lauantai 12. tammikuuta 2013

Annan miniän arvoitus

Yhteen ja samaan perheeseen on sattunut kaksi samankaltaista arvoitusta.  Aiemmin kerroin, miten Anna Reinontyttären elämän alkuvaiheet ovat toistaiseksi usvan  peitossa sukuharrastajan silmiltä. Samaa voi sanoa hänen miniästään Leena Tuomaantyttärestä (s. 1783) ja koko lailla samoista syistä.

Anna Reinontytär asui miehensä Juho Erkinpojan ja lastensa kanssa Sääksmäellä. Pian avioliiton solmimisen jälkeen perhe muutti Jutikkalan Hakamäen torppaan, jossa Juho oli siltavoutina ja torpparina. Luullakseni hän viljeli torpan peltoja perheensä elatukseksi ja maksoi torpan vuokran tekemällä taksvärkkiä siltavoutina. Torppa lienee ollut aika suuri, sillä siinä asui kolmen torppari-siltavoudin perheet samaan aikaan. Näin varmaan siltavoudinkin työt tulivat jouhevasti hoidetuiksi.

Annan ja Juhon perheen vanhin poika Antti (s. 1790) avioitui isänsä lailla Jutikkalan talon piian kanssa. Leena-morsian oli tullut Sääksmäelle Janakkalasta. Häät olivat komeat, sillä kirkonkirjoihin on talletettu, että morsian käytti huntua, mikä merkitsi juhlapukua. 1700-1800 -luvuilla  hääpuku oli musta ja huntu valkoinen. - Muistuttaakohan kuvan ruotsalaisen morsiamen hääpuku Leenan pukua? Kuva on Ragnar Olssonin noin vuosien 1890-1910 välillä ottama ja  Nordiska Museumin kokoelmista (Wikimedia Commons).

Mutta mistä Leena oli alun perin kotoisin? Kun Juho ja Anna ja heidän lapsensa muuttivat Tyrväntöön heti kohta Antin avoiduttua, Leenan syntymäpaikaksi muuttokirjassa oli merkitty Janakkala. Kun Antti ja Leena lapsineen jatkoivat muutaman vuoden kuluttua Tyrvännöstä Janakkalaan, Leenan syntymäpaikaksi merkittiin siellä Loppi. Syntymävuoden lisäksi ei tarkemmasta ajasta löydy tietoa.

Annan miniän arvoitukseen kuuluu, ettei Janakkalan syntyneitten luettelosta löydy vuonna 1783 syntynyttä Leena Tuomaantytärtä. Ja että Lopella on syntyneitten luettelossa useamman vuoden aukko juuri noina vuosina, joten siitäkään ei apuja saa.

Sukuharrastaja jatkaa arvoitusten ratkaisua...

mmä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti