P niin kuin kaksi Petteri-isäntää Liesosta

Jos O-kirjaimella alkavia nimiä oli vaikea löytää varhaisempien sukulaisten joukosta, P tuntuu vieläkin harvinaisemmalta. Onneksi Lammin Liesosta löytyy apu tälläkin kerralla. Esi-isä Markulla oli kaksi Petterintytärtä vaimona, ja vihkimisen yhteydessä merkittiin toisen kotipaikaksi Lieson Laurila ja toisen Lieson Lassila. Varmaankin sisarukset? Ja pappi erehdyksessä laittanut talon nimen vähän eri muodossa?

Vaan ei. Lammin Liesossa oli 1700-luvulla ja myöhemminkin sekä Laurilan talo että Lassilan talo, ja kummassakin oli Petteri-nimisiä isäntiä. Vai olisiko heitä kutsuttu Pekoiksi?

Viime kirjoituksessa sukuharrastaja kertoi Lieson Alhoisten isännästä Olli Antinpojasta, jolla oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä, Markku Ollinpoika (s. 1732), vihittiin naapuritalon tyttären Marian kanssa vuonna 1758. Maria Petterintytär (s. 1736) oli kotoisin Lieson kylän Laurilasta ja hänen isänsä oli Petteri Samulinpoika (s. 1716). (Kaikki syntymävuodet ennen vuotta 1746 on poimittu rippikirjoista.)

Kauan ei nuoren parin yhteistä elämää kuitenkaan kestänyt. Tammikuussa 1760 heille syntyi tytär Maria, ja äiti kuoli synnytykseen samana päivänä. 

Jäätyään leskeksi Markku Ollinpoika löysi uuden vaimon toisesta Lieson talosta, Lassilasta, ja hän vietti häitä Beata Petterintyttären (s. 1739) kanssa vuonna 1761. Beatan isä oli Lassilan isäntä Petteri Petterinpoika (s. n. 1698). Markulle ja Beatalle syntyi ainakin kahdeksan lasta, joista Juho Markunpoika siis muutti puusepäksi Padasjoelle. Hän ja hänen kauttaan Petteri Petterinpoika ovat sukuharrastajan esi-isiä.

Toukokuisten helteitten aikaan kuvituksena Vincent van Goghin Kylväjä ja laskeva aurinko (1888). (WikiArt.)

api

O niin kuin Olli, lautamies Lammin Liesosta

Sukuharrastaja on pitänyt taukoa harrastamisessaan. Yksi pitkällinen muuhun elämään liittyvä projekti on vaatinut keväällä sen verran aikaa, että sukuasiat ovat jääneet taka-alalle. Nyt kuitenkin palaillaan ruotuun vähitellen, ja sukuaakkoset jatkuvat siitä, mihin ne huhtikuun alussa jäivät.

Aakkosten seuraaminen on ollut itse asiassa avartavaa. Nyt vuorossa olevasta O-kirjaimesta löytyisi Ottoja, johan blogin nimikin kertoo sen, mutta monet heistä jätän ainakin toistaiseksi blogin ulkopuolelle liian tuoreina. Yhdestä varhaisemmasta olen jo kirjoittanut ja vielä toisestakin. Yllätyksekseni 1800-luvulta ei omista suvuista löydy juuri lainkaan Olleja. Heitä löytääkseen pitää kurottautua aina 1700-luvun alkupuolelle asti. Nimet tulevat ja poistuvat sykleittäin.

Pekka Halonen: Ateria. (1899) (Wikimedia)

Mutta löytämääni Olliin. Lammin Liesossa asui 300 vuotta sitten esi-isä Olli Antinpoika (Olof Andersson). 1700-luvun rippikirjojen mukaan hän syntyi vuonna 1693, ja voisi ajatella, että synnyinpaikka oli Lammin Liesossa, mutta varmaa se ei ole. Lammin seurakunnan pappilan palossa tuhoutui osa arkistoa 1761, ja syntyneiden luetteloja on säilynyt vasta vuodesta 1746 alkaen, joten niistä en pääse Ollin syntymätietoja tarkistamaan. Suomen asutuksen yleisluettelossa (SAY) v. 1694 Lieson Alhoisten talossa on Antti-vävy, joka saattaisi olla Ollin isä, mutta siitäkään en ole varma. SAY:n mukaan Olli Antinpojasta tulee Alhoisten isäntä 1720-luvulla. Hänen vaimonsa on Kaisa Sipintytär (s. 1693),  ja talossa asuvat myös Ollin veljet Santeri ja Juho perheineen.

Kun Olli Antinpoika 1756 kuolee keuhkotautiin, hänet haudataan kirkkoon ja kirkonkirjoihin merkitään, että hän oli kihlakunnan lautamies. Hänellä oli ainakin kaksi poikaa, Heikki (s. 1730) ja Markku (s. 1732), jotka kumpikin asuttivat Alhoisten taloa isänsä jälkeen.

Markku Ollinpojalla oli poika Juho Markunpoika (s. 1769), josta tuli puuseppä. Hän muutti harjoittamaan ammattiaan naapuripitäjään Padasjoelle, Syrjäntaan kylään, sai sukunimen Werlin (Verlin) ja aikanaan luvan toimia pitäjänpuuseppänä. Samassa kylässä työskenteli pitäjänsuutari Joonas Gröndahl, joka perusti perheen puuseppä Werlinin tyttären Leena Kaisan kanssa. Mutta sehän on jo entuudestaan tuttu tarina.

api

N niin kuin Nikodemus Unikko, joka kilpakynnön voitti

Hämeenlinnassa järjestettiin Uudenmaan ja Hämeen läänien Maaviljely-seuran kesäkokous syyskuun 17. päivänä vuonna 1861. Virallisen kokouspäivän jälkeen ohjelmassa oli mm. kyntökilpailu, kuten Suomen Virallisia Sanomia -lehti (1856-1865) kirjoittaa 30.9.1861: 

"Seuraavata päivää, jollon kilpakynnöt ja näyttäjäiset tapahtuivat, kiitetään edellistä paljon paremmaksi, että silloin oli paljon enemmän opittavaakin. Kansaakin oli paljon enemmän. Ensin näytettiin ja katsottiin hevoisia, joita vähän juoksutettiin. Kauniin hevonen oli ruunipunakko Luopioista. - Mutta kokouksen paras osa oli kilpa-kyntö. Kyntäjiä oli enemmän kuin milloinkaan ennen; 16 oivallista auraa oli liikkeellä savensekaisella nurmimaalla, jossa edellisen päivän sateesta oli kohtuullinen kostuus. Tyytyväistä ja iloista oli nähdä ei ainoastaan niin monta kyntäjää, mutta myös niin kiitettävää työtä. Tunnissa oli jokainen kyntänyt palstansa ja tehnyt vesivaonsa. Ensimäisen palkinnon, hopia-pikarin, sai torppari Nicodemus Unikko Hakoisen moisiolta Janakkalasta, joka kynti omilla hevoisillansa; toisen palkinnon, 5 rupl., sai renki Jooseppi Heikinpoika Hakoisista; kolmannen palkinnon, 4 rupl., renki Heikki Aadaminpoika Hyvikkälän Jussilasta; neljännen palkinnon, 3 rupl., lampuoti Kustaa Kustaanpoika Hakoisesta, ja viidennen palkinnon, 2 rupl., sai sotamies Erkki Hopp Hakoisista. [...] Enimmät kilpakyntäjät olivat Janakkalan talouskinkeristä, jonka hyödyllisistä toimista nämät kiitettävällä tavalla todistavat. Monet läsnäolevista, jotka olivat tämmöisiä kilpakyntöjä nähneet ulkomaalla, kiittivät tätä kaikkien parhaammaksi." (s. 4)

Sukuharrastajan sukuun kyntökisan voittajan kotiväki eli Unikon torpan perhe kuuluu kahtakin kautta. Janakkalan rippikirjojen mukaan Hakoisten kartanon Unikon torpassa oli tuohon aikaan torpparina Heikki Matinpoika, joka oli jo 55-vuotias, mutta hänellä oli Nikodemus-niminen poika, joten tämä lienee ollut se, joka toi päävoiton kilpakynnöstä. Nikodemuksen äiti Maria Ristontytär (s. 1806) oli kotoisin Kernaalan Hofslagersin lampuotitilalta ja harrastajan esiäidin sisko, isoisän äidin kautta.

Nikodemus Heikinpojalla (s. 1836) oli nuorempi sisar Kustaava (s. 1842), joka avioitui Hakoisten Tarpisen torpan pojan kanssa, hänkin Nikodemus nimeltään. Tämä Nikodemus Eenokinpoika (s. 1841) taas oli tuleva Tarpisen torppari ja harrastajan esiäidin veli, isoäidin äidin kautta.

Syyskylvöjä varten kynnetään pellot. 5/URR.
Sunku 26.8.1942. SA kuva 106393.

mpä, mmä

M niin kuin Mikko ja Matti ja muut Heikkilän pojat

Sukuharrastaja jatkaa vielä vähän Heikkilän talon sisarussarjan tarkastelua. Viime kerralla oli puhetta talon tyttärestä Leenasta, josta tuli seppä Stålhammarin vaimo. Heikkilän talo sijaitsi Lammin Onnenvuorella.

Heikkilän esikoinen oli Mikko Aaprahaminpoika (s. 1793), joka joutui tarttumaan isännän töihin varsin nuorena, sillä isä Aaprahami kuoli Mikon ollessa 17-vuotias. Mikko toi emännän taloon Putulan kylän Pänkilästä, kun nai talon tyttären Ulla Sipintyttären (s. 1794). Heille syntyi vain yksi tyttölapsi, Leena Sofia Mikontytär (s. 1818), josta aikanaan tuli Heikkilän taloon emäntä. Mikko itse ei elänyt kovin vanhaksi, sillä hän menehtyi sairauteen 51-vuotiaana.

Heikkilän kuopus oli Matti Aaprahaminpoika (s. 1806), joka eli koko lyhyen elämänsä Heikkilässä. Isän kuollessa Matti ei ollut vielä neljääkään täyttänyt, ja hän itse sairastui ja kuoli jo 21-vuotiaana.

Mikon ja Matin välissä syntyi kolme sisarusta, jotka saavuttivat aikuisiän. Edellä mainittu Leena Aaprahamintytär (s. 1795) avioitui seppä Stålhammarin kanssa Lammilla, ja heidän ainoa lapsensa kuoli pienenä.

Hollolan kirkonkylää. Kivikirkko (1510), kellotorni (1832) ja
kunnantalo (1902). Kuva: Ojp 2005 (Wikimedia).
(Klikkaa kuvaa suuremmaksi)

Pojat Joonas (s. 1800) ja Kustaa (s. 1803) Aaprahaminpoika sen sijaan avioituivat hieman kauemmaksi, sillä kumpikin muutti Hollolaan vävyksi. Ensin muutti Kustaa, jolle löytyi puolisoksi torpparin tytär Leena Antintytär (s. 1798) Lumialan kylän Rauskalan talon torpasta, jota ainakin myöhemmin kutsuttiin nimellä Riihimäki. Häitä vietettiin 1826, ja vävyn perhe asui torpassa Leenan isän ja sisarusten kanssa. Aikanaan Kustaasta tuli torppari appensa jälkeen, ja Riihimäen torpassa Kustaa ja Leena kuolivatkin alkuvuodesta 1874. Heidän poikansa jatkoi torpan pitoa. Silloin torppa ja koko Lumialan kylä ei ollut enää Hollolaa, vaan kuului Asikkalaan, joka oli itsenäistynyt Hollolan kappelista omaksi kirkkoherrakunnaksi v. 1848, ja siinä yhteydessä muutama Hollolan kylä liitettiin osaksi Asikkalan seurakuntaa. Lumiala oli yksi niistä.

Joonas muutti Hollolaan vuoden 1830 paikkeilla ja solmi avioliiton Riikka (Fredrica) Aatamintyttären (s. 1802) kanssa Hollolan pitäjän Lopen kylän Seppälässä. Riikka oli tullut taloon miniäksi 18-vuotiaana morsiamena ja jäänyt leskeksi 24-vuotiaana. Joonaksesta tuli isäntä taloon Riikan apen kuoltua, ja Joonaksen jälkeen Riikan poika ensimmäisestä avioliitosta, Juho Heikki Thorfeldt (s. 1822), otti ohjat käsiinsä. Siinä vaiheessa Joonas ja Riikka asuivat syytingillä Peltolassa, joka oli Seppälän torppa. Joonas kuoli siellä vuonna 1863 ja Riikka 1867.

mpi