lauantai 23. marraskuuta 2013

Mikä ihmeen - pitäjänkäsityöläinen?

Omiksi kotitarpeiksi on taloissa ja torpissa suutaroitu, räätälöity ja rakennettu kautta aikain. 1500-luvulta lähtien Ruotsin käsityöläisille asetettiin kuitenkin rajoituksia siinä, kuka sai ansaita elantonsa omalla käsityöllään ja missä. Vuonna 1621 säädetty ammattikuntalaki saneli käsityöläisammateissa elantonsa ansaitsevien ehtoja tarkasti.
Issoudun kaupungin Saapas- ja kenkäsuutareiden ammattikunnan kilpi. 1500-l.
 Kuva 235 tästä teoksesta. (Project Gutenberg)

Ammattikuntalain mukaan kaupungeissa sai harjoittaa käsityöläisammattia vain, jos oli anonut ja saanut porvarisoikeudet ja liittynyt oman alansa ammattikuntaan. Oppipojaksi pyrkivän tuli olla avioliitossa syntynyt ja noin 14 vuoden ikäinen. Oppiaika oli 3-4 vuotta, minkä jälkeen tuore kisälli palveli mestariaan vielä vuoden päivät. Sitten kisälli saattoi anoa mestarikirjaa ammattikunnalta, jonka esimies, oltermanni, kertoi, mitä tämän tuli tehdä kirjan saadakseen. Yksi vaatimuksista oli mestarinäytteen valmistaminen tietyssä ajassa ja osoitetussa työpajassa, toinen taas vaadittujen maksujen ja verojen maksaminen. Käsityön harjoittaminen päätettiin keskittää yksinomaan kaupunkeihin, ja maaseudun käsityöläisten oli muutettava niihin.[1]

Maaseudulla toimi pitäjänkäsityöläisjärjestelmä vuodesta 1680 alkaen. 
Ainoastaan suutarin ja räätälin ammatit katsottiin niin tärkeiksi rahvaalle, että kussakin pitäjässä sai toimia yksi pitäjänsuutari ja yksi pitäjänräätäli. 1802 myös seppä, muurari ja lasimestari hyväksyttiin pitäjänkäsityöläisiksi, myöhemmin nikkari ja sorvari. 1824 saman oikeuden saivat nahkuri, satulaseppä, pyöräntekijä, maalari ja kelloseppä. Vain maaherra saattoi antaa luvan useammalle ammatinharjoittajalle, jos kihlakunnanoikeus katsoi sellaista tarvittavan.[1][2]

Maaseudulla työskenteli kuitenkin käsityöläisiä, jotka eivät olleet hakeneet pitäjänkäsityöläisen asemaa. Sellaisia olivat mm. kartanoiden omat käsityöläiset, jotka palvelivat kartanoa ja isäntäänsä vuosityöläisenä. Säädökset kielsivät heitä harjoittamasta käsityöläisammattia muussa kuin isäntänsä palveluksessa. Olikohan esi-isäni Heikki Ahllund (vanhempi) tällainen kartanoiden työssä oleva itsellinen suutari, joka ei koskaan hakenut pitäjänsuutariksi, vaikka olikin ollut suutarin opissa?

Elinkeinovapauslaki säädettiin v. 1868, jolloin käsityöläisammattienkin harjoittaminen vapautettiin edellä kerrotuista rajoituksista.

Mutta vielä vähän Joonas Juhonpoika Gröndahlista, jonka oppipoika-ajoista kerroin täällä ja kisälliydestä sekä senjälkeisistä vaiheista täällä. Heti palattuaan Hämeenlinnasta suutarimestari Westinin luota Padasjoelle Joonaksen pitäjänsuutarianomusta käsiteltiin kihlakunnanoikeudessa talvikäräjillä, jotka pidettiin Padasjoen Kaukelan kylässä Ylimmäisen talossa 15.3.1810. Pöytäkirjanote löytyy Hämeenlinnan maakunta-arkistosta (HMA) (klikkaa kuvaa suuremmaksi):


Joonas Juhonpojalle päätettiin myöntää oikeus toimia pitäjänsuutarina, koska hänellä todistettiin olevan hyvät kristinopin tiedot, hyvä maine sekä tarpeellinen taitavuus suutarintyössä. Lisäksi kihlakunnanoikeus totesi, että pitäjän asukkailla oli usein puute kyseisen ammatin harjoittajista. Joonasta  myös kehoitettiin anomaan valtakirjaa läänin maaherralta, minkä nuori mies tekikin heti heinäkuussa 1810. 

Lääninhallituksen kanslian arkiston Anomusdiaarista vuodelta 1810 löytyy kohta 33, jossa on kirjattu Joonas Juhonpojan anomus tulla pitäjänsuutariksi Padasjoen pitäjään. Anomusasiakirjoista löytyy tuo kuvan ote kihlakunnanoikeuden päätöksestä, ja Päätöskonsepteissa on myönteinen päätös siitä, että maaherra on myöntänyt hänelle valtakirjan.[3]

Mielenkiintoista on, että kaikissa näissä asiakirjoissa anojana oli Joonas Juhonpoika, ja vasta Padasjoen rippi- ja henkikirjoihin hänelle ilmestyi sukunimi Gröndahl. Kun Joonaksen asia kirjattiin Päätöskonsepteihin, edellinen asia on suutarinoppilas Eric Gröndahlin anomus tulla otetuksi Hausjärven pitäjänsuutariksi, vain pari päivää ennen Joonaksen anomusta. Olisiko Joonaksenkin saama sukunimi perua maaherran toimiston kanssa asioinnista?

Lähteet:

[1] Kaapo Murros: Tampereen käsityo- ja tehdasyhdistys 1868-1943 ja Tampereen vanhat käsityöläiset sekä katsaus vanhaan amattikuntalaitokseen. Tampereen Käsityö- ja tehdasyhdistys, Tampere 1943.
[2] Darja Heikkilä: Käsityön ammatillinen opetus Suomessa 1700-luvulta nykypäiviin. Suomen Käsityön Museo.
[3] Uudenmaan lääninhallituksen kanslian arkisto v. 1810. Hämeen maakunta-arkisto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti