torstai 27. helmikuuta 2014

H niin kuin Henriikka Heikintytär ja kestikievarin konkurssi Hämeenlinnassa

Viime kirjoituksessaan sukuharrastaja jäi miettimään esisetänsä leskeä Reetta Kustaantytärtä ja miksei hän asunut lastensa kanssa vanhuutensa päivinä, mikä vaihtoehto on esitetty tällä viikolla Suomen tulevienkin vanhustenhoitokysymysten ratkaisuksi. Kiitos kommenteista ja ajatusvaihtoehdoista, joita mietinnät herättivät lukijoissa.

Harrastaja onkin tässä välissä jäljittänyt Reetan lapsia nähdäkseen, mihin elämä heidät vei. Yksi heistä on Hattulassa syntynyt Henriikka (s.1825), joka nuorena päätyi Hämeenlinnan kaupunkiin joiksikin vuosiksi.

Henriikka lähti piiaksi 17-vuotiaana kotoaan Sääksmäen Jutikkalan Hakamäen torpasta. Tie vei ensin Sohlbergin rusthollitaloon piiaksi ja sitten vuotta myöhemmin Hattulaan Pelkolan kartanoon.

Seuraavaksi Henriikka Heikintytär muutti Hämeenlinnan kaupunkiin, jossa hän sai palveluspaikan kestikievarinpitäjä ja porvari Gustaf Nyströmin lesken talossa. Porvari Nyström itse oli kuollut edellisen vuoden tammikuussa (k. 1845). Kievarin pitäminen ei ilmeisesti ollut kovinkaan tuottavaa liiketoimintaa tai porvari oli muuten velkaantunut, sillä hänen omaisuudestaan pidettiin konkurssihuutokauppa vuoden 1845 syksyllä, vuotta ennen Henriikka-piian taloon tuloa. 

Konkurssin yhteydessä kutsuttiin velkojia koolle usealla ilmoituksella. Itse konkurssihuutokaupasta ilmoitettiin näin Finlands Allmänna Tidning -lehdessä 20.9.1845:



Huutokaupassa 7.10.1845 olisi myytävänä edesmenneen kestikievarinpitäjä G. Nyströmin irtainta omaisuutta, joka käsitti kulta-, hopea-, kupari-, pläkki- ja rautatavaroita, huonekaluja, pellava-, käyttö- ja vuodevaatteita, pelto- ja ajovälineitä, hevosia ja karjaa, sekä puolet kaupungin ulkopuolella sijaitsevasta riihestä.


Henriikasta vielä sen verran, että hän avioitui Hämeenlinnassa työmies (arbetskarlen) Heikki Matinpojan kanssa. Heikki (s. 1815) oli syntyisin torpparinpoika Pälkäneeltä, ja miehen kotitorppaan Pälkäneen Kuiseman Laitioon pariskunta muuttikin vuosi häiden jälkeen. Torppaa piti silloin Heikin veli. Seurasi vuodet, jolloin Heikillä oli torpankontrahti puoli vuosikymmentä Hauhon Ilmoilassa, sitten muutaman vuoden Pälkäneen Laitikkalassa ja sen jälkeen taas Hauholla. Muuttokirjoja ei ole kaikkia säilynyt, joten 1860-luvun alkupuolella heidän jälkensä katoavat. Toistaiseksi. Sukuharrastaja olettaa, että Henriikka asui Pälkäneen ja Hauhon seuduilla siihen aikaan, kun äiti-Reetta saavutti matkansa pään Sääksmäellä.

mmä

lauantai 22. helmikuuta 2014

G niin kuin Greta Kustaantytär Heikkilä ja hänen vanhuudenpäivänsä

Viime päivinä sukuharrastajaa on askarruttanut se, miksi leski Greta Kustaantytär asui elämänsä viimeisen vuosikymmenen yksin ja kuoli kirkonköyhänä, vaikka hän oli synnyttänyt kymmenen lasta. Harrastajan täytyy tunnustaa, että hänen oletuksensa on ollut, että vielä 1800-luvulla vanhukset asuivat ikäännyttyään etupäässä jonkun lapsensa luona. Mutta aloitetaanpa Gretan elämäntarina alusta.


Akseli Gallen-Kallela: Akka ja kissa (1885)
(WikiPaintings - klikkaa kuvaa isommaksi)

Greta tai suomalaisittain Reetta Kustaantytär syntyi Tyrvännön Uskelassa Kirjavan torpparin tyttärenä vuonna 1801. Hänen vartuttuaan samaan kylään Sääksmäeltä tullut Huhmariston torpan nuorempi poika, esisetäni Heikki Juhonpoika (s. 1793), kihlasi hänet, ja nuorikko muutti sulhasen kotitorppaan. Nuori mies lie ollut varsin yritteliästä sorttia, sillä kolme vuotta ja pari lasta myöhemmin perhe muutti lampuodiksi Hattulaan Herniäisen kartanoon, yhdessä Janakkalasta tulleen Antti-veljensä kanssa.

Perheen aika Herniäisissä alkoi varsin surullisesti, sillä heidän pieni alle vuoden ikäinen Liisa-tyttärensä (1823-1824) kuoli viikon sisällä heidän muutostaan. Lampuotivuodet jäivät lyhyiksi, sillä parin vuoden ja Juho Heikille (s. 1821) syntyneen Henriikka-siskon (s. 1825) jälkeen Heikki ja Reetta muuttivat torppariksi Sääksmäelle.

Sääksmäellä elämä oli työteliästä ensin torpparina ja sitten itsellisenä. Lapsia syntyi useita, kaikkiaan heitä siunaantui nuo mainitut kymmenen, mutta Liisan lisäksi pikku-Maria (1840-1840) ja Eenokki (1841-1841) kuolivat aivan vauvana.

Leskeksi Reetta jäi vuonna 1848, kun Heikki menehtyi keuhkotautiin 55-vuotiaana. Silloin hän asui itsellisenä Lahisten kartanon Katerin torpassa, ja hänelle oli merkitty sukunimeksi Heikkilä. Ehkä se oli heidän asumansa mökin nimi. Joka tapauksessa Reetta-leskikin tunnetaan tällä nimellä elämänsä loppuun asti.

Kun Reetta jäi leskeksi, perheen nuorimmainen Miina (Wilhelmina) oli vasta nelivuotias. Äiti ei ehkä pystynyt elättämään muita lapsia, sillä isän kuoltua kaikki vielä kotona olevat lähtivät palvelukseen muualle. Äiti eleli itsellisenä Miinan kanssa ensin Lahisessa pari vuotta  ja sitten Huittulan kylässä. Reetta jäi aivan yksin, kun Miina kuoli 13-vuotiaana. Reilu kymmenen vuotta myöhemmin Reetta itsekin kuoli keuhkotautiin nälkävuonna 1868. Hänet haudattiin ilmaiseksi ("gratis") ja kirkonköyhänä.

Mutta miksi Reetta asui yksin Huittulassa viimeiset elinvuotensa eikä lähempänä jotain lapsistaan?


Päivitys: Olen myöhemmin muuttanut lapsiluvun kymmeneksi, kun vielä löytyi Eenokin syntymätieto.

mmä

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

F niin kuin Fredrik Kustaa Jaakonpoika Kuhmalahdelta

Fredrik Kustaa Jaakonpoika on sukuharrastajan esiäidin isä, ja kylläpä harrastaja on tehnyt töitä löytääkseen, missä hänen syntyjuurensa oikein ovat. Ja kun jälleen kerran, ihan F-kirjaimen merkeissä, harrastaja tarttui uudelleen langanpäästä kiinni ja alkoi keriä - kappas, sieltä langan päästä löytyikin syntymäaika ja lapsuuskoti. 

Ensimmäisen kerran Fredrik Kustaa eli suomalaisittain Reetrikki Kustaa Jaakonpoika näyttäytyi sukuharrastajalle Padasjoen Vesijaolla, kun syntyi mainittu esiäiti vuonna 1846 ja isä oli Reetrikki Kustaa. Rippikirjan puolelta miehen syntymäajaksi löytyi 2.10.1815. Onneksi nimi on harvinaisemmasta päästä, Fredrik Kustaita ei ole kovin montaa, ja varsin harvalukuisia ovat sennimiset Jaakonpojat. Mutta noihin aikoihin ei ollut syntynyt yhtäkään sopivaa, ei Padasjoella eikä lähiseuduilla.

Kuhmalahden kirkko (Kuva: Cryonic07, Wikimedia Commons)
Seuraavan vihjeen antoi Hiski, joka löysi Reetrikki Kustaan ja Anna Leena Joonaantyttären (s. 1812) vihkitiedon Luopioisista. Siellä miehen syntymäpitäjäksi oli merkitty Kuhmalahti. Ahaa! Vaan ei löytynyt sieltäkään oikeaa Reetrikki Kustaata.

Vaan nyt sukuharrastaja heittäytyi kokeilevaksi ja uskaltautui laajentamaan etsinnän piiriä nimen ja syntymäajan suhteen. Hiski nimittäin löysi hiukan sinne päin olevan vaihtoehdon, ja sieltäpä löytyikin langanpäästä Reetrikki Kustaalle oikea syntymäaika. Ja kastenimi!

Kun Reetrikki Kustaa syntyi Kuhmalahdella 23.10.1815, kastepappi kirjoitti kirjaan hänen nimekseen Petter Gustaf. Ehkä ensimmäinen nimi tuli epähuomiossa, sillä samana päivänä syntyi pitäjässä toinenkin poika, joka sai nimen Petter. Joka tapauksessa sukuharrastajan esi-isä merkittiin rippikirjaan Fredrik Gustafina ja sellaisena pysyi lopun ikäänsä, joten se lie ollut vanhempien tarkoittama nimi. Aikanaan poika muutti rengiksi Luopioisiin, solmi siellä avioliiton ja muutti perheensä kanssa Padasjoelle, missä syntyi esiäitini Anna Leena Kustaantytär.

Reetrikki Kustaan isä oli torppari Jaakko Jaakonpoika (s. 1793) Kuhmalahden Tervaniemen kylän Pitkälässä ja myöhemmin Hemmingin talon Jaakkolan torpassa. Äiti taas oli Maria Antintytär (s. 1786).

amä

lauantai 8. helmikuuta 2014

E niin kuin Engelbrecht ja 16 paria raippoja

Sukuharrastaja hieroskelee käsiään tyytyväisenä, kun asiakirjojen uumenista haarukkaan osuu rikollinen sukulainen. Ei siksi, että rikos olisi erityistä meriittiä, vaan siksi, että rikollisista toimista ja niiden tekijästä on säilynyt aikakirjoissa merkintöjä. Samalla lailla merkintöjä on säilynyt aatelisista, joita tämän kirjoittaja ei ole omassa sukupuussaan kohdannut ensimmäistäkään, opiskelemaan lähteneistä, muihin maihin tai vain toiseen pitäjään muuttaneista sekä sotilaista ja käsityöläisistä. Varmaan muistakin, mutta nämä tulevat ensimmäisenä mieleen.

Tällä kertaa vuorossa on aakkosten E ja niitä edustamassa Engelbrecht Juhonpoika, joka syntyi 1800-luvun alkupuolella Hauholla ja sai kovin mahtipontiselta kuuluvan nimen kasteessa. Millähän nimellä häntä kutsuttiin perhepiirissä? Ehkä Enkelpertiksi tai Pertiksi, kuten Väino Sointulan Sanasto sukututkijoille (2012, 5. painos) ehdottaa.

Engelbrecht syntyi torpparisperheeseen, ja ajalle tyypillisesti lähti rengin töihin jo ennen rippikoulua vaihtaen palveluspaikkaa vuosittain. Hänen ollessaan 23-vuotias rippikirjoihin ilmestyi merkintä, että hän oli syyllistynyt rikokseen:
"1836 slitit 16 par spö och undergått uppenbar kyrkoplikt för 1a resan inbrottssköld."
"Raipparangaistus."
Nordisk Familjebok via
Projekt Runeberg
Eli Engelbrecht oli saanut 16 paria raippoja ja joutunut kärsimään julkisen kirkkorangaistuksen (jalkapuussa?) ensikertalaisen murtovarkaudesta. Näin siis Hauhon rippikirjoissa. Tuomiokirjoista löytyisi varmaan lisätietoja. Rikoksen jälkeen Engelbrecht jatkoi rengin töitä eri taloissa, kunnes hänen jälkensä hävisivät jonnekin jonkin muuton yhteydessä.

Mutta vielä vähän asiaa raipparangaistuksesta. Murtovarkaudesta sai 16 paria raippoja. Kaisa Kyläkoski lainasi hiljattain blogissaan Sukututkijan loppuvuosi Pietari Päivärinnan kuvausta raipparangaistuksesta. Varsin vereslihaista toimintaa, sananmukaisesti:
"Sinne päästyänsä huomasi hän, että siinä suomittiin parhaaltaan erästä vankia kaakissa. Vanki oli selin häneen, niin että Paavo näki kaikessa hirmuisuudessaan tuon kauhean näytelmän. Yleensä oli lyötävän selkä mustana..." 
Kaakki oli ilmeisesti rangaistuspuu, jossa rangaistava oli kiinni. Jatkoa kuvaukselle voi lukea Kaisan blogista, jota muutenkin suosittelen päivittäin päivittyvänä ja monenlaista mielenkiintoista sukututkimuksesta ja historiasta sisältävänä blogina. Tuohon Pietari Päivärinnan kuvaukseen tosin pitää lisätä varoitus: omalla vastuulla, sisältö saattaa järkyttää herkkäsieluisia.

mpä