keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kesä on tullut

Kesä on tullut, vihreänä ja tuoreena taas. Sukuharrastus ei jää kesätauolle, mutta muuttaa muotoaan. Suunnitelmissa on arkistomatka Keski-Suomeen ja kotiseutumatkailua paikkakunnille, mihin sukujuuret haarautuvat. Matkan varrelle saattaa sattua jokunen kirkko, kartano, museo ja muu nähtävyys. Kirjojakin tulee varmasti luetuksi.

Kesän löydöistä kehkeytynee blogikirjoituksia sitten myöhemmin. Niitä odotellessa blogipäivitykset jatkuvat kesänkin ajan, mutta leppoistuneella tahdilla. Jotta jää aikaa niihin suunniteltuihin retkeilyihinkin!





lauantai 25. toukokuuta 2013

Kirja: Nälkävuosi

Monenlaiset ihmiskohtalot avautuvat sukuharrastajalle arkistojen kätköistä, tutkii hän niitä sitten arkistojen saleissa tai useimmiten kotikoneeltaan. Lyhyestä kynän piirrosta voi aavistaa jotain siitä, mitä elämä oli yli sata tai kaksisataa vuotta sitten.

Yksi mieleen jääneitä tapauksia oli Joonas Mörkin ja Liisa Yrjöntyttären perheen kohtalo. Äiti kuoli lavantautiin suurena nälkävuonna 1868 ja isä katosi jäljettömiin. Kolme tytärtä jäi orvoiksi.

Kun viime vuonna ilmestyi Aki Ollikaisen kirja Nälkävuosi, tiesin heti, että haluan lukea sen. Jos en muuten, niin orvoiksi jääneiden Amalian, Leena ja Pauliinan tähden.

Ollikaisen kirja on koskettavan kaunis ja surullinen teos. Kertomus suurina katovuosina kerjuulle lähteneen äidin ja lasten kohtalosta on eläytyvästi ja satuttavasti kirjoitettu, ja väläykset Helsingissä hyvin voivien ihmisten ajatuksiin luovat sille vastapainoa. Kieli on paikoin lumoavaa ja kauneinta suomalaista tekstiä, mitä olen vähään aikaan lukenut, huolimatta aiheen ankaruudesta.

Erityisesti mieleeni jäivät luonnonkuvaukset, varsingin linnut, nälän ja kuoleman kuvina. Perheen isä piti jättää kotitorppaan liian sairaana kulkemaan mukana. Myöhemmin nälkiintynyt äiti, Marja, näkee hänestä unia.
"Juhani on kuikka. On kesä, syksy ja kevät, kaikki lumettomat vuodenajat. Marja harhailee mäntymetsässä. Hän näkee lammen vilahtavan puiden välissä, sen vesi on mustaa mutta kirkasta. Marja ei kuitenkaan löydä tietä rantaan. Aina eteen tulee uusi puu, jota on väistettävä. Viimein hän huomaa kääntyneensä väärään suuntaan.
Hän ei tunne metsää, mutta lammen hän tuntee. Sinne Juhani hänet vei, vuosia sitten. Hän kuulee Juhanin huudon: U-uui, U-uui, U-uui. 
Marja yrittää suunnistaa ääntä kohti, mutta kaiku kiertää pitkin korpimaata ja sotkee suunnan. Pian Juhani nousee lentoon ja jättää hänen yksin korpeen, lammen autioksi. Jos Juhani ehtii lähteä, lapsetkin jäävät syntymättä."
Nälkävuotta lukiessani näin Liisa Yrjöntyttären tautivuoteella, heikkona ja nälkäisenä, liian sairaana lähtemään edes kerjuulle. Näin Joonas Mörkin lähtevän ja tuupertuvan jonnekin taipaleelleen, nimettömänä ja tuntemattomana. Orvoiksi jääneet tytöt... heidät nähdäkseni pitää katsoa vähän pitempään, sillä he selvisivät ja kasvoivat aikuisiksi.

Nälkävuosi sai nyt huhtikuussa Kiitos kirjasta -palkinnon. Se oli myös Finlandia-palkintoehdokkaana viime vuonna. Kirjasta ovat kirjoittaneet aikaisemmin Luettua elämää, Kirsin kirjanurkka ja monet muut kirjablogit.


Aki Ollikainen: Nälkävuosi, 141 sivua.
Kustantaja: Siltala, 2012
Kannen kuva: Elina Warsta

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Metsästysmuseo ja metsänhoitaja Segerstråhle

Viime lauantaina sukuharrastaja päätti lähteä museomaratonille Riihimäen Museoiden yöhön. Maraton se oli siksi, että viisi museota perä perään oli tottumattomalle paljon, mutta rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että kovin syvälliseen tutustumiseen ei yksi kevätilta antanyt myöten jokaisessa kohteessa. 

Suomen Metsästysmuseossa sukuharrastaja yllättäen löysi linkin Padasjoelle. Museossa oli (ja on) Lennart Segerstråhlen lintumaalausten ja grafiikan näyttely Korpimailta, ja harrastajalle oli uutta se, että taiteilija oli ensin opiskellut metsänhoitajaksi Helsingin yliopistossa ja valmistumisensa jälkeen asunut Padasjoella vuosina 1915-1920. Metsänhoitaja-taiteilijan aiheina oli alkuvuosina luonto ja erityisesti linnut, ja museon näyttelyssä oli useita teoksia tuoltakin viiden vuoden jaksolta, jolloin hän asui Hämeessä. 

Metsästysmuseo sinänsä on oiva paikka tiedonetsinnälle, mikäli suvussa on ollut elinkeinokseen tai harrastuksekseen metsästäviä tai kalastavia. Ja kenelläpä suomalaisella niitä ei olisi ollut. Esillä ovat niin metsästystavat ja -välineet kuin luonto ja pyyntieläimet menneinä aikoina. Silmiin sattui mm. ketunmetsästykseen liittyvää asiaa 1500-luvulta alkaen. 

Lauantaina paikalla oli runsaasti lapsiperheitä, ja kouluikäiset näyttivät viihtyvän huoneissa, joissa on täytettyjä Suomen luonnonvaraisia eläimiä ja vanhaa pyyntielinkeinoihin liittyvää esineistöä. Yhteen huoneeseen on kerätty eläimiä ja esineistöä Afrikasta. Museoiden yönä lapset saivat sanaristikon, johon sanojen piti löytymän näyttelystä. 


Satumetsä Liesjärven kansallispuistosta. Kuvannut saruwine. (Flickr)

lauantai 18. toukokuuta 2013

Maria Penjamintyttären syntyperä

Maria Penjamintytär oli talollisen tytär Lammin Takaperän Kerttulasta (Gertula) tullessaan Heikkilään miniäksi, kuten seurakunnan vihkitiedot tietävät kertoa. Kerttulassa - tai Sorsalassa niin kuin sitä myös kutsuttiin -  tosiaankin oli siihen aikaan isäntänä Penjami Pekanpoika (Benjam Pettersson, s. 1737) ja emäntänä hänen vaimonsa Kaisa Erkintytär (s. 1737). Heidät oli vihitty Hauholla uuden vuoden päivänä 1759, ja heille syntyi Takaperässä useita lapsia, joista toiseksi vanhin oli helmikuussa 1761 syntynyt Maria. 

Sukuharrastajaa hämää oikein kovasti se, että Takaperän Kerttulassa kuoli tuhkarokkoon ½ vuoden ikäinen Maria Penjamintytär lokakuussa 1761, siis samana vuonna, jolloin Onnenvuoren Heikkilän tuleva emäntä syntyi.  Kastettujen luettelossa ei ole toista samaan perheeseen  myöhemmin syntynyttä tytärtä, jolle olisi annettu sama nimi Maria. Ja kaikki muut perheen tyttäret menivät aikanaan miehelään tahoillaan.

Oliko aikuiseksi kasvanutta Maria Penjamintytärtä siis olemassa ollenkaan? Tällaistakin juolahtaa harrastajan mieleen kysyä.

Lammin kirkonkirjojen lastenkirjat alkavat vasta vuonna 1786, joten sieltä ei apuja löydy. Vuosien 1780-1784 rippikirjaan ilmestyy perheeseen tytär Maija, joka on kirjoitettu syntyneeksi 1764. Syntymävuoteen voitaneen suhtautua varovaisuudella, sillä samalla sivulla ei toistenkaan lasten tiedot täsmää: kahden syntymävuodeksi on merkitty 1762 ja toisten kahden 1764. Marian ensimmäinen merkintä ehtoollisella käynnistä on vuodelta 1783. Olisiko hän ollut piikana jossain muualla ennen kuin hänet kirjoitetaan Kerttulan kohdalle rippikirjaan, sillä hän on talon kirjoihin ilmestyessään jo parinkymmenen ikäinen? Pitääpä etsiä rippikirjoista, josko löytyisi.

Sukuharrastaja on taipuvainen ajattelemaan, että Heikkilän talon miniä oli Kerttulan talon isäntäparin tytär, sillä muuta sopivaa Maria Benjamintytärtä ei lähipitäjistäkään löydy. Olisiko kirkonkirjoihin merkitty Kerttulan kuolleeksi pienokaiseksi joku toinen tuhkarokkoepidemiassa menehtynyt lapsi, joita tosiaan näkyy olevan lukuisia? Tai toisena vaihtoehtona voisi olla, että Benjam ja Kaisa saivat vuonna 1764 tyttären, jolle antoivat saman nimen Maria, mutta jonka merkitseminen kastettujen luetteloon unohtui. Ehkä harrastaja saa arveluilleen jossain vaiheessa varmistusta.


