maanantai 30. marraskuuta 2015

Valetut talikynttilät

Taas on tullut se aika vuodesta, jolloin kynttilät kaivetaan esiin ja sytytetään valon ja tunnelman tuojaksi. Eipä ole sukuharrastaja tullut aikaisemmin ajatelleeksi, miten paljon työtä liittyi kynttilöiden valamiseen aikana, jolloin ei talvipimeillä ollut muita valonlähteitä kuin päreet ja kynttilät.

Albert Anker: Nuori äiti katsoo nukkuvaa lastaan
kynttilänvalossa (1875) - Wikimedia Commons
Laulajatar Naëmi Starck (o.s. Ingman) kertoo muistelmissaan, miten Padasjoen pappilassa valettiin syksyisin kynttilät ison pappilan koko vuoden tarpeisiin. Seuraavassa on lainauksia hänen kirjastaan Laulajattaren muistelmia (WSOY 1928) sivuilta 19-21:
"Tähdellisimpiä, joka syksy uusiutuvia tehtäviä oli kynttilöiden valaminen, joka toimitettiin sitten, kun karjaa oli teurastettu ja talvilihat suolattu. 
Harva nykyajan ihminen lienee täysin perillä siitä, mitä tarkoitetaan sanoilla "valaa kynttilöitä". Toisin minun lapsuudessani, jolloin valaistukseen kotioloissa käytettiin yksinomaan talikynttilöitä ja päreitä. Steariinikynttilät ja lamput olivat silloin vielä tuntematonta ylellisyyttä. 
Näin siinä meneteltiin: Teurastamisen jälkeen otettiin erilleen rasva lampaista, sulatettiin ja keitettiin suurissa muuripadoissa. Kaikki tämä kaadettiin sitten tilaviin korkeihin astioihin tahi tynnyreihin, niin että ne täyttyivät reunojaan myöten. Tätä ennen oli valkaisemattomasta, hienosta pumpulilangasta punottu n. s. sydämiä, jotka kiinnitettiin vartavasten valmistettuihin tikkuihin eli puikkoihin, tavallisesti 4 tai 5 kappaletta samaan tikkuun. 
Ja niin alkoi valaminen. 
Vuoronsa mukaan kastettiin tikut sydämineen astiaan, jossa oli sulatettua rasvaa. Tämän kastamisen tuli alussa tapahtua varovasti ja hitaasti, jotta rasva ehti tunkeutua sydänsyihin. Sen jälkeen asetettiin puikot jäähtymään poikittain kahden pitkän, noin puolen metrin etäisyydellä toisistaan koholla olevan riu'un varaan. Muutaman minuutin perästä kastettiin puikot uudelleen ja asetettiin taas jäähtymään ja niin meneteltiin, kunnes kynttilät saivat määrätyn paksuutensa. Tähän toimitukseen valittiin kylmin suoja - tavallisesti pesutuvan eteinen eli kota - jotta tali mahdollisimman pian jäähtyisi seuraavaa kastamista varten. Sillä aikaa kiehui uutta rasvaa pesutuvassa, josta sitä yhtenään kannettiin tynnyriin. Pitkien riukujen varassa oli sadoittain näitä puikkoja kynttilöineen - kysymyksessähän oli koko vuoden valaistustarpeiden valmistaminen."
"Huippukohdan muodosti haarakynttilöiden valaminen, kynttilöiden, joiden oli määrä koristaa joulupöytää. Silloin oli kodassa juhlahetki, sillä yksinomaan vain me lapset saimme kastella näitä kynttilöitä, jotka sitten vasta jouluna otettiin esille ja asetettiin kunniapaikoille saliin ja joulupöytään."  
"Padasjoella oleskelumme viimeisinä vuosina alettiin ottaa käytäntöön uudenaikaisempia rautapellistä valmistettuja muotteja, jotka täytettiin talilla. Tietenkin saatiin täten tasaisempia ja sirompia kynttilöitä sekä säästettiin aikaa ja työtä, mutta meistä lapsista olivat sittenkin vanhat valetut kynttilät jotakin toista, kauniimpia ja kirkkaammin loistavia. Vähitellen ilmestyivät sitten steariinikynttilät ja pienet lamput - valettujen talikynttilöiden tarina oli lopussa."

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Laulajattaren muistelmia Padasjoen pappilasta


Naëmi Ingman (1855-1932), myöhemmin Starck, oli aikoinaan tunnettu suomalainen laulaja. Hän esiintyi 1870-luvulla Suomalaisessa oopperassa Helsingissä opiskeltuaan sitä ennen laulua myös ulkomailla, Tukholmassa, Pariisissa ja Pietarissa. Kukapa olisi vuosikymmen aikaisemmin uskonut, että Padasjoen kirkkoherran pappilasta ponnistaisi maailmalle sellainen lahjakkuus.

Aikaisemmin sukuharrastaja kirjoitti Naëmin äitipuolen Amalian tarinaa (osan 1 täällä ja osan 2 täällä). Amaliahan oli mennyt naimisiin Padasjoen leskeytyneen kirkkoherran Magnus Ingmanin kanssa, jolle jäi monilapsinen perhe ensimmäisen vaimon menehdyttyä sairauteen. Naëmi oli yksi lapsista. Elämänsä loppupuolella hän kirjoitti muistelmansa kirjaksi. Laulajattaren muistelmia ilmestyi 1928, ja sukuharrastaja löysi sen kotikaupunkinsa kirjastosta. Hyvä Suomen kirjastolaitos!

Naëmi Ingman syntyi Ristiinassa apupappi Magnus Ingmanin ja hänen vaimonsa Christiana Antonetta Åbergin (1829-1866) perheen neljäntenä lapsena vuonna 1855. Lapsia syntyi tasaista tahtia, ja apupapin palkka oli pieni, joten perheen elämä oli varsin niukkaa. Asiaan tuli muutos, kun isä sai kirkkoherran paikan Padasjoelta. Naëmi kirjoittaa muistelmissaan:

"Vuonna 1860 - vanhempani olivat silloin asuneet Ristiinassa 8 vuotta - sai isäni kirkkoherranviran Padasjoella. Syttyi suuri riemu perheessä, kun nimitys, tuomiokapitulin lähettämän "plakaatin" muodossa, saapui. [...] Huhtikuussa sitten lähdimmekin kimpsuinemme kampsuinemme neljällä rekikyydillä. Talvi oli silloin voimassaan vielä siihenkin aikaan vuodesta. (s. 14) 
Padasjoen pappila on kunnaalla, josta aukenee näköala Lammin pienelle sievälle järvelle ja joelle, josta pitäjä on saanut nimensä. Vastakkaisella puolella leviää katsojan silmien eteen peltoja ja niittyjä, vaurasta viljelystä - aitohämäläistä maisemaa. Pappilan laaja päärakennus kahdeksine tilavine huoneineen oli äsken valmistunut. Meistä lapsista oli vasta outoa ja kummallista juoksennella noissa suurissa tyhjissä huoneissa, joissa oli valkoiset hirsiseinät ja mahtavat valkoiset uunit. - Ja miten korkealla oli laki, miten täällä huuto kajahtikaan. (s. 15-16) 
Ja niin elämä alkoi vähitellen näyttää valoisampaa puoltaan ja taloudelliset huolet väistyä. Tallissa seisoi 4-5 hevosta, navetassa 30-40 lehmää. Rengeillä, palkollisilla ja palvelijattarilla oli työtä yllin kyllin. Isäntärenki hoiti ja valvoi sangen laajaperäistä viljelystä. Pappilaan kuului 8 torpparia, jotka suorittivat määrätyt päivätyönsä taloon, joten oltiin riippumattomia palkkatyöläisistä. Nämä torpparit tulivat hyvin toimeen, elivät kuin pientilalliset konsanaan parine hevosineen, muutamine lehmineen. Heidän asuinrakennuksissaan oli tavallisesti tilava tupa ja kaksi huonetta, kaikki puhdasta ja viihtyisää. Akkunoiden edustalla oli moninaista koreata - unikkoa, kehäkukkaa, tuoksuvaa minttua, aaprottia y. m. Samoin oli laita talonpoikaistalojenkin, joita olisi saattanut pitää melkeinpä herraskartanoina - 4 tahi 5 hyvin kalustettua huonetta, akkunoissa kauniit verhot, runsaista vuodepatjoista hyllyvät sängyt vaaleine päällyspeitteineen j. n. e. Kaikki todisti vaurautta." (s. 17)


Sukuharrastaja lainannut otteet ja valokuvannut kuvat kirjasta 
Naëmi Starck (Ingman): Laulajattaren muistelmia (WSOY 1928, suomentaja Eliel Vartiainen).

Muut lähteet: Haminan, Padasjoen, Ristiinan ja Räisälän seurakuntien kirkonkirjat.

perjantai 21. elokuuta 2015

Uusi yhteiskoulu Hausjärven Riihimäelle

Tasan 110 vuotta sitten julkaisi Hämeen Sanomat etusivullaan ilmoituksen Riihimäen 5-luokkaisen Suomalaisen Yhteiskoulun alkamisesta syyskuun 1. päivänä. Oli vuosi 1905, ja toiminta alkaisi I:llä luokalla. Oletettavasti seuraavana vuonna oppilaita olisi jo kahdella alimmalla luokalla ja seuraavana kolmella alimmalla jne. Aivan kuka tahansa ei yhteiskouluun pääsisi, vaan ensin tulisi selvitä pääsykokeesta.

Riihimäen 5-luokkainen 
Suomalainen
Yhteiskoulu

avataan syysk. 1 p:nä k:lo 1 päivällä 
ja alkaa toimintansa I:llä luokalla. Pääsytutkintoon on ilmoittauduttava elok. 28 p:nä k:lo ½11 a.p. vanhempien tai holhoojan kautta koulun kansliassa. Pyrkijän, jolla on oleva mukana 
paperia ja lyijykynä, tulee olla 
varustetun papintodistuksella sekä todistuksella ennen saadusta opetuksesta. Ja on sisäänpääsyvaatimukset samat, 
kun valtion reaalikouluihin. Lähempiä tietoja antaa elok. 21 p:stä alkaen osotteella Riihimäki
Paula Heikkilä,      
johtajatar.        


Vähän aikaisemmin Suomalainen Wirallinen Lehti (no 179, 5.8.1905, s. 1) oli kirjoittanut, että "Riihimäen vastaperustetun yhteiskoulun johtajattareksi on valittu ylioppilas, neiti Paula Heikkilä 18:sta hakijasta". Sukuharrastaja löytää hänet Helsingin yliopiston matrikkelin vuoden 1903 opiskelijalistasta  (no 28470). Hän syntyi Hollolassa vuonna 1883 tilanomistaja Fredrik Heikkilän ja hänen vaimonsa Amalia Matildan tyttärenä. Hänet kastettiin Alexandra Paulina -nimellä. Vuonna 1918 hän avioitui rehtori V. I. Oksasen kanssa.

Riihimäki oli Hausjärven kyläpahanen, joka oli syntynyt aseman ympärille ja alkoi kasvaa 1900-luvulla erityisesti teollisuuden imussa. Yhteiskoulu oli yksityinen ja sitä ylläpiti kannatusyhdistys. Hausjärven kunta päätti joulukuussa 1904 antaa kaikki viinaverorahat perustettavan koulun hyväksi. Koulunkäynti aloitettiin VPK:n talolla (nykyisen teatterin ja hotellin paikalla) 44 oppilaalle, mutta jo muutaman vuoden kuluttua sille rakennettiin oma rakennus paikalle, missä nykyinen Riihimäen Lukio sijaitsee. (Lähde: Riihimäen kotikaupunkipolku. 2009. s. 35.)

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Hämeestä Antreaan

Entinen tarkk'ampuja, muonatorppari Erkki Spjut ja hänen vaimonsa Loviisa Brummer keräsivät lapsensa - Mantan, Olga Kustaavan, Eeva Loviisan ja Amalian - ja lähtivät matkaan Padasjoelta tammikuussa 1871 ja päätyivät Hollolaan. Saavuttuaan seudulle heistä tuli torppareita Kutajoen Huovilaan, jossa he asuttivat Vanhalan torppaa kaikkiaan viisi vuotta. Perhekin kasvoi, syntyi Vilhelmiina (s. 1871) pian muuton jälkeen ja sitten Kalle Kustaa (s. 1874). Heitä vanhempi Amalia taas kuoli kolmevuotiaana hinkuyskään.

Mikä sitten sai perheen muuttamaan Padasjoelta Hollolaan? Wikipedian mukaan Hollolan 7000 asukkaasta kuoli tuhat henkeä yksin nälkävuonna 1868, joten voisi ajatella, että moni talo oli menettänyt torppiensa väkeä, ja uutta työvoimaa varmasti tarvittiin. Muutos muonatorpparista oman torpan vuokraviljelijäksi saattoi myös ennakoida oman perheen elinolojen parantumista, jos säät olisivat suotuisat ja sato kohtalainen eikä mikään sairaus kovin koettelisi.


Viiden vuoden jälkeen lähdettiin uudelleen maantielle tai ehkä, kuka ties, osa matkasta taittui junalla Pietarin rataa pitkin, olihan rata uusi ja juna pysähtyi uudella Lahden kylän asemalla Hollolassa. Määränpää olikin nyt kauempana kuin edellisessä muutossa, peräti Antreassa asti. (Kuvassa on entisen Antrean kunnan sijainti luovutetusssa Karjalassa. Wikimedia.)

Erkki Spjutin perhe päätyi Antrean Ilmatoivolaan arrendaattoriksi eli tilan vuokraajaksi, lampuodiksi. Jälleen sukuharrastajan mieleen nousee kysymys siitä, miksi he tulivat lähteneeksi niin kauas kotiseudultaan Hämeestä ja miksi juuri Antreaan.

Ilmatoivolan sitä taloa, jonka Spjut vuokrasi, isännöi entinen Viipurin ruotutarkk'ampujapataljoonan luutnantti Fredrik Alexander Wahlberg (s. 1835). Hänen vaimonsa oli Olga Paulina Starck (s. 1847), papin tytär Räisälästä. Tämän sisar puolestaan oli Amalia Ingman (e Starck), joka oli Padasjoen edesmenneen kirkkoherran vaimo ja asui siellä vielä silloin, kun Erkki Spjutin perhe muutti Hollolaan. Olisiko siinä linkki siihen, miksi perhe jatkoi matkaa Hollolasta Antreaan ja juuri Ilmatoivolaan, jossa tarvittiin lampuotia tilaa hoitamaan? Tämä kaikki on pelkkää oletusta, sillä varmuutta asiasta ei ole. Saattoihan yhteys löytyä armeijastakin tai jostain aivan muualta.

Antrean kirkko 15.8.1941.
Seuraavana päivänä NL:n tykistön tulitus
tuhosi kirkon ja se paloi maan tasalle.
SA-kuva 35436.
Antreassa Erkin ja Loviisan perheeseen syntyi vielä kolme pienokaista, Juho Efraimi (1877-1877), Emilia Liisa (1878-1893) ja Otto Eetvartti (s. 1881). Heistä Juho kuoli alle vuoden ikäisenä hivutustautiin, Emilia 15 vuoden vanhana isorokkoon. Ilmatoivolasta perhe muutti ensin Saviniemeen ja sitten Hännikkälänniemeen.

Hännikkälänniemessa Erkki Spjut kohtasi matkansa pään 59-vuotiaana. Loviisa seurasi häntä 60-vuotiaana, hänen kuolinsyykseen on merkitty "ruumiinkoi", mikä lienee tarkoittanut syöpää.

(Kuvia klikkaamalla ne saa näkyviin isompina.)