torstai 27. syyskuuta 2012

Veljesten sotilasnimet

Sukuni asuivat Hämeessä maaseudulla, jossa talonpojilla ja tilattomalla väestöllä ei ollut sukunimiä ennen 1800-luvun loppua. Poikkeuksena olivat sotilaat ja käsityöläiset, joita kumpiakin löytyy useita.

Yksi esi-isistäni Padasjoella oli Eerik Juho Joonaksenpoika (s. 1837), joka liittyi ruotuarmeijaan ja sai sotilasnimen Saukko. Rippikirjan mukaan hänen veljensä liittyi myös armeijaan, sai samana päivänä todistuksen sotaväkeä varten, ja olin yllättynyt, kun Joonas Joonaksenpojan (s. 1830) sotilasnimi olikin Mörk. Jotenkin oletin, että veljeksille olisi annettu sama nimi, osoittamaan, että kuuluvat samaan perheeseen. Sotilasnimien tarkoitus kuitenkin oli erottaa ihmisiä toisistaan eikä yhdistää! Armeijaan tuleville annettiin lisänimi, joka auttoi komentajia erottamaan monet paikalla olevat Eerik Juhonpojat toisistaan.


Siispä tätä taustaa vasten on luonnollista, että veljet saivat erilaiset lisänimet etunimensä ja patronyyminsä jatkoksi. Mutta miksi toinen sai eläimen nimen ja toinen ominaisuutta kuvaavan nimen (mörk = ’tumma’)? Muun muassa nämä olivat yleisiä sotilasnimien tyyppejä. Heikki Vuorimies kuvaa artikkelissaan, miten Laukaassa annettiin sotilasnimiä ryhmittäin: yli 20 puun nimeä peräkkäin (Björck eli koivu, Ahl eli leppä, jne.), sitten joukko lintuaiheisia nimiä, nisäkkäiden nimiä, ja ominaisuuksia kuvaavia nimiä. Ensimmäinen sotilas sai nimen ”Först” ja viimeinen ”Sist”.
Laukaan sotilasnimet olivat 1700-luvun loppupuolelta, mutta olisi hauska ajatella, että Padasjoella toimittiin samalla tavoin 1855 ja veljeksistä Eerik Juho sattui kohdalle, kun jaettiin eläinten nimiä ja Joonas ominaisuuksia jaettaessa. En tiedä, kävikö niin. Sitäkään en tiedä, miksi toinen sai suomenkielisen ja toinen ruotsinkielisen nimen. Kummankin nimi periytyi heidän lapsilleen rippikirjojen mukaan.

amä

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Blogin alkua

Otto ja Iida varttuivat Padasjoella Päijät-Hämeessä edellisen vuosisadanvaihteen molemmin puolin. Aikanaan he kohtasivat ja perustivat perheen. Sen lapsikatraaseen syntyi tytär. Samoihin aikoihin kasvoi eteläisessä Hämeessä Janakkalassa toinen Otto ja toinen Iida. Hekin kohtasivat toisensa ja saivat kasvavaan perheeseensä pojan. Pojan ja tytön tiet veivät heidät yhteen. Heistä tuli isäni ja äitini.

Pari vuotta sitten löysin uuden harrastuksen, kun lähdin kansalaisopiston sukututkimus-kurssille, ja sillä tiellä olen edelleen. Tähän blogiin poimin ihmetyksen aiheita, löytöjä ja kysymyksiä kummankin Oton ja Iidan sukuhaaroista. Sukuni juurten jäljitys on vienyt minut tutkimaan Padasjoen ja Janakkalan lisäksi Kuhmoisten, Lammin, Luopioisten, Nurmijärven ja Tuuloksen kirkonkirjoja. Tähän mennessä. Mihin vielä päädynkään...

Kirjoitan blogia omaksi ilokseni. Toivotan kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi seuraamaan löytöretkeäni Oton ja Iidan sukuihin!