lauantai 31. elokuuta 2013

Sepän jäljillä Rengossa

Aika- ja jäljitysmatka 300 vuoden taakse vie sukuharrastajan etsimään suvun seppiä. Edessä on ennestään tuntematonta maastoa, näin harrastuksen kannalta, sillä toistaiseksi tonkimattoman sukuhaaran jäljitys alkaa Rengosta. Alkutuntumat ovat hiukan huterat, mutta se on kai ihan odotettavissa, kun aikaa on sentään kulunut lähes kolme vuosisataa. 


Jean-Francois Millet: Seppä ja hänen morsiamensa.
(Hiilipiirros. 1848. Wikipaintings.)
Mitä luulen tietäväni ja Hiskistä lukeneeni:

- Yrjö Juhonpoika ja Anna Simontytär solmivat avioliiton Rengon pitäjän Nevilässä vuonna 1736.

Mitä tiedän luulevani ja arvelevani:

- Yrjön ja Annan syntyperästä ei ole varmuutta, mutta voisiko Yrjö olla Nevilän Mannilassa 1707-1730 asuneen Juho Laurinpojan ja hänen vaimonsa Leenan (Elin) poika? Ja Anna olla Nevilän Pukkilan isännän Simo Yrjönpojan ja hänen vaimonsa Annan tytär? Seurakunnan kastetiedot alkavat vasta 1719, joten he ovat ehtineet syntyä ennen sitä, mutta rippikirjoista voisi näin ounastella.

Mitä tiedän alkuperäislähteistä eli Rengon syntyneitten ja kastettujen luetteloista sekä rippikirjoista:

- Perheeseen syntyi neljä lasta Oinaalan Haukkalassa, Anna 1737, Liisa (Elisabet) 1739, Yrjö (Georgius) 1742 ja Juho 1744, eli ilmeisesti pariskunta asusti Oinaalassa aika monta vuotta avioliittonsa alussa.

- 1744 tai 1745 perhe muuttaa Nevilän Pukkilaan ja kasvaa siellä pikkuväellä, kun syntyy Heikki 1747, Matti 1749, Maria 1752, Antti 1756 ja Vappu 1758. Heikin ja Vapun kastetiedoissa isän ammatiksi mainitaan seppä, Antin kastetiedossa hän on pitäjänseppä.

Mitä jää avoimeksi ja mietintään:

- Yrjön ja Annan avioliiton tiedot pitäisi käydä arkistossa varmentamassa.

- Löytyisikö henkikirjoja, joista Yrjön ja Annan syntyperä varmistuisi?

- Löytyisikö jostain tietoa Rengon 1700-luvun käsityöläisistä yleensä ja sepistä erityisesti?

Seppämme perhe muuttaa myöhemmin Lopelle, mutta siihen sukuharrastaja palaa toisessa kirjoituksessa.

mmä

perjantai 23. elokuuta 2013

Kahvinkieltolaki

Kaikkea sitä dekkareista oppiikin, ainakin jos kirjan tapahtumat on sijoitettu 1790-luvun Turkuun! Sukuharrastajan viihdykkeenä oli muutamana kesäisenä päivänä Jyrki Heinon kirjoittama Kellari eli kertomus poikkeuksellisista ja järkyttävistä tapahtumista, jotka aikoinaan herättivät suurta huomiota Ruotsin kuningaskunnan Turun kaupungissa (2012, Schildts & Söderströms).

Dekkarissa joku tietenkin menettää henkensä ja tekijää etsitään innokkaasti. Tässä mainitussa kirjassa etsimisen näyttämönä oli Turun kaupunki Ruotsin valtakunnassa. Sen rakennukset, kadut, torit, puistot ja Aurajoki. Sen äänet, maut ja hajut. Rikoksen mahdollisia motiiveja oli useampia, yksi niistä kahvin salakuljetus.




Kirjan lopussa on kootusti listattu 1700-luvun loppupuolen historiallisia tapahtumia meillä ja muualla. "Meillä" eli silloisessa Ruotsissa oli kahvinkieltolaki voimassa kirjan tapahtumien aikaan 1794-1796. Lisäksi kahvi oli kielletty juoma 1756-61, 1767-70, ja 1799-1802.

Kahvia piti kuitenkin saada. Murhamysteeriä kirjassa ratkoivat kaupunginviskaali Appengren ja luutnantti Wennehielm ja etsiesään menehtyneen kapteenin tavaroita, he löysivät pienen pikikankaaseen käärityn paketin. Heinon sanoin:
Hän kaivoi esiin taskuveitsensä ja leikkasi paketin ympärille kierretyt narut, jolloin vuoteelle kieri kahvinpapuja. Löytö sai leskirouvan kalpenemaan. 
"Tuliaisia Saksanmaalta", Appengren huudahti. "Salakuljetus on saatu vähenemään niin paljon, että tämäkin määrä alkaa olla jo melko arvokas." 
Kahvinjuontikiellon perusteena oli hallituksen pelko tuonnin ja viennin joutumisesta epätasapainoon, jos kallista kahvia ostettiin ulkomailta. Kansa ei kuitenkaan pitänyt paahdetusta sikurinjuuresta, rukiinjyvistä, tammenterhoista tai muista kahvin kotimaisista korvikkeista, vaan rikkoi lakia aina, kun siihen tarjoutui tilaisuus. (s. 59)
Wennehielm järjesti päivälliskutsut ystävilleen ja kysyi taloudenhoitajaltaan ennen iltaa:
"... Ja onko mamselli käynyt hakemassa Johan-serkun [kauppiaan] luota sen salaisen paketin." (s. 68)
Kaikkien syötyä itsensä kylläisiksi mamselli tuli ruokasaliin kysymään illan isännältä, josko seuraavaksi olisi salaisuuden aika. 
Wennehielm nyökkäsi, joten mamselli kiirehti sulkemaan ikkunat ja lukitsemaan ulko-oven. Pian ruokasaliin tunkeutui kahvin tuoksu. Jokainen ymmärsi, että varovaisuus oli välttämätöntä. Vaikka koko kaupungissa vain harvat kunnioittivat juontikieltoa, niin kateellisia ilmiantajia riitti. Aikaisempina vuosina oli jopa värvätty kahvivakoojia, jotka kiertelivat kaduilla etsien lain rikkojia. (s. 75)
Kesämarkkinat olivat lähellä ja silloin Turkuun odotettiin "puolet varsinaista Suomea" ja lisäksi satakuntalaisia, hämäläisiä ja uusmaalaisia. Jopa Savosta asti tulisi markkinavieraita. Kaikkien emännät odottivat tuliaisina kahvia.

Näin siis fiktiossa. Sukuharrastaja jäi miettimään, kulkeutuiko kahvi omienkin esi-isien taloihin ja torppiin Hämeen sydänmaille tuohon maailman aikaan. Sillä Turun markkinoilla he kyllä kävivät. Yhdestä surullisesti päättyneestä markkinamatkasta kirjoitettiin valtakunnan lehdissäkin, kuten blogissa on kerrottu täällä ja vielä täälläkin

Kuvassa kahvilaatuja Indonesiasta. Kuvaaja Bennylin (Flickr).

maanantai 19. elokuuta 2013

Eräs hakkapeliitta Padasjoelta

Käynti Hakkapeliittamarkkinoilla Tammelassa viritti sukuharrastajan ajatukset hakkapeliittoihin yleisemminkin. Keitä oikein olivat hakkapeliitat?

Wikipedian mukaan hakkapeliitat olivat suomalaisia ratsumiehiä, jotka taistelivat 30-vuotisessa sodassa Ruotsin kuninkaan joukoissa. 30-vuotista sotaa käytiin 1618-1648 etupäässä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan aluueella. Sota alkoi Saksan sisäisenä uskonsotana katolisten ja protestanttien välillä, mutta laajeni yleiseurooppalaiseksi sodaksi, jossa vallanhaluiset hallitsijat näkivät tilaisuutensa vahvistaa omaa valtaansa ja laajentaa oman maansa alueita. Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf liittyi sotaan 1630. Sitä ennen hakkapeliittoja käytettiin Puolan sodassa, jota käytiin 1600-1629.


Hakkapeliittatapahtuma Tammelassa 2006
Kuva: Heidi Cavén (Wikimedia)

Kalevi Vuorelan kirjoittama Virmailan suku, I osa[*], kertoo suvun kantaisästä Heikki Pietarinpojasta, joka oli hakkapeliitta. Heikki Pietarinpoika syntyi n. 1586 Padasjoella ja hänestä tuli Virmailan ratsutilan omistaja 1613. Isänsä tapaan poika oli sotilas, joka itse taisteli kuninkaan joukoissa sen sijaan, että olisi palkannut ja varustanut ratsumieheksi jonkun muun miehen. Sukukirjan mukaan Virmailan isäntä ehti sotia
Venäjällä: "Samana vuonna [1613] hänet tavataan ratsumiehenä Henrik Maununpoika Spåran lipullisessa... --- Lippukuntansa mukana Heikki Pietarinpoika nähtävästi osallistui Venäjän sotaretkeen, joka 1614 johti Novgorodin rajoille ja seuraavana vuonna Pihkovan piiritykseen. Vuonna 1617 se päättyi Stolbovan rauhaan, jossa Ruotsi sai Venäjältä Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan."
Baltiassa: "Vuonna 1621 seurasi Puolan sota, jonka aikana mm. Riika valloitettiin piirityksen jälkeen. Tähän sotaan Hämeen ratsumiehet kuljetettiin etupäässä laivoilla Suomenlahden ylitse. Eräät joukot joutuivat kiertämään Viipurin ja Nevan kautta Tallinnaan. Vuonna 1628 Heikki Pietarinpoika oli mukana Fabian Wrangelin joukoissa... --- Tämä joukko oli 1628 sijoitettu Baltiaan. Kun Altmarkin välirauha solmittiin 1629, suomalainen ratsuväki palasi kotimaahan."
Saksassa: "Jo 1630 alkoi kuitenkin Saksan sotaretki, johon Heikki Pietarinpoika osallistui Henrik Sigfridinpoika Silfverbögelin ratsujoukon mukana. --- Heikki Pietarinpoika itse yleni - viimeistään 1635 - korpraaliksi ja siten n. 50 miehen esimieheksi. --- ... osallistui Breitenfeldin taisteluun 1631, ratsasti sitten Reininmaalle ja sieltä Baijeriin, missä keväällä 1632 käytiin Lech-virran taistelu. --- ... lähellä Nürnbergiä, sitten kohtalokas Lützenin taistelu 6.11.1632, jossa Kustaa II Aadolf sai surmansa. --- ... Oldendorfin taistelu kesällä 1633, sitten taisteltiin espanjalaisia vastaan Hollannissa. Vielä 1634 sotajoukko taisteli Saksanmaalla..."
Kunnes vihdoin palasi kotiin Padasjoelle. "1635 myös Heikki Pietarinpoika pääsi palaamaan kotiin. Tämä merkitsi hänelle yli 20 vuoden ratsupalveluksen päättymistä."
Virmailan kirjan mukaan Heikki Pietarinpojan arvioidaan avioituneen samoihin aikoihin, kun hänestä tuli Virmailan isäntä ja hän lähti Venäjälle ratsumiehenä eli n. 1613. Puoliso oli Brita Hannuntytär (s. 1590). Heille syntyi ainakin viisi lasta, joista vanhin poika jatkoi ratsupalvelusta 30-vuotisess sodassa isänsä jälkeen ja toiseksi vanhimmasta tuli Virmailan isäntä isän vetäytyessä eläkkeelle. Heikki Pietarinpoika kuoli vuoden 1665 lopussa tai seuraavan vuoden alussa.

[*] Kalevi Vuorela (2001). Virmailan suku, I osa. (Toinen, lisätty painos). Wirmailan rusthollin sukuyhdistys r.y. Padasjoki.

amä/api

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Hakkapeliittamarkkinoilla

Tämän kuun alussa sukuharrastaja kävi Hakkapeliittamarkkinoilla Tammelassa, ensimmäistä kertaa, vaikka markkinat olivat jo järjestyksessä 35. Matkaan houkutteli mukavankuuloinen tapahtuma, aurinkoinen ja lämmin kesäsää, ja se, että sukuharrastajankin sukujuuret juontuvat 1600-luvun hakkapeliittaan.

Tammelan tapahtumassa 3.-4.8. oli vilskettä ja markkinameininkiä. Kojuissa myivät aikakauden vaateparsiin pukeutuneet myyjät perinteisiä tuotteita ja käsitöitä, joukossa yhtä jos toista tämänpäiväistäkin, tosin paperipusseihin hamppunaruin käärittynä. Ei muovia, ei maksukortteja. Myytävän lisäksi oli työnäytöksiä.

Mylläri ja käsikivet lepotauolla

Eri puolilla markkinapaikkaa näkyi erinäisiä muitakin "näytöksiä", jos onnistui kohdalle oikeaan aikaan. Pari parantajaa kaappasi yhden parannusta tarvitsevan naisen maahan pitkälleen koivunoksien päälle ja niillä vihdottavaksi, koska hänellä oli turvotusta. Esiintymislavalle sotilaat toivat kevytmielisen naisen, joka laitettiin jalkapuuhun yleisön töllisteltäväksi ja siinä lauluja laulamaan. Sotilaiden leiristä kuului ampumista ruutiaseilla. Lauantaina olisi Tammelan kirkossa ollut jumalanpalvelus 1600-luvun tapaan. Nälkäisillä oli mahdollisuus ruokailla aikakauden pitopöydässä. 

Kuninkaan seuruetta markkinoilla

Mustialan luentosalissa sukuharrastaja kävi kuuntelemassa pari ihan mielenkiintoista luentoa aiheesta "Elämää 1600-luvun maaseudulla". Ne piti uskontotieteilijä Risto Pulkkinen, joka käsitteli kansanuskon ja kristinuskon rinnakkaiseloa sekä kansanperinteeseen kuuluvia taikoja eri elämänalueilla. Mieleen jäi erityisesti onnen vakioisuuden periaate: talonpoikaiskulttuurissa uskottiin onnea, rikkautta ja muuta hyvää olevan tarjolla vakiomäärä. Jos naapurin laiho kasvoi huonosti, silloin sieltä liikenevä rikkaus tuli omalle pellolle, ja sellaista itselle suotuisaa kehitystä sopi kaikenmoisilla konsteilla edesauttaa.

lauantai 3. elokuuta 2013

Etunimikimara

Nimet ovat varsin kiinnostavia. Sukuharrastaja on mielessään ajatellut, että etunimien valikoima oli kovin pieni vanhoina hyvinä aikoina, ainakin Hämeen maaseutukylissä, ja kussakin perheessä esiintyi vain muutamaa nimeä. Mutta oliko asia ihan oikeasti niin vai tuntuuko vain siltä? Sitä pitää tutkailla tarkemmin.

Tutkailujeni kohteiksi valitsin kahdeksan perhekuntaa tuosta vain ilman sen kummempia perusteluja kuin että he olivat neljän isovanhempani isovanhempien perheet: isovanhempien isovanhemmat itse sekä heidän lapsensa ja vanhempansa. Kaikki syntyivät 1800-luvulla, yhteensä 92 henkilöä, kahdeksan perheen kolme sukupolvea. Ja tällaisia tuloksia sain:

Ensimmäisiä etunimiä näillä 92 henkilöllä oli 45 erilaista ja lisäksi 11 nimeä, jotka esiintyivät vain toisena etunimenä nimiyhdistelmissa.

Eipä pidä paikkaansa se tuntuma, että nimiä olisi ollut vähän!



Yleisimmät miesten nimet tässä joukossa olivat Juho, joita löytyi 7, niistä kolme yhdistelmissä Juho Aukusti, Juho Kustaa ja Juho Ville, ja toisena Heikki, joita löytyi 6, joukossa yhdistelmät Heikki Juho, Heikki Lauri ja Heikki Valle. Seuraavina tulivat Kalle (5), Kustaa (5), Otto (4) ja Joonas (3).  



Naisten nimissä Iida oli yleisin, niitä löytyi 7, joukossa Iida Maria ja Iida Kaisa. Tässä joukossa Anna esiintyi 5 kertaa, aina yhdistelmissä: Anna Leena kahdesti ja Anna Kaisa, Anna Maija sekä Anna Pauliina kerran. Seuraavaksi yleisimpiä olivat Heta (4), Eeva (4) ja Leena (3).

Suurin osa nimet saaneista oli syntynyt Janakkalassa, Lammilla, tai Padasjoella. Joku myös Kuhmoisissa, Tuuloksessa ja Pohjanmaalla. 

Postimerkeissäovat kuvattuina Heikki ja Ida (via Wikimedia), joilla ei ole mitään tekemistä sukuni Heikkien ja Iidojen kanssa. Säveltäjä Heikki Klemetti syntyi 1876 Kuortaneella ja näyttelijä Ida Aalberg syntyi 1857 Leppäkoskella Janakkalassa.