Q niin kuin Qvintinus-nimisiä Hämeessä

Nyt tuli sukuharrastajan aakkosissa vastaan kirjain, jolla alkavaa etunimeä ei omista suvuista löydy. Se ei ole suurikaan ihme, sillä Hiskikin löytää vain joitakin Qvintinus-nimen saaneita. Harrastaja teki ihan uteliaisuudesta Hiski-hakuja Hämeen, Keski-Suomen ja Uudenmaan seurakuntien kastettujen luetteloihin ja löysi kaksi poikalasta, joille oli annettu nimeksi Qvintinus, kummallekin toisen nimen kaveriksi.

Toinen Qvintinuksista syntyi Ikaalisten Kovelahdessa vuonna 1876. Pojan koko nimi oli Cyprianos Qvintinus, ja hänen isänsä oli Vähätalon taloon tullut vävy ja sittemmin isäntä Nestori Matinpoika ja äitinsä Maria Iisakintytär. Pariskunta (tai pappi) oli ilmeisen mieltynyt antiikin ajan nimistöön, sillä perheeseen syntyi myös Cecilia Aurora, Fredrik Nestor Simplicius ja Fredrik Nestor Apollinaris. Ehkä erikoinen nimi ei ollut aina iloksi, sillä aikuiseksi varttuneen Cyprianos Qvintinuksen nimen eteen kirjattiin rippikirjassa ensimmäiseksi nimeksi Artur. Mies kuoli 1910 naimattomana.

Trumpetinsoittaja Venäjän armeijassa.
1840-luku. (Wikimedia)

Toisen Qvintinuksen koko nimi oli Qvintinus Conrad, ja hän syntyi Hämeenlinnassa vuonna 1826 soittaja Johan Gustaf Lundbladille ja hänen vaimolleen Hedvig Sjöbergille. Kun perheen esikoinen syntyi 1817, isän ammatiksi oli merkitty Keisarin 1. suomalaisen jääkärirykmentin musikantti. 

1812 keisari Aleksanteri I oli käskenyt perustaa Suomeen kolme 2-pataljoonaista jääkärirykmenttiä, joihin kuhunkin värvättiin noin 1200 miestä. Ensimmäinen rykmentti muodostui Turun ja Hämeenlinnan pataljoonista. Johan Gustaf työskenteli ilmeisesti juuri Hämeenlinnan pataljoonassa, kun perheen esikoinen syntyi.

Vuonna 1819 jääkärirykmentit muutettiin jalkaväkirykmenteiksi. Toinen jalkaväkirykmentti koostui Hämeenlinnan ja Heinolan pataljoonista, joista siis ensin mainittu oli Qvintinuksen isän työpaikka pojan syntymän aikoihin. Suomen armeijassa tapahtui muutos jälleen 1827, jolloin jalkaväkirykmenttien pataljoonista tuli tarkkampujapataljoonia. Pataljoonissa oli neljä komppaniaa. Jokaisessa komppaniassa työskenteli virkamiehinä mm. 4 soittajaa ja 4 rummunlyöjää. 

Qvintinuksen isän Johan Gustafin (s. 1796) vanhemmat olivat lavetintekijä Matts Lundblad (s. 1762) ja Johanna Måsbeck (s. 1753) Hämeenlinnassa. Qvintinuksen myöhemmistä vaiheista sukuharrastajalla ei ole tietoa.


Lähteet: 
   Kansallisarkistojen Portti: Palvelus armeijassa. Autonomian aika 1809-1917. 
   Veli-Matti Syrjö: Sota-arkistossa säilytettävistä sukututkimuksen lähteistä. Genos 54, s. 1-11. 1983.
   Hämeenlinnan seurakunnan kirkonkirjat.
   Ikaalisten seurakunnan kirkonkirjat.

P niin kuin kaksi Petteri-isäntää Liesosta

Jos O-kirjaimella alkavia nimiä oli vaikea löytää varhaisempien sukulaisten joukosta, P tuntuu vieläkin harvinaisemmalta. Onneksi Lammin Liesosta löytyy apu tälläkin kerralla. Esi-isä Markulla oli kaksi Petterintytärtä vaimona, ja vihkimisen yhteydessä merkittiin toisen kotipaikaksi Lieson Laurila ja toisen Lieson Lassila. Varmaankin sisarukset? Ja pappi erehdyksessä laittanut talon nimen vähän eri muodossa?

Vaan ei. Lammin Liesossa oli 1700-luvulla ja myöhemminkin sekä Laurilan talo että Lassilan talo, ja kummassakin oli Petteri-nimisiä isäntiä. Vai olisiko heitä kutsuttu Pekoiksi?

Viime kirjoituksessa sukuharrastaja kertoi Lieson Alhoisten isännästä Olli Antinpojasta, jolla oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä, Markku Ollinpoika (s. 1732), vihittiin naapuritalon tyttären Marian kanssa vuonna 1758. Maria Petterintytär (s. 1736) oli kotoisin Lieson kylän Laurilasta ja hänen isänsä oli Petteri Samulinpoika (s. 1716). (Kaikki syntymävuodet ennen vuotta 1746 on poimittu rippikirjoista.)

Kauan ei nuoren parin yhteistä elämää kuitenkaan kestänyt. Tammikuussa 1760 heille syntyi tytär Maria, ja äiti kuoli synnytykseen samana päivänä. 

Jäätyään leskeksi Markku Ollinpoika löysi uuden vaimon toisesta Lieson talosta, Lassilasta, ja hän vietti häitä Beata Petterintyttären (s. 1739) kanssa vuonna 1761. Beatan isä oli Lassilan isäntä Petteri Petterinpoika (s. n. 1698). Markulle ja Beatalle syntyi ainakin kahdeksan lasta, joista Juho Markunpoika siis muutti puusepäksi Padasjoelle. Hän ja hänen kauttaan Petteri Petterinpoika ovat sukuharrastajan esi-isiä.

Toukokuisten helteitten aikaan kuvituksena Vincent van Goghin Kylväjä ja laskeva aurinko (1888). (WikiArt.)

api

O niin kuin Olli, lautamies Lammin Liesosta

Sukuharrastaja on pitänyt taukoa harrastamisessaan. Yksi pitkällinen muuhun elämään liittyvä projekti on vaatinut keväällä sen verran aikaa, että sukuasiat ovat jääneet taka-alalle. Nyt kuitenkin palaillaan ruotuun vähitellen, ja sukuaakkoset jatkuvat siitä, mihin ne huhtikuun alussa jäivät.

Aakkosten seuraaminen on ollut itse asiassa avartavaa. Nyt vuorossa olevasta O-kirjaimesta löytyisi Ottoja, johan blogin nimikin kertoo sen, mutta monet heistä jätän ainakin toistaiseksi blogin ulkopuolelle liian tuoreina. Yhdestä varhaisemmasta olen jo kirjoittanut ja vielä toisestakin. Yllätyksekseni 1800-luvulta ei omista suvuista löydy juuri lainkaan Olleja. Heitä löytääkseen pitää kurottautua aina 1700-luvun alkupuolelle asti. Nimet tulevat ja poistuvat sykleittäin.

Pekka Halonen: Ateria. (1899) (Wikimedia)

Mutta löytämääni Olliin. Lammin Liesossa asui 300 vuotta sitten esi-isä Olli Antinpoika (Olof Andersson). 1700-luvun rippikirjojen mukaan hän syntyi vuonna 1693, ja voisi ajatella, että synnyinpaikka oli Lammin Liesossa, mutta varmaa se ei ole. Lammin seurakunnan pappilan palossa tuhoutui osa arkistoa 1761, ja syntyneiden luetteloja on säilynyt vasta vuodesta 1746 alkaen, joten niistä en pääse Ollin syntymätietoja tarkistamaan. Suomen asutuksen yleisluettelossa (SAY) v. 1694 Lieson Alhoisten talossa on Antti-vävy, joka saattaisi olla Ollin isä, mutta siitäkään en ole varma. SAY:n mukaan Olli Antinpojasta tulee Alhoisten isäntä 1720-luvulla. Hänen vaimonsa on Kaisa Sipintytär (s. 1693),  ja talossa asuvat myös Ollin veljet Santeri ja Juho perheineen.

Kun Olli Antinpoika 1756 kuolee keuhkotautiin, hänet haudataan kirkkoon ja kirkonkirjoihin merkitään, että hän oli kihlakunnan lautamies. Hänellä oli ainakin kaksi poikaa, Heikki (s. 1730) ja Markku (s. 1732), jotka kumpikin asuttivat Alhoisten taloa isänsä jälkeen.

Markku Ollinpojalla oli poika Juho Markunpoika (s. 1769), josta tuli puuseppä. Hän muutti harjoittamaan ammattiaan naapuripitäjään Padasjoelle, Syrjäntaan kylään, sai sukunimen Werlin (Verlin) ja aikanaan luvan toimia pitäjänpuuseppänä. Samassa kylässä työskenteli pitäjänsuutari Joonas Gröndahl, joka perusti perheen puuseppä Werlinin tyttären Leena Kaisan kanssa. Mutta sehän on jo entuudestaan tuttu tarina.

api

N niin kuin Nikodemus Unikko, joka kilpakynnön voitti

Hämeenlinnassa järjestettiin Uudenmaan ja Hämeen läänien Maaviljely-seuran kesäkokous syyskuun 17. päivänä vuonna 1861. Virallisen kokouspäivän jälkeen ohjelmassa oli mm. kyntökilpailu, kuten Suomen Virallisia Sanomia -lehti (1856-1865) kirjoittaa 30.9.1861: 

"Seuraavata päivää, jollon kilpakynnöt ja näyttäjäiset tapahtuivat, kiitetään edellistä paljon paremmaksi, että silloin oli paljon enemmän opittavaakin. Kansaakin oli paljon enemmän. Ensin näytettiin ja katsottiin hevoisia, joita vähän juoksutettiin. Kauniin hevonen oli ruunipunakko Luopioista. - Mutta kokouksen paras osa oli kilpa-kyntö. Kyntäjiä oli enemmän kuin milloinkaan ennen; 16 oivallista auraa oli liikkeellä savensekaisella nurmimaalla, jossa edellisen päivän sateesta oli kohtuullinen kostuus. Tyytyväistä ja iloista oli nähdä ei ainoastaan niin monta kyntäjää, mutta myös niin kiitettävää työtä. Tunnissa oli jokainen kyntänyt palstansa ja tehnyt vesivaonsa. Ensimäisen palkinnon, hopia-pikarin, sai torppari Nicodemus Unikko Hakoisen moisiolta Janakkalasta, joka kynti omilla hevoisillansa; toisen palkinnon, 5 rupl., sai renki Jooseppi Heikinpoika Hakoisista; kolmannen palkinnon, 4 rupl., renki Heikki Aadaminpoika Hyvikkälän Jussilasta; neljännen palkinnon, 3 rupl., lampuoti Kustaa Kustaanpoika Hakoisesta, ja viidennen palkinnon, 2 rupl., sai sotamies Erkki Hopp Hakoisista. [...] Enimmät kilpakyntäjät olivat Janakkalan talouskinkeristä, jonka hyödyllisistä toimista nämät kiitettävällä tavalla todistavat. Monet läsnäolevista, jotka olivat tämmöisiä kilpakyntöjä nähneet ulkomaalla, kiittivät tätä kaikkien parhaammaksi." (s. 4)

Sukuharrastajan sukuun kyntökisan voittajan kotiväki eli Unikon torpan perhe kuuluu kahtakin kautta. Janakkalan rippikirjojen mukaan Hakoisten kartanon Unikon torpassa oli tuohon aikaan torpparina Heikki Matinpoika, joka oli jo 55-vuotias, mutta hänellä oli Nikodemus-niminen poika, joten tämä lienee ollut se, joka toi päävoiton kilpakynnöstä. Nikodemuksen äiti Maria Ristontytär (s. 1806) oli kotoisin Kernaalan Hofslagersin lampuotitilalta ja harrastajan esiäidin sisko, isoisän äidin kautta.

Nikodemus Heikinpojalla (s. 1836) oli nuorempi sisar Kustaava (s. 1842), joka avioitui Hakoisten Tarpisen torpan pojan kanssa, hänkin Nikodemus nimeltään. Tämä Nikodemus Eenokinpoika (s. 1841) taas oli tuleva Tarpisen torppari ja harrastajan esiäidin veli, isoäidin äidin kautta.

Syyskylvöjä varten kynnetään pellot. 5/URR.
Sunku 26.8.1942. SA kuva 106393.

mpä, mmä