V niin kuin Valfrid, W niin kuin Walfrid (1899-1918)

Valfrid Ahllund eli lyhyen elämän, josta ei murheita puuttunut, ainakaan näin satakunta vuotta myöhemmin arvioiden. Juuri ne surulliselta kuulostavat asiat ja tiedot ovat jälkipolville säilyneet toisin kuin ilon ja onnen päivät, joita niitäkin on saattanut nuoren miehen elämään mahtua.

Valfrid syntyi 1899 piian aviottomana poikana Luopioisissa Padankoskella. Iita-äiti oli tullut edellisenä vuonna Palon taloon piikomaan eikä pojan isästä ole tarkempaa tietoa. Jonkin ajan kuluttua Valfrid ja äitinsä muuttivat Ämmätsän kylään.

Muuton jälkeen elämästä tuli erilaista. Pojan ollessa neljän vuoden vanha äiti vihittiin Mäkelän talon rengin kanssa. Mutta voih! Onnea kesti vain tuokion, sillä tasan neljän kuukauden kuluttua häistä tuore aviovaimo sairastui ja kuoli keuhkokuumeeseen.

Valfrid jäi orvoksi ja asumaan samaan taloon, missä oli ollut äitinsä ja isäpuolensa kanssa. Ehkä tämä huolehti pojasta? Isäpuoli solmi uuden avioliiton muutamaa vuotta myöhemmin, mutta silloin poika oli jo melkein 9-vuotias.

Punavankeja Hämeenlinnan torilla 26.4.1918. (Wikimedia)

Valfrid kohtasi matkansa pään huhtikuussa 1918, kun hän oli 18-vuotias. Hänet oli vangittu punaisena Hämeenlinnan vankileirille, jossa hän menehtyi. Suomen sotasurmat 1914-1922 sivuston mukaan pojan ammatti oli sekatyömies. Tarkempi kuolinpäivä ei ole tiedossa, ei liioin se, miten hän kuoli ja minne hänet haudattiin.

Aakkosjutuissa V saa toimittaa myös W-kirjaimen virkaa, sillä 1800-luvulla sama nimi kirjoitettiin milloin V, milloin W, vapaassa vaihtelussa.

ami

I niin kuin Saukon kolme Iida-tytärtä

Entiseen aikaan oli melkoisen yleistä, että kun perheen lapsista joku kuoli pienenä, jollekin seuraavana syntyvistä annettiin sama nimi kuin menehtyneellä lapsella oli ollut. Saattoipa niin käydä useammin kuin kerran, kuten kävi entisen ruotusotamies Erkki Juho Saukon perheessä Padasjoen Vesijaolla.

Ruotusotamies Erkki Juho Saukko (s. 1837), jonka sotilasnimeä sukuharrastaja ihmetteli bloginsa alkumetreillä, nai Saara Loviisa Kaapontyttären (s. 1840). Tämän isästä on ollut juttua kerran, ja vielä toisenkin. Erkki ja Saara saivat yhdeksän lasta, joista useimmat syntyivät silloin, kun perhe asui milloin torpparina, milloin itsellisenä Vesijaon Skytän rusthollin torpissa. Näin myös kolme Iida-tytärtä.

Katosta riippuva kehto Seurasaaren museossa.
Kuva: Paju (Wikimedia)

Saukon lapsista järjestyksessä toinen oli tyttö, joka sai nimen Iida Kaisa (s. 1863). Vauva ei kuitenkaan elänyt kahtakaan kuukautta, kun hän kuoli kuristustautiin (strypsjuka), mikä lienee ollut kurkkumädän aiheuttama. Seuraavaksi syntyi poika, ja parin vuoden kuluttua taas tyttö, joka kastettiin Iida Mariaksi (s. 1867). Tämäkään tyttölapsi ei saanut elää aikuiseksi, sillä ennen kymmenvuotispäiväänsä hän sairastui ja menehtyi tulirokkoon.

Kun vanhemmat olivat huhtikuussa 1877 haudanneet Iida Marian, syntyi elokuussa uusi tyttö, joka sai saman nimen. Tämä toinen Iida Maria sai elää aikuiseksi ja aikanaan perusti perheen renki Heikki Heikinpoika Ahllundin kanssa (s. 1872), jonka isä oli aikanaan suutarin opissa.

Iida-nimestä vielä sen verran, että harrastajaa edeltävissä sukupolvissa on lukuisia Iidoja, mutta näyttääkin siltä, että Iida ei ole kovin vanha nimi. Ensimmäisen kerran nimen Iida on suvussa saanut tyttönen vuonna 1848 ja sitten seuraavaksi 1863 yllä mainittu Saukon Iida Kaisa. Sen jälkeen nimen käyttö runsastuukin aika lailla ainakin Hämeen maaseudulla.

amä

Mikä ihmeen - pitäjänkäsityöläinen?

Omiksi kotitarpeiksi on taloissa ja torpissa suutaroitu, räätälöity ja rakennettu kautta aikain. 1500-luvulta lähtien Ruotsin käsityöläisille asetettiin kuitenkin rajoituksia siinä, kuka sai ansaita elantonsa omalla käsityöllään ja missä. Vuonna 1621 säädetty ammattikuntalaki saneli käsityöläisammateissa elantonsa ansaitsevien ehtoja tarkasti.

Issoudun kaupungin Saapas- ja kenkäsuutareiden ammattikunnan kilpi. 1500-l.
 Kuva 235 tästä teoksesta. (Project Gutenberg)

Ammattikuntalain mukaan kaupungeissa sai harjoittaa käsityöläisammattia vain, jos oli anonut ja saanut porvarisoikeudet ja liittynyt oman alansa ammattikuntaan. Oppipojaksi pyrkivän tuli olla avioliitossa syntynyt ja noin 14 vuoden ikäinen. Oppiaika oli 3-4 vuotta, minkä jälkeen tuore kisälli palveli mestariaan vielä vuoden päivät. Sitten kisälli saattoi anoa mestarikirjaa ammattikunnalta, jonka esimies, oltermanni, kertoi, mitä tämän tuli tehdä kirjan saadakseen. Yksi vaatimuksista oli mestarinäytteen valmistaminen tietyssä ajassa ja osoitetussa työpajassa, toinen taas vaadittujen maksujen ja verojen maksaminen. Käsityön harjoittaminen päätettiin keskittää yksinomaan kaupunkeihin, ja maaseudun käsityöläisten oli muutettava niihin.[1]

Maaseudulla toimi pitäjänkäsityöläisjärjestelmä vuodesta 1680 alkaen. 

Ainoastaan suutarin ja räätälin ammatit katsottiin niin tärkeiksi rahvaalle, että kussakin pitäjässä sai toimia yksi pitäjänsuutari ja yksi pitäjänräätäli. 1802 myös seppä, muurari ja lasimestari hyväksyttiin pitäjänkäsityöläisiksi, myöhemmin nikkari ja sorvari. 1824 saman oikeuden saivat nahkuri, satulaseppä, pyöräntekijä, maalari ja kelloseppä. Vain maaherra saattoi antaa luvan useammalle ammatinharjoittajalle, jos kihlakunnanoikeus katsoi sellaista tarvittavan.[1][2]

Maaseudulla työskenteli kuitenkin käsityöläisiä, jotka eivät olleet hakeneet pitäjänkäsityöläisen asemaa. Sellaisia olivat mm. kartanoiden omat käsityöläiset, jotka palvelivat kartanoa ja isäntäänsä vuosityöläisenä. Säädökset kielsivät heitä harjoittamasta käsityöläisammattia muussa kuin isäntänsä palveluksessa. Olikohan esi-isäni Heikki Ahllund (vanhempi) tällainen kartanoiden työssä oleva itsellinen suutari, joka ei koskaan hakenut pitäjänsuutariksi, vaikka olikin ollut suutarin opissa?

Elinkeinovapauslaki säädettiin v. 1868, jolloin käsityöläisammattienkin harjoittaminen vapautettiin edellä kerrotuista rajoituksista.

Mutta vielä vähän Joonas Juhonpoika Gröndahlista, jonka oppipoika-ajoista kerroin täällä ja kisälliydestä sekä senjälkeisistä vaiheista täällä. Heti palattuaan Hämeenlinnasta suutarimestari Westinin luota Padasjoelle Joonaksen pitäjänsuutarianomusta käsiteltiin kihlakunnanoikeudessa talvikäräjillä, jotka pidettiin Padasjoen Kaukelan kylässä Ylimmäisen talossa 15.3.1810. Pöytäkirjanote löytyy Hämeenlinnan maakunta-arkistosta (HMA) (klikkaa kuvaa suuremmaksi):

Joonas Juhonpojalle päätettiin myöntää oikeus toimia pitäjänsuutarina, koska hänellä todistettiin olevan hyvät kristinopin tiedot, hyvä maine sekä tarpeellinen taitavuus suutarintyössä. Lisäksi kihlakunnanoikeus totesi, että pitäjän asukkailla oli usein puute kyseisen ammatin harjoittajista. Joonasta  myös kehoitettiin anomaan valtakirjaa läänin maaherralta, minkä nuori mies tekikin heti heinäkuussa 1810. 

