Laulajattaren muistelmia Padasjoen pappilasta

Naëmi Ingman (1855-1932), myöhemmin Starck, oli aikoinaan tunnettu suomalainen laulaja. Hän esiintyi 1870-luvulla Suomalaisessa oopperassa Helsingissä opiskeltuaan sitä ennen laulua myös ulkomailla, Tukholmassa, Pariisissa ja Pietarissa. Kukapa olisi vuosikymmen aikaisemmin uskonut, että Padasjoen kirkkoherran pappilasta ponnistaisi maailmalle sellainen lahjakkuus.

Aikaisemmin sukuharrastaja kirjoitti Naëmin äitipuolen Amalian tarinaa (osan 1 täällä ja osan 2 täällä). Amaliahan oli mennyt naimisiin Padasjoen leskeytyneen kirkkoherran Magnus Ingmanin kanssa, jolle jäi monilapsinen perhe ensimmäisen vaimon menehdyttyä sairauteen. Naëmi oli yksi lapsista. Elämänsä loppupuolella hän kirjoitti muistelmansa kirjaksi. Laulajattaren muistelmia ilmestyi 1928, ja sukuharrastaja löysi sen kotikaupunkinsa kirjastosta. Hyvä Suomen kirjastolaitos!

Naëmi Ingman syntyi Ristiinassa apupappi Magnus Ingmanin ja hänen vaimonsa Christiana Antonetta Åbergin (1829-1866) perheen neljäntenä lapsena vuonna 1855. Lapsia syntyi tasaista tahtia, ja apupapin palkka oli pieni, joten perheen elämä oli varsin niukkaa. Asiaan tuli muutos, kun isä sai kirkkoherran paikan Padasjoelta. Naëmi kirjoittaa muistelmissaan:

"Vuonna 1860 - vanhempani olivat silloin asuneet Ristiinassa 8 vuotta - sai isäni kirkkoherranviran Padasjoella. Syttyi suuri riemu perheessä, kun nimitys, tuomiokapitulin lähettämän "plakaatin" muodossa, saapui. [...] Huhtikuussa sitten lähdimmekin kimpsuinemme kampsuinemme neljällä rekikyydillä. Talvi oli silloin voimassaan vielä siihenkin aikaan vuodesta. (s. 14) 

Padasjoen pappila on kunnaalla, josta aukenee näköala Lammin pienelle sievälle järvelle ja joelle, josta pitäjä on saanut nimensä. Vastakkaisella puolella leviää katsojan silmien eteen peltoja ja niittyjä, vaurasta viljelystä - aitohämäläistä maisemaa. Pappilan laaja päärakennus kahdeksine tilavine huoneineen oli äsken valmistunut. Meistä lapsista oli vasta outoa ja kummallista juoksennella noissa suurissa tyhjissä huoneissa, joissa oli valkoiset hirsiseinät ja mahtavat valkoiset uunit. - Ja miten korkealla oli laki, miten täällä huuto kajahtikaan. (s. 15-16) 

Ja niin elämä alkoi vähitellen näyttää valoisampaa puoltaan ja taloudelliset huolet väistyä. Tallissa seisoi 4-5 hevosta, navetassa 30-40 lehmää. Rengeillä, palkollisilla ja palvelijattarilla oli työtä yllin kyllin. Isäntärenki hoiti ja valvoi sangen laajaperäistä viljelystä. Pappilaan kuului 8 torpparia, jotka suorittivat määrätyt päivätyönsä taloon, joten oltiin riippumattomia palkkatyöläisistä. Nämä torpparit tulivat hyvin toimeen, elivät kuin pientilalliset konsanaan parine hevosineen, muutamine lehmineen. Heidän asuinrakennuksissaan oli tavallisesti tilava tupa ja kaksi huonetta, kaikki puhdasta ja viihtyisää. Akkunoiden edustalla oli moninaista koreata - unikkoa, kehäkukkaa, tuoksuvaa minttua, aaprottia y. m. Samoin oli laita talonpoikaistalojenkin, joita olisi saattanut pitää melkeinpä herraskartanoina - 4 tahi 5 hyvin kalustettua huonetta, akkunoissa kauniit verhot, runsaista vuodepatjoista hyllyvät sängyt vaaleine päällyspeitteineen j. n. e. Kaikki todisti vaurautta." (s. 17)

Sukuharrastaja lainannut otteet ja valokuvannut kuvat kirjasta 
Naëmi Starck (Ingman): Laulajattaren muistelmia (WSOY 1928, suomentaja Eliel Vartiainen).

Muut lähteet: Haminan, Padasjoen, Ristiinan ja Räisälän seurakuntien kirkonkirjat.

Uusi yhteiskoulu Hausjärven Riihimäelle

Tasan 110 vuotta sitten julkaisi Hämeen Sanomat etusivullaan ilmoituksen Riihimäen 5-luokkaisen Suomalaisen Yhteiskoulun alkamisesta syyskuun 1. päivänä. Oli vuosi 1905, ja toiminta alkaisi I:llä luokalla. Oletettavasti seuraavana vuonna oppilaita olisi jo kahdella alimmalla luokalla ja seuraavana kolmella alimmalla jne. Aivan kuka tahansa ei yhteiskouluun pääsisi, vaan ensin tulisi selvitä pääsykokeesta.

Riihimäen 5-luokkainen 

Suomalainen

Yhteiskoulu

avataan syysk. 1 p:nä k:lo 1 päivällä 

ja alkaa toimintansa I:llä luokalla. Pääsytutkintoon on ilmoittauduttava elok. 28 p:nä k:lo ½11 a.p. vanhempien tai holhoojan kautta koulun kansliassa. Pyrkijän, jolla on oleva mukana 

paperia ja lyijykynä, tulee olla 

varustetun papintodistuksella sekä todistuksella ennen saadusta opetuksesta. Ja on sisäänpääsyvaatimukset samat, 

kun valtion reaalikouluihin. Lähempiä tietoja antaa elok. 21 p:stä alkaen osotteella Riihimäki

Paula Heikkilä,      

johtajatar.        

(Hämeen Sanomat No 94, 21.8.1905, s. 1.)

Vähän aikaisemmin Suomalainen Wirallinen Lehti (no 179, 5.8.1905, s. 1) oli kirjoittanut, että "Riihimäen vastaperustetun yhteiskoulun johtajattareksi on valittu ylioppilas, neiti Paula Heikkilä 18:sta hakijasta". Sukuharrastaja löytää hänet Helsingin yliopiston matrikkelin vuoden 1903 opiskelijalistasta  (no 28470). Hän syntyi Hollolassa vuonna 1883 tilanomistaja Fredrik Heikkilän ja hänen vaimonsa Amalia Matildan tyttärenä. Hänet kastettiin Alexandra Paulina -nimellä. Vuonna 1918 hän avioitui rehtori V. I. Oksasen kanssa.

Riihimäki oli Hausjärven kyläpahanen, joka oli syntynyt aseman ympärille ja alkoi kasvaa 1900-luvulla erityisesti teollisuuden imussa. Yhteiskoulu oli yksityinen ja sitä ylläpiti kannatusyhdistys. Hausjärven kunta päätti joulukuussa 1904 antaa kaikki viinaverorahat perustettavan koulun hyväksi. Koulunkäynti aloitettiin VPK:n talolla (nykyisen teatterin ja hotellin paikalla) 44 oppilaalle, mutta jo muutaman vuoden kuluttua sille rakennettiin oma rakennus paikalle, missä nykyinen Riihimäen Lukio sijaitsee. (Lähde: Riihimäen kotikaupunkipolku. 2009. s. 35.)

Hämeestä Antreaan

Entinen tarkk'ampuja, muonatorppari Erkki Spjut ja hänen vaimonsa Loviisa Brummer keräsivät lapsensa - Mantan, Olga Kustaavan, Eeva Loviisan ja Amalian - ja lähtivät matkaan Padasjoelta tammikuussa 1871 ja päätyivät Hollolaan. Saavuttuaan seudulle heistä tuli torppareita Kutajoen Huovilaan, jossa he asuttivat Vanhalan torppaa kaikkiaan viisi vuotta. Perhekin kasvoi, syntyi Vilhelmiina (s. 1871) pian muuton jälkeen ja sitten Kalle Kustaa (s. 1874). Heitä vanhempi Amalia taas kuoli kolmevuotiaana hinkuyskään.

Mikä sitten sai perheen muuttamaan Padasjoelta Hollolaan? Wikipedian mukaan Hollolan 7000 asukkaasta kuoli tuhat henkeä yksin nälkävuonna 1868, joten voisi ajatella, että moni talo oli menettänyt torppiensa väkeä, ja uutta työvoimaa varmasti tarvittiin. Muutos muonatorpparista oman torpan vuokraviljelijäksi saattoi myös ennakoida oman perheen elinolojen parantumista, jos säät olisivat suotuisat ja sato kohtalainen eikä mikään sairaus kovin koettelisi.

Viiden vuoden jälkeen lähdettiin uudelleen maantielle tai ehkä, kuka ties, osa matkasta taittui junalla Pietarin rataa pitkin, olihan rata uusi ja juna pysähtyi uudella Lahden kylän asemalla Hollolassa. Määränpää olikin nyt kauempana kuin edellisessä muutossa, peräti Antreassa asti. (Kuvassa on entisen Antrean kunnan sijainti luovutetusssa Karjalassa. Wikimedia.)

Erkki Spjutin perhe päätyi Antrean Ilmatoivolaan arrendaattoriksi eli tilan vuokraajaksi, lampuodiksi. Jälleen sukuharrastajan mieleen nousee kysymys siitä, miksi he tulivat lähteneeksi niin kauas kotiseudultaan Hämeestä ja miksi juuri Antreaan.

Ilmatoivolan sitä taloa, jonka Spjut vuokrasi, isännöi entinen Viipurin ruotutarkk'ampujapataljoonan luutnantti Fredrik Alexander Wahlberg (s. 1835). Hänen vaimonsa oli Olga Paulina Starck (s. 1847), papin tytär Räisälästä. Tämän sisar puolestaan oli Amalia Ingman (e Starck), joka oli Padasjoen edesmenneen kirkkoherran vaimo ja asui siellä vielä silloin, kun Erkki Spjutin perhe muutti Hollolaan. Olisiko siinä linkki siihen, miksi perhe jatkoi matkaa Hollolasta Antreaan ja juuri Ilmatoivolaan, jossa tarvittiin lampuotia tilaa hoitamaan? Tämä kaikki on pelkkää oletusta, sillä varmuutta asiasta ei ole. Saattoihan yhteys löytyä armeijastakin tai jostain aivan muualta.

Antrean kirkko 15.8.1941.
Seuraavana päivänä NL:n tykistön tulitus
tuhosi kirkon ja se paloi maan tasalle.
SA-kuva 35436.

Antreassa Erkin ja Loviisan perheeseen syntyi vielä kolme pienokaista, Juho Efraimi (1877-1877), Emilia Liisa (1878-1893) ja Otto Eetvartti (s. 1881). Heistä Juho kuoli alle vuoden ikäisenä hivutustautiin, Emilia 15 vuoden vanhana isorokkoon. Ilmatoivolasta perhe muutti ensin Saviniemeen ja sitten Hännikkälänniemeen.

Hännikkälänniemessa Erkki Spjut kohtasi matkansa pään 59-vuotiaana. Loviisa seurasi häntä 60-vuotiaana, hänen kuolinsyykseen on merkitty "ruumiinkoi", mikä lienee tarkoittanut syöpää.

(Kuvia klikkaamalla ne saa näkyviin isompina.)

Loviisa Brummer

syntyi syksyllä 1838 Fredriksholmin torpassa Padasjoen Kasiniemessä. Pappi kirjoitti kastettujen luetteloon nimeksi Hedvig Lovisa, mutta kun tyttö lienee varttunut suomenkielisessä kodissa, sukuharrastaja käyttää hänestä nimeä Loviisa Brummer, mikä nimi hänellä on joidenkin lastensa kastemerkinnöissäkin.

Loviisan isä Otto Fredrik Brummer (s. 1805) oli naimisiin mennessään aliupseeri (kersantti) Kasiniemen rälssistä ja äiti taas talollisen tytär Justiina Matintytär (s. 1811) Kaidanmaan Korkean talosta. Häitten jälkeen nuoripari asusteli Kasiniemessä sulhasen isän talossa, mutta parin vuoden kuluttua heistä tuli Fredriksholmin väkeä.

Kasiniemen rälssiä nautittiin neljässä osassa, joista yksi oli Ojala, ja sen osan torppa Fredriksholm oli (lähde: Kasiniemen Sanomat). Torppa ilmeisesti perustettiin 1830-luvulla, ainakaan sitä ennen sitä ei näy seurakunnan rippikirjoissa, ja ehkä se perustettiin juuri Oton ja hänen perheensä elinkeinoksi ja hallintaan. Olisiko torppa saanut nimensäkin isännän toisesta nimestä?

Torppaan syntyi pikkuväkeä ainakin 10 lasta, heistä moni kuoli jo pienenä. Loviisa oli järjestyksessä viides. Hän varttui vanhempiensa luona 17 vuoden ikään, jolloin hän pestautui piiaksi Kauratun Postin taloon. Sieltä tarkk'ampuja Erkki Spjut hänet sitten korjasi vaimokseen, kuten sukuharrastaja viimeksi kirjoitti.

Loviisan kersantti-isän Otto Brummerin isä oli niin ikään Kasiniemen rälssin sotilas. Otto syntyi Luopioisissa Ämmätsässä, lyhyen matkan päässä Kasiniemestä siis, ja kastettujen kirjaan hänen isäkseen merkittiin kersantti Arvid Fredrik Brummer (s. 1772) ja äidiksi kersantti Brummerin piika Kreetta Heikintytär. Otolla oli myös vanhempi sisar, Anna Maria (s. 1803), heidän vanhempansa eivät ilmeisesti koskaan avioituneet. Ellei sitten talollisen tytär Kreetta Matintytär, jonka Arvid-kersantti vei vihille Oton ollessa vuoden vanha ja joka hieman aikaisemmin oli muuttanut Ruovedeltä Kasiniemeen, ole sama henkilö kuin Oton äiti Kreetta Heikintytär, mutta se on vielä selvittämättä. Kreetta Matintytär kuoli synnyttäessään Oton nuorempaa sisarta, Liisa Sofiaa (s. 1806), joka jäi eloon ja kasvoi aikuiseksi.

Otto kuitenkin varttui isänsä tykönä Kasiniemen rälssissä, ja aikuistuttuaan hän seurasi isänsä ja isoisänsä tietä armeijaan kersantiksi, kunnes jäi maata viljelemään Fredriksholmiin.

Kuva: Fritz von Dardel (1817-1901): Lypsypiika lypsää lehmää. (Nordiska Museet, Wikimedia)


Lähteet:
Luopioisten ja Padasjoen kirkonkirjat
Kasiniemen asutus 160 vuotta sitten. Kasiniemen Sanomat 8. (2000)