sunnuntai 18. toukokuuta 2014

O niin kuin Olli, lautamies Lammin Liesosta

Sukuharrastaja on pitänyt taukoa harrastamisessaan. Yksi pitkällinen muuhun elämään liittyvä projekti on vaatinut keväällä sen verran aikaa, että sukuasiat ovat jääneet taka-alalle. Nyt kuitenkin palaillaan ruotuun vähitellen, ja sukuaakkoset jatkuvat siitä, mihin ne huhtikuun alussa jäivät.

Aakkosten seuraaminen on ollut itse asiassa avartavaa. Nyt vuorossa olevasta O-kirjaimesta löytyisi Ottoja, johan blogin nimikin kertoo sen, mutta monet heistä jätän ainakin toistaiseksi blogin ulkopuolelle liian tuoreina. Yhdestä varhaisemmasta olen jo kirjoittanut ja vielä toisestakin. Yllätyksekseni 1800-luvulta ei omista suvuista löydy juuri lainkaan Olleja. Heitä löytääkseen pitää kurottautua aina 1700-luvun alkupuolelle asti. Nimet tulevat ja poistuvat sykleittäin.

Pekka Halonen: Ateria. (1899) (Wikimedia)

Mutta löytämääni Olliin. Lammin Liesossa asui 300 vuotta sitten esi-isä Olli Antinpoika (Olof Andersson). 1700-luvun rippikirjojen mukaan hän syntyi vuonna 1693, ja voisi ajatella, että synnyinpaikka oli Lammin Liesossa, mutta varmaa se ei ole. Lammin seurakunnan pappilan palossa tuhoutui osa arkistoa 1761, ja syntyneiden luetteloja on säilynyt vasta vuodesta 1746 alkaen, joten niistä en pääse Ollin syntymätietoja tarkistamaan. Suomen asutuksen yleisluettelossa (SAY) v. 1694 Lieson Alhoisten talossa on Antti-vävy, joka saattaisi olla Ollin isä, mutta siitäkään en ole varma. SAY:n mukaan Olli Antinpojasta tulee Alhoisten isäntä 1720-luvulla. Hänen vaimonsa on Kaisa Sipintytär (s. 1693),  ja talossa asuvat myös Ollin veljet Santeri ja Juho perheineen.

Kun Olli Antinpoika 1756 kuolee keuhkotautiin, hänet haudataan kirkkoon ja kirkonkirjoihin merkitään, että hän oli kihlakunnan lautamies. Hänellä oli ainakin kaksi poikaa, Heikki (s. 1730) ja Markku (s. 1732), jotka kumpikin asuttivat Alhoisten taloa isänsä jälkeen.

Markku Ollinpojalla oli poika Juho Markunpoika (s. 1769), josta tuli puuseppä. Hän muutti harjoittamaan ammattiaan naapuripitäjään Padasjoelle, Syrjäntaan kylään, sai sukunimen Werlin (Verlin) ja aikanaan luvan toimia pitäjänpuuseppänä. Samassa kylässä työskenteli pitäjänsuutari Joonas Gröndahl, joka perusti perheen puuseppä Werlinin tyttären Leena Kaisan kanssa. Mutta sehän on jo entuudestaan tuttu tarina.

api

2 kommenttia:

  1. Sattumalta tulin tälle sivulle ja huomasin Pekka Halosen maalaus ateria. Pekka Halonen on syntynyt Lapinlahdella ja hänen isänsä oli Olli. Tuli vaan mieleeni, kun luin tuosta Olli nimestä. Lapinlahdella, Akkalansaaressa oli kahden Halosen veljeksen talot Paavon-piha ja Ollin-piha, josta Pekka oli. kommenttini ei taida sopia tähän juttuun koska en tutkinut sen enempää. Ainoastaan näin tuon kuvan. Täytyy tutkia myöhemmin mistä oli kysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista. Onpa mielenkiintoista kuulla tuosta Pekka Halosen Olli-isästä ja hänen talostaan. Tämä juttuni Olli ei liittynyt samaan Olliin, ja oli pelkkää sattumaa, että löysin Pekka Halosen maalauksen kuvitukseksi. Se kai sopi mielestäni sisältöön.

      Poista