sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Anna Reinontyttären arvoitus

Anna Reinontytär (Anna Reinholdsdotter) saapui Sääksmäelle Jutikkalan kapteenin taloon piiaksi vuonna 1789. Samana vuonna hän meni naimisiin Jutikkalan voudin, Juho Erkinpojan (s. 1759), kanssa. En ole varma, oliko Anna muuttanut taloon vasta häiden myötä vai tullut jo aikaisemmin. Kirkonkirjat tietävät kertoa, että häät vietettiin ilman juhlapukua ja huntua (utan skrud).

Avioliitosta syntyi Sääksmäellä neljä lasta, Antti ja Heikki ja Martti ja Anna. Heistä Martti kuoli vauvaiässä. Muut pojat olivat jo aikuistuneet, Antti avioitunutkin, ja kuopus Anna 17-vuotias, kun koko perhe muutti torppariksi Tyrväntöön. Sieltä Antti perheineen jatkoi muutaman vuoden kuluttua matkaa Janakkalaan.

Mutta mistä perheen äiti Anna Reinontytär oli alun pitäen tullut Sääksmäelle? Sääksmäen rippikirjoihin hänet on merkitty syntyneeksi   vuonna 1758, ja koska päivämäärää ei näy missään yhteydessä, siitä voisi - ehkä - päätellä, että Anna ei ollut syntynyt Sääksmäellä. Nimen perässä mainitaan Vanaja, mutta Hiski-haku ei löydä sieltä yhtään Anna Reinontytärtä koko 1700-luvulta.


                 Anna on tullut Jutikkalaan. Samalla sivulla on Antti-pojan merkintä.
                                       (SSHY Sääksmäen rippikirja1786-1791)

Reinhold on sen verran harvinainen nimi, että Hiski löytää koko Suomesta yhden ainoan vuonna 1758 syntyneen Annan, jonka isännimi on Reinhold: Jokioisten Koiviston Kättässä syntyneen Kättän (tai Kättön) isännän tyttären. Mainittu Koiviston kylä taitaa olla nykyisen Humppilan alueella. Anna asui yli rippikoulun Jokioisissa, ja sen pidemmälle ei sukuharrastajan salapoliisityö onnistu kotisohvalta. Mutta onko hän oikea Anna?

Joka seurakunnasta ei ole kastettujen tietoja Hiskissä tuolta vuodelta, joten sitä kautta eivät välttämättä löydy kaikki sopivat Annat. Muutoissa saattoivat vuosiluvut myös muuttua toisiksi, joskus nimetkin, jos muuton jommassa kummassa päässä pappi kirjoitti numerot epäselvästi tai muuten hutiloi.

Siispä esiäitini Anna Reinontyttären syntyperä jää toistaiseksi arvoitukseksi ja odottamaan sukuharrastajan matkaa Hämeen maakunta-arkistoon ja sen mikrokorttikokoelmien äärelle.

Lisää Annan perheestä: Annan miniän arvoitus

mmä

maanantai 24. joulukuuta 2012

Jouluaattona 120 vuotta sitten

Hämäläinen, Hämeen ensimmäinen sanomalehti (1858-1902), kirjoitti joulusta jouluaattona vuonna 1892. Kirjoitus kertoo kristikunnan suurimmasta juhlasta ja sen sijoittumisesta vanhan skandinaavisen juhlan paikalle pimeimpänä vuoden-aikana. Lopuksi artikkeli selostaa suomalaisen joulunvieton tapoja ja niiden merkityksiä ja toteaa, että joulu on "käytännössä yhtäläinen kaikilla", vaikka sitä "ei kaikissa perheissä vietetä yhtäläisellä mielellä". 

Hämäläisen katkelmilla toivotan oikein hyvää joulua!

              Joulu.


Ei sen wuoksi, ettei Hämäläisessä joskus ennenkin olisi puhuttu joulusta. Mutta koska joulu on juhla, joka aina kerran vuodessa palajaa ja siitä aina puhutaan enemmän kuin mistään muusta juhlasta, niin katsoo Hämäläinenkin luvalliseksi siitä puhua enemmän kuin kerran eläissään.


Paitsi herkut, joita itsekukin hankkii warainsa mukaan, toiset hanhen paistin, toiset silahkan muodossa, kuuluu joulujuhlaan näkywämpi huoneen walaistus kuin muulloin. Ne, joilla tawallisesti on wain yksi kynttilä huonetta walaisemassa, sytyttäwät silloin kaksi. Ja ne, joilla tawallisesti ei ole yhtään walaistusta, hankkiwat itsellensä jouluksi edes yhden kynttilän.



Tällä kodin walaistuksella jouluehtoona sekä kodin ja kirkon walaistuksella joulu-aamuna kuwattiin myöskin sitä taiwaallista walkeutta, joka enkelien ilmestyessä näkyi paimenille.

Samaa walkeutta kuwaa myöskin se joulukuusi, jota n. s. siwistyneissä perheissä pidetään lapsia warten walaistuna ja kaikenlaisilla lahjoilla koristettuna. Kuusi kuwaa sitä metsää ja laidunta, josta paimenet kaitsiwat lampaitansa, ja lahjat niitä taiwaallisia lahjoja, joita Wapahtajan syntymisen kautta on alttiina kaikille kansoille.


Koko artikkkeli on luettavissa Historiallisessa sanomalehtikirjastossa Hämäläisen numerossa 103, joka siis ilmestyi 24.12.1892.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Suutarin opissa

Suutari on ollut suosikki suvun käsityöläisammateista, ja niinpä sukuharrastajan eteen on tullut niin sukuun syntyneitä kuin sukuun naitujakin suutareita. 

Heikki Juhonpoika syntyi 1850 Padasjoella Kasiniemen kylässä. Isä Juho Juhonpoika oli tullut nuorena miehenä Kuhmoisista Padasjoelle rengiksi. Heikin syntymän aikoihin hän oli Ansion kartanon muonatorpparina (brödtorpare) ja myöhemmin torpparina. Heikin äidin Liisa Juhontyttären syntyperää tutkin edelleen.  


Suutari. (Tuntematon, n. 1880)
Yleensäkin torpparien ja renkien pojat lähtivät vuosipalkollisiksi melkoisen nuorina, mutta Heikki oli vain 13-vuotias, kun hän muutti kotoaan suutari Kustaa Lindqvistin taloon oppipojaksi.

Heikki viipyi suutari Lindqvistin opissa viitisen vuotta, ennen kuin ryhtyi  työhön Vesijaon Skytän rusthollitalon renkinä. Taloon tulon jälkeen on yhdelle rippikirjan sivulle kirjattu monta muutosta nuoren miehen elämässä. Rengistä tulee itsellinen, ja Heikki Juhonpoika ottaa (tai saa) sukunimen Ahllund. Heikki myös kuulutetaan ja vihitään piika Anna Leena Kustaantyttären kanssa.

Heikkiä ei mainita suutariksi sen koommin, mutta hän hankkii elannon perheelleen itsellisenä. Se ja sukunimen ilmaantuminen puhuvat sen puolesta, että hän teki käsityöläisen töitä ja ilmeisesti juuri suutarina, koska oli nuorena lähetetty siihen koulutukseen.

Heikki ja Anna Leena saavat kuusi lasta, jotka kaikki varttuvat aikuisikään ja käyttävät isänsä sukunimeä Ahllund. 1880-luvulla koko perhe 15-vuotiasta esikoispoika Heikkiä lukuunottamatta muuttaa  Luopioisiin Ämmätsän kylään.


ami

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pietariin palwelukseen

Anna Leena Kustaantyttären ottama muuttokirja Pietariin innosti lukemaan vähän enemmänkin siitä, mitä Pietariin muuttaneista on kirjoitettu. Sain käsiini Max Engmanin Pietarinsuomalaiset (2004), ja alla olevat lainaukset ovat siitä, myös hänen muualta lainaamansa sitaatit.

Pietari oli vielä 1881 Suomen toiseksi suurin kaupunki suomalaisten määrällä mitattuna, jopa Turku oli jäänyt taakse. Vuosina 1826-1917 Pietarin suomalaiseen ja ruotsalaiseen seurakuntaan muutti yli 60.000 ihmistä Suomesta, heistä yli 2.000 Hämeen läänistä. Keisarikunnan pääkaupunkiin lähdettiin sankoin joukoin etsimään työtä varsinkin Suomen itäisistä lääneistä, sillä
Harwoin mahtaa Länsisuomessa maalaisen päähän pölähtää päätös lähteä Wenäjälle palwelusta etsimään. ... Miespuolien tarkoitus on ruweta oppiin, kukin halunsa mukaiseen ammattiin, toiset taas rupewat työmiehiksi mistä waan työtä saawat. ... Naiset taas rupeewat palwelukseen, kumminkin ensi aluksi. (Sanomia Turusta 1879)
Esiäidilleni tuollainen päätös kuitenkin pölähti päähän, vaikka matkaan lähdettyä suunnitelmat muuttuivatkin. 1860-luvun lopussa monet lähtivät nälkää pakoon tai parempien työmahdollisuuksien perässä, rakennettiinhan silloin mm. Pietarin rautatietä. Korkeampi palkkakin houkutteli:
Korkeat palkat, joita palvelusväelle maksetaan Venäjällä, houkuttelevat suuria joukkoja. Renki tai piika on tuskin palvellut täällä jonkin aikaa ja oppinut vähän, niin vaihtavat he paikkansa toiseen Pietarissa, jossa maksetaan kaksinkertaista palkkaa. (Östra Finland 1875)
Miehiä ja naisia oli muuttajissa suurin piirtein yhtä paljon. 1860-luvulla naisia oli 45-48 % muuttajista, mutta 1875 jälkeen heitä oli 58%, kun "käsityöläisten ja kisällinvaellusten määrä väheni". Pietarissa oli vahva miesenemmistö, minkä tähden naistyövoimaa ja erityisesti naispalvelijoita tarvittiin. Esimerkiksi 1830- ja 1860-luvuilla kaikista muuttajista 94-95 % muutti yksin ja 88-90 % oli naimattomia. Miehistä suurin ikäluokka oli 15-19 -vuotiaat, eli juuri ne oppipojiksi ja kisälleiksi tulleet, ja naisista taas 20-24 -vuotiaat.

Näinkö alkoi Anna Leenankin matkanteko Padasjoelta Pietariin:
Ken ei ole nähnyt joka syys niitä kokonaisia karawania mitkä wiewät Pietariin Suomen naisia! Pian jokaisella tiellä mikä wetää Pietariin nähdään nimittäin syksyllä keurin perästä korkeita päältä nähden heinäkuormia, joiden päällä istuu pari kolme nuorta tyttöä, mitkä näyttävät niin iloisilta kuin olisiwat matkalla paradiisiin. (Otawa 1862)
Suomalaiset naiset sijoittuivat palvelijoiksi sisäkköinä ja keittäjinä, sillä

"Palvelijan työ, mukaan lukien pesijättären, keittäjättären, saunapalvelijan ja siivoojan, yksityisten luona tai laitoksissa oli maalta vastatulleen nuoren naisen harvoja vaihto-ehtoja suurkaupungissa. Vain osa saattoi saada paikan työnvälitystoimison kautta; työnantajat halusivat mieluummin valita vastatulleitten ja "turmeltumattomien" joukosta - jälkimmäinen käsite tarkoitti lähinnä valmiutta sietää raskaita työoloja ja pitkiä työpäiviä."

Suomalaisia palvelijattaria etsittiin myös lehti-ilmoituksin.

Kuva: Keittäjä (Firs Sergejevitsh Zhuravlev, 1880, Wikimedia Commons)

lauantai 15. joulukuuta 2012

Liebster Blog


Kiitän ja kumarran! Sain Annelilta Liebster Blog -tunnustuksen. 

Tässä tunnustuksen ohjeet:
  1. Kiitä antajaa ja linkitä hänen blogiinsa.
  2. Valitse viisi suosikkiblogiasi, jolla on alle 200 lukijaa, ja kerro se heille jättämällä kommentti.
  3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
  4. Toivo, että ihmiset, joille lähetit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.
Onpa vaikea valita, kenelle kierrättää tunnustusta seuraavaksi! Kauan ja h-a-r-t-a-a-s-t-i asiaa tuumattuani olen päätynyt viiteen keskenään erilaiseen blogiin. Osa  niistä on muistaakseni saanut saman kiertopalkinnon hiljattain, mutta tässä sitten uudelleen. :-)

Mutkimus
Sukututkijan loppuvuosi
Toivon pilkahduksia
TOTTA VAI TARUA - Satun sukutarinat
Growing Participator Approach to Languaculture Learning

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Annan päivänä

Esiäitini Anna Leena oli nuori, vasta parikymppinen palvelustyttö, kun hän päätti lähteä suureen maailmaan. Anna haki kotiseurakunnastaan Padasjoelta muuttokirjan Pietariin ja lähti matkaan!

Oho, siinäpä rohkea piikalikka! Hämäläisestä maalaiskylästä hän uskaltautui kurottamaan aivan toisenlaiseen elämään koko keisarikunnan pääkaupungissa. Olikohan hänellä palveluspaikka jo valmiiksi tiedossa? Ehkä joku tuttu käsi-työläisperhe muuttamassa myös ja halukas viemään näpsäkän suomalaisen palvelijan mukanaan? Matkustiko hän yksin vai lähtikö samaan aikaan muitakin palvelukseen suurkaupunkiin?

Pietarin Pyhän Marian seurakunnan rippi- ja muuttokirjoista Anna Leenaa ei kuiten-kaan löydy tuolta ajalta. Hänen vaiheensa voisivatkin olla työläät selvittää, ellei hän olisi palannut muutaman vuoden jälkeen Padasjoelle samaan taloon, mistä oli lähtenyt, ja ellei häntä olisi merkitty samalle rippikirjan sivulle ja riville. Muuttokirjan hän tuo palatessaan -- yllätys, yllätys! -- ei Pietarista, vaan Iitistä!!


"Vaatteittemme raaka-aineita.
Pellava."
 (Tuntematon. 1907.)
Jostain syystä Anna Leenan matka oli päätynyt Iittiin, ja hän jäi sinne piiaksi. Muutaman vuoden kuluttua hän palasi kotipitäjään Iitissä syntyneen Johannes-pojan kanssa.

Anna Leena Kustaantytär syntyi vuonna 1846 Reetrikki Kustaa Jaakonpojan ja Anna Leena Joonaksentyttären perheeseen. Hänen nimensä voisi aiheuttaa sukuharrastajalle paljon päänvaivaa, ellei hän tosiaankin olisi palannut Iitistä samaan Padasjoen taloon mistä lähti. Ennen matkaa Anna Leena nimittäin kirjattiin rippikirjoihin Reetrikintyttärenä ja matkan jälkeen Kustaantyttärenä. Välillä hän on kirjoissa Anna, välillä Anna Leena. Kun Johannes 7-vuotiaana sairastui kylässä riehuneeseen tulirokkoon ja kuoli, hän oli haudattujen luettelossa Leenanpoikana. 

Päästyään kotikonnuille Anna Leena solmi avioliiton Heikki Juhonpoika Ahllundin kanssa, mutta se on jo toisen blogikirjoituksen aihe se.

ami

torstai 6. joulukuuta 2012

Onnea 95-vuotias Suomi!



Onneksi olkoon 95-vuotias Suomi! Onneksi olkoon suomalaiset!

Isä, setä ja eno puolustivat itsenäisyyttä siellä jossain. Viime keväänä sain kopiot isän ja sedän kantakorteista. Arkistolaitos kokeili silloin palvelua, jossa asiakkaat saattoivat tilata selvityksiä ja jäljenteitä Astia-verkkopalvelusta. Kokeilun aikana tilasin nuo kortit. Sittemmin Astiasta ja verkkoasioinnista on tullut osa arkiston palveluvalikoimaa..

Kantakorteista olen saanut selville asioita, joista en muista puhutun ja joita en osannut kysellä silloin, kun se vielä olisi ollut mahdollista. Paikkakuntien nimiä. Syväri. Vitele. Nietjärvi. Suistamon Loimolanjärvi,  jossa setä kaatui heinäkuussa 1944. 

Jonain päivänä etsin käsiini isän ja sedän joukko-osastojen sotapäiväkirjat ja haen sieltä vastauksia niihin kysymättömiin kysymyksiin.

SA-kuvassa teehetki rintamalla vuonna 1940 (MTV3). 

perjantai 30. marraskuuta 2012

Lavantautivuosi, osa 2

Vuosi 1868 on piirtynyt mieleeni lavantautiin menehtyneiden suurvuodeksi. Tässä seuraava otos sen vuoden satoa esitätini kohtalosta.

Sohvi Loviisa Otontytär, jonka syntymäajan merkinnät askarruttivat minua aikaisemmin, syntyi 1834 Lammin pitäjässä pappilan muonatorpparin tyttärenä. Vartuttuaan hän lähti kotitorpasta työhön muihin torppiin ja taloihin. Yksi niistä oli Huilan talo Hauhialassa. Siitä pestuusta oli kauaskantoiset seuraukset, sillä ensin syntyi poika Ville (Willehad) vuonna 1854. Yhteen lastenkirjaan myöhemmin on merkitty molemmat vanhemmat ja pojan kohdalle sanat "ante nuptias" eli 'ennen vihkimistä syntynyt' (kts. Sukututkijan lyhenne-luettelo). Ehkä isän sotilaspalvelus aiheutti viivytystä vai mikä lie ollut syynä, kun häitä vietettiin vasta vuonna 1857. Pojan isä nähtävästi oli kuitenkin äidin kanssa avioitunut sotilas Kustaa Heikki Lindberg (s. 1831). 


Pari vuotta myöhemmin Kustaa otti vaimonsa ja poikansa ja muutti Nurmijärven Nukarin rustholliin muonatorppariksi. Heille ei koskaan syntynyt toista lasta, ja vuonna 1868 Sohvi Loviisa menehtyi siellä lavantautiin vain 34-vuotiaana. 

Ville Lindberg varttui isänsä hoivissa aikuiseksi. Hänet vihittiin 27-vuotiaana Susanna Helena Malmin kanssa, joka oli muuttanut Nurmijärvelle Helsingin pitäjästä, mutta merkitty syntyneeksi Ilmajoella. Perheessä oli neljä tytärtä. Ville jäi leskeksi 1898, mutta löysi vuotta myöhemmin vaimoksi Maria Vilhelmiina Österholmin (s. 1868), joka oli syntyisin Nummen pitäjän Mettulasta. Avioliitosta syntyi ainakin viisi lasta, joista nuorin 1908, mutta sitä uudempia kirkonkirjoja en ole vielä tutkinut, joten on mahdollista, että lapsia tuli vielä lisää.

Kuva: William Hemsleyn maalaus Sairaus ja terveys (1893).
Aikaisempi blogi: Lavantautivuosi

apä

lauantai 24. marraskuuta 2012

Mikä ihmeen - muonamies?

Torpparit tiedän, ainakin noin pääpiirteissään, mutta mikä ihme oli muonamies eli muonatorppari, rippikirjoissa "spannmålstorpare" tai "brödtorpare"?

Lainaan itseäni tietävämpiä. 

Sivistyssanakirja kertoo, että muonamies oli maatyöläinen, jolla oli oma ruokatalous ja joka sai osan palkastaan luonnontuotteina.

Kalevi Anttilan artikkeli torpparilaitoksesta Nurmijärven sukututkijoiden sivuilla selventää näin:
"Torpparien "alapuolella" oli varsinainen maataloustyöväki, joka ei harjoittanut itsenäistä viljelyä. Maataloustyöväki jakaantui kahteen ryhmään - talon vakinaiseen työväkeen ja irtaimeen työväkeen. Vakinaiseen työväkeen kuuluivat palvelusväki eli talon ruoassa olleet rengit ja piiat, sekä 1800-luvun puolivälistä lähtien myös itsenäisenä ruokakuntana olleet muonamiehet."
Auttoinen kylämme -kirja (1987, s. 149) mainitsee, että muonamiehet ja mäkitupalaiset olivat oma ryhmänsä entisaikojen maanviljelystyöväen joukossa. 
"He asuivat omassa mökissään ja olivat tarvittaessa talon töissä. He saivat osan palkastaan rahana, osan tuokana."

maanantai 19. marraskuuta 2012

Liisan päivänä

Kirkonkirjoja selatessa Liisa vaikuttaa yhdeltä tavallisimmista nimistä, ja niinpä minua hämmästyttääkin, että omista suvuistani ei löydy kovin montaa Liisaa. Yksi heistä on esiäitini Liisa Juhontytär, joka luultavasti syntyi 1817 Padasjoen Osoilan Kissalassa muonatorppari Juho Kustaanpojan ja tämän vaimon Vappu (Valborg) Kaapontyttären perheeseen.

Liisa on yksi niistä sukulaisistani, joiden syntyperän selvittäminen on vaatinut aikaa ja salapoliisityötä. Hän lähtee rippikouluikäisenä taloihin piikomaan ja yhtenä vuonna ottaa pestin naapuripitäjän Kuhmoisten Sappeen kylään. Tuo Kuhmoisiin lähtö ajoittuu sellaiseen vuoteen, jolloin Padasjoella vaihtuu rippikirja. Ehkä siksi hänen lähtöään ei kirjata vanhaan kirjaan silloisen pestuupaikan sivulle eikä liioin ehditä kirjata uuteen kirjaan. Siksi Liisa vain näyttää häviävän jonnekin.

Samana vuonna Kuhmoisiin merkitään Padasjoelta muuttaneeksi yksi Liisa Juhontytär, muuttokirjakin löytyy, mutta siinä ei ole tarkempaa lähtöpaikkaa. Syntymäajastakin kirjataan pelkkä vuosi, niinkuin usein tehdään muussa pitäjässä syntyneiden kohdalla. Se on sama kuin Osoilassa syntyneellä Liisalla. Kuhmoisten Liisa avioituu Juho Juhonpojan (s. 1816) kanssa, joka on renkinä Padasjoella Kaidanmaan Ilolassa, joskin syntyisin Kuhmoisista. Yhteinen koti perustetaan Padasjoelle, jonne Liisa häitten jälkeen muuttaa. Osoilan Liisa on syntynyt kuun 9. päivä, Kuhmoisista Padasjoelle muuttanut Liisa taas saman kuun 2. päivä.

Onko Kuhmoisissa avioitunut Liisa sama kuin Osoilassa syntynyt? Ketään toista sopivaa en Hiski-haulla tai kirkonkirjoja selaamalla löydä lähipitäjistä. Uskon, että Liisat ovat yksi ja sama henkilö, mutta etsin vielä vahvistusta asialle. Ehkä joskus löydän Padasjoelta annetun muuttokirjan, josta selviää Kuhmoisiin lähtijän viimeisin asuintalo.

Kuva on Suomen kuvalehdestä 1925 (Wikimediasta): Elonkorjuuta Suomessa.

ami

torstai 15. marraskuuta 2012

Sain käyttöluvan

Olen sukuharrastaja, joka on päässyt hyvin harrastukseensa käsiksi sukututkimuskurssin opastuksen avulla ja pääasiassa kotisohvalla istuen ja läppäriä näpytellen. SSHY eli Suomen sukuhistoriallinen yhdistys on digitoinut nettiin paljon juuri niiden  seurakuntien asiakirjoja, joita olen omien sukujeni jäljityksessä eniten tarvinnut. Siihen olen ylen tyytyväinen!

Mutta SSHY:n jäsensivujenkaan kautta ei pääse kuin yli sata vuotta vanhempiin merkintöihin. Arkistolaitoksen kautta voi kuitenkin anoa käyttölupaa sitä nuorempiin asiakirjoihin tutkimusta varten, siis sellaisiin, jotka ovat jossain arkistossa säilytettävinä. Niitä pääsee sitten arkistoon tutkailemaan.

Käyttöluvan anominen ja saaminen sujuu yllättävän nopeasti ja mutkattomasti. Täytin lomakkeet, skannasin ne ja lähetin sähköpostitse Arkistolaitoksen osoitteeseen eilen illalla. Tänään aamupäivällä tuli sähköpostiini päätös luvasta.

Kiitos Arkistolaitokselle nopeasta palvelusta! Nyt vain sitten arkistoretkelle uutta lupaa, ensimmäistäni, käyttämään.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Vauvana kuollut

Sen jälkeen kun kirjoitin Hokan talon nuoresta vävystä ja emäntänsä kaikista kolmesta avioliitosta ja niissä syntyneistä lapsista olen "löytänyt" yhden lapsen lisää! Tai siis ei lapsi ole koskaan mihinkään kadonnut, mutta en ollut häntä ollenkaan huomannut yhden lastenkirjan sivulla.

Pienokainen Aatami Heikinpoika syntyi heinäkuun neljäs päivä vuonna 1837 Padasjoen Auttoisten Hokan talossa. Jäätyään leskeksi ensimmäisestä miehestään äiti Anna Maija Antintytär solmi avioliiton Heikki Heikinpojan kanssa. Siitä syntyi Erkki Juho vuonna 1834, ja näihin päiviin asti uskoin, että hän jäi vanhempiensa ainoaksi yhteiseksi lapseksi. Isä Heikki menehtyi jo vuoden 1837 alussa tapaturmaisesti tukkimetsässä. Nyt selvisi, että perheeseen syntyi kesällä poika, joka tosin kuoli jo alle vuoden ikäisenä isorokkoon (koppor) 17.6.1838.

Miksi sitten en ollut Aatamia nähnyt lastenkirjassa? Inhimillinen erehdys tietysti. Sivulle on merkitty parin perheen lapset peräkkäin ja siihen väliin piikatyttö, ja kun jo Anna Maijankin lapsia on listattu kahdella eri isännimellä, pienen Aatamin kuuluminen siihen joukkoon oli jäänyt huomaamatta.

Mutta tunnustaa täytyy, että silmiäni tällä kohtaa varmaan ohjasi aika paljon se, ettei Aatamia ole mainittu ollenkaan painetussa sukukirjassa, jossa Hokan talon väki on yhtenä sukuhaarana ja jossa luetellaan Anna Maijan kaikki muut lapset. Siis tarkkuutta ja tarkistuksia tarvitsen silloinkin, jos on jo olemassa painettuja sukukirjoja ja -tauluja, jotka sivuavat sukujani!

Mutta miksi Aatami jäi pois sukukirjasta? Siksikö, että hän oli vain yksinkertaisesti jäänyt huomaamatta senkin kirjoittajien omissa tutkimuksissa? Vai siksikö, ettei näin lyhyeen päättynyttä elämää kannattanut merkitä muistiin? Niinkin olen kuullut tehtävän.

Omaan sukuhistoriaani talletan Aatamin perheensä jäseneksi. Ihmisen elämä, lyhyt tai pitkä, on ainutlaatuinen ja arvokas. Minua jääkin aina harmittamaan ne kuolleina syntyneet lapset, jotka syntyneitten luetteloihin on kirjattu vain syntymätalon tai -torpan nimellä, ilman mainintaa vanhemmista, joten koskaan en tiedä, oliko lapsi isäntäväen vai talon rengin. Heidätkin mieluusti kirjaisin sukuun, sillä uskoakseni he kuitenkin olivat "läsnä" perheissään, elävien mielissä,  jos eivät aina puheissa olleetkaan.

api

lauantai 3. marraskuuta 2012

Rengin elämä

Näin pyhäinpäivänä muistetaan rajan taakse siirtyneitä läheisiä, joten on sopiva aika muistaa jo aikaa sitten pois nukkunutta esivanhempaa. Siksi palaan vielä kerran Kaapo Annanpoikaan.

Vanhan sadonkorjaajan ateria.
Léon Augustin Lhermitte  (n. 1886) , 
via Wikimedia Commons.
Kaapo Annanpoika syntyi kaksisataa vuotta sitten (1812) ja eli rengin elämän, jonka luulen olleen melko tavallinen siihen aikaan palvelusväen joukossa. Tavallinen tai ei, nuhteettomalta Kaapo vaikuttaa, sillä kirkonkirjoihin ei ole kertynyt  merkintöjä rikoksista tai ripityksistä, vain tiedot syntymästä ja kasteesta, avioliittoon vihkimisestä, kuolemasta ja hautaamisesta sekä lukuisista muutoista talosta toiseen.

Kaapo syntyi Lammin Onnenvuoren kylän Uotilassa (kirkonkirjassa Otila) piika Annan aviottomana poikana. Isä kyllä tunnusti hänet, mutta nimeä Kaapo ei isältään saanut, vaan kantoi merkkiä au-lapsen osastaan äidinnimessään. Kaapon äiti Anna Kaapontytär syntyi vuonna 1788 Padasjoen Vesijaon kylässä Tervakosken torpassa vanhempiensa torppari Kaapo Kaaponpojan (s. 1759) ja Sohvi Matintyttären (s. 1766) esikoisena.

Kaapo asui lapsuutensa Padasjoella Vesijaolla, mutta nuoruudessaan vietti useita vuosia Luopioisissa. Parinkymmenen ikäisenä hän sitten asettui Padasjoelle ja työskenteli loppuelämänsä renkinä monessa eri talossa Vesijaon ja Tervakosken kylissä. Toritun kylästä löytyi puolisoksi piika Eeva Sohvi Heikintytär (s. 1812 Kuhmoinen), jonka kanssa Kaapo vihittiin vuonna 1834. Lapsia he saivat seitsemän: Heikin (s. 1835), Eeva Kaisan (s. 1837), Saara Loviisan (s. 1840), Juhon (s. 1842), Jeremiaan (s. 1845), Juhon (s. 1847 ), Karoliinan (s. 1849) ja Kaapon (s. 1851). Näistä Eeva Kaisa, ensimmäinen Juho ja Jeremias kuolivat jo lapsina.

Alkuvuodesta 1868 Eeva Sohvi kuoli. Kaapo avioitui uudelleen Luopioisista muuttaneen piika Anna Maija Erkintyttären (s. 1836) kanssa. Toisesta  avioliitosta syntyi perheeseen vielä yksi lapsi, Severi (s. 1870), mutta jo ennen vuoden päättymistä isä Kaapo menehtyi lavantautiin 58-vuotiaana Padasjoen Tervakosken Pellin talon renkinä.

amä

torstai 1. marraskuuta 2012

Kissanviikko

Pyhäinpäivän aikaan vuosipalkolliset eli piiat ja rengit saivat viikon tai kaksi vapaata. Oli kissanviikko, kuten Lammilla sanottiin. Padasjoen historia (Uuno Pulkkila, 1984) puhuu itsellisviikosta. Jossain muualla oli runtuviikko. Anneli Hänninen kirjoittaa Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) kotisivuilla:
"Silloin piiat ja rengit saattoivat mennä lapsuu-denkotiinsa, tai mikäli sellaista ei ollut, jäädä taloon viettämään vapaa-aikaa. Talo antoi kummassakin tapauksessa ruoan loma-ajaksi.
... oli mahdollista myös vaihtaa taloa, tai jos ei vielä ollut palveluspaikassa, hankkia sellainen. Syksyllä, usein Mikon päivän seutuun, oli tapana pitää pestuupäiviä tai pestuumarkkinoita, joilta talolliset hankkivat palkollisia seuraavaksi vuodeksi. Työsuhde alkoi marraskuussa..." 
 "Kissavviikko om pyhäimpäiväj jälkie, kum palkolliiset o irrollaa." (Lammi) 
"Pyhämiehenä annettiin kissanviikoksi palvelijalle limppu, juusto ja lampaanjalka." (Nurmijärvi) 
Vuosipalkolliset olivat aikansa pätkätyöläisiä. Esi-isäni Kaapo Annanpoika oli renkinä taloissa ja torpissa koko elämänsä. Laskin, että 18 vuoden ikäisestä alkaen hänelle kertyi seuraavien 30 vuoden aikana parikymmentä pestuupaikan vaihtoa. Ja siinä muuttojen välissä hän vietti häitä Eeva Sohvinsa kanssa ja perhe kasvoi kahdeksalla lapsella.

Näin marraskuun ensimmäisenä päivänä, uuden pestuuvuoden alussa, ajattelen suurella myötätunnolla renki-Kaapoa ja hänen vaimoaan, jotka usein vuosittain kokosivat vähäiset kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttivat lapsikatraansa kanssa uuteen taloon.

Kuvassa Pekka Halosen Niittomiehet (1891) (via Wikimedia Commons)

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kaapo Annanpojan jäljillä

Olen useamman kerran etsinyt äitini isoäidin isoisän syntyperää päätymättä mihinkään varmaan. Nyt langanpää tuntuu löytyneen, ja sukuharrastajalla on aihetta löytämisen iloon. :-) 

Kaapo Annanpojan (s. 1812) nimi tuli esiin esiäitini kastetiedoissa, joissa hänet oli merkitty kastettavan tyttölapsen isäksi. Perheen rippikirjamerkinnöistä Padasjoelta löytyi Kaapon tarkka syntymäaika. Mutta Kaapoa ei löydy kastettujen luettelosta syntymävuoden kohdalta, ei edes lähivuosilta. Avuksi tuli Suomen Sukututkimusseuran  Hiski, jonka haulla löytyi naapuripitäjästä Lammilta Onnevuoren kylässä aviottomana syntynyt Gabriel, jonka äidin nimi on Anna. Mutta sen enempää piika Annaa kuin Kaapoakaan en nähnyt syntymäkylän talojen rippi- tai lastenkirjoissa. Annasta näkyi Hiskissä isännimi, sekin Kaapo, ja ikä 24 vuotta.

Miten siitä eteenpäin? Hiskin mukaan Lammilla ei ole syntynyt aivan tuonikäistä Anna Kaapontytärtä. Naapuripitäjistä Padasjoelta löytyy yksi sopiva, samoin Tuuloksesta, ja Luopioisista kaksi. Kuka heistä voi olla se oikea Anna? Harrastukseni alkukuukausina etsin jotain vihjettä Annasta lähinnä Lammin rippikirjasta, josta toivoin suuntaa hänen syntymäpitäjäänsä. Turhaan.

Kaapon elämänvaiheita seurasin Padasjoen rippikirjoista esi-äitini syntymästä alkaen taaksepäin. Kovin pitkälle nuoruusvuosiin en päässyt, kun tuli kohta, jossa viittaus edellisen renkipaikan rippikirjan sivulle oli harmittavasti mustan tahran alla. Niinpä Kaapon tausta on jäänyt tutkimattomaksi.

Nyt tartuin etsintään uusin silmin. Ja kappas, mustetahran kulmasta erottuukin seuraavan rippikirjan sivun ensimmäinen numero ja pieni aavistus toistakin. Matkan varrella olen ehkä myös oppinut lukemaan tuon ajan kirjaimia ja numeroita paremmin. Kohtuullisen selailun jälkeen päädyn sivulle, jolta löytyy tieto Kaapon ripille pääsystä ja paristakin muutosta Luopioisista Padasjoelle ja paluusta takaisin sinne siinä välissä, kaikki samalla sivulla, "u. b." eli ilman muuttokirjoja. Kun kirjoja ei ole, en pääse helposti näkemään, mistä Luopioisten kylästä hän tuli ja meni.

Sen jälkeen tuntuu pelkältä sattumalta, että jollain aikuisen Kaapon rippikirjan sivulla silmiini sattuu aivan eri kohdasta piika Anna Kaapontytär, jonka syntymävuosi täsmää ja josta löydän viittauksen muuttokirjaan Padasjoelta Luopioisiin vuonna 1826. Arkistolaitoksen digitaaliarkistosta löydän haulla Luopioisten seurakunnan kohdalta heille muista  seurakunnista saapuneet muuttokirjat, ja ... sieltä löytyy Anna Kaapontytär ja poikansa Kaapo Annanpoika ja pari nuorempaa sisarusta, syntymäaikoineen kaikkineen! Anna oli se Padasjoella vuonna 1788 syntynyt, jonka Hiski löysi.

Siitä sattumasta voisi tietysti tehdä tavankin, siis rippikirjan sivun silmäilystä ohi sen varsinaisen etsittävän ja löytyneen. Perheenjäsenet usein päätyivät samoihin taloihin palvelukseen. Kaapon perheeseen palaan vielä toisella kertaa.

amä

maanantai 22. lokakuuta 2012

Uutisen leviämisvauhti 1830-luvulla

Innostuin tekemään lisää hakuja Historiallisesta sanomalehtikirjastosta, joten palaan vielä Turussa 1833 häkään kuolleisiin, joista jo aikaisemmin kirjoitin.

Miten nopeasti kulkivat uutiset Suomessa 1830-luvulla? 

Kun surullinen tapaus oli sattunut Turussa 1833 helmikuun 20. päivän vastaisena yönä, ensimmäinen löytämäni uutinen siitä julkaistiin samassa kaupungissa keskiviikkona 27.2. Åbo Tidningar -lehdessä, siis viikon kuluttua tapahtuneesta. Suomen ensimmäinen sanomalehti  kertoi seikkaperäisesti, miten miehet kylmissään olivat majoittuneet kauppias Scharlinin tiloihin "wid Urseniigatan" (lienee nykyinen Ursininkatu) ja sytyttäneet tulen tupaan ja laittaneet ruokaa ja syötyään käyneet levolle ja miten kauppias oli tullut tupaan aamulla herättämään miehiä, jotka ilmeisesti olivat nukkuneet niin sanotusti pommiin.

Puolitoista viikkoa tapahtuneesta 2.3. asia uutisoitiin Turussa Åbo Underrättelser -lehden etusivulla ja pääkaupungissa Helsingfors tidningar -lehdessä numero 18 muitten kotimaan uutisten joukossa. Samana päivänä asia mainittiin myös Oulun Wiikko-Sanomissa numero 9.

Kaikkein kauimmin eli yli kaksi viikkoa uutinen kulki Viipuriin, jonne uutiset ja läntisen Suomen sanomalehdet saapuivat mahdollisesti hevoskyydillä. Sanan Saattaja Wiipurista numerossaan 10 kirjoitti 9.3. näin:

"T u r u s s a  on 20. päiw. helmekuussa yhdeksän talonpoikaa, jotka tuliwat sinne markinoille, kuollut haikuun, yhteen tupaan, hökari Scharlinin kartanossa. Kuusi miestä, jotka oliwat samassa seurassa wirkeniwät jälleen, awun saatua lääkäriltä. Suurin osa näistä onnettomista maanmiehistä oli Lammin pitäjästä Hämeen
maalla."

api

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Hokan vävy

Viimeksi kirjoitin Turussa markkinamatkalla häkään kuolleista hämäläismiehistä. Turku oli Porvoon ja myöhemmin Hämeenlinnan ohella yksi tärkeistä Padasjoen kauppapaikoista, ja sinne vietiin kevättalvisin myytäväksi "lihaa, viljaa, voita, nahkoja, hamppua, pellavaa, riistaa, potaskaa, tervaa, parruja ym. Tuotiin suolaa, rautaa, kankaita ja jos rahaa riitti myös joitain tuliaisia." (Auttoinen kylämme, 1987.)

Yksi häkään Turussa menehtyneistä oli Kustaa Juhonpoika, joka syntyi 30.8.1800 Lammilla Ronnin kylän Jaakkolan talon poikana. 23-vuotiaana Kustaa Juhonpoika haki muuttokirjan Padasjoelle ja saapui sinne Auttoisten kylän Hokan taloon. En saa rippikirjan merkinnöistä selvää hänen asemastaan talossa, mutta varmaankin hän tuli rengiksi. Talossa oli kaksi tyttölasta siihen aikaan, ainoa poika oli kuollut muutaman päivän ikäisenä vauvana.

10.7.1825 Kustaa vihittiin Hokan talon tyttären, Anna Maija Antintyttären, kanssa, joka oli juuri täyttänyt 15 vuotta. Olikohan Anna Maijan isällä alun perinkin tarkoitus, että Kustaa ja Anna Maija perustavat perheen tytön vähän kasvettua ja alkavat isännöidä Hokan taloa, koska miespuolista perillistä ei ollut? Vai havaitsiko Hokan isäntä Kustaassa isäntäainesta katsellessaan nuoren miehen työntekoa tilan mailla? Tai ehkä tulossa oleva esikoinen vauhditti hääpäivän määräytymistä?

Kustaa ja Anna Maija saivat kolme lasta, Leena Maijan (s. 1825), Kustaan (s. 1828) ja Heikin (s. 1832). Sitten perheen isä yllättäen kuoli Turun matkallaan 1833. 

Vuoden kuluttua nuori leski vihittiin Heikki Heikinpojan (1804-1837) kanssa. Avioliitosta syntyi yksi poika, Erkki Juho (s. 1834), mutta pian saatiin jälleen suru-uutinen: isäntä oli kuollut tapaturmaisesti tukkitöissä metsässä. Anna Maija solmi vielä kolmannen avioliiton Kuhmoisissa syntyneen Matti Taavetinpojan (s. 1822) kanssa. Parille syntyi poika Aatami v. 1844. Tämä liitto kesti aina Anna Maijan kuolemaan asti vuonna 1868.

Palatakseni vielä Hokan talon ensimmäiseen vävyyn, Kustaa Juhonpojan isä oli Juho Heikinpoika (s. 1760), joka oli tullut Ronnin Jaakkolaan vävyksi Padasjoen Kaukelan Alimmaisista. Hän polveutui äidin puolelta Virmailan suvusta, kuten sukukirjan täydennyksistä selviää. Kustaan äiti taas oli Anna Kaisa Kustaantytär (s. 1761), Jaakkolan talon tytär. Heidän jälkeensä talon isäntänä jatkoi vanhin poika Heikki Juhonpoika (s. 1790), joka osallistui samaan onnettomaan Turun matkaan kuin veljensä, mutta selviytyi yöstä hengissä.

api

perjantai 12. lokakuuta 2012

Häkään kuolleita Turussa

Löysin Historiallisesta sanomalehtikirjastosta uutisen vuodelta 1833. Åbo Underrättelser kertoi 2. maaliskuuta numerossaan 18 onnettomuudesta, joka varmasti on herättänyt paitsi surua, paljon keskusteluakin Turussa ja Hämeen pitäjissä.


Lehden etusivu

"Sedan Bonden August Isotalo och dess son Johan Eric Andersson från Markula, Landbonden Johan Liesmäki eller Markula från Haukiala, Landbondesonen Wilhelm Michelsson Nipola, Nämndemannen Henrik Johansson Jakola från Rönni, Bonden Michel Adamson Rekola från Jahkola, Bonden Leander Carlson Isoluckari, Landbonden Carl Henrikson Isoluckari och Torparen Christian Michelsson Kolus, de tre sistnämnde från Lampis kyrkoby, Landbonden Michel Johansson Martila från Niparla och Bondesonen Jonas Jonasson Naskali från Nikula by, alla från Lampis Socken, Bonden Christian Andersson Touhola från Witarla by i Hollola Socken, samt Bönderne Gustaf Johansson Hocka från Autus och Esaias Esaiasson Jalli från Hauka by i Padasjoki Socken iemte en till namn och hemwist okänd karl, wid sin ankomst hit till Staden, för att bewista den nyligen öfwerståndne Fastlagsmarknaden, tagit qwarter hos Hökaren Johan Scharlin samt blifwit herbergerade uti en bagarstuga, hwilken öfwerlemnats till deras fria disposition; så har natten emellan den 19 och 20 dennes uti samma rum så starkt os uppkommit att åtta af dessa personer, nemligen: Bonden Anders Isotalo och dess Son Johan Eric Andersson från Markula, Landbonden Johan Liesmäki eller Markola från Haukiala, Landbondesonen Wilhelm Michelsson Nipola, Bonden Christian Andersson Touhola från Witarla, Bönderna Gustaf Johansson Hocka, från Autus och Esaias Esaiasson Jali från Hauka samt den till namn och hemwist okände Karlen, den 20 om morgonen, redan woro aflidne och Torparen Christian Michelsson Kolus, oaktadt tillkommen Läkarehjelp och all ospard möda till hans wederstående, samma dag på eftermiddagen äfwen tillsatte lifwet; men de öfrige sex personerne, nemligen: Nämndemannen Henrik Johansson Jakola från Rönni, ... , hafwa efter all möjlig sorgfällig behandling redan blifwit så till helsa och krafter återställde, at de snart torde kunna återwända till hemorten."

Eli lyhyesti: Helmikuussa 1833 viisitoista Hämeen isäntämiestä Lammilta, Hollolasta ja Padasjoelta oli markkinoilla Turussa. He olivat yhdessä saaneet majapaikan kauppias Johan Scharlinin pakarituvasta, joka oli täysin heidän omassa käytössään. 19. ja 20. päivien välisenä yönä tupaan pääsi voimakas häkä, minkä seurauksena 8 mainituista miehistä löydettiin aamulla kuolleina ja torppari Risto Mikonpoika sen verran huonossa kunnossa, että lääkärinavusta huolimatta menehtyi iltapäivällä. Loput kuusi miestä pääsivät pian palaamaan kotiin, kunhan olivat ensin terveys ja voimat palanneet.

Ovatkohan isännät matkanneet markkinoille ostamaan vai myymään, vai molempia? Menehtyneistä Hokan talon 32-vuotias isäntä Kustaa Juhonpoika Padasjoen Auttoisilta oli yksi esi-isistäni. Toinen padasjokelaisisäntä oli niin ikään Auttoisten kylästä, Jallin talosta, vaikka uutinen kertookin hänen olleen Haukan kylästä. Sen nimistä kylää Padasjoella ei liene ollut. Yksi turmasta selvinneistä oli myös sukulaismies, sillä lautamies Heikki Juhonpoika Lammin Ronnin kylän Jaakkolasta oli Kustaa Juhonpojan, Hokan isännän, vanhin veli. Heidän sukujuuriinsa palaan tarkemmin toisella kertaa.

api

perjantai 5. lokakuuta 2012

Lavantautivuosi

Liisa Yrjöntytär syntyi vuonna 1826 Padasjoen Nyystölässä. Hänet vihittiin vuonna 1852 samasta kylästä olevan isoiso...isäni veljen Joonas Joonaksenpojan kanssa. Joonas liittyi ruotuarmeijaan vasta oltuaan naimisissa muutaman vuoden, kun perheeseen oli syntynyt jo pari lastakin, ja sai sotilasnimen Mörk, josta viime viikolla kirjoitin blogissani. Samalla perheen uudeksi kodiksi tuli Tulppalan sotilastorppa Nyystölässä.

Mutta takaisin Liisaan. Hänen elämänsä päättyi Nyystölän Verhossa varsin varhain, kun hän ei ollut täyttänyt vielä 42. ikävuottaan. Kuolinsyy oli lavantauti ja vuosi 1868. 

Etsin Liisa Yrjöntyttären kuolinsyytä, kun kirkonkirjojen kuolleitten luettelossa kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota vuoteen 1868. Siihen aikaan pitäjän kuolleitten listaan mahtui normaalisti neljän kuukauden verran nimiä yhdelle sivulle. Vuonna 1868 pelkästään toukokuun nimet veivät kaksi sivua, samoin kesäkuun. Suurimmalla osalla kuolinsyy oli "tyfus", lavantauti. Nälkävuodet ja kulkutautiepidemia veivät runsaasti vanhempaa väkeä ja pieniä lapsia ennenaikaiseen hautaan, mutta joukossa oli paljon myös parhaassa iässä olevia pitäjäläisiä, mm. seurakunnan kirkkoherra Ingman.

Rippikirjan sivulle kirjattiin Liisan kuolintieto. Samalle sivulle merkittiin Joonas Mörkistä, että hänen olinpaikkansa oli tuntematon ja että hänen sanottiin kuolleen. Kuoliko hän samaan lavantautiin vaimonsa kanssa,  mutta kukaan ei tiennyt minne? Joutuiko hän onnettomuuteen? Vai katosiko hän muuten vain? Siihen tuskin saadaan koskaan selvyyttä.

Liisa Yrjöntyttären kuollessa perheessä oli kolme elossa olevaa lasta. Esikoinen Amalia Mörk oli rippikouluikäinen tuohon aikaan ja hän sai työtä piikana. Nuoremmat sisarukset Leena ja Pauliina olivat vasta 9- ja 7-vuotiaita, ja heistä tuli isättöminä ja äidittöminä ruotuvaivaisia. Palaan siihen toisella kertaa, kun olen tutkinut, löytyykö heidän ruotuvaivaisuudestaan lastenkirjan merkintöjen lisäksi muita dokumentteja. He jäivät asumaan Nyystölän Verhoon rippikouluikäänsä asti ja sieltä muuttivat kumpikin sitten tahoilleen.

amä

tiistai 2. lokakuuta 2012

Kummeista sen tietää

Olen lähtenyt seuraamaan väärää linjaa muutaman kerran sukuharrastukseni lyhyen historian aikana. Joko kirkonkirjojen lukutaitoni on ollut riittämätön tai tulkintani turhan mielikuvituksekas. Joskus syynä on ollut kirjurin merkitsemät erheelliset päivämäärät.

Sohvi Loviisa Otontytär syntyi v. 1834 Lammilla. Hän muutti vanhempiensa kodista toisen kylän torppaan piikomaan ripille päästyään. Siinä yhteydessä hänen syntymävuotensa kirjattiin samaksi kuin mitä se oli ollut ennenkin, mutta päivämäärä muuttui tyystin toiseksi eli yhtäkkiä Sohvi Loviisa nuorentui 5 kuukautta 11 päivää. 

Sohvi Loviisa vaihtoi palveluspaikkaa muutaman kerran, ja uusi syntymäaika seurasi mukana. Pohdin kovasti, onko kyseessä edes sama henkilö vai joku muu samanniminen palvelustyttö.

Vakuutuin Sohvi Loviisan oikeellisuudesta, kun katsoin hänen myöhemmin syntyneen poikansa kastetietoja: siellä lapsen kummiksi oli kirjattu eno ja tämän vaimo oikeine nimineen ja patronyymeineen.

apä

torstai 27. syyskuuta 2012

Veljesten sotilasnimet

Sukuni asuivat Hämeessä maaseudulla, jossa talonpojilla ja tilattomalla väestöllä ei ollut sukunimiä ennen 1800-luvun loppua. Poikkeuksena olivat sotilaat ja käsityöläiset, joita kumpiakin löytyy useita.

Yksi esi-isistäni Padasjoella oli Eerik Juho Joonaksenpoika (s. 1837), joka liittyi ruotuarmeijaan ja sai sotilasnimen Saukko. Rippikirjan mukaan hänen veljensä liittyi myös armeijaan, sai samana päivänä todistuksen sotaväkeä varten, ja olin yllättynyt, kun Joonas Joonaksenpojan (s. 1830) sotilasnimi olikin Mörk. Jotenkin oletin, että veljeksille olisi annettu sama nimi, osoittamaan, että kuuluvat samaan perheeseen. Sotilasnimien tarkoitus kuitenkin oli erottaa ihmisiä toisistaan eikä yhdistää! Armeijaan tuleville annettiin lisänimi, joka auttoi komentajia erottamaan monet paikalla olevat Eerik Juhonpojat toisistaan.


Siispä tätä taustaa vasten on luonnollista, että veljet saivat erilaiset lisänimet etunimensä ja patronyyminsä jatkoksi. Mutta miksi toinen sai eläimen nimen ja toinen ominaisuutta kuvaavan nimen (mörk = ’tumma’)? Muun muassa nämä olivat yleisiä sotilasnimien tyyppejä. Heikki Vuorimies kuvaa artikkelissaan, miten Laukaassa annettiin sotilasnimiä ryhmittäin: yli 20 puun nimeä peräkkäin (Björck eli koivu, Ahl eli leppä, jne.), sitten joukko lintuaiheisia nimiä, nisäkkäiden nimiä, ja ominaisuuksia kuvaavia nimiä. Ensimmäinen sotilas sai nimen ”Först” ja viimeinen ”Sist”.
Laukaan sotilasnimet olivat 1700-luvun loppupuolelta, mutta olisi hauska ajatella, että Padasjoella toimittiin samalla tavoin 1855 ja veljeksistä Eerik Juho sattui kohdalle, kun jaettiin eläinten nimiä ja Joonas ominaisuuksia jaettaessa. En tiedä, kävikö niin. Sitäkään en tiedä, miksi toinen sai suomenkielisen ja toinen ruotsinkielisen nimen. Kummankin nimi periytyi heidän lapsilleen rippikirjojen mukaan.

amä

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Blogin alkua

Otto ja Iida varttuivat Padasjoella Päijät-Hämeessä edellisen vuosisadanvaihteen molemmin puolin. Aikanaan he kohtasivat ja perustivat perheen. Sen lapsikatraaseen syntyi tytär. Samoihin aikoihin kasvoi eteläisessä Hämeessä Janakkalassa toinen Otto ja toinen Iida. Hekin kohtasivat toisensa ja saivat kasvavaan perheeseensä pojan. Pojan ja tytön tiet veivät heidät yhteen. Heistä tuli isäni ja äitini.

Pari vuotta sitten löysin uuden harrastuksen, kun lähdin kansalaisopiston sukututkimus-kurssille, ja sillä tiellä olen edelleen. Tähän blogiin poimin ihmetyksen aiheita, löytöjä ja kysymyksiä kummankin Oton ja Iidan sukuhaaroista. Sukuni juurten jäljitys on vienyt minut tutkimaan Padasjoen ja Janakkalan lisäksi Kuhmoisten, Lammin, Luopioisten, Nurmijärven ja Tuuloksen kirkonkirjoja. Tähän mennessä. Mihin vielä päädynkään...

Kirjoitan blogia omaksi ilokseni. Toivotan kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi seuraamaan löytöretkeäni Oton ja Iidan sukuihin!