Lääninhallituksen kanslian arkiston Anomusdiaarista vuodelta 1810 löytyy kohta 33, jossa on kirjattu Joonas Juhonpojan anomus tulla pitäjänsuutariksi Padasjoen pitäjään. Anomusasiakirjoista löytyy tuo kuvan ote kihlakunnanoikeuden päätöksestä, ja Päätöskonsepteissa on myönteinen päätös siitä, että maaherra on myöntänyt hänelle valtakirjan.[3]

Mielenkiintoista on, että kaikissa näissä asiakirjoissa anojana oli Joonas Juhonpoika, ja vasta Padasjoen rippi- ja henkikirjoihin hänelle ilmestyi sukunimi Gröndahl. Kun Joonaksen asia kirjattiin Päätöskonsepteihin, edellinen asia on suutarinoppilas Eric Gröndahlin anomus tulla otetuksi Hausjärven pitäjänsuutariksi, vain pari päivää ennen Joonaksen anomusta. Olisiko Joonaksenkin saama sukunimi perua maaherran toimiston kanssa asioinnista?

Lähteet:

[1] Kaapo Murros: Tampereen käsityo- ja tehdasyhdistys 1868-1943 ja Tampereen vanhat käsityöläiset sekä katsaus vanhaan amattikuntalaitokseen. Tampereen Käsityö- ja tehdasyhdistys, Tampere 1943.

[2] Darja Heikkilä: Käsityön ammatillinen opetus Suomessa 1700-luvulta nykypäiviin. Suomen Käsityön Museo.

[3] Uudenmaan lääninhallituksen kanslian arkisto v. 1810. Hämeen maakunta-arkisto.

AIKAISEMMIN:
   Mikä ihmeen - lampuoti?
   Mikä ihmeen - muonamies?
   Mikä ihmeen - ruotusotilas?

api

Suutari Lindqvist

Kun Heikki Juhonpoika lähti kotoaan Padasjoen Kasiniemestä suutarin oppiin, hän meni Vesijaolle pitäjänsuutari Kustaa Lindqvistin taloon oppipojaksi viideksi vuodeksi. Näin tietää kertoa Padasjoen seurakunnan rippikirja 1856-1865.

Mutta mistä oli Kustaa-suutari oppinsa saanut?

Kustaa Maijanpoika (s. 1823) tuli 18-vuotiaana Padasjoelle Kuhmoisista, jossa hän oli ollut useassa talossa renkinä. Muuttoja oli ollut sen verran tiuhaan, että rippikirjaankin merkittiin hänen kiertelevän talosta toiseen! Kustaan alkuperästä en tiedä sen tarkemmin, sillä hänelle merkittynä syntymäpäivänä ei ole syntynyt Kustaa-nimistä poikaa Padasjoella tai lähipitäjissä.

Kustaa päätyi siis Padasjoelle. Hän tuli Jokioisten kylään suutari Eerikki  Johan Ekholmin oppipojaksi ja viipyi kaksi vuotta. Sitten hän siirtyi oppiin Auttoisten kylään suutari Henrikki Grönlundille ja viipyi vuoden. Seuraavaksi vuorossa olivat oppivuodet Vesijaon suutarilla Henrikki Sahlsténilla, jälleen kaksi vuotta, minkä jälkeen suutarista itsestään tuli sotilas ja Kustaasta pitäjänsuutari kylään hänen tilalleen. Samalla Kustaa ottaa käsityöläisnimekseen Lindqvist. Kylässä asui samaan aikaan seppä Lindqvist, joten ehkä Kustaa jostain syystä halusi saman nimen itselleenkin.

Kun Kustaan käsityöläisammatti oli näin vakiintunut, sopi ottaa vaimo. Hän solmi 35-vuotiaana avioliiton Eeva Liisa Hermannintyttären (s. 1823) kanssa. Eeva Liisa oli Vesijaon Palsan Koskelan torppaa asuvan suutari Hermanni Skarpin tytär ja oli jäänyt leskeksi. Vaimon myötä Kustaa-suutari sai kaksi lasta  tämän ensimmäisestä aviosta, ja yhteisiä lapsia siunaantui yksi poika. Taloudessa oli lisäksi oppipoikia, jotka varmaan toimittelivat rengin tehtäviä ja opettelivat suutarin ammattia siinä samalla. 1860-luvulla yksi heistä oli siis esi-isäni Heikki Juhonpoika Ahllund.

Kuvassa on suutari F. A. Sandell lahden takaa Tukholmasta. Kuvan on ottanut Einar Erici 1930-luvulla ja se kuuluu Ruotsin Riksantikvarieämbetetin kokoelmiin. (Via Flickr.)

Suutarin opissa

Suutari on ollut suosikki suvun käsityöläisammateista, ja niinpä sukuharrastajan eteen on tullut niin sukuun syntyneitä kuin sukuun naitujakin suutareita. 

Heikki Juhonpoika syntyi 1850 Padasjoella Kasiniemen kylässä. Isä Juho Juhonpoika oli tullut nuorena miehenä Kuhmoisista Padasjoelle rengiksi. Heikin syntymän aikoihin hän oli Ansion kartanon muonatorpparina (brödtorpare) ja myöhemmin torpparina. Heikin äidin Liisa Juhontyttären syntyperää tutkin edelleen.  

Suutari. (Tuntematon, n. 1880)

Yleensäkin torpparien ja renkien pojat lähtivät vuosipalkollisiksi melkoisen nuorina, mutta Heikki oli vain 13-vuotias, kun hän muutti kotoaan suutari Kustaa Lindqvistin taloon oppipojaksi.

Heikki viipyi suutari Lindqvistin opissa viitisen vuotta, ennen kuin ryhtyi  työhön Vesijaon Skytän rusthollitalon renkinä. Taloon tulon jälkeen on yhdelle rippikirjan sivulle kirjattu monta muutosta nuoren miehen elämässä. Rengistä tulee itsellinen, ja Heikki Juhonpoika ottaa (tai saa) sukunimen Ahllund. Heikki myös kuulutetaan ja vihitään piika Anna Leena Kustaantyttären kanssa.

Heikkiä ei mainita suutariksi sen koommin, mutta hän hankkii elannon perheelleen itsellisenä. Se ja sukunimen ilmaantuminen puhuvat sen puolesta, että hän teki käsityöläisen töitä ja ilmeisesti juuri suutarina, koska oli nuorena lähetetty siihen koulutukseen.

Heikki ja Anna Leena saavat kuusi lasta, jotka kaikki varttuvat aikuisikään ja käyttävät isänsä sukunimeä Ahllund. 1880-luvulla koko perhe 15-vuotiasta esikoispoika Heikkiä lukuunottamatta muuttaa  Luopioisiin Ämmätsän kylään.

ami

Annan päivänä

Esiäitini Anna Leena oli nuori, vasta parikymppinen palvelustyttö, kun hän päätti lähteä suureen maailmaan. Anna haki kotiseurakunnastaan Padasjoelta muuttokirjan Pietariin ja lähti matkaan!

Oho, siinäpä rohkea piikalikka! Hämäläisestä maalaiskylästä hän uskaltautui kurottamaan aivan toisenlaiseen elämään koko keisarikunnan pääkaupungissa. Olikohan hänellä palveluspaikka jo valmiiksi tiedossa? Ehkä joku tuttu käsi-työläisperhe muuttamassa myös ja halukas viemään näpsäkän suomalaisen palvelijan mukanaan? Matkustiko hän yksin vai lähtikö samaan aikaan muitakin palvelukseen suurkaupunkiin?

Pietarin Pyhän Marian seurakunnan rippi- ja muuttokirjoista Anna Leenaa ei kuiten-kaan löydy tuolta ajalta. Hänen vaiheensa voisivatkin olla työläät selvittää, ellei hän olisi palannut muutaman vuoden jälkeen Padasjoelle samaan taloon, mistä oli lähtenyt, ja ellei häntä olisi merkitty samalle rippikirjan sivulle ja riville. Muuttokirjan hän tuo palatessaan -- yllätys, yllätys! -- ei Pietarista, vaan Iitistä!!

"Vaatteittemme raaka-aineita.
Pellava." (Tuntematon. 1907.)

Jostain syystä Anna Leenan matka oli päätynyt Iittiin, ja hän jäi sinne piiaksi. Muutaman vuoden kuluttua hän palasi kotipitäjään Iitissä syntyneen Johannes-pojan kanssa.

Anna Leena Kustaantytär syntyi vuonna 1846 Reetrikki Kustaa Jaakonpojan ja Anna Leena Joonaksentyttären perheeseen. Hänen nimensä voisi aiheuttaa sukuharrastajalle paljon päänvaivaa, ellei hän tosiaankin olisi palannut Iitistä samaan Padasjoen taloon mistä lähti. Ennen matkaa Anna Leena nimittäin kirjattiin rippikirjoihin Reetrikintyttärenä ja matkan jälkeen Kustaantyttärenä. Välillä hän on kirjoissa Anna, välillä Anna Leena. Kun Johannes 7-vuotiaana sairastui kylässä riehuneeseen tulirokkoon ja kuoli, hän oli haudattujen luettelossa Leenanpoikana. 

Päästyään kotikonnuille Anna Leena solmi avioliiton Heikki Juhonpoika Ahllundin kanssa, mutta se on jo toisen blogikirjoituksen aihe se.

ami