Margaretan päivänä

Näin naistenviikolla Margaretan päivänä on paikallaan kertoa lisää Margareta Gustava Cavénista, joka oli syntynyt Lammilla 1798. Viime blogikirjoituksessa hän oli kapteeni Berndt Manecken rouvana Hämeenlinnassa 1840-luvulla.

Margareta oli menettänyt oman äitinsä ollessaan vain nelivuotias. Kun hän oli kahdeksantoista, hänen isänsä, Lammin nimismies Joonas Cavén, kuoli 1816, ja vain pari viikkoa myöhemmin menehtyi sairauteen myös äitipuoli, isän toinen vaimo Eeva Sofia Boucht. Rippikirjan mukaan perhe asui silloin Hakainperän tilalla Lammin Kataloisten kylässä.

Margareta asui sisaruksineen Hakainperässä vielä 1820-luvulla. Sitten hän muutti 1825 Hämeenlinnaan, missä hänet vihittiin joulukuussa Anders Wilhelm Ståhlbergin kanssa (s. 1786 rippikirjan mukaan). Tämä oli palvellut Ruotsin armeijassa luutnanttina ja muuttanut Ruotsista siinä 1818-1819 tienoilla, mutta sukuharrastaja ei ole selvittänyt, oliko hän syntynyt Suomessa vai Ruotsissa. Hämeenlinnassa hän työskenteli maanmittarina. Avioliitto päättyi miehen kuolemaan neljä vuotta myöhemmin ja jäi lapsettomaksi. 

Leskenä Margareta asui kaupungissa vuokralla, ja hänet merkittiin rippikirjaan vuokralla asuvien säätyläisleskien sivuille. Sattumoisin samalle sivulle kirjattiin leskiaserssorska Cygnaeus lapsineen, joista Uno Cygnaeus tuli myöhemmin tunnetuksi Suomen kansakoulun isänä.

Viisi vuotta kului, ja Margareta solmi uuden avioliitton toisen lesken, kapteeni Berndt Manecken, kanssa. Kapteenilla oli lapsia ensimmäisestäkin avioliitostaan, ja Margaretan kanssa heille syntyi seitsemän lasta, näistä yksi poika kuolleena ja kaksi menehtyi aivan pieninä (Berndt Alexander 1841-1841) ja Berndt Wilhelm (1842-1843). Aikuisiksi varttuivat Gustava Wilhelmina (s. 1835), Amalia Johanna Charlotta (s. 1836), Ida Aurora (1837) ja Carl Emil (s. 1845).

Kapteeni Manecken kuoltua ja nuorimman tyttären avioiduttua helsinkiläisen kauppiaan kanssa Margareta Cavén muutti niin ikään pääkaupunkiin. Hän kuoli leskikapteenskana 77 vuoden iässä Helsingissä, missä hän oli asunut tyttärensä Ida Auroran perheessä Korkeavuorenkadulla. 

Kuvassa K. I. Inhan valokuva Korkeavuorenkatu, joka on otettu noin vuonna 1908. (Suomen valokuvataiteen museo via Flickr.)

Lähteet: 
Helsingin kaupungin, Hämeenlinnan ja Lammin kirkonkirjat

api

Suvut hipaisevat toisiaan Hämeenlinnassa

Taavetti Tuomaanpoika muutti Vanajasta Hämeenlinnaan vuonna 1841 palveltuaan sitä ennen viitisen vuotta Vanajan Iso-Luolajan taloissa renkinä tai itsellisenä. Vaimonsa ja pienemmät lapsensa olivat kuolleet sairauksiin heti kohta Vanajaan tultua, kuten viime kirjoituksesta selvisi, ja Hämeenlinnaan muuttoon mennessä isommat lapset olivat kaikki jo muuttaneet omiin palveluspaikkoihinsa. 

Yksi Hämeenlinnan palveluspaikoista oli kapteeni Berndt Manecken talossa, jossa Taavetti työskenteli renkinä ainakin kaksi vuotta. Mitä Taavetti renkinä teki ei ole sukuharrastajan tiedossa, mutta puuta oli varmaan pilkottava paljon talven varalle. Manecken perhe asui kaupungissa omistamassaan talossa no 111, ja kapteenin lisäksi perheeseen kuului hänen rouvansa ja kolme tytärtä sekä Taavetin palvelusaikana perheeseen syntynyt poika.

Kapteeni Manecke (s. 1782) oli leskeksi jäätyään avioitunut uudelleen niin ikään lesken kanssa. Uusi rouva oli Margareta Gustava Cavén (s. 1798), jonka jo edesmennyt isä Joonas Cavén oli ollut Lammin nimismies ja äiti nimismiehen ensimmäinen vaimo Helena Katariina Brofeldt. Margareta oli heidän kuudes lapsensa.

Manecken talossa sukuharrastajan eri sukuhaarat hipaisivat toisiaan ja vähän enemmänkin kuin hipaisivat, asuivathan he pari vuotta samalla tontilla, vaikkakin varmasti eri tiloissa. Taavetti on harrastajan erään isänpuoleisen esiäidin veli, esieno siis, ja Margareta Cavén taas erään äidinpuoleisen esi-isän veljentytär, esiserkku siis.

Suvut ovat hipaisseet toisiaan myös Lammin Kurkijärvellä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.

mmä/api

Frans Frihtiof Ferdinand Cavén (1838-1908)

Kun sukuharrastaja pääsi pappissäätyyn kiinni Amalian tarinan kautta, jatkettakoon samoilla linjoilla vielä kotvasen. Pappissäätyiset nimittäin ovat peräti harvinaisia harrastajan omassa sukupuussa, nyt näistä harvinaisuuksista vuoron saa isoisän isoisän pikkuserkku Frans Cavén.

Amalian puolison, Padasjoen kirkkoherra Magnus Ingmanin, kuoltua 1868 ei kulunut montakaan vuotta, kun seurakuntaan saatiin papiksi mies, joka oli kasteessa saanut kaikin puolin muhkean nimen: Frans Frihtiof Ferdinand. Sukunimensä pappi oli perinyt isältään ja tämä omalta isältään, Lammin nimismies Joonas Cavénilta. Nimismies oli syntyisin Padasjoen Kaukelan Alimmaisen talosta, joten kappalainen Cavén oli melkein oman seurakunnan miehiä paikkakunnalle tullessaan.

Frans Cavén tuli Padasjoelle papiksi vuonna 1871 kierreltyään sitä ennen muutamassa seurakunnassa apu- tai tilapäisenä pappina. Valmistumisensa jälkeen hän oli ehtinyt toimia sielunpaimenena ainakin Sysmässä, Luumäellä ja Mäntyharjussa. Mäntyharjussa ollessaan hän oli 1864 mennyt naimisiin everstintyttären Eleonora Mathilda Boije af Gennäsin kanssa. Jälkikasvua pappilaan saatiin odottaa aina Padasjoen vuosiin asti, siellä heille syntyi tytär Ellen Anna 1875. Tosin perheessä oli jo sitä ennen ottotytär Adèle Lovisa Walhem. 

Padasjoella perheen koti oli Maakeskessä Kekkalan puustellissa. Frans-pappi työskenteli seurakunnassa seitsemän vuotta ja muutti sitten 1878 kappalaiseksi Korpilahdelle, jossa hän toimi 1908 tapahtuneeseen kuolemaansa asti. Koti oli Mutaisten pappilassa. Kansallisbiografian artikkeli kertoo hänen omistautuneen kokosydämisesti seurakuntalaistensa sielujen hoitamiseen ja kodin ilmapiirin olleen pietistisen.

Korpilahdella perheeseen syntyi 1886 poika, joka sai nimet Frans Alvar Alfred ja josta tuli seuraavan vuosisadan alkuvuosikymmeninä tunnettu taiteilija. Hänen kerrotaan kasvaneen kodissa, jossa äiti oli musikaalinen ja johdatteli poikansakin musiikin maailmaan. Eno oli harrastelijamaalari, ja mm. taiteilija Wilho Sjöström asui Mutaisten pappilassa maalatessaan Korpilahden kirkon alttaritaulua.

Kappalainen Frans Frihtiof Ferdinand Cavén oli syntynyt Tyrvännössä 1838. Hänen isänsä oli lipunkantaja Carl Fredrik Cavén (s. 1800) ja äitinsä Juliana Gustava Burgman - heidän tarinaansa ehkä palataan joskus myöhemmin. Pastori Cavénin vaimo Eleonora Mathilda Boije af Gennäs oli syntynyt 1842 Venäjällä everstin tyttärenä (Sysmän muuttaneiden luettelon mukaan), mutta vuodesta 1850 isä omisti Ilolan kartanon Porvoossa (Illby Gård).

Kuvassa on Korpilahden kirkon kellotapuli, joka valmistui 1885. Sen suunnitteli arkkitehti Alfred Cavén (joskus Caween), Frans Cavénin veli. 
(Kuvaaja Antti Leppänen 2012. Wikimedia Commons, CC-BY-SA-3.0)

Lähteet:
Seurakuntien kirkonkirjat: Korpilahti, Lammi, Luumäki, Mäntyharju, Padasjoki, Sysmä, Tyrväntö
Kansallisbiografia: Cawén Alvar (1886-1935)

api

Sukulainen Tove Janssonin kirjassa?

Kun harrastus oikein puraisee, alkaa nähdä sukulaisia vaikkapa Tove Janssonin kirjassa. Kas näin kävi sukuharrastajalle, joka keväällä intoutui lukemaan Tove Janssonin kirjaa kirjailijan syntymän 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. 

Kyseessä oli Kuvanveistäjän tytär (WSOY 1968/2008), viehättävä pieni kirja, joka koostuu lyhyehköistä kertomuksista tai novelleista. Ne lienevät varsin omaelämänkerrallisia, tapahtumapaikkoina ovat mm. Janssonien koti Helsingissä.

Kertomuksessaan "Juhlimisista" Tove Jansson kuvaa, miten hänen isällään oli tapana mennä kaupungille ja tuoda sieltä kavereita juhlimaan kotiin. Näitä juhlijoita lapset sitten katselivat ja kuuntelivat, ainakin yläkerran porraskaiteen raoista. 

"Joskus minä heräsin yöllä maailman kauneimpaan musiikkiin, balalaikan- ja kitaransoittoon. Isä soitti balalaikkaa ja Cawan kitaraa, he soittivat yhdessä ja hyvin hiljaa, melkein kuiskaten, kumpikin oli jossain kaukana ja sitten he tulivat lähemmäksi ja toinen teki toiselle tilaa niin että joskus oli kitaran vuoro ja joskus balalaikan." (s. 26)

"Heidät näkee ylhäältäpäin ja he istuvat sohvalla ja tuoleilla tai kulkevat hitaasti ympäri salonkia. Cawan istuu kitaran yli kyyristyneenä ikään kuin piiloutuisi siihen..." (s. 27)

Cawan? Kuka Cawan? Voisiko olla...? Samassa kertomuksessa Tove Jansson mainitsee äitinsä saaneen lahjoja vierailta, mm. Ruokokoskelta ja Salliselta, joten eikö Cawan voisikin olla Cawén, Alvar Cawén, joka Jalmari Ruokokosken ja Tyko Sallisen lailla on yksi Suomen tunnettuja taiteilijoita 1900-luvun alkupuolelta?

Alvar Cawén: Sokea soittoniekka (1922)
Kirjasta "Pohjolan maalaustaidetta. Nykyaikaisen maalaustaiteen
läpimurto" (1950) (Wikimedia)

Siispä sukuharrastaja ryhtyi etsimään todistetta epäilyilleen. Hakukone löysi kuin löysikin kuvan, jossa taiteilijat Alvar Cawén ja Viktor Jansson poseeraavat boksissaan Pariisissa. He ovat siis olleet kämppäkavereita opiskellessaan Ranskassa 1910-luvulla! Valitettavasti en voi laittaa löytämääni kuvaa blogiini tekijänoikeussyistä, mutta sitä voi käydä kurkkaamassa Museoviraston Kuvakokoelmat-sivustolta tämän linkin kautta. Kansallisbiografia tietää kertoa, että Cawén ja kuvanveistäjä Jansson jakoivat ateljeen Pariisissa.

Cawénin koko nimi oli Frans Alvar Alfred Cawén. Hän syntyi vuonna 1886 Korpilahdella, missä hänen isänsä oli tuolloin kappalaisena. Alvar suuntautui jo nuorena taiteilijan uralle, hän opiskeli parikymppisenä Helsingissä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, jonka opettajana hän itse myöhemmin työskenteli. Myös hänen puolisonsa Ragni, o.s. Holmberg (1891-1981), oli taidemaalari. Heillä oli yksi poika, Matti Robert (s. 1928). Alvar Cawén oli sairaalloinen nuoresta pitäen, ja vuonna 1935 hän kuoli 48-vuotiaana. (Lähteet: Kansallisbiografia, Korpilahden seurakunnan syntyneiden luettelo 1886-1888.)

Niin, se sukulaisuus. Alvar Cawénilla ja sukuharrastajalla on yhteiset esivanhemmat 1700-luvulla Padasjoen Kaukelassa Alimmaisen talossa. Cawénin esi-isä Joonas Heikinpoika Cavén lähti opintielle ja päätyi Lammin nimismieheksi, hänen veljensä Juho Heikinpoika, harrastajan esi-isä, taas isännäksi Lammin Ronnin Jaakkolaan. Harrastaja palaa Cavénien/Cawénien sukuhaaraan tuonnempana uudelleen.


Lisäys: Blogissa taiteilija Cawénista ja hänen taidenäyttelystään 1910 Helsingissä

api

U niin kuin Ulla Onnenvuorelta

Onnenvuoren Heikkilän talon väestä on ollut aikaisemminkin puhetta. Lammilaisen talon isännyys oli 1800-luvun alkupuolella esikoisen Mikko Aaprahaminpojan (s. 1793) nuorilla harteilla, ja emännäkseen hän haki Putulan kylästä Pänkilän talon tyttären, Ulla (Ulriikka) Sipintyttären (s. 1794). 1700-luvulla Putulan kylän väen tiedot löytyvät Lammin kirkonkirjoista, mutta kylä on nykyisin Hämeenkoskea - Koski Hl oli Lammin kappelina aina 1870 asti.

Ullan syntyjuuret olivat siis isän puolelta Lammilla, nykyisin Hämeenkoskeen kuuluvassa kylässä. Isä Sipi Jaakonpoika (Sigfried Jacobsson) (s. 1755) syntyi Putulassa Pänkilän talon poikana. Äiti Liisa Juhontytär (Elisabet Johansdotter) (s. 1758) puolestaan oli kotoisin Hollolasta, Viitailan (Viitarlan) kylän Pihlajasta, mistä hän oli tullut miniäksi Pänkilään. Puoli vuosisataa myöhemmin Viitaila tulisi kuulumaan Asikkalan seurakuntaan, mutta tuohon aikaan se oli vielä Hollolaa. Sipi ja Liisa vihittiin Hollolassa 18.3.1781. Liisa oli yksi Pihlajan isännän Juho Antinpojan (s. 1719) tyttäristä.

Viitailan kylää Asikkalassa elokuussa 2013
(Kuva Juhsta, Wikimedia)

Mikolla ja Ullalla oli kummallakin useita sisaruksia lapsuuden kodeissaan, mutta he saivat vain yhden tyttären. Leena Sofia syntyi 1818 ja sai aikanaan omia lapsia, joista pari muutti aikuistuttuaan Asikkalaan.

Ullan elämä lienee ollut varsin tavanomainen hämäläisellä maaseudulla, jossa hän teki elämäntyönsä maalaistalon emäntänä. Jäätyään leskeksi 50-vuotiaana hän asui Heikkilän tilalla tyttärensä perheen kanssa kuolemaansa asti 1863.

mpi

P niin kuin kaksi Petteri-isäntää Liesosta

Jos O-kirjaimella alkavia nimiä oli vaikea löytää varhaisempien sukulaisten joukosta, P tuntuu vieläkin harvinaisemmalta. Onneksi Lammin Liesosta löytyy apu tälläkin kerralla. Esi-isä Markulla oli kaksi Petterintytärtä vaimona, ja vihkimisen yhteydessä merkittiin toisen kotipaikaksi Lieson Laurila ja toisen Lieson Lassila. Varmaankin sisarukset? Ja pappi erehdyksessä laittanut talon nimen vähän eri muodossa?

Vaan ei. Lammin Liesossa oli 1700-luvulla ja myöhemminkin sekä Laurilan talo että Lassilan talo, ja kummassakin oli Petteri-nimisiä isäntiä. Vai olisiko heitä kutsuttu Pekoiksi?

Viime kirjoituksessa sukuharrastaja kertoi Lieson Alhoisten isännästä Olli Antinpojasta, jolla oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä, Markku Ollinpoika (s. 1732), vihittiin naapuritalon tyttären Marian kanssa vuonna 1758. Maria Petterintytär (s. 1736) oli kotoisin Lieson kylän Laurilasta ja hänen isänsä oli Petteri Samulinpoika (s. 1716). (Kaikki syntymävuodet ennen vuotta 1746 on poimittu rippikirjoista.)

Kauan ei nuoren parin yhteistä elämää kuitenkaan kestänyt. Tammikuussa 1760 heille syntyi tytär Maria, ja äiti kuoli synnytykseen samana päivänä. 

Jäätyään leskeksi Markku Ollinpoika löysi uuden vaimon toisesta Lieson talosta, Lassilasta, ja hän vietti häitä Beata Petterintyttären (s. 1739) kanssa vuonna 1761. Beatan isä oli Lassilan isäntä Petteri Petterinpoika (s. n. 1698). Markulle ja Beatalle syntyi ainakin kahdeksan lasta, joista Juho Markunpoika siis muutti puusepäksi Padasjoelle. Hän ja hänen kauttaan Petteri Petterinpoika ovat sukuharrastajan esi-isiä.

Toukokuisten helteitten aikaan kuvituksena Vincent van Goghin Kylväjä ja laskeva aurinko (1888). (WikiArt.)

api

O niin kuin Olli, lautamies Lammin Liesosta

Sukuharrastaja on pitänyt taukoa harrastamisessaan. Yksi pitkällinen muuhun elämään liittyvä projekti on vaatinut keväällä sen verran aikaa, että sukuasiat ovat jääneet taka-alalle. Nyt kuitenkin palaillaan ruotuun vähitellen, ja sukuaakkoset jatkuvat siitä, mihin ne huhtikuun alussa jäivät.

Aakkosten seuraaminen on ollut itse asiassa avartavaa. Nyt vuorossa olevasta O-kirjaimesta löytyisi Ottoja, johan blogin nimikin kertoo sen, mutta monet heistä jätän ainakin toistaiseksi blogin ulkopuolelle liian tuoreina. Yhdestä varhaisemmasta olen jo kirjoittanut ja vielä toisestakin. Yllätyksekseni 1800-luvulta ei omista suvuista löydy juuri lainkaan Olleja. Heitä löytääkseen pitää kurottautua aina 1700-luvun alkupuolelle asti. Nimet tulevat ja poistuvat sykleittäin.

Pekka Halonen: Ateria. (1899) (Wikimedia)

Mutta löytämääni Olliin. Lammin Liesossa asui 300 vuotta sitten esi-isä Olli Antinpoika (Olof Andersson). 1700-luvun rippikirjojen mukaan hän syntyi vuonna 1693, ja voisi ajatella, että synnyinpaikka oli Lammin Liesossa, mutta varmaa se ei ole. Lammin seurakunnan pappilan palossa tuhoutui osa arkistoa 1761, ja syntyneiden luetteloja on säilynyt vasta vuodesta 1746 alkaen, joten niistä en pääse Ollin syntymätietoja tarkistamaan. Suomen asutuksen yleisluettelossa (SAY) v. 1694 Lieson Alhoisten talossa on Antti-vävy, joka saattaisi olla Ollin isä, mutta siitäkään en ole varma. SAY:n mukaan Olli Antinpojasta tulee Alhoisten isäntä 1720-luvulla. Hänen vaimonsa on Kaisa Sipintytär (s. 1693),  ja talossa asuvat myös Ollin veljet Santeri ja Juho perheineen.

Kun Olli Antinpoika 1756 kuolee keuhkotautiin, hänet haudataan kirkkoon ja kirkonkirjoihin merkitään, että hän oli kihlakunnan lautamies. Hänellä oli ainakin kaksi poikaa, Heikki (s. 1730) ja Markku (s. 1732), jotka kumpikin asuttivat Alhoisten taloa isänsä jälkeen.

Markku Ollinpojalla oli poika Juho Markunpoika (s. 1769), josta tuli puuseppä. Hän muutti harjoittamaan ammattiaan naapuripitäjään Padasjoelle, Syrjäntaan kylään, sai sukunimen Werlin (Verlin) ja aikanaan luvan toimia pitäjänpuuseppänä. Samassa kylässä työskenteli pitäjänsuutari Joonas Gröndahl, joka perusti perheen puuseppä Werlinin tyttären Leena Kaisan kanssa. Mutta sehän on jo entuudestaan tuttu tarina.

api

M niin kuin Mikko ja Matti ja muut Heikkilän pojat

Sukuharrastaja jatkaa vielä vähän Heikkilän talon sisarussarjan tarkastelua. Viime kerralla oli puhetta talon tyttärestä Leenasta, josta tuli seppä Stålhammarin vaimo. Heikkilän talo sijaitsi Lammin Onnenvuorella.

Heikkilän esikoinen oli Mikko Aaprahaminpoika (s. 1793), joka joutui tarttumaan isännän töihin varsin nuorena, sillä isä Aaprahami kuoli Mikon ollessa 17-vuotias. Mikko toi emännän taloon Putulan kylän Pänkilästä, kun nai talon tyttären Ulla Sipintyttären (s. 1794). Heille syntyi vain yksi tyttölapsi, Leena Sofia Mikontytär (s. 1818), josta aikanaan tuli Heikkilän taloon emäntä. Mikko itse ei elänyt kovin vanhaksi, sillä hän menehtyi sairauteen 51-vuotiaana.

Heikkilän kuopus oli Matti Aaprahaminpoika (s. 1806), joka eli koko lyhyen elämänsä Heikkilässä. Isän kuollessa Matti ei ollut vielä neljääkään täyttänyt, ja hän itse sairastui ja kuoli jo 21-vuotiaana.

Mikon ja Matin välissä syntyi kolme sisarusta, jotka saavuttivat aikuisiän. Edellä mainittu Leena Aaprahamintytär (s. 1795) avioitui seppä Stålhammarin kanssa Lammilla, ja heidän ainoa lapsensa kuoli pienenä.

Hollolan kirkonkylää. Kivikirkko (1510), kellotorni (1832) ja
kunnantalo (1902). Kuva: Ojp 2005 (Wikimedia).
(Klikkaa kuvaa suuremmaksi)

Pojat Joonas (s. 1800) ja Kustaa (s. 1803) Aaprahaminpoika sen sijaan avioituivat hieman kauemmaksi, sillä kumpikin muutti Hollolaan vävyksi. Ensin muutti Kustaa, jolle löytyi puolisoksi torpparin tytär Leena Antintytär (s. 1798) Lumialan kylän Rauskalan talon torpasta, jota ainakin myöhemmin kutsuttiin nimellä Riihimäki. Häitä vietettiin 1826, ja vävyn perhe asui torpassa Leenan isän ja sisarusten kanssa. Aikanaan Kustaasta tuli torppari appensa jälkeen, ja Riihimäen torpassa Kustaa ja Leena kuolivatkin alkuvuodesta 1874. Heidän poikansa jatkoi torpan pitoa. Silloin torppa ja koko Lumialan kylä ei ollut enää Hollolaa, vaan kuului Asikkalaan, joka oli itsenäistynyt Hollolan kappelista omaksi kirkkoherrakunnaksi v. 1848, ja siinä yhteydessä muutama Hollolan kylä liitettiin osaksi Asikkalan seurakuntaa. Lumiala oli yksi niistä.

Joonas muutti Hollolaan vuoden 1830 paikkeilla ja solmi avioliiton Riikka (Fredrica) Aatamintyttären (s. 1802) kanssa Hollolan pitäjän Lopen kylän Seppälässä. Riikka oli tullut taloon miniäksi 18-vuotiaana morsiamena ja jäänyt leskeksi 24-vuotiaana. Joonaksesta tuli isäntä taloon Riikan apen kuoltua, ja Joonaksen jälkeen Riikan poika ensimmäisestä avioliitosta, Juho Heikki Thorfeldt (s. 1822), otti ohjat käsiinsä. Siinä vaiheessa Joonas ja Riikka asuivat syytingillä Peltolassa, joka oli Seppälän torppa. Joonas kuoli siellä vuonna 1863 ja Riikka 1867.

mpi

L niin kuin Leena ja eräs seppä Stålhammar

Tästä näyttää tulevan seppien kuukausi, sillä jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä sukuharrastaja on törmännyt uuteen seppään sukua jäljittäessään.

Leena Aaprahamintytär syntyi vuonna 1795 Lammin Onnenvuoren Heikkilässä. Harrastaja mietti Leenan Maria-äitiä ja koko perhettä viime toukokuussa. Leena oli lapsista ainoa tyttö ja syntyi järjestyksessä toisena. Isoveli Mikosta tuli talon isäntä isänsä kuoleman jälkeen.

Leena asui kotitalossaan aina siihen asti, kun meni naimisiin juuri 28-vuotispäivänsä alla. Sulhanen oli sepän oppipoika Heikki Juhanpoika (s. 1801), joka oli ollut opissa seppä Kalle Juhonpojalla Hietoisissa. Heikki oli kotoisin Lammin Vanhakartanon (Gammelgård) Ristimäen torpasta, mutta päätynyt 17-vuotiaana kartanon Seppälän torppaan seppä Eerikki Eerikinpojan rengiksi. Sieltä tie vei Hietoisten sepän taloon.

Kun Leena Aaprahamintytär ja Heikki Juhanpoika vihittiin, mies oli vielä sepän oppipoikana. Ei kulunut kuitenkaan kauan, kun hänestä tuli Kostilan kylään täysivaltainen seppä, joka sai tai otti sukunimekseen Stålhammar. Se olikin sepille sopiva nimi, useimmissa eteläisen Hämeen pitäjissä oli noihin aikoihin Stålhammar-nimisiä seppiä, jotka eivät useinkaan olleet sukua toisilleen.

Kostilassa sepän perhe asui parikymmentä vuotta, ja siellä heille syntyi pienokainen Eeva Stiina, jonka elämä jäi kuitenkin varsin lyhyeksi (1829-1832). Hän näyttäisi jääneen perheen ainoaksi lapseksi. Kostilan jälkeen uudeksi kotipaikaksi tuli Ylänne, missä Heikki harjoitti sepän ammattiaan pitäjänseppänä. Leena kuoli Ylänteellä 1867 ja seppä Stålhammar 1872.

Käsityöläisistä: Mikä ihmeen - pitäjänkäsityöläinen?

Kuvassa ranskalainen seppä työssään. Alfonse Legros (1837-1911): Seppä. (Lähde: NGA, Open access kuvat.)

mpi

J niin kuin sahan seppä Juho Rehnström, josta tuli Helander

Nälkävuonna 1868 monen kohtaloksi koitui lavantauti, joka korjasi synkkää satoa nälän heikentämässä väessä. Yksi tautiin menehtyneistä oli seppä Juho Helander, joka asui Padasjoella Auttoisten kylässä vaimonsa Leena Maija Kustaantyttären kanssa.

L. K. Plahov: Seppä (1845). (Wikimedia)
(Klikkaa kuvaa suuremmaksi.)

Juho Helander oli tulokas Auttoisten kylässä. Hän oli syntynyt Lammilla Lieson Järventakana vuonna 1826 seppä Juho Rehnströmin poikana. Vartuttuaan pojastakin tuli seppä, ensin useiksi vuosiksi Liesoon isän rinnalle, kunnes 27-vuotiaana nuorempi seppä Rehnström lähti töihin sahan sepäksi naapuripitäjään Padasjoelle Auttoisten kylässä sijaitsevalle Arnon sahalle. Hänellä oli alkuvuosina kirkonkirjoissa sama sukunimi kuin isälläänkin.

Ei kulunut aikaakaan, kun Juho löysi puolison Auttoisilta, ja Hokan talossa tanssittiin talon vanhimman tyttären Leena Maijan ja nuoren sepän häitä. Varsin pian tuoreesta aviomiehestä tuli pitäjänseppä Auttoisten kylään. Samalla viivattiin rippikirjassa aikaisempi sukunimi yli ja tilalle kirjoitettiin uusi nimi: Helander.

Seppä Helanderin perheeseen syntyi kolme tytärtä, joista aikuisikään eli Kustaava Helander (s. 1857). Sepän oma isä Juho Antinpoika Rehnström (s. 1800) oli syntyisin Sahalahdelta ja äiti Leena Juhontytär (s. 1793) Lammin Liesosta. Seppä Helanderin vaimon, Leena Maija Kustaantyttären, isä oli kuollut traagisessa onnettomuudessa markkinamatkallaan v. 1833, kun tytär oli vain 7-vuotias. Äiti Anna Maija Antintytär (s. 1810) taas oli Hokan talon tytär ja myöhemmin emäntä.

api

D niin kuin David, Hokan talon esikoinen

Aakkosten neljäs kirjain D osoittautuikin kolmea ensimmäistä haastavammaksi, sillä David tai Daniel ovat harvinaisia ilmestyksiä sukuharrastajan sukupuussa, puhumattakaan nyt Dordista tai Doroteasta, joita ei ole toistaiseksi löytynyt ensimmäistäkään.

Hokan taloon Padasjoen Auttoisten kylässä syntyi poikalapsi vuonna 1768. Hän oli talon nuoren parin esikoinen ja sai nimeksi Taavetti, jonka pappi merkitsi kirjoihinsa Davidina. Lyhyt oli kuitenkin poikasen elämänlanka, sillä hän kuoli vain 12 päivän ikäisenä. Pappi kirjasi kuolinsyyksi "tuntematon lastentauti".

Mykola Yaroshenko: Esikoisen hautajaiset. (1893)
(lähde: Wikipaintings)

Pikkuisen Taavetti Juhonpojan syntymän aikaan Hokan taloa isännöi hänen isoisänsä Martti Nuutinpoika emäntänsä Kristiina Vilpuntyttären kanssa; nämä sukuharrastajan esivanhemmat olivat rippikirjan mukaan syntyneet 1721 ja 1730. Heille oli syntynyt ainakin yhdeksän lasta, ensin kaksi poikaa ja sitten seitsemän tyttöä. Pojat Martti (Mårten 1746-1747) ja Vilppu (Philippus 1748-1750) menehtyivät jo aivan pieninä. 

Kolmas Martin ja Kristiinan lapsista oli tytär Anna (s. 1750), joka solmi avioliiton 17-vuotiaana naapuripitäjän pojan kanssa. Kovin kaukaa ei vävy taloon tullut, Juho Yrjönpoika (s. 1746) oli kotoisin Lammin Iso-Evolta. Anna ja Juho saivat seitsemän lasta, joista ensimmäinen oli juuri tämän jutun päähenkilö, Taavetti.

Toinenkin Annan ja Juhon lapsista oli poika, ja hänelle annettiin nimeksi Antti (s. 1769). Aikanaan Antista tuli Hokan isäntä. Hänen vanhimmasta tyttärestään Anna Maija Antintyttärestä ja tämän miehestä Kustaasta sukuharrastaja onkin kirjoittanut aikaisemmin. Vauvana kuollut Taavetti oli Anna Maijan setä.


Lähteet: 
Padasjoen seurakunnan kirkonkirjat
Ossi Vuorinen: Padasjoki Auttoinen. Räätäli Adam Sahlbergin ja räätäli Joonas Helenin sukujen jälkeläiset. 1996 Padasjoki.

api

C niin kuin Carl Aaprahaminpoika ja kaikki hänen lapsensa

Sukuharrastaja ei malta olla palaamatta Lammin Koivukehän talon väkeen. Tällä kerralla vuorossa on Beata Caisa Tuomaantyttären mies Carl eli suomalaisittain Kalle Aaprahaminpoika. Viimeiset tutkailut ovat nostaneet mieleen uuden pulman: oliko Beata Caisan miehellä muitakin lapsia kuin heidän yhteisensä?

Puuseppä Helbergin lapset.
Carl Larsson 1906. (Wikipaintings)

Kallen ja Beata Caisan ensimmäinen lapsi Otto syntyi syksyllä 1788. Sitten näyttäisi siltä, että heidän seuraava lapsensa, Maria Marketta, syntyy vasta 1792. Siinä välissä Kallelle syntyi kuitenkin poika Kustaa vuonna 1790, mutta äidiksi on merkitty Leena Matintytär; syntymäpaikka on sama Koivukehä, missä Kalle ja Beata asuivat perheineen. 

Ja Koivukehässä tosiaan asui Leena Matintytärkin siihen aikaan. Talo oli jaettu kahteen osaan, ja toista osaa isännöi Matti Juhonpoika. Juuri hänen tyttärensä Leena oli. 

Sukuharrastaja on kuitenkin kovasti epäileväinen Kustaan äidin suhteen ja arvelee kirjurin virhettä kastettujen luettelossa ja Beata Caisaa oikeaksi äidiksi. Tärkeänä syynä epäilyksille on yksi Kustaa-pojan kummeista eli Anna Reetta Tuomaantytär, Beatalla kun oli senniminen sisko. Olisivatko vanhemmat kutsuneet kummiksi juuri Beatan siskon, jos lapsi olisi syntynyt Kallen ja Leenan suhteesta? Kirkonkirjoista ei myöskään löydy mainintaa lapsen aviottomasta syntyperästä. Harrastaja on aikaisemminkin pähkäillyt Lammin kastekirjan merkintöjen kanssa juuri samoilta ajoilta, vaikkakin ihan eri suvun yhteydessä. 

Kallen ja Beata Caisan pikkuiset pojat kuolivat kumpikin vuonna 1791, 3-vuotias Otto hinkuyskään ja vuoden vanha Kustaa tautiin, jolle pappi on antanut ruotsinkielisen nimen "svullnad" ("turvotus" tai "ajos, paise"). Heitä ei oltu ehditty vielä merkitä lastenkirjaan. Ehkä aivan pieniä ei sinne Lammilla merkittykään, koska todennäköisyys heidän menehtymiseensä ensimmäisten elinvuosien aikana oli niin suuri?

Puuseppä ja muurimestari Kalle Aaprahaminpoika itse kuoli Koivukehässä vuonna 1815 kovaan kuumeeseen. Beata Caisa eli sen jälkeen vielä pitkään leskenä ja kuoli vanhuuteen 1849 (rippikirjan mukaan). Silloin hän asui poikansa Antin perheen luona Ylännäisten Eskolassa. Mielenkiintoista on, että Beata Caisan pojille on kaikille ilmestynyt joskus 1820-30-luvuilla sukunimi Aspegrén. Oliko se jo Kallen käsityöläisnimenä, vaikkei sitä kirkonkirjoista löydykään? Siinäpä vielä tutkailtavaa.

apä

B niin kuin Beata Caisa, joka katosi ja löytyi

Beata Caisa oli oikeastaan Beata Catharina, se oli hänen kirkonkirjanimensä silloin, kun Lammin seurakunnan pappi kirjoitti sen kirjansa sivulle kasteen jälkeen. Sukuharrastaja osaa vain aavistella, millä nimellä häntä suomenkielisessä käsityöläisperheessä kutsuttiin. Toinen nimi oli luultavasti Kaisa, ellei sitten Katri, mutta oliko ensimmäinen Peatta tai Peeta vai olisiko ollut jotain tänä päivänäkin tavattavaa? 

Tyttönen joka tapauksessa syntyi Lammin kirkonkylässä vuonna 1769 perheensä esikoisena, vaikka lastenkirja myöhemmin väittää, että vuosi olisi ollut 1770, mikä vuosiluku sitten toistuu siitä eteenpäin. Beata Caisan isä oli Pälkäneeltä Lammille muuttanut muurimestari ja nikkari Tuomas Häggren, kirkonrakentajanakin tunnettu, ja äiti muurimestarin tytär Marketta Häger, syntyisin Pälkäneeltä.

Beata Caisa kasvoi vanhempiensa kodissa 18-vuotiaaksi. Perhe asui silloin Kataloisten Laurilassa, ja Beatan viimeinen ehtoollismerkintä ajoittuu toukokuulle 1787. Sitten Beata Caisa katoaa rippikirjasta Laurilan sivulta kuin tuhka tuuleen, ja kun siihen aikaan ei Lammilla tavattu merkitä kirjoihin, minne katoava muutti, sukuharrastaja on ymmällään, minne päin kääntyä. 

Hiskistä pitää ensimmäisenä etsiä apua. Löytyykö sopivaa Beataa tai Caisaa tai Catharinaa, joka olisi vihitty lähivuosina, patronyymillä tai ilman, isän sukunimellä tai ilman? Ei löydy. Entäpä lähipitäjistä, sillä tokkopa 1700-luvulla nikkarin tyttöä olisi naitettu toiselle puolen Suomea? Ei löydy, ei. Sen sijaan mahdollisten syntyneiden lasten äitiä etsittäessä onni on myötä ja löytyy hyvinkin sopiva Beata Tuomaantytär, välillä Caisan kanssa ja välillä ilman, joka on saanut Oton vuonna 1788, Maria Marketan 1792, Antin 1797, Riston 1801, Vilhelmin 1803 ja Kalle Kustaan 1807. Lasten isä on Kalle Aaprahaminpoika ja kotipaikkana Koivukehä. Näin siis Hiskin mukaan. Lammin kirkonkirjat vahvistavat lapsien syntyneen ja osan merkityn lastenkirjoihin. Lisäksi sieltä löytyy vielä 1794 syntynyt Ismael.

Ja kappas! Kun sukuharrastaja katsoo terävämmällä katseella sitä Beata Caisan katoamista Kataloisten Laurilasta, eikös siellä muurimestari Häggrenin taloudessa ole muuan Kalle Aaprahaminpoikakin ja eikös hänkin häviä sieltä tuntemattomuuteen melkein samoihin aikoihin. Koivukehän talon Aaprahami-isännällä taas on Kalle-niminen poika (s. 1760), jolle ilmestyy juuri vuonna 1787 vaimoksi muuan Beata Tuomaantytär (s. 1770). Myöhemmissä rippikirjoissa Kallen ammatiksi mainitaan puuseppä ja pitäjänpuuseppä, jossain muurimestarikin. Sekin sopii kuvioon oikein hyvin, eiköhän vain hän ollut muurimestari ja puuseppä Häggrenin oppipoikana Laurilassa, kun hänen ja Beata Caisan polut kohtasivat.

Mutta missä on tieto Beata Caisan ja Kallen avioliitosta, sillä kaikesta päättäen sellainen kuitenkin ihan säädyllisesti solmittiin?

Älköönkä ikinä lopetettako Hiskiä, sillä kadonneiden etsimisessä sen hakutoiminto on kuitenkin paras ajan- ja työnsäästäjä, mikä sukuharrastajalla on käytössään! Linkki Hiskiin löytyy oikeanpuoleisesta palkista.

Kuvassa aurinkoisen pakkaspäivän kunniaksi Eero Järnefeltin Talviaurinko, n. 1900 (Wikimedia).

apä

Kuurojen viikolla

Tällä viikolla on vietetty kansainvälistä kuurojen viikkoa, ja sen aikana on tapahtunut monenmoista. Muun muassa suomalaiselle ja suomenruotsalaiselle viittomakielelle on kummallekin avattu kansalaissanakirja SignWiki. 

Viittomakielen aakkoset - Kansilehti
(Juan Pablo Bonet, 1620, Wikimedia)

Kovin toisenlaista kuurous oli kaiketi silloin, kun sukuharrastajan esisetä Otto Otonpoika syntyi Lammilla 1824. Oton isä oli palveluksessa milloin Lammin pappilassa, milloin muissa taloissa, ja viimein pappilan torpparina. Otto oli perheen esikoispoika, ja hänen syntymänsä merkittiin syntyneitten luetteloon, mutta lastenkirjoihin nimi ilmestyy ensimmäisen kerran vasta siinä vaiheessa, kun hän oli jo viisivuotias. Nimen jälkeen on tehty lisämerkintä "döf och stummd", kuuromykkä. Harrastaja ei tiedä tarkemmin, oliko poika jo syntyessään kuuro vai veikö jokin sairaus hänen kuulonsa pienenä.

Otto asui vanhempiensa kanssa aikuisikään asti. Kun hän oli 18-vuotias, hän pääsi ripille ja hänen tietonsa siirrettiin lastenkirjasta rippikirjan puolelle pappilan renkinä. Mahtoiko hän käydä lainkaan rippikoulua, vai päästettiinkö ripille pappilassa tuttuna henkilönä? Minkäänlaisia tavanomaisia merkintöjä lukutaidosta ei ole, Vähä-Katekismus on ruksattu osatuksi. Sukuharrastajalla on hatarat tiedot kuuroista 1800-luvun alkupuolella. Oliko heille omia kouluja? Missä vaiheessa viittomakieli tuli yleiseen tietoisuuteen? Kehittivätkö kuuron lähellä elävät luonnostaan viittomia kommunikaatiota varten?

Vaikka kouluja olisi ollutkin, Otto tuskin sellaiseen pääsi. Hän työskenteli Lammilla pappilan renkinä kuolemaansa asti. Hänen viimeiset vaiheensa olivat surulliset. Erään juhannuksen alla, 37-vuotiaana, hän hukkui. Ruumista ei ilmeisesti koskaan löydetty, sillä kirkonkirjoihin on kirjoitettu vain hänen kuolinpäivänsä, ei hautauspäivää. 

apä

Tuomas Häggren ja Lammin kirkon kellotapuli

Lammi on yksi Hämeen vanhimpia hallintopitäjiä, ensimmäinen maininta siitä löytyy asiakirjoista vuodelta 1374.[1] Seurakunta ja kirkkokin ovat vanhoja. Lammin nykyinen harmaakivikirkko rakennettiin kirkonkylän keskustaan. Suuri Savontie kulki kirkon ohi ja yhtyi sen eteläpuolella Yliseen Viipurintiehen, jota pitkin kuljettiin niin Viipurin suuntaan kuin Hämeenlinnaankin sekä Tammerkosken kautta Satakuntaan.[2]

Vaikka kirkon urkulehteriin on maalattu vuosiluku 1444, tutkijat nykyisin arvelevat kirkon rakennetun joskus vuosien 1490-1510 välimailla. Oletusten mukaan pitäjässä on ollut kivikirkkoa ennen kaksikin varhaisempaa kirkkoa, jotka olivat todennäköisesti puisia.

Maija-Leena Autio on kirjoittanut Lammin kirkon 1700-luvun korjauksista seuraavaa: 

"Suurempi korjaus kirkossa aloitettiin vuonna 1768. Kellotapuli oli palanut aiemmin 1700-luvulla ja vuonna 1772 alkoi hanke uuden rakentamiseksi. Päämestarina tapulin rakentamisessa oli seppä Martti Jaakonpoika. Monitoiminen mies, maalari, puuseppä ja mestari katontervauksessa teki tapuliin myös kellon, jossa oli neljä viisaritaulua. Kelloa täytyi korjata vasta vuonna 1806. Kellotapulia oli rakentamassa pitäjän puuseppä muurarimestari Tuomas Häggren. Kirkon vesi- ja välikatto saatiin korjattua ja kellotapuli rakennettua vuoteen 1777 mennessä. Tuomas Häggren oli rakennusmestarina taas, kun kirkkoon tehtiin lehterit vuosina 1783-1784 ja myöhemmin uusi lattia."[1] (Lihavointi sukuharrastajan.)

Kirkon suuret korjaustyöt alkoivat siis heti kohta Tuomas Häggrenin muuttaessa muurarimestariksi Lammille. Vasta avioituneella mestarilla riitti töitä, ja perhe asusti kirkonkylässä vuoteen 1783 asti. Silloin Häggren muutti perheineen Kataloisten Laurilaan. Hän jatkoi puusepän ja muurarin töitä, muuton aikaanhan ajoittuu myös kirkon lehterien eli sisäparvekkeiden rakentaminen.

Tuomas Häggren ja Marketta Häger saivat kahdeksan lasta. Heistä syntyivät kirkonkylässä asuttaessa Beata Kaisa 1769, Anna Reetta 1772, Vilhelmi 1774, Riikka 1778 ja Otto 1780. Eenokki, Topias ja Maija Stiina syntyivät Laurilaan muuton jälkeen. Tuomas Häggren kuoli 1805 ja hänen vaimonsa 1814.

Lammin kirkosta ja sen kellotapulista vielä sen verran, että kirkko poltettiin 1918 sisällissodassa ja sen silloin puinen sisäosa tuhoutui täysin. Vain harmaakiviseinät jäivät jäljelle. Myös kellotapuli tuhoutui. Häme-Wikissä on kuva Lammin kirkosta vuodelta 1905, siinä näkyy vanha kellotapulikin. Kun uusi kellotapuli rakennettiin, se tehtiin vanhan mallin mukaiseksi, mutta alaosan tekemiseen käytettiin puun sijaan kiveä.

Nykyisin Lammi on osa Hämeenlinnan kaupunkia.


[1] Maija-Leena Autio (2001): Muutos Lammin kirkon interiöörissä 1918-1920. Pro gradu. Jyväskylän yliopisto. Taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Taidehistoria.

[2] Lammin keskiaikaiset kartanot ja kirkko. Museovirasto: RKY. 2009.

apä

Muurarimestarin tytär ja muurarin oppipoika

Muurarimestari Tuomas Hägerillä oli Pälkäneellä lukuisia oppipoikia vuosien varrella, niin monia, että lukumäärä näyttää sukuharrastajasta vallan kunnioitettavalta, melkein pienoiselta ammattioppilaitokselta. Toki on totta, että muurarin työssä on varmasti tarvittu renkejä ja apulaisia, ja näistä on sitten tullut ajan myötä alan taitavia ammattilaisia.

Mestarin oppipojat tulivat asumaan hänen kotitaloonsa Mälkilän kylään. Osa oli kotoisin Pälkäneeltä, mutta monet tulivat saamaan oppia eri puolilta Hämettä. Ammattimiehiksi valmistuttuaan he myös hajaantuivat eri pitäjiin käsityöläisiksi.

Kivimuurari työssään
Saksassa 1585. (Wikimedia Commons)

Harrastaja silmäili Pälkäneen rippikirjoja 1760- ja 1770-luvuilta. Mestarin talouteen tuli ulkopaikkakuntalaisia oppipoikia erityisesti Sääksmäeltä, mutta myös Orivedeltä, Kangasalta, Kuhmalahdesta ja Sahalahdesta. Valmiit käsityöläiset muuttivat sitten varsin laajalle Hämeen pitäjiin: Somerolle, Kangasalle, Padasjoelle, Hollolaan, Hausjärvelle ja Lammille. Mestarin oma Heikki-poika muutti Kuopioon asti ja oli Savossa tunnettu kirkonrakentaja.

Opin saanut ja Lammille muuttanut muurari on erityisen kiinnostava sukuharrastajalle. Tuomas Juhonpoika (s. 1738) tuli muurarimestarin taloon vuoden 1761 paikkeilla. Ammatin myötä löytyi vaimokin, sillä Tuomas vihittiin oppimestarinsa vanhimman tyttären Marketta Tuomaantytär Hägerin kanssa 1767. Häät vietettiin Pälkäneellä, mutta yhteinen elämä aloitettiin Lammilla, minne Tuomas-muurari ilmestyi kirkonkylään käsityöläisnimen ottaneena Tuomas Häggreninä.

Tätä kirjoittaessaan sukuharrastaja ei ole täysin selvillä, mistä Tuomas Juhonpoika Pälkäneen Mälkilään tuli. Teppo Karppinen sukukirjassaan Tuomas Hägerin jälkipolvia, Pälkäneeltä maailmalle, kirkonrakentajista kenraaliin (2002) mainitsee, että Tuomaan "tarkka syntymäaika puuttuu, koska Lammin kastettujen luettelot alkavat vasta vuodesta 1746". Hän lienee olettanut, että Tuomas oli syntyisin Lammilta. Harrastaja on ollut löytävinään viitteitä siitä, että Tuomas olisi ollut pälkäneläistä syntyperää, mutta sitä pitää silmäillä tarkemmin ja palata asiaan seuraavassa kirjoituksessa.

apä

Maria Penjamintyttären syntyperä

Maria Penjamintytär oli talollisen tytär Lammin Takaperän Kerttulasta (Gertula) tullessaan Heikkilään miniäksi, kuten seurakunnan vihkitiedot tietävät kertoa. Kerttulassa - tai Sorsalassa niin kuin sitä myös kutsuttiin -  tosiaankin oli siihen aikaan isäntänä Penjami Pekanpoika (Benjam Pettersson, s. 1737) ja emäntänä hänen vaimonsa Kaisa Erkintytär (s. 1737). Heidät oli vihitty Hauholla uuden vuoden päivänä 1759, ja heille syntyi Takaperässä useita lapsia, joista toiseksi vanhin oli helmikuussa 1761 syntynyt Maria. 

Sukuharrastajaa hämää oikein kovasti se, että Takaperän Kerttulassa kuoli tuhkarokkoon ½ vuoden ikäinen Maria Penjamintytär lokakuussa 1761, siis samana vuonna, jolloin Onnenvuoren Heikkilän tuleva emäntä syntyi.  Kastettujen luettelossa ei ole toista samaan perheeseen  myöhemmin syntynyttä tytärtä, jolle olisi annettu sama nimi Maria. Ja kaikki muut perheen tyttäret menivät aikanaan miehelään tahoillaan.

Oliko aikuiseksi kasvanutta Maria Penjamintytärtä siis olemassa ollenkaan? Tällaistakin juolahtaa harrastajan mieleen kysyä.

Lammin kirkonkirjojen lastenkirjat alkavat vasta vuonna 1786, joten sieltä ei apuja löydy. Vuosien 1780-1784 rippikirjaan ilmestyy perheeseen tytär Maija, joka on kirjoitettu syntyneeksi 1764. Syntymävuoteen voitaneen suhtautua varovaisuudella, sillä samalla sivulla ei toistenkaan lasten tiedot täsmää: kahden syntymävuodeksi on merkitty 1762 ja toisten kahden 1764. Marian ensimmäinen merkintä ehtoollisella käynnistä on vuodelta 1783. Olisiko hän ollut piikana jossain muualla ennen kuin hänet kirjoitetaan Kerttulan kohdalle rippikirjaan, sillä hän on talon kirjoihin ilmestyessään jo parinkymmenen ikäinen? Pitääpä etsiä rippikirjoista, josko löytyisi.

Sukuharrastaja on taipuvainen ajattelemaan, että Heikkilän talon miniä oli Kerttulan talon isäntäparin tytär, sillä muuta sopivaa Maria Benjamintytärtä ei lähipitäjistäkään löydy. Olisiko kirkonkirjoihin merkitty Kerttulan kuolleeksi pienokaiseksi joku toinen tuhkarokkoepidemiassa menehtynyt lapsi, joita tosiaan näkyy olevan lukuisia? Tai toisena vaihtoehtona voisi olla, että Benjam ja Kaisa saivat vuonna 1764 tyttären, jolle antoivat saman nimen Maria, mutta jonka merkitseminen kastettujen luetteloon unohtui. Ehkä harrastaja saa arveluilleen jossain vaiheessa varmistusta.


Kuvassa Tuulinen toukokuun iltapäivä (A. Sisley 1880) (WikiPaintings).

Maria Penjamintytär, äiti 200 vuoden takaa

On toukokuu 1813. Lammin Onnenvuoren kylässä elämä soljuu entiseen tapaan huolimatta siitä, että nyt asutaan Venäjällä eikä Ruotsissa. Puhetta siitä on riittänyt jokaisessa talossa ja töllissä Hämeen maaseudullakin, mutta maan kyntäminen, kylväminen ja elonkorjuu on pitänyt hoitaa ajallaan puheista piittaamatta, jotta leipää ja nauriita on riittänyt aina tulevan talven yli.

Valtakunnan vaihdos oli mennyt ohi Maria Penjamintyttäreltä, Heikkilän talon miniältä, sellaisessa sumussa, että hän oli tuskin edes huomannut asiaa, vaikka sota-aika oli tietysti huolestuttanut. Juhannuksena 1809 talon vanhaisäntä Mikko Antinpoika, Marian miehen isä, oli haudattu, ja niin Aaprahami Mikonpojasta oli tullut Heikkilän talon isäntä, mitä tehtävää hän kyllä oli jo hoidellutkin isänsä ikäännyttyä. Anoppi Liisa Antintytär oli nukkunut pois melkein vuosikymmen aiemmin.

Melkein päivälleen vuoden kuluttua vanhaisännän kuolemasta  taloa oli kohdannut uusi murhe: Aaprahami oli kuollut yllättäen keuhkokuumeeseen (styng) ennen kuin oli ehtinyt täyttää 48 vuotta. Maria Penjamintyttärestä oli tullut leski 49-vuotiaana. Heikkilän emäntähän hän oli ollut jo anoppivainaan kuolemasta asti, mutta nyt koko tilan vastuu oli ollut hänen harteillaan. 

Tämän vuoden syksyllä vanhin poika Mikko täyttäisi onneksi jo 20 vuotta. Hän on nyt isäntä talossa ja vuosi vuodelta hänen taitonsa kasvavat, ja kyllähän Maria jaksaisi vielä kovasti autella talon töissä. Mikon lisäksi Marialla on yksi tyttö ja kolme nuorempaa poikaa. Matti, kuopus, oli jäänyt isästään orvoksi 4-vuotiaana.

Sielunsa silmillä Maria katsoo eteenpäin ja näkee poikansa Mikko Aaprahaminpojan Heikkilän isäntänä ja sitten tämän jälkeen hänen lapsensa. Äidin surua hän kantaa sydämessään pienestä Reetusta, joka oli jaksanyt elää syntymän jälkeen vain kymmenen päivää ja sitten kuollut johonkin lastentautiin, jonka laatua ei hän eikä edes pappi ollut tiennyt.

Eero Järnefelt: Pyykkiranta (D.Nyblinin valokuva)

-----------------

Marian perhekunta vielä vuosilukuina:

Marian puoliso oli Lammin Onnenvuoren Heikkilän talon vanhin poika ja isäntä Aaprahami Mikonpoika (s. 1762 ja k. 1810). Tämän vanhemmat olivat  Mikko Antinpoika (s. 1741 ja k. 1809 Heikkilässä) ja Liisa Antintytär (s. 1745 ja k. 1800), jonka sukujuurista sukuharrastaja ei ole vielä päässyt perille.

Marian kuusi lasta syntyivät kaikki Heikkilässä. He olivat:
Mikko Aaprahaminpoika (s. 1793), jonka nimestä pohdintaa täällä
Leena Aaprahamintytär (s. 1795)
Reetu Aaprahaminpoika (s. 1799, k. 1799)
Joonas Aaprahaminpoika (s. 1800)
Kustaa Aaprahaminpoika (s. 1803)
Matti Aaprahaminpoika (s. 1806)

Maria Penjamintyttären omasta syntyperästä riittää pähkäiltävää vielä seuraavaan blogikirjoitukseen.

mpi

Heikkilän Mikko ja huonomuistinen kastepappi

Heikkilän taloon syntyi poikalapsi, talon pojan ja miniän esikoinen. Vastasyntyneen isä oli 28-vuotias Aaprahami Mikonpoika, joka oli tuonut vaimoksi kotitaloon Lammin Onnenvuoreen Maria Penjamintyttären Lammin Takaperästä. 

K. V. Lemokh (1841-1910): Vanhempien ilo. (Wiki Media Commons)

Suvun perinteitä kunnioittaen poika sai nimen ... niin, mikä oikein olikaan vauvan nimi? Isän nimi oli siis Aaprahami Mikonpoika. Kun juuri syntynyt poika kasvoi mieheksi ja avioitui, hänet merkittiin vihittyjen luetteloon Mikkona ja hänen lapsensa olivat aikanaan Mikonpoikia ja -tyttäriä.

Silti sukuharrastaja ei löydä kastetiedoista Mikko-nimistä poikalasta, joka olisi syntynyt Aaprahamille ja Marialle. Sen sijaan kastettujen luettelosta löytyy 22.9.1793 syntynyt ja 29.9.1793 kastettu Tuomas, jonka vanhemmat ovat Onnenvuoren Heikkilän talon Aaprahami Mikonpoika (s, 1762) ja Maria Penjamintytär (s. 1761). Ketään toistakaan Mikkoa heille ei syntynyt. Tuomaksesta taas ei ole jälkeäkään Heikkilän talossa seurakunnan lasten- ja rippikirjoissa, joihin talon vanhimman lapsen nimi on aina merkitty Mikoksi.

Sukuharrastaja on kovasti sitä mieltä, että kastepapille on tullut kirjaus- tai muistivirhe. Perhe ei tietenkään koskaan nähnyt, mitä seurakunnan kastettujen luetteloon oli kirjattu, joten he lepertelivät Mikko-vauvalleen onnellisen tietämättöminä tämän kirjoihin merkitystä nimestä.

Lammin seurakuntaa oli ilmeisesti siunattu niihin aikoihin kovasti huonomuistisella papilla, sillä kastetuista löytyy lapsi, jonka kohdalla puuttuu merkintä äidistä, ja toinen, jonka kohdalla puuttuu lapsen nimi kokonaan, vaikka vanhempien ja kummien nimet ovatkin näkyvissä. Löytyypä yksi tieto syntymästä, jossa syntymä- ja kastepäivien lisäksi on merkitty vain perheen kotikylä ja talo, mutta ei sen kummemmin kastetun lapsen kuin hänen vanhempiensa tai kummiensakaan nimiä.

mpi

Brofeldtien savolais-ruotsalaista sukua

Kruununnimismies Joonas Cavén ja hänen vasta vihitty vaimonsa Helena Katariina Brofeldt asettuivat asumaan kruunun virkataloon Lammin Kuurikan kylään[1] Hollolassa vietettyjen häiden jälkeen. Morsian oli tosiaankin asunut veljensä kersantti Tuomas Petteri Brofeldtin perheessä Pyhäniemen Ylöstalossa, kuten aikaisemmin arvelin[2].

Sisarusten elämän alkuvaiheita olikin sitten hankalampi kartoittaa. Tai ei sentään, onhan meillä Hiski ja sen hakutoiminto. Se löysi Itä-Suomesta perheen, johon oli syntynyt samannimiset sisarukset, joiden syntymävuodetkin täsmäsivät. Heidän lisäkseen sisarussarjaan kuului neljä muuta poikaa.

Helena Katariina ja hänen veljensä syntyivät Pyhityn kylässä Pieksämäellä. Vai pitäisikö sanoa, että pienokainen Catharina Helena syntyi, sillä sillä nimellä hänet merkittiin kastettujen kirjaan? Isä oli siltavouti Antti Skägg (Skiägg, s. 1729)[3] ja äiti Maria Brofeldt. Lapset käyttivät aikuisena äitinsä sukunimeä. Syitä voi vain arvailla, sillä kaikki syntyivät vanhempien avioliitossa. Helena (s. 1766) oli sisaruksista ainoa tyttö, ja viidestä pojasta peräti neljästä tuli armeijaan (ali)upseeri. Heistä yksi oli juuri Tuomas (s. 1760). Muut veljekset olivat Antti (s. 1761), Aapo (Abraham s. 1763), Penjami (s. 1767) ja Niilo Heikki (s. 1775).[3]

Helenan vanhemmat vihittiin Joroisissa 1760[4], missä Maria oli siihen aikaan Lahnalahdessa, vaikka olikin syntynyt Juvalla Yliveden kylässä 1734. Hänen isänsä oli korpraali Bengt Brofeldt (Brofält) ja äitinsä Kaisa (Karin) Tuhkalainen.[5]

Bengt Brofeldtin nimen googletus tuo sitten sukuharrastajalle sen löytämisen ilon, jota hän pilke silmäkulmassa lähti jäljittämään. Ylä-Savon netti Aviisiin[6] kirjoittaneen Jouko Pennasen  mukaan Bengt Brofeldt on Johannes Brofeldtin eli Juhani Ahon esi-isä. Aho polveutui ilmeisesti Helena Katariinan äidin veljestä. 

Mielenkiintoista on sekin, että Bengt Brofeldt tuli Ruotsista korpraaliksi Juvalle Savon jalkaväkirykmenttiin isonvihan jälkeen.[7] Näin sekä Joonas Cavénin että hänen vaimonsa Helena Katariina Brofeldtin isoisät olivat ruotsalaisia sotilaita, jotka olivat menneet naimisiin suomalaisten talonpoikaisnaisten kanssa ja jääneet pysyvästi Suomeen.

Juhani Ahon kuva on vuodelta 1891, jolloin se ilmestyi Uuden Kuvalehden kesäkuun numeron etusivulla. Lehteä toimittivat mm. K. Brofeldt ja P. Brofeldt, Ahon veljet, jotka myöhemmin tunnettiin Kaarlo ja Pekka Ahona. [8]

Pieni varoituksen sana: Tällä kertaa sukuharrastaja ei ole katsonut kaikkia tietoja alkuperäislähteistä. Käytetyt lähteet: 
HisKi
Seurakuntien kirkonkirjoja:
  [1] Lammi rippikirja 1791-1796;
  [2] Hollola rippikirja 1781-1791; 1791-1795 I;
  [3] Pieksämäki syntyneet 1726-1794;
  [4] Joroinen vihityt 1757-1799:
  [5] Juva (Jockas) syntyneet 1718-1741
[6] Pennasen artikkeli Ylä-Savon netti Aviisissa 1.11.2012
[7] Luettelo Ruotsista Suomeen 1721 siirretyistä sotilaista
[8] Kansalliskirjaston digitoidut aikakausilehdet

api