sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Annan päivänä

Esiäitini Anna Leena oli nuori, vasta parikymppinen palvelustyttö, kun hän päätti lähteä suureen maailmaan. Anna haki kotiseurakunnastaan Padasjoelta muuttokirjan Pietariin ja lähti matkaan!

Oho, siinäpä rohkea piikalikka! Hämäläisestä maalaiskylästä hän uskaltautui kurottamaan aivan toisenlaiseen elämään koko keisarikunnan pääkaupungissa. Olikohan hänellä palveluspaikka jo valmiiksi tiedossa? Ehkä joku tuttu käsi-työläisperhe muuttamassa myös ja halukas viemään näpsäkän suomalaisen palvelijan mukanaan? Matkustiko hän yksin vai lähtikö samaan aikaan muitakin palvelukseen suurkaupunkiin?

Pietarin Pyhän Marian seurakunnan rippi- ja muuttokirjoista Anna Leenaa ei kuiten-kaan löydy tuolta ajalta. Hänen vaiheensa voisivatkin olla työläät selvittää, ellei hän olisi palannut muutaman vuoden jälkeen Padasjoelle samaan taloon, mistä oli lähtenyt, ja ellei häntä olisi merkitty samalle rippikirjan sivulle ja riville. Muuttokirjan hän tuo palatessaan -- yllätys, yllätys! -- ei Pietarista, vaan Iitistä!!


"Vaatteittemme raaka-aineita.
Pellava."
 (Tuntematon. 1907.)
Jostain syystä Anna Leenan matka oli päätynyt Iittiin, ja hän jäi sinne piiaksi. Muutaman vuoden kuluttua hän palasi kotipitäjään Iitissä syntyneen Johannes-pojan kanssa.

Anna Leena Kustaantytär syntyi vuonna 1846 Reetrikki Kustaa Jaakonpojan ja Anna Leena Joonaksentyttären perheeseen. Hänen nimensä voisi aiheuttaa sukuharrastajalle paljon päänvaivaa, ellei hän tosiaankin olisi palannut Iitistä samaan Padasjoen taloon mistä lähti. Ennen matkaa Anna Leena nimittäin kirjattiin rippikirjoihin Reetrikintyttärenä ja matkan jälkeen Kustaantyttärenä. Välillä hän on kirjoissa Anna, välillä Anna Leena. Kun Johannes 7-vuotiaana sairastui kylässä riehuneeseen tulirokkoon ja kuoli, hän oli haudattujen luettelossa Leenanpoikana. 

Päästyään kotikonnuille Anna Leena solmi avioliiton Heikki Juhonpoika Ahllundin kanssa, mutta se on jo toisen blogikirjoituksen aihe se.

ami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti