sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Frans Frihtiof Ferdinand Cavén (1838-1908)

Kun sukuharrastaja pääsi pappissäätyyn kiinni Amalian tarinan kautta, jatkettakoon samoilla linjoilla vielä kotvasen. Pappissäätyiset nimittäin ovat peräti harvinaisia harrastajan omassa sukupuussa, nyt näistä harvinaisuuksista vuoron saa isoisän isoisän pikkuserkku Frans Cavén.

Amalian puolison, Padasjoen kirkkoherra Magnus Ingmanin, kuoltua 1868 ei kulunut montakaan vuotta, kun seurakuntaan saatiin papiksi mies, joka oli kasteessa saanut kaikin puolin muhkean nimen: Frans Frihtiof Ferdinand. Sukunimensä pappi oli perinyt isältään ja tämä omalta isältään, Lammin nimismies Joonas Cavénilta. Nimismies oli syntyisin Padasjoen Kaukelan Alimmaisen talosta, joten kappalainen Cavén oli melkein oman seurakunnan miehiä paikkakunnalle tullessaan.

Frans Cavén tuli Padasjoelle papiksi vuonna 1871 kierreltyään sitä ennen muutamassa seurakunnassa apu- tai tilapäisenä pappina. Valmistumisensa jälkeen hän oli ehtinyt toimia sielunpaimenena ainakin Sysmässä, Luumäellä ja Mäntyharjussa. Mäntyharjussa ollessaan hän oli 1864 mennyt naimisiin everstintyttären Eleonora Mathilda Boije af Gennäsin kanssa. Jälkikasvua pappilaan saatiin odottaa aina Padasjoen vuosiin asti, siellä heille syntyi tytär Ellen Anna 1875. Tosin perheessä oli jo sitä ennen ottotytär Adèle Lovisa Walhem. 

Padasjoella perheen koti oli Maakeskessä Kekkalan puustellissa. Frans-pappi työskenteli seurakunnassa seitsemän vuotta ja muutti sitten 1878 kappalaiseksi Korpilahdelle, jossa hän toimi 1908 tapahtuneeseen kuolemaansa asti. Koti oli Mutaisten pappilassa. Kansallisbiografian artikkeli kertoo hänen omistautuneen kokosydämisesti seurakuntalaistensa sielujen hoitamiseen ja kodin ilmapiirin olleen pietistisen.

Korpilahdella perheeseen syntyi 1886 poika, joka sai nimet Frans Alvar Alfred ja josta tuli seuraavan vuosisadan alkuvuosikymmeninä tunnettu taiteilija. Hänen kerrotaan kasvaneen kodissa, jossa äiti oli musikaalinen ja johdatteli poikansakin musiikin maailmaan. Eno oli harrastelijamaalari, ja mm. taiteilija Wilho Sjöström asui Mutaisten pappilassa maalatessaan Korpilahden kirkon alttaritaulua.

Kappalainen Frans Frihtiof Ferdinand Cavén oli syntynyt Tyrvännössä 1838. Hänen isänsä oli lipunkantaja Carl Fredrik Cavén (s. 1800) ja äitinsä Juliana Gustava Burgman - heidän tarinaansa ehkä palataan joskus myöhemmin. Pastori Cavénin vaimo Eleonora Mathilda Boije af Gennäs oli syntynyt 1842 Venäjällä everstin tyttärenä (Sysmän muuttaneiden luettelon mukaan), mutta vuodesta 1850 isä omisti Ilolan kartanon Porvoossa (Illby Gård).

Kuvassa on Korpilahden kirkon kellotapuli, joka valmistui 1885. Sen suunnitteli arkkitehti Alfred Cavén (joskus Caween), Frans Cavénin veli. 
(Kuvaaja Antti Leppänen 2012. Wikimedia Commons, CC-BY-SA-3.0)

Lähteet:
Seurakuntien kirkonkirjat: Korpilahti, Lammi, Luumäki, Mäntyharju, Padasjoki, Sysmä, Tyrväntö
Kansallisbiografia: Cawén Alvar (1886-1935)

api

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti