Perukirjoituksia ja huutokauppoja

Edellisen kirjoituksen teeman innoittamana etsin lehdistä kuulutuksia, joilla ilmoitettiin tulevista perukirjoituksista. Aina ei tiedetty kaikkien perillisten olinpaikkaa, joten turvauduttiin kuuluttamaan heitä sanomalehdissä. Useammin ei tiedetty, oliko jollain velkaa edesmenneelle tai saamista pesästä, joten heitä kehotettiin saapumaan perukirjoitustilaisuuteen. Samalla saatettiin ilmoittaa huutokaupasta, jossa perukirjoituksen jälkeen myytäisiin vainajan jäämistöä.

Nämä ilmoitukset on sattumanvaraisesti poimittu Kansalliskirjaston digitoimista Hämeen Sanomien numeroista. Kuvia klikkaamalla ne näkyvät suurempina.

Häm. San. No 84 / 28.7.1905, s. 4.

Heinäkuussa 1905 kuulutettiin entisen työnjohtajan Kalle Lepomäen jälkeen toimitettavasta perukirjoituksesta Lopen pitäjän Kormun kylässä. "Kaikkia kellä on selvittämättömiä asioita, tulkoot perukirjoitukseen niistä selkoa tekemään." Huutokaupalla tarjottiin myytäväksi "huonekaluja, pitovaatteita ynnä muuta sekatavaraa".

Kalle Lepomäki oli aikaisemmin ollut Kormun kartanon vouti, mutta kuollessaan 73-vuotiaana oli itsellinen. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli kuollut, ja 70-vuotiaana Kalle oli solminut uuden avioliiton lähes 40 vuotta nuoremman naisen kanssa. Kallelta jäi leski ja vuoden ikäinen tytär Kormuun. Lapset ensimmäisesta avioliitosta olivat kaikki kuolleet alaikäisinä. (Lähde: Lopen seurakunnan kirkonkirjat.)

Häm. San. No 121 / 29.10.1906, s. 3.

Lokakuussa 1906 kuulutettiin seppä Viktor Anstenin jälkeen toimitettavasta perukirjoituksesta Janakkalan pitäjän Vähikkälän kylässä. "Käsketään niitä, jotka kuuluvat pesään ja kenen on maksettavia eli saamista että tulevat samana päivänä." Huutokaupassa myytäisiin kaikki sepän ja puusepän työkalut ja huonekaluja, miesten pitovaatteita sekä kaikenlaisia sekakaluja.

Ilmoituksen laittoi lehteen seppä Juho Viktor Andstenin leski Emilia. Seppä oli kuollessaan 52-vuotias eikä perheessä nähtävästi ollut lapsia. (Lähde: Janakkalan seurakunnan kirkonkirjat.)

Häm. San. No 89 / 10.8.1906, s. 4.

Elokuussa 1906 kuulutettiin neiti Anna Heleniuksen jälkeen toimitettavasta perukirjoituksesta Hauhon pitäjän Hahkialan kartanon alueella. "... täten sukulaisten ja holhoojan sekä muiden asianomaisten tiedoksi annetaan. Kaikkia joilla on velkaa vainajalle tai saamista, huomautetaan saapumaan silloin mainittuun tilaisuuteen."

Ilmoituksen Anna Helenius oli kotoisin Hämeenlinnasta, mutta ilmoituksen laatija Kalle Helenius oli hauholaisen Hahkialan kartanon muonamies ja syntynyt 1867. (Lähde: Hauhon seurakunnan rippikirja.) Ehkä hän oli Anna Heleniuksen isä tai veli? Tarkemmin en ole Annan vaiheita Hämeenlinnasta tai Hauholta tutkinut.

Perukirjoja Jyväskylän maakunta-arkistossa

Helmikuusta tuli arkistokuukausi. Viime kirjoituksessa kertomieni Hämeenlinnan maakunta-arkistovierailujen lisäksi kävin ensimmäistä kertaa Jyväskylän maakunta-arkistossa. Siihen tuli oiva tilaisuus, kun työ vei kaupunkiin, ja lähtöä aikaistamalla ehti kaivelemaan papereita arkistoon ennen työtehtäviä.

Sysäys Jyväskylän arkistokäyntiin nousi perukirjakurssilta, jolle tarvittiin vanhoja perukirjoja. Olin löytänyt yhden esiäidin veljen perukirjan 1700-luvulta netistä SSHY:n jäsenille tarkoitetusta kuvatietokannasta, mutta mieli teki tuoreempaa, joten työmatka Jyväskylään tuli passeliin aikaan.

Jo aikaisemmin olin nähnyt Hämeenlinnan maakunta-arkiston perukirjakortistossa isoisän isän nimen ja saanut tietää, että Padasjoen perukirjoja säilytetään nimenomaan Jyväskylässä, vuoden 1847 jälkeen kun Padasjoki on kuulunut Jämsän tuomiokuntaan. Sen arkistosta Joonas-papan perukirja pitäisi löytyä.

Junassa matkalla Jyväskylään oli hyvää aikaa tehdä läppärillä Astia-haun kautta asiakirjatilaus. Ehdin jo pettyä pahasti, kun haku toi ruudulle tiedon, että 1930-luvun perukirjat ovatkin käyttörajoitettuja. Apua, en ollut älynnyt tehdä käyttölupahakemusta, kun olin ajatellut, että niin vanhat saisi vapaasti katsottaviksi. Perille päästyä arkiston virkailija tiesi paremmin, ja hätä osoittautui aiheettomaksi ja virheen aiheuttamaksi: 25 vuotta vanhempiin perukirjoihin ei tarvita käyttölupaa.

Joonas-papan "perunkirjoitus" löytyi Kuhmoisten ja Padasjoen pitäjien käräjäkunnan kihlakunnanoikeuteen jätetyistä perukirjoista, ja sain sen valokuvatuksi kännykkäkamerallani. Tässä ei siitä enempää, mutta tuli kyllä mieleen ajatus, että onneksi nykyään ei perukirjoissa luetella koko omaisuutta yksitellen, kapistus kerrallaan, sillä mihinkään eivät mahtuisi ne kirjat, joita nykyisestä tavarapaljoudesta kirjoitettaisiin. 

Tässä on pieni pala Joonas-papan perukirjasta. Hän oli entinen torppari ja eläkemies, joka kuollessaan asui torpan omaksi tilakseen lunastaneen poikansa perheessä.

Löysin ja kuvasin toisenkin esi-isän perukirjan, 1860-luvulta, ja siinä lueteltiin talon lehmät omilla nimillään. Saatan palata siihen jollain toisella kertaa.

Kiitokset vain erinomaisesta asiakaspalvelusta niin Hämeenlinnaan kuin Jyväskylään! Edellisessä on keittiönurkkaus, jossa voi talon kahvista keittää itselleen virkistystä pienestä kahvimaksusta. Jälkimmäisessä henkilökunta tarjoutui keittämään kahvia asiakkaille, niin ikään pienestä kahvimaksusta. Vau!

api

Vierailuja Hämeenlinnan maakunta-arkistoon

Sukuharrastaja kävi lomaviikon ratoksi kaksi kertaa Hämeenlinnan maakunta-arkistossa. Pitkään suunnitelmissa ollut Janakkalan seurakunnan viime vuosisadan kirkonkirjojen kollastaminen vaati viimein toimintaa. Tai ainakin arkistossa istumista. Hankittu käyttölupakin käy kohta vanhaksi.

Harrastaja oli perjantaina tyytyväinen, kun oli selannut 1905-1961 mikrofilmeiltä isovanhempiensa - sen toisen Otto&Iida-parin - sekä heidän lastensa, vanhempiensa ja sisarustensa syntymät, kuolemat, avioliitot ja muutot Janakkalan seurakunnan sisällä. Jotain tarkistettavaa jäi vielä, puhumattakaan isovanhempien vanhempien sisaruksista ja heidän jälkikasvustaan. Viimeiset merkinnät kertoivat, että vuonna 1962 siirryttiin kirkonkirjoista kortteihin.

Kuvassa on pala arkiston hienoa graafista betoniseinää. Palan olen muokannut Wikimediassa CC-BY-SA-3.0 -lisenssillä julkaistusta kuvasta. Linkistä pääsee näkemään seinää laajemmalti, leike on aivan vasemmasta yläkulmasta.

Arkistossa oli myös mielenkiintoinen Lainhuudot ja kiinnekirjat suku- ja talotutkimuksessa -näyttely. Minulle oli uusi oivallus, että mm. syytinkisopimuksia voi etsiä lainhuutojen kanssa samoista paikoista, siis tuomiokirjojen ilmoitusasioista. (Meniköhän tuo oikein?) Näyttely on arkiston ja Vanajaveden opiston (VOP) yhteinen, sen ovat rakentaneet opiston viime vuonna järjestämän samannimisen sukututkimuskurssin opettaja Anja Nieminen-Porkka opiskelijoineen. Arkistolaitoksen sivulla näyttelystä hieman lisää, ja VOPin sivulta selviää, että kurssilla tutkittiin seitsemää kantahämäläistä tilaa (Hattula, Hauho, Hausjärvi, Loppi, Tammela, Vanaja), yhtä tilaa Kemistä ja yhtä Juvalta. (Linkit toimivat ainakin kirjoittamisen hetkellä.) Lainhuudot ja kiinnekirjat ovat harrastajalle tutkimatonta aluetta. Vielä.

Pappilan kasvattityttö

Padasjoen kappalaisen Frans Cavénin ja hänen Eleonora-vaimonsa perheeseen tuli kasvattitytär Adèle Lovisa Walhem vuonna 1874. Pariskunta oli ehtinyt olla naimisissa kymmenkunta vuotta, mutta jälkikasvua ei ollut vielä syntynyt. Sitten he saivat pappilaansa 8-vuotiaan tytön, Adèle Lovisan. Kuka tyttönen oikein oli?

Adéle Lovisa Walhem oli syntynyt Heinolan kaupungissa vuonna 1866 suutarimestari Karl Walhemin ja hänen vaimonsa Leena Hämäläisen viidentenä lapsena. Taloudellisesti elämä lienee ollut mallillaan ja suutarimestarilla töitä, ainakin hänellä oli vuosien mittaan useita oppipoikia verstaassaan, ja jalkineita kaupungin asukkaat varmasti tarvitsivat.

Adélen ollessa 7-vuotias hänen isänsä kuitenkin sairastui ja kuoli. Ei kulunut kuin puoli vuotta, kun sama kohtalo tuli äidin osaksi. Perheen seitsemästä lapsesta pari oli kuollut pienenä, kaksi vanhinta poikaa oli jo muuttanut kotoa, mutta äidin kuoleman jälkeen heinäkuussa 1874 kirjoitettiin muuttokirjat kolmelle kotona asuneelle lapselle. Näistä Kustaa Eemil (s. 1863) muutti Mäntyharjulle, jossa vanhin veli työskenteli maakauppiaan kirjanpitäjänä, Adèle päätyi Padasjoen pappilaan, ja tuolloin 3-vuotias Olga Sofia Pieksämäelle. 

Adèle Lovisan tultua Padasjoelle pastori Cavénin perheessä kävi kuitenkin niin kuin joskus käy: vuoden kuluttua Adèle sai kasvinkumppanin, kun pappilan isäntäväelle syntyi tytär Ellen Anna. Vasta yli vuosikymmenen kuluttua syntyi Korpilahdella pikkuveli Frans Alvar.

Mutta miten Adèle päätyi Heinolan kaupungista juuri Cavéneille Padasjoen pappilaan? Usein hoitoa vaille jääneet lapset saivat turvan ja kodin sukulaisten, naapurien tai kummien hoivissa, ja jos ketään heistä ei voinut ottaa lasta, hänelle järjestettiin elätehoito. Pastori ja hänen vaimonsa olivat tulleet Padasjoelle muutamaa vuotta aikaisemmin Mäntyharjulta, joten ehkä he olivat kuulleet perheen vanhempien kohtalosta Adèlen vanhimmalta veljeltä Karl Damianus Walhemilta (s. 1851), joka oli tullut 14-vuotiaana Mäntyharjulle maakauppiaan puotipojaksi ja edennyt kirjanpitäjäksi ja jonka luo nuorempi veli tuli orvoksi jäätyään? 

Oli miten oli, Adèle Lovisa sai kodin Cavénien pappilassa Padasjoella ja muutti heidän kanssaan pian Korpilahdelle. Hän varttui aikuiseksi kasvattivanhempiensa kodissa. Yli 30 vuotiaana hän tuli sukuun toisellakin tapaa, avioliiton kautta, mutta siihen sukuharrastaja palaa joskus myöhemmin. 

Kuva: 
Albert Anker (1885). Kutova tyttö vahtii kehdossa olevaa pikkulasta. (Wikimedia)

Lähteet: 
     Heinolan kaupunkiseurakunnan sekä Korpilahden, Mäntyharjun ja Padasjoen seurakuntien kirkonkirjat.
     Turvattomat lapset. Lapsuuteen liittyvät asiakirjat. Portti

api