lauantai 26. tammikuuta 2013

Mikä ihmeen - lampuoti?


Ennen aikaan oli ammatteja, joita ymmärtääkseen sukuharrastajan on tongittava tietävämpien kirjoituksia. Yksi tällaisista ammateista oli lampuoti. Viimeksi kirjoitin esisetä Heikistä, joka työskenteli lampuotina 1824-1827 Hattulan Hurttalan kylässä, missä sijaitsee myös vanha Pyhän Ristin kirkko (tässä vuoden 1931 postimerkissä, Wikimedia Commons).

Mutta mitä ihmettä lampuoti teki?

Sivistyssanakirjan mukaan lampuoti on 
"lampuotitilan vuokraviljelijä". Lampuotitila puolestaan on "päätilan alainen erillinen vuokratila".

Sukututkimus askel askeleelta -kirjan (Suomen sukututkimusseura 2009) mukaan lampuoti maksoi viljelemästään tilasta vuokraa yhdelle seuraavista tahoista:

  1. Kruunu eli valtio, mikäli lampuoti viljeli valtion omistamaa kruununtilaa vuokraa eli veroa vastaan. Viranomaiset saivat päättää kruununtilan viljelijän, mutta usein asumisoikeus periytyi isältä pojalle.
  2. Rälssimies eli aatelinen, joka omisti rälssitilan ja sitä viljeli vuokraa vastaan lampuoti. Maan omistaja sai päättää vuokralaisesta ja vuokrasta.
  3. Edellisistä poiketen lampuoti saattoi omistaa verorälssitilan, jota viljeli ja josta maksoi vuotuisen veron rälssimiehelle. Sen suuruus oli sama kuin kruunun vero. 
Viimeksi mainitut lienevät olleet itsenäisiä talonpoikaistiloja, jotka kruunu oli läänittänyt rälssimiehille ilman, että talonpoika menetti omistusoikeuttaan. Näin talonpojasta tuli lampuoti, joka omisti tilan ja jonka verot sai rälssimies valtion sijasta. Tällaisista tiloista kertoo myös Uuno Pulkkila Padasjoen historiassaan (1984, s. 128-129).

Minna Valkama on kirjoittanut Vesilahden torppariajan historiaa, ja siinä vertaa torppia ja lampuotitiloja toisiinsa:
Torpan ja lampuotitilan ero oli siinä että torpan maat olivat osa päätilan maista, mutta lampuoti viljeli kokonaista tilaa, josta maksettiin veroja kuten itsenäisestä tilasta. Päivätöitä kartanoon tekivät molemmat tahot.

Aikaisemmin ammateista:

lauantai 19. tammikuuta 2013

Heikki-veli Sääksmäeltä

Näin Heikin päivänä on syytä kirjoittaa jostain sukuun kuuluneesta Heikistä. Yksi sellainen on esi-isäni Antti Juhonpojan veli, Heikki Juhonpoika Sääksmäeltä. 

Heikki syntyi vuonna 1793 Sääksmäen Jutikkalan kartanon Hakamäen torpassa. Hänen ollessaan 21-vuotias koko perhe muutti Tyrväntöön Uskelan Uotilan Huhmariston torppariksi. Torppa oli varmaan kohtuullisen kokoinen, koska sitä asuttivat vanhempien lisäksi molemmat täysikasvuiset pojat ja nuorempi sisar niin kauan kuin  he  asuivat Tyrvännössä.

Heikki Juhonpoika löysi vaimon omalta kylältä Tyrvännön Uskelasta, ja hänen ja Reetta Kustaantyttären häitä vietettiin tapaninpäivänä 1820. Muutama vuosi myöhemmin nuoripari muutti Hattulaan Hurttalan Herrnäsiin lampuodiksi. Samoihin aikoihin Antti-velikin perheineen saapui Herrnäsiin Janakkalasta, joten ilmeisesti veljekset olivat yhdessä päättäneet vuokrata ja viljellä tilaa. Herrnäsistä lähdettiin samana päivänä vuonna 1827, Antti perheineen Janakkalaan ja Heikki synnyinpitäjäänsä Sääksmäelle.

Heikki ja Reetta saivat Tyrvännössä asuessaan pojan ja tytön. Pikkutyttö kuoli Hattulassa, mutta vuoden kuluttua siitä syntyi uusi lapsi. Sääksmäellä perheeseen saatiin vielä kuusi lasta.

Heikki ehti asua parikymmentä vuotta Sääksmäellä. Aluksi perhe oli pitkään torpparina Lahisessa. Sitten he muuttivat Heikin synnyintorppaan Hakamäkeen ja juuri ennen Heikin kuolemaa takaisin Lahiseen itsellisenä. Ehkä hän ei kyennyt enää torpanpitoon, sillä pian viimeisen muuton jälkeen hän menehtyi keuhkotautiin (lungsot) 55-vuotiaana. Viimeisen muuton yhteydessä hänelle ilmestyi sukunimi Heikkilä.

Kirkonkirjaan on merkitty, että Heikki Heikkilälle soitettiin yhdet kuolinkellot, mikä kirjan samalla aukeamalla luetelluille vainajille näyttää olleen tavallisin määrä. Joillekin soitettiin kahdet tai kolmet kellot ja yhdelle peräti neljät kellot. Joillekin ei soitettu kelloja ollenkaan.

Kuvassa on Sääksmäen kirkko Magnus von Wrightin kuvaamana. Alun perin se on julkaistu 1845 Topeliuksen kirjassa Finland framstäldt i teckningar (Wiki Media Commons). 

Aikaisemmin olen kirjoittanut Heikin äidistä täällä ja hänen veljensä Antin Leena-vaimosta täällä.

mmä

lauantai 12. tammikuuta 2013

Annan miniän arvoitus

Yhteen ja samaan perheeseen on sattunut kaksi samankaltaista arvoitusta.  Aiemmin kerroin, miten Anna Reinontyttären elämän alkuvaiheet ovat toistaiseksi usvan  peitossa sukuharrastajan silmiltä. Samaa voi sanoa hänen miniästään Leena Tuomaantyttärestä (s. 1783) ja koko lailla samoista syistä.

Anna Reinontytär asui miehensä Juho Erkinpojan ja lastensa kanssa Sääksmäellä. Pian avioliiton solmimisen jälkeen perhe muutti Jutikkalan Hakamäen torppaan, jossa Juho oli siltavoutina ja torpparina. Luullakseni hän viljeli torpan peltoja perheensä elatukseksi ja maksoi torpan vuokran tekemällä taksvärkkiä siltavoutina. Torppa lienee ollut aika suuri, sillä siinä asui kolmen torppari-siltavoudin perheet samaan aikaan. Näin varmaan siltavoudinkin työt tulivat jouhevasti hoidetuiksi.

Annan ja Juhon perheen vanhin poika Antti (s. 1790) avioitui isänsä lailla Jutikkalan talon piian kanssa. Leena-morsian oli tullut Sääksmäelle Janakkalasta. Häät olivat komeat, sillä kirkonkirjoihin on talletettu, että morsian käytti huntua, mikä merkitsi juhlapukua. 1700-1800 -luvuilla  hääpuku oli musta ja huntu valkoinen. - Muistuttaakohan kuvan ruotsalaisen morsiamen hääpuku Leenan pukua? Kuva on Ragnar Olssonin noin vuosien 1890-1910 välillä ottama ja  Nordiska Museumin kokoelmista (Wikimedia Commons).

Mutta mistä Leena oli alun perin kotoisin? Kun Juho ja Anna ja heidän lapsensa muuttivat Tyrväntöön heti kohta Antin avoiduttua, Leenan syntymäpaikaksi muuttokirjassa oli merkitty Janakkala. Kun Antti ja Leena lapsineen jatkoivat muutaman vuoden kuluttua Tyrvännöstä Janakkalaan, Leenan syntymäpaikaksi merkittiin siellä Loppi. Syntymävuoden lisäksi ei tarkemmasta ajasta löydy tietoa.

Annan miniän arvoitukseen kuuluu, ettei Janakkalan syntyneitten luettelosta löydy vuonna 1783 syntynyttä Leena Tuomaantytärtä. Ja että Lopella on syntyneitten luettelossa useamman vuoden aukko juuri noina vuosina, joten siitäkään ei apuja saa.

Sukuharrastaja jatkaa arvoitusten ratkaisua...

mmä

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Suvut hipaisevat toisiaan Kurkijärvellä

Sukuharrastajan isän suku on pääosin Janakkalasta, äidin taas Padasjoelta. Lammi on sopivasti siinä välissä, ja niinpä sukujuuria kummaltakin puolelta löytyy Lammin pitäjästä. Velipoika sanoikin kerran, että hän ei ihmettelisi yhtään, jos sukuharrastus paljastaisi yhteisiä esivanhempia vanhemmillemme.

Vielä ei yhteisiä esivanhempia ole löytynyt, mutta luullakseni jonkinmoinen kohtaaminen kuitenkin. Tai siis silloin ei ollut minkäänlaista sukulaisuutta olemassa, vaan samalla kylällä asui ihmisiä, joiden tulevat sukulaiset tulisivat liittymään yhteen.


Postimerkki vuodelta 1930. (Wikimedia Commons)
Harrastajan isän Lammilla syntyneellä isoisällä oli nuorempi veli Otto. Otto Eliaanpoika (s. 1862) oli palveluksessa renkinä monissa taloissa, mutta aivan 1800-luvun lopussa hän muutti Kurkijärven kylään itselliseksi. Joulukuussa  1900 Otto nai Henriikan.

Samassa Kurkijärven kylässä oli asunut jo lähes vuosikymmenen harrastajan äidin isoäidin vanhemmat, Tuomas Otonpoika (s. 1827) ja Karoliina Matintytär (s. 1827). Itse asiassa kävi niin, että Tuomas kuoli samaisessa joulukuussa 1900 ja Karoliinakin vain puolitoista vuotta myöhemmin, mutta Otto ehti asua heidän kanssaan samassa kylässä pari vuotta ennen heidän kuolemaansa.

Ylläolevat tiedot löytyvät Lammin kirkonkirjoista. Omissa mielikuvissaan sukuharrastaja herkuttelee lisäksi ajatuksella, että saman kylän asukkaat ovat tunteneet toisensa ja tienneet toistensa elämästä ja ehkä raitilla tavatessaan jopa jutustelleet kuulumisistaan. Kenenkään mieleen ei ole noussut, että jonain päivänä tulevaisuudessa, ihan muulla paikkakunnalla, yhden kyläläisen veljen pojanpoika ja toisten tyttären pojantytär tekisivät heistä melkein sukulaisia.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuodenvaihteen sää

"Ilmat ovat olleet suojaisia siihen määrään, että sulaa vettä on satanut välistäin. Tänään on voimasade."
Jos aamulla olisi tullut lehti, joka olisi kirjoittanut näin, olisin uskonut. Ehkä voimasadetta lukuunottamatta. Aamupäivällä Etelä-Hämeessä tosin satoi sulaa vettä, mutta että voimasade... 

Sääuutinen on kuitenkin 150 vuoden takaa, Hämeenlinnassa ilmestyneen Hämäläisen vuoden 1863 ensimmäisestä numerosta 2.1.1863. Uutinen jatkuu:
"Hyvä on kuitenkin keli ollut jouluvieraille. Muutoin ei täällä tuskin joulusta ole ollut tietoakaan; ei ainoata kutsumusta, ei vähintäkään huvitusta; kaikki on ollut niinkuin murheesen puetettuna. Sanovat ihmiset että harvoin, jos koskaan niin hiljaista joulua Hämeenlinnassa on vietetty."
Mikä lie ollut syy joulun hiljaisuuteen Hämeessä, ettei ollut kutsuja tai huvituksia? Kuluneen vuoden aikana oli otettu käyttöön rautatiekin  Helsingistä Hämeenlinnaan. Etelä-Suomessa satovuodet olivat vielä kohtalaisia, mutta pohjoisesta vaelsi jo kerjäläisiä etelään ennakoiden tulevia katovuosia Hämeessäkin.



Lainaukset ja kuva: Historiallinen sanomalehtikirjasto, Hämäläinen 2.1.1863