maanantai 8. syyskuuta 2014

U niin kuin Ulla Onnenvuorelta

Onnenvuoren Heikkilän talon väestä on ollut aikaisemminkin puhetta. Lammilaisen talon isännyys oli 1800-luvun alkupuolella esikoisen Mikko Aaprahaminpojan (s. 1793) nuorilla harteilla, ja emännäkseen hän haki Putulan kylästä Pänkilän talon tyttären, Ulla (Ulriikka) Sipintyttären (s. 1794). 1700-luvulla Putulan kylän väen tiedot löytyvät Lammin kirkonkirjoista, mutta kylä on nykyisin Hämeenkoskea - Koski Hl oli Lammin kappelina aina 1870 asti.

Ullan syntyjuuret olivat siis isän puolelta Lammilla, nykyisin Hämeenkoskeen kuuluvassa kylässä.
Isä Sipi Jaakonpoika (Sigfried Jacobsson) (s. 1755) syntyi Putulassa Pänkilän talon poikana. Äiti Liisa Juhontytär (Elisabet Johansdotter) (s. 1758) puolestaan oli kotoisin Hollolasta, Viitailan (Viitarlan) kylän Pihlajasta, mistä hän oli tullut miniäksi Pänkilään. Puoli vuosisataa myöhemmin Viitaila tulisi kuulumaan Asikkalan seurakuntaan, mutta tuohon aikaan se oli vielä Hollolaa. Sipi ja Liisa vihittiin Hollolassa 18.3.1781. Liisa oli yksi Pihlajan isännän Juho Antinpojan (s. 1719) tyttäristä.

Viitailan kylää Asikkalassa elokuussa 2013
(Kuva Juhsta, Wikimedia)
Mikolla ja Ullalla oli kummallakin useita sisaruksia lapsuuden kodeissaan, mutta he saivat vain yhden tyttären. Leena Sofia syntyi 1818 ja sai aikanaan omia lapsia, joista pari muutti aikuistuttuaan Asikkalaan.

Ullan elämä lienee ollut varsin tavanomainen hämäläisellä maaseudulla, jossa hän teki elämäntyönsä maalaistalon emäntänä. Jäätyään leskeksi 50-vuotiaana hän asui Heikkilän tilalla tyttärensä perheen kanssa kuolemaansa asti 1863.


mpi

2 kommenttia:

  1. Liisa Juhontytär on 4.isotätini äidin isän Hjalmar Salmelan puolelta
    Terv. Riku Haataja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa! Liisa Juhontytär on esiäitini eli isoisäni isoäidin isoäiti. Eli onko meillä yhteiset esivanhemmat Liisan vanhemmissa?

      Poista