Kuvassa Tuulinen toukokuun iltapäivä (A. Sisley 1880) (WikiPaintings).

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Museoviikolla Museopäivä ja Museoiden yö

Museoviikko olisi saattanut mennä ohi ihan huomaamatta, ellei Kaisa Kyläkoski olisi kirjoittanut siitä blogissaan sunnuntainaSukuharrastajan kesäsuunnitelmiin kuuluu museo tai pari. Ja jos ei malta odottaa kesään, nythän voisi ihan vaikka museoviikon kunniaksi tehdä jotain asian hyväksi... Kanta-Hämeessä näkyy viikko olevan tapetilla  ainakin Hämeenlinnassa ja Riihimäellä.


Netistä katselin tulevan lauantain eli museopäivän tarjontaa. Päivää seuraa Museoiden yö, joillain paikkakunnilla. Jos päivän museo(i)ssa ramppaamisen jälkeen vielä museotuttaa, aina voi jatkaa Riihimäellä Museoiden yössä. Kaikki kaupungin museot ovat auki aamusta iltakymmeneen asti. Huomasin, että vaihtuvissa näyttelyissä on Tapio Wirkkalaa Lasimuseossa ja Lennart Segerstråhlen luontoaiheista taidetta Metsästysmuseossa. Lapsille ja lapsen-mielisille sopivaa puuhasteluakin löytyy.

Museoviikko 13.-19.5.2013 Kanta-Hämeessä


(Museoiden yön juliste lainattu luvallisesti.)

lauantai 11. toukokuuta 2013

Maria Penjamintytär, äiti 200 vuoden takaa

On toukokuu 1813. Lammin Onnenvuoren kylässä elämä soljuu entiseen tapaan huolimatta siitä, että nyt asutaan Venäjällä eikä Ruotsissa. Puhetta siitä on riittänyt jokaisessa talossa ja töllissä Hämeen maaseudullakin, mutta maan kyntäminen, kylväminen ja elonkorjuu on pitänyt hoitaa ajallaan puheista piittaamatta, jotta leipää ja nauriita on riittänyt aina tulevan talven yli.

Valtakunnan vaihdos oli mennyt ohi Maria Penjamintyttäreltä, Heikkilän talon miniältä, sellaisessa sumussa, että hän oli tuskin edes huomannut asiaa, vaikka sota-aika oli tietysti huolestuttanut. Juhannuksena 1809 talon vanhaisäntä Mikko Antinpoika, Marian miehen isä, oli haudattu, ja niin Aaprahami Mikonpojasta oli tullut Heikkilän talon isäntä, mitä tehtävää hän kyllä oli jo hoidellutkin isänsä ikäännyttyä. Anoppi Liisa Antintytär oli nukkunut pois melkein vuosikymmen aiemmin.

Melkein päivälleen vuoden kuluttua vanhaisännän kuolemasta  taloa oli kohdannut uusi murhe: Aaprahami oli kuollut yllättäen keuhkokuumeeseen (styng) ennen kuin oli ehtinyt täyttää 48 vuotta. Maria Penjamintyttärestä oli tullut leski 49-vuotiaana. Heikkilän emäntähän hän oli ollut jo anoppivainaan kuolemasta asti, mutta nyt koko tilan vastuu oli ollut hänen harteillaan. 

Tämän vuoden syksyllä vanhin poika Mikko täyttäisi onneksi jo 20 vuotta. Hän on nyt isäntä talossa ja vuosi vuodelta hänen taitonsa kasvavat, ja kyllähän Maria jaksaisi vielä kovasti autella talon töissä. Mikon lisäksi Marialla on yksi tyttö ja kolme nuorempaa poikaa. Matti, kuopus, oli jäänyt isästään orvoksi 4-vuotiaana.

Sielunsa silmillä Maria katsoo eteenpäin ja näkee poikansa Mikko Aaprahaminpojan Heikkilän isäntänä ja sitten tämän jälkeen hänen lapsensa. Äidin surua hän kantaa sydämessään pienestä Reetusta, joka oli jaksanyt elää syntymän jälkeen vain kymmenen päivää ja sitten kuollut johonkin lastentautiin, jonka laatua ei hän eikä edes pappi ollut tiennyt.


Eero Järnefelt: Pyykkiranta (D.Nyblinin valokuva)
-----------------

Marian perhekunta vielä vuosilukuina:

Marian puoliso oli Lammin Onnenvuoren Heikkilän talon vanhin poika ja isäntä Aaprahami Mikonpoika (s. 1762 ja k. 1810). Tämän vanhemmat olivat  Mikko Antinpoika (s. 1741 ja k. 1809 Heikkilässä) ja Liisa Antintytär (s. 1745 ja k. 1800), jonka sukujuurista sukuharrastaja ei ole vielä päässyt perille.

Marian kuusi lasta syntyivät kaikki Heikkilässä. He olivat:
Mikko Aaprahaminpoika (s. 1793), jonka nimestä pohdintaa täällä
Leena Aaprahamintytär (s. 1795)
Reetu Aaprahaminpoika (s. 1799, k. 1799)
Joonas Aaprahaminpoika (s. 1800)
Kustaa Aaprahaminpoika (s. 1803)
Matti Aaprahaminpoika (s. 1806)

Maria Penjamintyttären omasta syntyperästä riittää pähkäiltävää vielä seuraavaan blogikirjoitukseen.

mpi

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Heikkilän Mikko ja huonomuistinen kastepappi

Heikkilän taloon syntyi poikalapsi, talon pojan ja miniän esikoinen. Vastasyntyneen isä oli 28-vuotias Aaprahami Mikonpoika, joka oli tuonut vaimoksi kotitaloon Lammin Onnenvuoreen Maria Penjamintyttären Lammin Takaperästä. 


K. V. Lemokh (1841-1910): Vanhempien ilo. (Wiki Media Commons)

Suvun perinteitä kunnioittaen poika sai nimen ... niin, mikä oikein olikaan vauvan nimi? Isän nimi oli siis Aaprahami Mikonpoika. Kun juuri syntynyt poika kasvoi mieheksi ja avioitui, hänet merkittiin vihittyjen luetteloon Mikkona ja hänen lapsensa olivat aikanaan Mikonpoikia ja -tyttäriä.

Silti sukuharrastaja ei löydä kastetiedoista Mikko-nimistä poikalasta, joka olisi syntynyt Aaprahamille ja Marialle. Sen sijaan kastettujen luettelosta löytyy 22.9.1793 syntynyt ja 29.9.1793 kastettu Tuomas, jonka vanhemmat ovat Onnenvuoren Heikkilän talon Aaprahami Mikonpoika (s, 1762) ja Maria Penjamintytär (s. 1761). Ketään toistakaan Mikkoa heille ei syntynyt. Tuomaksesta taas ei ole jälkeäkään Heikkilän talossa seurakunnan lasten- ja rippikirjoissa, joihin talon vanhimman lapsen nimi on aina merkitty Mikoksi.

Sukuharrastaja on kovasti sitä mieltä, että kastepapille on tullut kirjaus- tai muistivirhe. Perhe ei tietenkään koskaan nähnyt, mitä seurakunnan kastettujen luetteloon oli kirjattu, joten he lepertelivät Mikko-vauvalleen onnellisen tietämättöminä tämän kirjoihin merkitystä nimestä.

Lammin seurakuntaa oli ilmeisesti siunattu niihin aikoihin kovasti huonomuistisella papilla, sillä kastetuista löytyy lapsi, jonka kohdalla puuttuu merkintä äidistä, ja toinen, jonka kohdalla puuttuu lapsen nimi kokonaan, vaikka vanhempien ja kummien nimet ovatkin näkyvissä. Löytyypä yksi tieto syntymästä, jossa syntymä- ja kastepäivien lisäksi on merkitty vain perheen kotikylä ja talo, mutta ei sen kummemmin kastetun lapsen kuin hänen vanhempiensa tai kummiensakaan nimiä.

mpi

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Sääennustuksia toukokuussa

Tähän aikaan vuodesta on tavattu ennustella tulevan suven säitä ja maaseudulla vuoden kasvu- ja satotoiveita. Tässä Auttoisten tarinat -kirjasta (1988) keräämiäni uskomuksia Padasjoelta.

Topias Leivon "Poimintoja vanhankansan merkkipäivistä":
Kylmän kesän enne on se, jos ennen Vapunpäivää ilmaantuu hyttysiä näkyville. 
Jos "kanttaviikko" (= helatorstain etuviikko) on lämmin, niin lämmin ja korea on koko kesäkin. Jos taas sanottu viikko on kylmä, niin on kesäkin. 
Jos on helle helluntaina, niin on pauke Paavalina.

Topias Kilven "Sääennustuksia":
Jos jäiden aikana ukkoi jyrisiä nin tulie kylmä kesä. 
Jonsei ov Vappuna vavos nin ei pauka pohtimes. (Pavut). 
Ei tu touvost miteäj jollei västäräkki op pellol kylväis. 
Kuu kiurust kesäen kaks katin kollannast.