihin!