lauantai 31. tammikuuta 2015

Hämeenlinnan väkiluku vuonna 1865

Hämeenlinnassa oli lähes 3000 asukasta 150 vuotta sitten henkikirjojen mukaan. Näin uutisoi Hämäläinen perjantain 3.2.1865 numerossaan (Kansalliskirjaston digitoidut aineistot):


Kotimaalta.

Hämeenlinna. Tämän viikon kuluessa on talvi oikein miehistynyt; lunta on pyryttänyt aika lailla ja tänään aamulla on pakkanen 31° Cels.

Kaupungin manttaaliluettelo tältä vuodelta ilmoittaa kaupungin väestön seuraavaisesti: henkirahoja maksavia 1799, joista isäntiä 460, emäntiä 568, poikia y. m. 48, tyttäriä y. m. 149, trenkiä y. m. 283 ja piikoja y. m. 291, henkirahoista vapautettuja aatelisia 100, neljän lapsen tähden 39, yliikäisyydestä 51, alaikäisyydestä 795 ja muista laillisista syistä 154. Koko väestön luku manttaaliluettelon jälkeen on 2938 henkeä. Menneen vuoden manttaaliluettelossa oli 2822 henkeä, siis tänä vuonna 116 henkeä enempi kuin viimis vuonna. Uuden vuoden päivänä julistettu väenlisäys viimis vuodelta teki ainoastaan 40 henkeä; kusta ovat siis ne 76 henkeä ilmaantuneet?

(Lehtileikettä klikkaamalla saa isomman tekstin.)

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Frans Frihtiof Ferdinand Cavén (1838-1908)

Kun sukuharrastaja pääsi pappissäätyyn kiinni Amalian tarinan kautta, jatkettakoon samoilla linjoilla vielä kotvasen. Pappissäätyiset nimittäin ovat peräti harvinaisia harrastajan omassa sukupuussa, nyt näistä harvinaisuuksista vuoron saa isoisän isoisän pikkuserkku Frans Cavén.

Amalian puolison, Padasjoen kirkkoherra Magnus Ingmanin, kuoltua 1868 ei kulunut montakaan vuotta, kun seurakuntaan saatiin papiksi mies, joka oli kasteessa saanut kaikin puolin muhkean nimen: Frans Frihtiof Ferdinand. Sukunimensä pappi oli perinyt isältään ja tämä omalta isältään, Lammin nimismies Joonas Cavénilta. Nimismies oli syntyisin Padasjoen Kaukelan Alimmaisen talosta, joten kappalainen Cavén oli melkein oman seurakunnan miehiä paikkakunnalle tullessaan.

Frans Cavén tuli Padasjoelle papiksi vuonna 1871 kierreltyään sitä ennen muutamassa seurakunnassa apu- tai tilapäisenä pappina. Valmistumisensa jälkeen hän oli ehtinyt toimia sielunpaimenena ainakin Sysmässä, Luumäellä ja Mäntyharjussa. Mäntyharjussa ollessaan hän oli 1864 mennyt naimisiin everstintyttären Eleonora Mathilda Boije af Gennäsin kanssa. Jälkikasvua pappilaan saatiin odottaa aina Padasjoen vuosiin asti, siellä heille syntyi tytär Ellen Anna 1875. Tosin perheessä oli jo sitä ennen ottotytär Adèle Lovisa Walhem. 

Padasjoella perheen koti oli Maakeskessä Kekkalan puustellissa. Frans-pappi työskenteli seurakunnassa seitsemän vuotta ja muutti sitten 1878 kappalaiseksi Korpilahdelle, jossa hän toimi 1908 tapahtuneeseen kuolemaansa asti. Koti oli Mutaisten pappilassa. Kansallisbiografian artikkeli kertoo hänen omistautuneen kokosydämisesti seurakuntalaistensa sielujen hoitamiseen ja kodin ilmapiirin olleen pietistisen.

Korpilahdella perheeseen syntyi 1886 poika, joka sai nimet Frans Alvar Alfred ja josta tuli seuraavan vuosisadan alkuvuosikymmeninä tunnettu taiteilija. Hänen kerrotaan kasvaneen kodissa, jossa äiti oli musikaalinen ja johdatteli poikansakin musiikin maailmaan. Eno oli harrastelijamaalari, ja mm. taiteilija Wilho Sjöström asui Mutaisten pappilassa maalatessaan Korpilahden kirkon alttaritaulua.

Kappalainen Frans Frihtiof Ferdinand Cavén oli syntynyt Tyrvännössä 1838. Hänen isänsä oli lipunkantaja Carl Fredrik Cavén (s. 1800) ja äitinsä Juliana Gustava Burgman - heidän tarinaansa ehkä palataan joskus myöhemmin. Pastori Cavénin vaimo Eleonora Mathilda Boije af Gennäs oli syntynyt 1842 Venäjällä everstin tyttärenä (Sysmän muuttaneiden luettelon mukaan), mutta vuodesta 1850 isä omisti Ilolan kartanon Porvoossa (Illby Gård).

Kuvassa on Korpilahden kirkon kellotapuli, joka valmistui 1885. Sen suunnitteli arkkitehti Alfred Cavén (joskus Caween), Frans Cavénin veli. 
(Kuvaaja Antti Leppänen 2012. Wikimedia Commons, CC-BY-SA-3.0)

Lähteet:
Seurakuntien kirkonkirjat: Korpilahti, Lammi, Luumäki, Mäntyharju, Padasjoki, Sysmä, Tyrväntö
Kansallisbiografia: Cawén Alvar (1886-1935)

api

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Amalian tarina (osa 2/2): Räisälästä Afrikkaan

Amalian tarinan ensimmäisessä osassa vielä nuori Amalia Ingman palasi seitsemän vuoden jälkeen takaisin kotiseudulle Räisälään mukanaan kuusi lasta miesvainajansa ensimmäisestä avioliitosta. Oli vuosi 1873 ja Amalialla alkamassa elämässään uusi vaihe, joka veisi hänet Karjalasta äidin ja muiden sukulaisten luota paljon Hämettä kauemmas.

Amalian ja lasten palattua Räisälään Amaliasta tuli Näpinlahteen kansakoulunopettaja. Pari vuotta myöhemmin lapset muuttivat Ristiinaan tätinsä, äidin sisaren, perheeseen. Vanhin heistä oli 25-vuotias opiskelija, isänsä kaima Magnus Ingman. Ehkä muuttoon oli syynä sekin, että Amalialla oli odotettavissa iso elämänmuutos lähivuosina. 

Amalia eleli Räisälässä muutaman vuoden. Sitten hänet "kuulutettiin avioliittoon 1879 lähetyssaarnaaja G. M. Skoglundin kanssa Ovambo maassa Afrikassa", kuten rippikirjaan on kirjoitettu. Gustaf Mauritz Skoglund (s. 1840) oli muuttanut Saksan Lounais-Afrikkaan Ambomaalle (nyk. Namibia) jo 1871 pian ensimmäisten suomalaisten lähetyssaarnaajien jälkeen ja oli ehkä jo silloin kihloissa Amalia Ingmanin kanssa. Lähetystyön alkuaikoina Suomen Lähetysseura ei lähettänyt naisia lähetystyöhön, joten Skoglund sai tehdä työtä Afrikassa lähes vuosikymmenen ennen kuin sai morsiamensa luokseen. Sukuharrastaja ei tiedä, hakiko sulhanen itse morsiamensa Suomesta Ambomaalle. Todennäköisemmältä tuntuu, että tämä matkusti muiden samaan määränpäähän menevien kanssa ja sulhanen oli vastassa Lounais-Afrikassa.

Maaliskuussa 1880 Amalia Ingman, kirkkoherran leski Räisälästä, ja Gustaf Mauritz Skoglund, räätälin poika ja lähetyssaarnaaja Tenholasta, vihittiin ja häitä vietettiin Omulongan lähetysasemalla Ambomaalla. Mutta voih! - pian sulhanen sairastui malariaan ja kuoli vain viisi viikkoa häiden jälkeen.


Amalia jäi toistamiseen leskeksi, nyt toisella puolella maailmaa. Hän halusi jäädä työskentelemään Omulongan lähetysasemalle miehensä kuoleman jälkeen. Kaksi vuotta myöhemmin hän meni naimisiin saksalaisen lähetyssaarnaajan Philipp Diehlin kanssa, joka oli tullut Afrikkaan Reinin lähetyksen palvelukseen jo 1870 ja oli myös leski. Heille syntyi kaksi yhteistä lasta. 

Amalia kuoli 1906 ja on haudattu Afrikan santaan.

*** *** *** ***

Sukuharrastaja sai idean Amalian tarinaan Päivi Mattilan artikkelista Suomen Lähetyssanomissa keväällä 2014. Lukiessaan harrastaja pysähtyi sanojen Padasjoki ja Ingman kohdalla. Artikkelin kirjoittamisen aikaan Mattila muokkasi musiikkinäytelmää Amalian tarinasta. "Amalian kutsumus" esitetään ensi toukokuussa Vantaalla. 


Lähteet:
Seurakuntien kirkonkirjat: Ristiina, Räisälä, Tenhola
Peltola, Matti. (1958) Sata vuotta suomalaista lähetystyötä 1859-1959. II: Suomen Lähetysseuran Afrikan työn historia. Helsinki: Suomen Lähetysseura.
Mattila, Päivi. Amalian kutsumus. Suomen Lähetyssanomat 4/2014.

Kuvassa Amalia Päivi Mattilan artikkelissa Lähetyssanomissa.