sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Mikä ihmeen - paimen?

Aina välillä sukuharrastaja huomaa rippikirjoissa henkilöitä, joiden ammattina on paimen. Eivätkä he ole perheen lapsia, jotka on lähetetty metsään karjaa paimentamaan, vaan aikuisia miehiä, jotka ansaitsivat sillä elannon itselleen ja perheelleen.


Paimenen työ oli 1790-luvulla tällaista Etelä-Hämeessä Lopella:
"Paimentamisesta huolehtii kylän koosta riippuen yksi tai kaksi vakinaista paimenta. He saavat maksuna kaksi kappaa [= 11 litraa] ruista jokaisesta suuresta naudasta ja puoli kappaa [= 2,75 litraa] jokaisesta nuoresta hiehosta. Lampaista ja vuohista ei makseta etukäteen, vaan paimenet saavat paimentamisen loputtua halunsa mukaan jonkin verran villaa ja pässin nahkoja. Paimen saa elantonsa kustakin kylästä; se, joka antaa ruokaa, avustaa muutenkin paimenta. Aamuisin paimen antaa merkin pukinsarveen puhaltamalla paikasta, jonne haluaa kerättävän karjan, joka sitten ajetaan kaikkialta kylän kauimmaiseen päähän. Tavallisesti paimen johtaa joukkojaan tiukasti, kovasti metelöiden ja huutaen, osin peloitellakseen petoeläimiä, osin herättääkseen pelkoa karjassa, jotta se olisi kuuliaista ja pysyisi koossa. Tällöin on paljon helpompaa pysyttää ne poissa huonosti aidatuilta niityiltä tai kaskitilkuilta, joita sattumoisin osuu lehmien tielle. Tästä metelistä huolimatta tuskin kuluu ainoatakaan vuotta ilman susien lampaille ja vuohille aiheuttamia menetyksiä." 

"Elikot kärsivät paljon tällaisesta paimentamisesta, erityisesti lampaat, jotka alituisella surkeallla määkimisellään ilmaisevat tyytymättömyyttään niiden kannalta luonnotonta laidunnustapaa vastaan. Maidontuotanto on paljon suurempi niillä harvoilla, jotka antavat eläintensä laiduntaa oman luontonsa mukaisesti ilman ankaran paimenen pakotusta."
Näin kirjoitti vuonna 1800 Magnus Wilh. von Törne, joka oli silloinen Kormun kartanon herra Lopella. Hän oli asettunut kartanoon asumaan 1790 velipuolen Olof von Törnen omistaessa sitä ja tämän kuoltua 1794 tuli itse kartanon isännäksi. Hän kirjoitti Suomen Talousseuralle kirjasen Kuvaus Lopen pitäjästä (1790-1799). Lopen kunta julkaisi sen 1990 Heikki Wuorenrinteen suomentamana. Hänen käsialaansa ovat myös kirjasen monet selitykset.

Kuva: Pekka Halonen: Lehmiä Väisälänmäellä (1918) (Wikimedia)

AIKAISEMMIN:
      Mikä ihmeen - lampuoti?
      Mikä ihmeen - muonamies?
      Mikä ihmeen - ruotusotilas?
      Mikä ihmeen - pitäjänkäsityöläinen?

lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuodenvaihteen sääennustuksia


Vuosi vaihtuu tänä yönä. Pitäisikö sukuharrastajan tehdä uuden vuoden lupaus säännöllisemmästä blogiin kirjoittamisesta alkavana vuonna?

Joulu ja uusi vuosi ovat parahultaista aikaa ennustella ensi kesän säitä. Millaista onkaan ollut viime päivinä? Siitä voi lukea tulevan suven säitä ja satoja.
  • Joulun aikainen yksi kirkas päivä merkitsee heti, että juhannuksen aikana on yhdeksän poutapäivää yhteen jaksoon. 
  • Jos joulupäivänä paistaa aurinko edes niin kauan kuin mitä hevoselta menee aikaa, kun se ympäri kääntyy, niin tulee hyvä viljavuosi. 
  • Jos metsä puhdistui lumesta kolmea vuorokautta ennen uudenvuodenpäivää, niin se oli merkkinä hyvästä sadosta kaikissa viljoissa. 
  • Millaista säätä ja ilmaa joulupäivänä, niin sellaista tammikuulla, millainen tapanina, sellainen helmikuulla ja niin edelleen. (Tästä voisi päätellä, että millainen sää uudenvuoden aattona, sellainen heinäkuussa; millainen uudenvuodenpäivänä, sellainen elokuussa.) 
  • Mikä ilma uunna vuonna, sitä sää juhanina. 
  • Jos uudenvuodenpäivänä aurinko edes pilkahdellen näkyy, tulee hyvä marjavuosi. 
  • Loppiaiseen mennessä on puolet talven lumista satanut. 
  • Jos uulevvuoden päivänä on mettä lumiin, nin tulie tautiiv vuos.
  • Kyllä tammikuun tasaset ilmat maaliskuussa maksetaan.

Lähteet: 
Topias Leivo: Poimintoja vanhankansan merkkipäivistäTeoksessa Auttoisten 
                tarinat. (1988)
Topias Kilpi: Sääennustuksia. Samassa teoksessa. (kaksi viimeistä ennustusta)


lauantai 26. marraskuuta 2016

Pitäjänräätäli Kustaa Nyman

Käsityöläisammatit saattoivat periytyä isältä pojalle. Ehkä myös isoisältä pojanpojalle. Tai veljeltä toiselle? Kustaa Kallenpojan isoisä, Yrjö Yrjönpoika (s. 1742), oli seppänä Lopella, ennen kuin muutti Janakkalaan torppariksi, ja tämä taas oli sepän poika. Eipä siis ihme, että Kustaan äiti Riitta Tiina Yrjöntytär (s. 1786) laittoi molemmat poikansa käsityöläisen oppiin, vaikka pojat olivat menettäneet isänsä jo pieninä.



Viime kirjoituksessa Kustaa Kallenpojan veli Juha lähti Janakkalasta räätälinoppiin Lopen Ourajoelle. Kun hänen oppipoika-aikansa oli viiden vuoden kuluttua ohi, hän ei ilmeisesti kuitenkaan ryhtynyt harjoittamaan käsityöläisammattia. Sen sijaan samalle pitäjänräätälille Johan Flinkenbergille tuli oppipojaksi Juhan nuorempi veli Kustaa. Silloin elettiin helmikuuta 1833, ja ikää pojalla oli 15 vuotta.

Kustaa Kallenpoika oli Flinkenbergillä lähes viisi vuotta. Sitten Kustaa palasi vuodeksi Janakkalaan ja viimeisteli räätälintaitojaan Napialassa pitäjänräätäli Wilhelm Nymanin luona. Miesten vaatteiden ompelutaidon lisäksi Kustaa sai oppimestariltaan muutakin: hänen palatessaan Ourajoelle hänellä oli sukunimenä Nyman. Vuosia myöhemmin veli-Juha otti saman sukunimen.

Kustaa Nyman räätälöi Flinkenbergin luona puoli vuosikymmentä. Hänestä tuli pitäjänräätäli, ja hän löysi emännäkseen Loviisa Eljaksentyttären Salonkylän Ali-Antinniemen torpasta. Pari vihittiin morsiamen kotona, tämä oli juhla-asussa, mikä mainittiin vihkitiedoissa, ja tavallisesti se merkitsi sitä, että morsian oli siveellinen eikä perheenlisäystä ollut vielä tulossa.

Esikoispoika ehti kuitenkin syntyä, ennen kuin pieni perhe muutti Topenon kylään. Siellä Kustaa työskenteli pitäjänräätälinä seitsemän vuotta, ennen kuin siirtyi toisenlaisiin töihin. Siitä lisää toisella kertaa.

Sukuharrastaja jää miettimään, miksi pitäjänräätäli halusi vaihtaa ammattia ja siirtyi teollisuuden palvelukseen. Oliko se taloudellisesti parempi vaihtoehto? Ja tulee sekin mieleen, miten kauan räätälit yleensä pystyivät jatkamaan ammattiaan. Se vaati hyvää näköä aikana, jolloin sähkövaloa ei ollut.

Kustaa Kallenpoika Nymanille (s. 1817) ja Loviisa Eljaksentyttärelle (s. 1824) syntyi Lopella viisi lasta: Aatu (s. 1846), Emma Riikka (s. 1848), Iita Syyne (s. 1851), Teuvo (s. 1853) ja Eetu (s. 1855).

Kuvassa Albert Ankerin (1831-1910) maalaus Kyläräätäli (Wikipedian sivulta).

mmä

maanantai 31. lokakuuta 2016

Kuusi vuotta nuoremmaksi yhdessä päivässä

Tauon jälkeen sukuharrastaja on taas ottanut kynän kät... ei kun koneen näppeihinsä, ja tuloksena on uusi jakso Oton ja Iidan sukua. Tällä kertaa harrastaja ihmettelee, minne esiserkun ikävuosista yhtäkkiä hupenee seitsemän vuotta ja miten samassa rytinässä syntymäpaikkakin siirtyy peninkulman etelämmäksi toisen seurakunnan puolelle. Kas näin se kävi:

Juha Kallenpoika syntyi maaliskuussa vuonna 1814 Janakkalassa Sauvalan kylässä torpparin poikana. Hän oli juuri täyttänyt seitsemän vuotta, kun hänen isänsä kuoli vain 35-vuotiaana ja äiti jäi kolmen pienen lapsen yksinhuoltajaksi. Äiti koetti kuitenkin antaa vanhimmalle elossa olevalle lapselleen hyvät lähtökohdat elämälle: muutaman vuoden kuluttua Juha lähetettiin Lopen Ourajoelle pitäjänräätäli Johan Flinkenbergin oppipojaksi. 



Räätälin opissa kului reilut puoli vuosikymmentä, ja niiden jälkeen Juho muutti Ourajoelta ensin kirkonkylään ja sitten Pilpalaan. Vuodet vierivät, Juho vaihtoi talosta toiseen rengin töissä, eikä ole tietoa siitä, räätälöikö hän renkinä ollessaan vai uurastiko moninaisissa maatalon töissä. 

Kun kiertolaisen elämää oli kestänyt 15 vuotta, yhden muuton yhteydessä Juho Kallenpojan syntymäajaksi olikin merkitty tammikuu 1821 eli hän oli yhtäkkiä nuorentunut yli kuusi vuotta. Lisäksi hänen syntymäpaikakseen kirjoitettiin Sajaniemi Lopella Janakkalan Sauvalan sijasta. Oliko kyseessä edes sama mies vai kaksi eri Juho Kallenpoikaa?

Tarkempi rippikirjojen silmäily osoittaa, että yhdessä Juhan renkipaikassa oli Kalle Kustaa -niminen renki, joka oli syntynyt tammikuussa 1821 Sajaniemessä. Juhalla oli oma alkuperäinen syntymäaikansa siinä yläpuolella. Kun Juha muutti siitä sitten toiseen taloon, hänet oli merkitty syntyneeksi samana päivänä kuin Kalle Kustaa. Melko pian kumpikin meni tahoillaan naimisiin ja jatkoi elämäänsä päivälleen samanikäisinä ja samassa kylässä syntyneinä. Lopen synyneiden luettelosta löytyy Kalle Kustaa, mutta ei yhtään samoihin aikoihin syntynyttä Juha Kallenpoikaa.

Kun Juha 36 vuoden kypsässä iässä vei vihille Matleena Antintyttären (s. 1822), Pilpalan Hyrryn talon tyttären, hän oli virallisesti alle 30-vuotias loppilaissyntyinen mies. Vähän ennen naimisiin menoaan hän oli työssä Pilpalan sahalla ja hänelle ilmestyi sukunimeksi Nyman.


Sukua harrastavat oppivat olemaan valppaina seurakuntien rippikirjojen kanssa. Kun tietoja aikoinaan kopioitiin sivulta toiselle muuttojen yhteydessä, oli pelkästään inhimillistä, ja siksi mahdollista ja tavallistakin, että virheitä tuli. Siitä syystä saattoi syntymäpäivä tai -vuosi, etunimi tai isännimi, muuttua vuosien varrella. Useimmiten muutokset olivat varsin vähäisiä, mutta joskus ero oli tuntuva.

Kuva: Räätälin työhuone tuntemattoman taiteilijan kuvaamana (1780). (Google Art Project, Wikimedia)

mmä

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Margaretan päivänä

Näin naistenviikolla Margaretan päivänä on paikallaan kertoa lisää Margareta Gustava Cavénista, joka oli syntynyt Lammilla 1798. Viime blogikirjoituksessa hän oli kapteeni Berndt Manecken rouvana Hämeenlinnassa 1840-luvulla.

Margareta oli menettänyt oman äitinsä ollessaan vain nelivuotias. Kun hän oli kahdeksantoista, hänen isänsä, Lammin nimismies Joonas Cavénkuoli 1816, ja vain pari viikkoa myöhemmin menehtyi sairauteen myös äitipuoli, isän toinen vaimo Eeva Sofia Boucht. Rippikirjan mukaan perhe asui silloin Hakainperän tilalla Lammin Kataloisten kylässä.

Margareta asui sisaruksineen Hakainperässä vielä 1820-luvulla. Sitten hän muutti 1825 Hämeenlinnaan, missä hänet vihittiin joulukuussa Anders Wilhelm Ståhlbergin kanssa (s. 1786 rippikirjan mukaan). Tämä oli palvellut Ruotsin armeijassa luutnanttina ja muuttanut Ruotsista siinä 1818-1819 tienoilla, mutta sukuharrastaja ei ole selvittänyt, oliko hän syntynyt Suomessa vai Ruotsissa. Hämeenlinnassa hän työskenteli maanmittarina. Avioliitto päättyi miehen kuolemaan neljä vuotta myöhemmin ja jäi lapsettomaksi. 

Leskenä Margareta asui kaupungissa vuokralla, ja hänet merkittiin rippikirjaan vuokralla asuvien säätyläisleskien sivuille. Sattumoisin samalle sivulle kirjattiin leskiaserssorska Cygnaeus lapsineen, joista Uno Cygnaeus tuli myöhemmin tunnetuksi Suomen kansakoulun isänä.

Viisi vuotta kului, ja Margareta solmi uuden avioliitton toisen lesken, kapteeni Berndt Manecken, kanssa. Kapteenilla oli lapsia ensimmäisestäkin avioliitostaan, ja Margaretan kanssa heille syntyi seitsemän lasta, näistä yksi poika kuolleena ja kaksi menehtyi aivan pieninä (Berndt Alexander 1841-1841) ja Berndt Wilhelm (1842-1843). Aikuisiksi varttuivat Gustava Wilhelmina (s. 1835), Amalia Johanna Charlotta (s. 1836), Ida Aurora (1837) ja Carl Emil (s. 1845).


Kapteeni Manecken kuoltua ja nuorimman tyttären avioiduttua helsinkiläisen kauppiaan kanssa Margareta Cavén muutti niin ikään pääkaupunkiin. Hän kuoli leskikapteenskana 77 vuoden iässä Helsingissä, missä hän oli asunut tyttärensä Ida Auroran perheessä Korkeavuorenkadulla. 

Kuvassa K. I. Inhan valokuva Korkeavuorenkatu, joka on otettu noin vuonna 1908. (Suomen valokuvataiteen museo via Flickr.)

Lähteet: 
Helsingin kaupungin, Hämeenlinnan ja Lammin kirkonkirjat

api