Loviisa Brummer

syntyi syksyllä 1838 Fredriksholmin torpassa Padasjoen Kasiniemessä. Pappi kirjoitti kastettujen luetteloon nimeksi Hedvig Lovisa, mutta kun tyttö lienee varttunut suomenkielisessä kodissa, sukuharrastaja käyttää hänestä nimeä Loviisa Brummer, mikä nimi hänellä on joidenkin lastensa kastemerkinnöissäkin.

Loviisan isä Otto Fredrik Brummer (s. 1805) oli naimisiin mennessään aliupseeri (kersantti) Kasiniemen rälssistä ja äiti taas talollisen tytär Justiina Matintytär (s. 1811) Kaidanmaan Korkean talosta. Häitten jälkeen nuoripari asusteli Kasiniemessä sulhasen isän talossa, mutta parin vuoden kuluttua heistä tuli Fredriksholmin väkeä.

Kasiniemen rälssiä nautittiin neljässä osassa, joista yksi oli Ojala, ja sen osan torppa Fredriksholm oli (lähde: Kasiniemen Sanomat). Torppa ilmeisesti perustettiin 1830-luvulla, ainakaan sitä ennen sitä ei näy seurakunnan rippikirjoissa, ja ehkä se perustettiin juuri Oton ja hänen perheensä elinkeinoksi ja hallintaan. Olisiko torppa saanut nimensäkin isännän toisesta nimestä?

Torppaan syntyi pikkuväkeä ainakin 10 lasta, heistä moni kuoli jo pienenä. Loviisa oli järjestyksessä viides. Hän varttui vanhempiensa luona 17 vuoden ikään, jolloin hän pestautui piiaksi Kauratun Postin taloon. Sieltä tarkk'ampuja Erkki Spjut hänet sitten korjasi vaimokseen, kuten sukuharrastaja viimeksi kirjoitti.

Loviisan kersantti-isän Otto Brummerin isä oli niin ikään Kasiniemen rälssin sotilas. Otto syntyi Luopioisissa Ämmätsässä, lyhyen matkan päässä Kasiniemestä siis, ja kastettujen kirjaan hänen isäkseen merkittiin kersantti Arvid Fredrik Brummer (s. 1772) ja äidiksi kersantti Brummerin piika Kreetta Heikintytär. Otolla oli myös vanhempi sisar, Anna Maria (s. 1803), heidän vanhempansa eivät ilmeisesti koskaan avioituneet. Ellei sitten talollisen tytär Kreetta Matintytär, jonka Arvid-kersantti vei vihille Oton ollessa vuoden vanha ja joka hieman aikaisemmin oli muuttanut Ruovedeltä Kasiniemeen, ole sama henkilö kuin Oton äiti Kreetta Heikintytär, mutta se on vielä selvittämättä. Kreetta Matintytär kuoli synnyttäessään Oton nuorempaa sisarta, Liisa Sofiaa (s. 1806), joka jäi eloon ja kasvoi aikuiseksi.

Otto kuitenkin varttui isänsä tykönä Kasiniemen rälssissä, ja aikuistuttuaan hän seurasi isänsä ja isoisänsä tietä armeijaan kersantiksi, kunnes jäi maata viljelemään Fredriksholmiin.

Kuva: Fritz von Dardel (1817-1901): Lypsypiika lypsää lehmää. (Nordiska Museet, Wikimedia)


Lähteet:
Luopioisten ja Padasjoen kirkonkirjat
Kasiniemen asutus 160 vuotta sitten. Kasiniemen Sanomat 8. (2000)

Z niin kuin Zenobia Johannantytär

Vähiin käy ennen kuin loppuu, niin myös sukuharrastajan aakkosjutut. Neljä kirjainta on vielä jäljellä, mutta löytyyko loppuun etunimiä Ä- ja Ö-kirjaimille? 

Z-kirjaimelle tarina sen sijaan on tässä: Zenobia Johannantytär syntyi Luopioisissa Kyynärön kylässä vuonna 1871, kasvoi nuoreksi neidoksi, lähti vuodeksi piikomaan Padasjoelle ja palasi takaisin kotipitäjäänsä, mutta nyt Ämmätsän kylään, josta hän sai piian pestin Mäkelän talosta. Kuinka ollakaan, samana vuonna Mäkelään tuli rengiksi Eerik Juho Saukko, ja muutamaa vuotta myöhemmin renki ja piika laittoivat hynttyyt yhteen ja jatkoivat töitä avioparina. Siinä vaiheessa pestuupaikka oli Kantolan Rauhamäen torpassa. Sieltä tie vei Rautajärven kautta takaisin Ämmätsään, tällä kertaa Rantalan taloon, jossa pari asui vuodesta 1896 alkaen ainakin seuraavan vuosisadan pari ensimmäistä vuosikymmentä ja mahdollisesti pitempääkin.

Zenobian äiti oli Johanna Henriikka Matintytär, joka syntyi vuonna 1842 torppariperheeseen Luopioisten Kantolan Paloniemen torpassa. Jo lastenkirjaan pappi kirjoitti, että tytöllä oli heikot silmät; rippikouluikäisenä hänellä oli erittäin heikot silmät. Tämä asiain tila todennäköisesti muovasi Johannan elämän kulkua paljonkin.

Kutojat työssä. Sokeat naiset kutovat mattoja New Yorkissa.
Kuva: Byron, N. 1910-1915. (Flickr)

Johannan ollessa 20-vuotias hänen veljensä muutti Padasjoen Vesijaolle Lamperiin lampuodiksi. Toinen veli meni mukaan, samoin vanhemmat ja Johanna. Kaikilla oli Luopioisten papilta hankitut muuttokirjat mukanaan. Veljet hyväksyttiin Lamperin tilan pitoon, mutta Johannaa ei otettu Padasjoelle vastaan, vaan hän joutui palaamaan takaisin Luopioisiin. Vanhempia ei liioin hyväksytty, ja heidän kohdallaan kirjoitettiin syykin rippikirjaan: yli-ikäisiä. Jo 150 vuotta sitten karsastettiin muualta muuttavia muukalaisia, jos oli pelkoa, että heistä koituisi pitäjäläisille vaivaishoidon kustannuksia. Ikärasismin syynä oli Johannan isän 67 vuoden ja äidin 63 vuoden ikä.

Johanna eli elämänsä Ämmätsän kylässä, jossa hän kuoli 67-vuotiaana vaivaishoitolaisena "yleisten irtolaisten ja ruotilaisten joukossa". Hän ei mennyt koskaan naimisiin, ja Zenobia jäi hänen ainoaksi lapsekseen.

Zenobian puoliso oli sukuharrastajan esiäidin veli. Eerik Juho Saukko (s. 1862) oli tark'ampuja Eerik Juho Joonaanpoika Saukon ja tämän vaimon Saara Loviisa Kaapontyttären esikoispoika, joka käytti isän saamaa sotilasnimeä sukunimenään elämänsä loppuun saakka. Nuorempi Eerik Juho oli muuttanut Padasjoen Vesijaolta Luopioisiin ja ehti olla renkinä useissa taloissa ja torpissa Kantolan ja Ämmätsän kylissä ennen kuin sattui samaan taloon Zenobian kanssa.

Lapsia Zenobia ja Eerik Juho Saukko nuorempi eivät ilmeisesti koskaan saaneet.

amä

V niin kuin Valfrid, W niin kuin Walfrid (1899-1918)

Valfrid Ahllund eli lyhyen elämän, josta ei murheita puuttunut, ainakaan näin satakunta vuotta myöhemmin arvioiden. Juuri ne surulliselta kuulostavat asiat ja tiedot ovat jälkipolville säilyneet toisin kuin ilon ja onnen päivät, joita niitäkin on saattanut nuoren miehen elämään mahtua.

Valfrid syntyi 1899 piian aviottomana poikana Luopioisissa Padankoskella. Iita-äiti oli tullut edellisenä vuonna Palon taloon piikomaan eikä pojan isästä ole tarkempaa tietoa. Jonkin ajan kuluttua Valfrid ja äitinsä muuttivat Ämmätsän kylään.

Muuton jälkeen elämästä tuli erilaista. Pojan ollessa neljän vuoden vanha äiti vihittiin Mäkelän talon rengin kanssa. Mutta voih! Onnea kesti vain tuokion, sillä tasan neljän kuukauden kuluttua häistä tuore aviovaimo sairastui ja kuoli keuhkokuumeeseen.

Valfrid jäi orvoksi ja asumaan samaan taloon, missä oli ollut äitinsä ja isäpuolensa kanssa. Ehkä tämä huolehti pojasta? Isäpuoli solmi uuden avioliiton muutamaa vuotta myöhemmin, mutta silloin poika oli jo melkein 9-vuotias.

Punavankeja Hämeenlinnan torilla 26.4.1918. (Wikimedia)

Valfrid kohtasi matkansa pään huhtikuussa 1918, kun hän oli 18-vuotias. Hänet oli vangittu punaisena Hämeenlinnan vankileirille, jossa hän menehtyi. Suomen sotasurmat 1914-1922 sivuston mukaan pojan ammatti oli sekatyömies. Tarkempi kuolinpäivä ei ole tiedossa, ei liioin se, miten hän kuoli ja minne hänet haudattiin.

Aakkosjutuissa V saa toimittaa myös W-kirjaimen virkaa, sillä 1800-luvulla sama nimi kirjoitettiin milloin V, milloin W, vapaassa vaihtelussa.

ami

F niin kuin Fredrik Kustaa Jaakonpoika Kuhmalahdelta

Fredrik Kustaa Jaakonpoika on sukuharrastajan esiäidin isä, ja kylläpä harrastaja on tehnyt töitä löytääkseen, missä hänen syntyjuurensa oikein ovat. Ja kun jälleen kerran, ihan F-kirjaimen merkeissä, harrastaja tarttui uudelleen langanpäästä kiinni ja alkoi keriä - kappas, sieltä langan päästä löytyikin syntymäaika ja lapsuuskoti. 

Ensimmäisen kerran Fredrik Kustaa eli suomalaisittain Reetrikki Kustaa Jaakonpoika näyttäytyi sukuharrastajalle Padasjoen Vesijaolla, kun syntyi mainittu esiäiti vuonna 1846 ja isä oli Reetrikki Kustaa. Rippikirjan puolelta miehen syntymäajaksi löytyi 2.10.1815. Onneksi nimi on harvinaisemmasta päästä, Fredrik Kustaita ei ole kovin montaa, ja varsin harvalukuisia ovat sennimiset Jaakonpojat. Mutta noihin aikoihin ei ollut syntynyt yhtäkään sopivaa, ei Padasjoella eikä lähiseuduilla.

Kuhmalahden kirkko (Kuva: Cryonic07, Wikimedia Commons)

Seuraavan vihjeen antoi Hiski, joka löysi Reetrikki Kustaan ja Anna Leena Joonaantyttären (s. 1812) vihkitiedon Luopioisista. Siellä miehen syntymäpitäjäksi oli merkitty Kuhmalahti. Ahaa! Vaan ei löytynyt sieltäkään oikeaa Reetrikki Kustaata.

Vaan nyt sukuharrastaja heittäytyi kokeilevaksi ja uskaltautui laajentamaan etsinnän piiriä nimen ja syntymäajan suhteen. Hiski nimittäin löysi hiukan sinne päin olevan vaihtoehdon, ja sieltäpä löytyikin langanpäästä Reetrikki Kustaalle oikea syntymäaika. Ja kastenimi!

Kun Reetrikki Kustaa syntyi Kuhmalahdella 23.10.1815, kastepappi kirjoitti kirjaan hänen nimekseen Petter Gustaf. Ehkä ensimmäinen nimi tuli epähuomiossa, sillä samana päivänä syntyi pitäjässä toinenkin poika, joka sai nimen Petter. Joka tapauksessa sukuharrastajan esi-isä merkittiin rippikirjaan Fredrik Gustafina ja sellaisena pysyi lopun ikäänsä, joten se lie ollut vanhempien tarkoittama nimi. Aikanaan poika muutti rengiksi Luopioisiin, solmi siellä avioliiton ja muutti perheensä kanssa Padasjoelle, missä syntyi esiäitini Anna Leena Kustaantytär.

Reetrikki Kustaan isä oli torppari Jaakko Jaakonpoika (s. 1793) Kuhmalahden Tervaniemen kylän Pitkälässä ja myöhemmin Hemmingin talon Jaakkolan torpassa. Äiti taas oli Maria Antintytär (s. 1786).

amä

Suutarin opissa

Suutari on ollut suosikki suvun käsityöläisammateista, ja niinpä sukuharrastajan eteen on tullut niin sukuun syntyneitä kuin sukuun naitujakin suutareita. 

Heikki Juhonpoika syntyi 1850 Padasjoella Kasiniemen kylässä. Isä Juho Juhonpoika oli tullut nuorena miehenä Kuhmoisista Padasjoelle rengiksi. Heikin syntymän aikoihin hän oli Ansion kartanon muonatorpparina (brödtorpare) ja myöhemmin torpparina. Heikin äidin Liisa Juhontyttären syntyperää tutkin edelleen.  

Suutari. (Tuntematon, n. 1880)

Yleensäkin torpparien ja renkien pojat lähtivät vuosipalkollisiksi melkoisen nuorina, mutta Heikki oli vain 13-vuotias, kun hän muutti kotoaan suutari Kustaa Lindqvistin taloon oppipojaksi.

Heikki viipyi suutari Lindqvistin opissa viitisen vuotta, ennen kuin ryhtyi  työhön Vesijaon Skytän rusthollitalon renkinä. Taloon tulon jälkeen on yhdelle rippikirjan sivulle kirjattu monta muutosta nuoren miehen elämässä. Rengistä tulee itsellinen, ja Heikki Juhonpoika ottaa (tai saa) sukunimen Ahllund. Heikki myös kuulutetaan ja vihitään piika Anna Leena Kustaantyttären kanssa.

Heikkiä ei mainita suutariksi sen koommin, mutta hän hankkii elannon perheelleen itsellisenä. Se ja sukunimen ilmaantuminen puhuvat sen puolesta, että hän teki käsityöläisen töitä ja ilmeisesti juuri suutarina, koska oli nuorena lähetetty siihen koulutukseen.

Heikki ja Anna Leena saavat kuusi lasta, jotka kaikki varttuvat aikuisikään ja käyttävät isänsä sukunimeä Ahllund. 1880-luvulla koko perhe 15-vuotiasta esikoispoika Heikkiä lukuunottamatta muuttaa  Luopioisiin Ämmätsän kylään.

ami

Kaapo Annanpojan jäljillä

Olen useamman kerran etsinyt äitini isoäidin isoisän syntyperää päätymättä mihinkään varmaan. Nyt langanpää tuntuu löytyneen, ja sukuharrastajalla on aihetta löytämisen iloon. :-) 

Kaapo Annanpojan (s. 1812) nimi tuli esiin esiäitini kastetiedoissa, joissa hänet oli merkitty kastettavan tyttölapsen isäksi. Perheen rippikirjamerkinnöistä Padasjoelta löytyi Kaapon tarkka syntymäaika. Mutta Kaapoa ei löydy kastettujen luettelosta syntymävuoden kohdalta, ei edes lähivuosilta. Avuksi tuli Suomen Sukututkimusseuran  Hiski, jonka haulla löytyi naapuripitäjästä Lammilta Onnevuoren kylässä aviottomana syntynyt Gabriel, jonka äidin nimi on Anna. Mutta sen enempää piika Annaa kuin Kaapoakaan en nähnyt syntymäkylän talojen rippi- tai lastenkirjoissa. Annasta näkyi Hiskissä isännimi, sekin Kaapo, ja ikä 24 vuotta.

Miten siitä eteenpäin? Hiskin mukaan Lammilla ei ole syntynyt aivan tuonikäistä Anna Kaapontytärtä. Naapuripitäjistä Padasjoelta löytyy yksi sopiva, samoin Tuuloksesta, ja Luopioisista kaksi. Kuka heistä voi olla se oikea Anna? Harrastukseni alkukuukausina etsin jotain vihjettä Annasta lähinnä Lammin rippikirjasta, josta toivoin suuntaa hänen syntymäpitäjäänsä. Turhaan.

Kaapon elämänvaiheita seurasin Padasjoen rippikirjoista esi-äitini syntymästä alkaen taaksepäin. Kovin pitkälle nuoruusvuosiin en päässyt, kun tuli kohta, jossa viittaus edellisen renkipaikan rippikirjan sivulle oli harmittavasti mustan tahran alla. Niinpä Kaapon tausta on jäänyt tutkimattomaksi.

Nyt tartuin etsintään uusin silmin. Ja kappas, mustetahran kulmasta erottuukin seuraavan rippikirjan sivun ensimmäinen numero ja pieni aavistus toistakin. Matkan varrella olen ehkä myös oppinut lukemaan tuon ajan kirjaimia ja numeroita paremmin. Kohtuullisen selailun jälkeen päädyn sivulle, jolta löytyy tieto Kaapon ripille pääsystä ja paristakin muutosta Luopioisista Padasjoelle ja paluusta takaisin sinne siinä välissä, kaikki samalla sivulla, "u. b." eli ilman muuttokirjoja. Kun kirjoja ei ole, en pääse helposti näkemään, mistä Luopioisten kylästä hän tuli ja meni.

Sen jälkeen tuntuu pelkältä sattumalta, että jollain aikuisen Kaapon rippikirjan sivulla silmiini sattuu aivan eri kohdasta piika Anna Kaapontytär, jonka syntymävuosi täsmää ja josta löydän viittauksen muuttokirjaan Padasjoelta Luopioisiin vuonna 1826. Arkistolaitoksen digitaaliarkistosta löydän haulla Luopioisten seurakunnan kohdalta heille muista  seurakunnista saapuneet muuttokirjat, ja ... sieltä löytyy Anna Kaapontytär ja poikansa Kaapo Annanpoika ja pari nuorempaa sisarusta, syntymäaikoineen kaikkineen! Anna oli se Padasjoella vuonna 1788 syntynyt, jonka Hiski löysi.

Siitä sattumasta voisi tietysti tehdä tavankin, siis rippikirjan sivun silmäilystä ohi sen varsinaisen etsittävän ja löytyneen. Perheenjäsenet usein päätyivät samoihin taloihin palvelukseen. Kaapon perheeseen palaan vielä toisella kertaa.

amä