Onnea Suomi, 98 v!

Sukuharrastaja yritti pikaisesti katsoa, miten Suomen itsenäisyysjulistus näkyi paikallisesti siellä, missä esivanhemmat asustivat. Mikäli hyllyyn kerääntyneitä muutamaa paikallishistoriaa, kylä- ja sukumuistelmakirjaa on uskominen, varsinainen eduskunnan päätös asiasta joulukuussa 1917 ei näkynyt mitenkään. Paikallislehdet ovat varmasti asiasta kirjoittaneet, mutta sen ajan lehtiä ei ole vielä vapaasti luettavissa Kansalliskirjaston digitaalisessa kirjastossa. Itsenäistymisen jälkinäytös, sisällissota, näkyi sen sijaan vahvasti Hämeen kaupungeissa ja maaseudulla.

Joulukuun 4. päivänä vuonna 1917 Suomen senaatti toi eduskunnan istuntoon ehdotuksen Suomen uudeksi hallitusmuodoksi. Esityksen alku on kuvassa (kuvaa klikkaamalla sen saa näkyviin suurempana), koko esitys allekirjoituksineen on luettavissa suomeksi ja ruotsiksi Kansallisarkiston digitaaliarkistossa.

Eduskunta käsitteli asiaa pari päivää myöhemmin 6.12.1917, ja senaatin esitykselle tehtiin vastaesitys, joka sekin oli itsenäistymisen kannalla, mutta sen mukaan asiasta tulisi sopia yhdessä Venäjän kanssa. Eduskunnan istunnon pöytäkirjaan vastaehdotus on kirjattu: "Suomen korkeimman valtiovallan haltijana lausuu Suomen eduskunta periaatteen, että Suomi on oleva riippumaton tasavalta. Tämä riippumattomuus on koettava toteuttaa sovinnollista tietä Venäjän kanssa aikaansaatavalla sopimuksella." Esitys jatkuu niillä toimenpiteillä, joilla tämä saavutettaisiin. (Wikipedia)

Porvarillisen senaatin esitys voitti eduskunnassa äänin 100-88.

Suomesta tuli eduskunnan päätöksellä itsenäinen 6.12.1917.

Onnea Suomi ja me suomalaiset!

Valetut talikynttilät

Taas on tullut se aika vuodesta, jolloin kynttilät kaivetaan esiin ja sytytetään valon ja tunnelman tuojaksi. Eipä ole sukuharrastaja tullut aikaisemmin ajatelleeksi, miten paljon työtä liittyi kynttilöiden valamiseen aikana, jolloin ei talvipimeillä ollut muita valonlähteitä kuin päreet ja kynttilät.

Albert Anker: Nuori äiti katsoo nukkuvaa lastaan
kynttilänvalossa (1875) - Wikimedia Commons

Laulajatar Naëmi Starck (o.s. Ingman) kertoo muistelmissaan, miten Padasjoen pappilassa valettiin syksyisin kynttilät ison pappilan koko vuoden tarpeisiin. Seuraavassa on lainauksia hänen kirjastaan Laulajattaren muistelmia (WSOY 1928) sivuilta 19-21:

"Tähdellisimpiä, joka syksy uusiutuvia tehtäviä oli kynttilöiden valaminen, joka toimitettiin sitten, kun karjaa oli teurastettu ja talvilihat suolattu. 

Harva nykyajan ihminen lienee täysin perillä siitä, mitä tarkoitetaan sanoilla "valaa kynttilöitä". Toisin minun lapsuudessani, jolloin valaistukseen kotioloissa käytettiin yksinomaan talikynttilöitä ja päreitä. Steariinikynttilät ja lamput olivat silloin vielä tuntematonta ylellisyyttä. 

Näin siinä meneteltiin: Teurastamisen jälkeen otettiin erilleen rasva lampaista, sulatettiin ja keitettiin suurissa muuripadoissa. Kaikki tämä kaadettiin sitten tilaviin korkeihin astioihin tahi tynnyreihin, niin että ne täyttyivät reunojaan myöten. Tätä ennen oli valkaisemattomasta, hienosta pumpulilangasta punottu n. s. sydämiä, jotka kiinnitettiin vartavasten valmistettuihin tikkuihin eli puikkoihin, tavallisesti 4 tai 5 kappaletta samaan tikkuun. 

Ja niin alkoi valaminen. 

Vuoronsa mukaan kastettiin tikut sydämineen astiaan, jossa oli sulatettua rasvaa. Tämän kastamisen tuli alussa tapahtua varovasti ja hitaasti, jotta rasva ehti tunkeutua sydänsyihin. Sen jälkeen asetettiin puikot jäähtymään poikittain kahden pitkän, noin puolen metrin etäisyydellä toisistaan koholla olevan riu'un varaan. Muutaman minuutin perästä kastettiin puikot uudelleen ja asetettiin taas jäähtymään ja niin meneteltiin, kunnes kynttilät saivat määrätyn paksuutensa. Tähän toimitukseen valittiin kylmin suoja - tavallisesti pesutuvan eteinen eli kota - jotta tali mahdollisimman pian jäähtyisi seuraavaa kastamista varten. Sillä aikaa kiehui uutta rasvaa pesutuvassa, josta sitä yhtenään kannettiin tynnyriin. Pitkien riukujen varassa oli sadoittain näitä puikkoja kynttilöineen - kysymyksessähän oli koko vuoden valaistustarpeiden valmistaminen."

"Huippukohdan muodosti haarakynttilöiden valaminen, kynttilöiden, joiden oli määrä koristaa joulupöytää. Silloin oli kodassa juhlahetki, sillä yksinomaan vain me lapset saimme kastella näitä kynttilöitä, jotka sitten vasta jouluna otettiin esille ja asetettiin kunniapaikoille saliin ja joulupöytään."  

"Padasjoella oleskelumme viimeisinä vuosina alettiin ottaa käytäntöön uudenaikaisempia rautapellistä valmistettuja muotteja, jotka täytettiin talilla. Tietenkin saatiin täten tasaisempia ja sirompia kynttilöitä sekä säästettiin aikaa ja työtä, mutta meistä lapsista olivat sittenkin vanhat valetut kynttilät jotakin toista, kauniimpia ja kirkkaammin loistavia. Vähitellen ilmestyivät sitten steariinikynttilät ja pienet lamput - valettujen talikynttilöiden tarina oli lopussa."

Laulajattaren muistelmia Padasjoen pappilasta

Naëmi Ingman (1855-1932), myöhemmin Starck, oli aikoinaan tunnettu suomalainen laulaja. Hän esiintyi 1870-luvulla Suomalaisessa oopperassa Helsingissä opiskeltuaan sitä ennen laulua myös ulkomailla, Tukholmassa, Pariisissa ja Pietarissa. Kukapa olisi vuosikymmen aikaisemmin uskonut, että Padasjoen kirkkoherran pappilasta ponnistaisi maailmalle sellainen lahjakkuus.

Aikaisemmin sukuharrastaja kirjoitti Naëmin äitipuolen Amalian tarinaa (osan 1 täällä ja osan 2 täällä). Amaliahan oli mennyt naimisiin Padasjoen leskeytyneen kirkkoherran Magnus Ingmanin kanssa, jolle jäi monilapsinen perhe ensimmäisen vaimon menehdyttyä sairauteen. Naëmi oli yksi lapsista. Elämänsä loppupuolella hän kirjoitti muistelmansa kirjaksi. Laulajattaren muistelmia ilmestyi 1928, ja sukuharrastaja löysi sen kotikaupunkinsa kirjastosta. Hyvä Suomen kirjastolaitos!

Naëmi Ingman syntyi Ristiinassa apupappi Magnus Ingmanin ja hänen vaimonsa Christiana Antonetta Åbergin (1829-1866) perheen neljäntenä lapsena vuonna 1855. Lapsia syntyi tasaista tahtia, ja apupapin palkka oli pieni, joten perheen elämä oli varsin niukkaa. Asiaan tuli muutos, kun isä sai kirkkoherran paikan Padasjoelta. Naëmi kirjoittaa muistelmissaan:

"Vuonna 1860 - vanhempani olivat silloin asuneet Ristiinassa 8 vuotta - sai isäni kirkkoherranviran Padasjoella. Syttyi suuri riemu perheessä, kun nimitys, tuomiokapitulin lähettämän "plakaatin" muodossa, saapui. [...] Huhtikuussa sitten lähdimmekin kimpsuinemme kampsuinemme neljällä rekikyydillä. Talvi oli silloin voimassaan vielä siihenkin aikaan vuodesta. (s. 14) 

Padasjoen pappila on kunnaalla, josta aukenee näköala Lammin pienelle sievälle järvelle ja joelle, josta pitäjä on saanut nimensä. Vastakkaisella puolella leviää katsojan silmien eteen peltoja ja niittyjä, vaurasta viljelystä - aitohämäläistä maisemaa. Pappilan laaja päärakennus kahdeksine tilavine huoneineen oli äsken valmistunut. Meistä lapsista oli vasta outoa ja kummallista juoksennella noissa suurissa tyhjissä huoneissa, joissa oli valkoiset hirsiseinät ja mahtavat valkoiset uunit. - Ja miten korkealla oli laki, miten täällä huuto kajahtikaan. (s. 15-16) 

Ja niin elämä alkoi vähitellen näyttää valoisampaa puoltaan ja taloudelliset huolet väistyä. Tallissa seisoi 4-5 hevosta, navetassa 30-40 lehmää. Rengeillä, palkollisilla ja palvelijattarilla oli työtä yllin kyllin. Isäntärenki hoiti ja valvoi sangen laajaperäistä viljelystä. Pappilaan kuului 8 torpparia, jotka suorittivat määrätyt päivätyönsä taloon, joten oltiin riippumattomia palkkatyöläisistä. Nämä torpparit tulivat hyvin toimeen, elivät kuin pientilalliset konsanaan parine hevosineen, muutamine lehmineen. Heidän asuinrakennuksissaan oli tavallisesti tilava tupa ja kaksi huonetta, kaikki puhdasta ja viihtyisää. Akkunoiden edustalla oli moninaista koreata - unikkoa, kehäkukkaa, tuoksuvaa minttua, aaprottia y. m. Samoin oli laita talonpoikaistalojenkin, joita olisi saattanut pitää melkeinpä herraskartanoina - 4 tahi 5 hyvin kalustettua huonetta, akkunoissa kauniit verhot, runsaista vuodepatjoista hyllyvät sängyt vaaleine päällyspeitteineen j. n. e. Kaikki todisti vaurautta." (s. 17)

Sukuharrastaja lainannut otteet ja valokuvannut kuvat kirjasta 
Naëmi Starck (Ingman): Laulajattaren muistelmia (WSOY 1928, suomentaja Eliel Vartiainen).

Muut lähteet: Haminan, Padasjoen, Ristiinan ja Räisälän seurakuntien kirkonkirjat.

Uusi yhteiskoulu Hausjärven Riihimäelle

Tasan 110 vuotta sitten julkaisi Hämeen Sanomat etusivullaan ilmoituksen Riihimäen 5-luokkaisen Suomalaisen Yhteiskoulun alkamisesta syyskuun 1. päivänä. Oli vuosi 1905, ja toiminta alkaisi I:llä luokalla. Oletettavasti seuraavana vuonna oppilaita olisi jo kahdella alimmalla luokalla ja seuraavana kolmella alimmalla jne. Aivan kuka tahansa ei yhteiskouluun pääsisi, vaan ensin tulisi selvitä pääsykokeesta.

Riihimäen 5-luokkainen 

Suomalainen

Yhteiskoulu

avataan syysk. 1 p:nä k:lo 1 päivällä 

ja alkaa toimintansa I:llä luokalla. Pääsytutkintoon on ilmoittauduttava elok. 28 p:nä k:lo ½11 a.p. vanhempien tai holhoojan kautta koulun kansliassa. Pyrkijän, jolla on oleva mukana 

paperia ja lyijykynä, tulee olla 

varustetun papintodistuksella sekä todistuksella ennen saadusta opetuksesta. Ja on sisäänpääsyvaatimukset samat, 

kun valtion reaalikouluihin. Lähempiä tietoja antaa elok. 21 p:stä alkaen osotteella Riihimäki

Paula Heikkilä,      

johtajatar.        

(Hämeen Sanomat No 94, 21.8.1905, s. 1.)

Vähän aikaisemmin Suomalainen Wirallinen Lehti (no 179, 5.8.1905, s. 1) oli kirjoittanut, että "Riihimäen vastaperustetun yhteiskoulun johtajattareksi on valittu ylioppilas, neiti Paula Heikkilä 18:sta hakijasta". Sukuharrastaja löytää hänet Helsingin yliopiston matrikkelin vuoden 1903 opiskelijalistasta  (no 28470). Hän syntyi Hollolassa vuonna 1883 tilanomistaja Fredrik Heikkilän ja hänen vaimonsa Amalia Matildan tyttärenä. Hänet kastettiin Alexandra Paulina -nimellä. Vuonna 1918 hän avioitui rehtori V. I. Oksasen kanssa.

Riihimäki oli Hausjärven kyläpahanen, joka oli syntynyt aseman ympärille ja alkoi kasvaa 1900-luvulla erityisesti teollisuuden imussa. Yhteiskoulu oli yksityinen ja sitä ylläpiti kannatusyhdistys. Hausjärven kunta päätti joulukuussa 1904 antaa kaikki viinaverorahat perustettavan koulun hyväksi. Koulunkäynti aloitettiin VPK:n talolla (nykyisen teatterin ja hotellin paikalla) 44 oppilaalle, mutta jo muutaman vuoden kuluttua sille rakennettiin oma rakennus paikalle, missä nykyinen Riihimäen Lukio sijaitsee. (Lähde: Riihimäen kotikaupunkipolku. 2009. s. 35.)