sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kaapo Annanpojan jäljillä

Olen useamman kerran etsinyt äitini isoäidin isoisän syntyperää päätymättä mihinkään varmaan. Nyt langanpää tuntuu löytyneen, ja sukuharrastajalla on aihetta löytämisen iloon. :-) 

Kaapo Annanpojan (s. 1812) nimi tuli esiin esiäitini kastetiedoissa, joissa hänet oli merkitty kastettavan tyttölapsen isäksi. Perheen rippikirjamerkinnöistä Padasjoelta löytyi Kaapon tarkka syntymäaika. Mutta Kaapoa ei löydy kastettujen luettelosta syntymävuoden kohdalta, ei edes lähivuosilta. Avuksi tuli Suomen Sukututkimusseuran  Hiski, jonka haulla löytyi naapuripitäjästä Lammilta Onnevuoren kylässä aviottomana syntynyt Gabriel, jonka äidin nimi on Anna. Mutta sen enempää piika Annaa kuin Kaapoakaan en nähnyt syntymäkylän talojen rippi- tai lastenkirjoissa. Annasta näkyi Hiskissä isännimi, sekin Kaapo, ja ikä 24 vuotta.

Miten siitä eteenpäin? Hiskin mukaan Lammilla ei ole syntynyt aivan tuonikäistä Anna Kaapontytärtä. Naapuripitäjistä Padasjoelta löytyy yksi sopiva, samoin Tuuloksesta, ja Luopioisista kaksi. Kuka heistä voi olla se oikea Anna? Harrastukseni alkukuukausina etsin jotain vihjettä Annasta lähinnä Lammin rippikirjasta, josta toivoin suuntaa hänen syntymäpitäjäänsä. Turhaan.

Kaapon elämänvaiheita seurasin Padasjoen rippikirjoista esi-äitini syntymästä alkaen taaksepäin. Kovin pitkälle nuoruusvuosiin en päässyt, kun tuli kohta, jossa viittaus edellisen renkipaikan rippikirjan sivulle oli harmittavasti mustan tahran alla. Niinpä Kaapon tausta on jäänyt tutkimattomaksi.

Nyt tartuin etsintään uusin silmin. Ja kappas, mustetahran kulmasta erottuukin seuraavan rippikirjan sivun ensimmäinen numero ja pieni aavistus toistakin. Matkan varrella olen ehkä myös oppinut lukemaan tuon ajan kirjaimia ja numeroita paremmin. Kohtuullisen selailun jälkeen päädyn sivulle, jolta löytyy tieto Kaapon ripille pääsystä ja paristakin muutosta Luopioisista Padasjoelle ja paluusta takaisin sinne siinä välissä, kaikki samalla sivulla, "u. b." eli ilman muuttokirjoja. Kun kirjoja ei ole, en pääse helposti näkemään, mistä Luopioisten kylästä hän tuli ja meni.

Sen jälkeen tuntuu pelkältä sattumalta, että jollain aikuisen Kaapon rippikirjan sivulla silmiini sattuu aivan eri kohdasta piika Anna Kaapontytär, jonka syntymävuosi täsmää ja josta löydän viittauksen muuttokirjaan Padasjoelta Luopioisiin vuonna 1826. Arkistolaitoksen digitaaliarkistosta löydän haulla Luopioisten seurakunnan kohdalta heille muista  seurakunnista saapuneet muuttokirjat, ja ... sieltä löytyy Anna Kaapontytär ja poikansa Kaapo Annanpoika ja pari nuorempaa sisarusta, syntymäaikoineen kaikkineen! Anna oli se Padasjoella vuonna 1788 syntynyt, jonka Hiski löysi.

Siitä sattumasta voisi tietysti tehdä tavankin, siis rippikirjan sivun silmäilystä ohi sen varsinaisen etsittävän ja löytyneen. Perheenjäsenet usein päätyivät samoihin taloihin palvelukseen. Kaapon perheeseen palaan vielä toisella kertaa.

amä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti