maanantai 23. syyskuuta 2013

Vuoden löydöt ja arvoitukset

Maaliskuussa sukuharrastaja listaili blogiajan siihenastisia löytöjä eli yhden jokaista blogikuukautta kohden, yhteensä kuusi kappaletta. Toisena päivänä listalle pääsi kuusi työn alla olevaa arvoitusta.


Vuosikas mallia 1905.
Kuvaaja K.E. Ståhlberg. (SLS Arkiv - Flickr)

Nyt on blogin yksivuotispäivä, ja sen kunniaksi on aika kertoa uusista löydöistä ja samaan hengenvetoon pintaan nousseista arvoituksista. Josko niitä löytyisi tusina? Taidanpa vähän juksata ja laskea mukaan edellisen listauksen ratkaisemattomat arvoituksetkin!

1. Maaliskuisella listailulla oli oikein mukava ja löytöisä seuraus. Yksi arvoituksista liittyi sisällissodan tapahtumiin, ja Kaisa Kyläkoski Sukututkijan loppuvuosi -blogista antoi vinkkejä, joiden avulla löysin valtiorikosylioikeuden asiakirjoja yhden tutkittavani kuulusteluista ja oikeudenkäynnistä vuodelta 1918.

2.-6. Sen sijaan en ole sanottavasti edistynyt muiden keväällisten arvoitusten ratkaisussa. Ne säilyvät mielen työpöydällä. Ehkä jollain arkistokäynnillä löytyy ratkaisuja. Ehkä netistä löytyy oikea kirkonkirjojen sivu tai muu tietolähde.

7. Jälleen on sukuharrastuskartalle löytynyt uusi hämäläinen pitäjä, kun yksi esi-isä, Yrjö Juhonpoika, löytyi Rengosta

8. Samaisessa esi-isässä riittää vielä arvoituksia ja siis tutkittavaa yllin kyllin. Onko hän syntyisin Rengosta? Onko hän 1720-luvulla Nevilän kylän Mannilassa asuneen Juho Laurinpojan poika? Mistä talosta on hänen vaimonsa Anna Simontytär?

9. Uusia käsityöläisammatteja on löytynyt tuplasti. Rengosta löytynyt esi-isä oli seppä. Pälkäneeltä löytyi samoilta vuosikymmeniltä kirkonrakentaja.

10. Edelleen on arvoitus, mistä kirkonrakentaja oli oppinsa saanut ja Pälkäneelle tullut?

11. Porvoon kymnaasiin lähtenyt esisukulainen, talonpojan poika Joonas Cavén, oli ällistyttävä löytö.

12. Joonaksen lapsiin ja heidän jälkeläisiinsä liittyy monta arvoituksellista tarinaa, jotka odottavat löytäjäänsä ja kertojaansa. Niistä riittää kirjoitettavaa Oton ja Iidan sukua -blogin ihan kohta alkavalle toiselle vuodelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti