lauantai 16. helmikuuta 2013

Suutari Lindqvist

Kun Heikki Juhonpoika lähti kotoaan Padasjoen Kasiniemestä suutarin oppiin, hän meni Vesijaolle pitäjänsuutari Kustaa Lindqvistin taloon oppipojaksi viideksi vuodeksi. Näin tietää kertoa Padasjoen seurakunnan rippikirja 1856-1865.

Mutta mistä oli Kustaa-suutari oppinsa saanut?

Kustaa Maijanpoika (s. 1823) tuli 18-vuotiaana Padasjoelle Kuhmoisista, jossa hän oli ollut useassa talossa renkinä. Muuttoja oli ollut sen verran tiuhaan, että rippikirjaankin merkittiin hänen kiertelevän talosta toiseen! Kustaan alkuperästä en tiedä sen tarkemmin, sillä hänelle merkittynä syntymäpäivänä ei ole syntynyt Kustaa-nimistä poikaa Padasjoella tai lähipitäjissä.

Kustaa päätyi siis Padasjoelle. Hän tuli Jokioisten kylään suutari Eerikki  Johan Ekholmin oppipojaksi ja viipyi kaksi vuotta. Sitten hän siirtyi oppiin Auttoisten kylään suutari Henrikki Grönlundille ja viipyi vuoden. Seuraavaksi vuorossa olivat oppivuodet Vesijaon suutarilla Henrikki Sahlsténilla, jälleen kaksi vuotta, minkä jälkeen suutarista itsestään tuli sotilas ja Kustaasta pitäjänsuutari kylään hänen tilalleen. Samalla Kustaa ottaa käsityöläisnimekseen Lindqvist. Kylässä asui samaan aikaan seppä Lindqvist, joten ehkä Kustaa jostain syystä halusi saman nimen itselleenkin.


Kun Kustaan käsityöläisammatti oli näin vakiintunut, sopi ottaa vaimo. Hän solmi 35-vuotiaana avioliiton Eeva Liisa Hermannintyttären (s. 1823) kanssa. Eeva Liisa oli Vesijaon Palsan Koskelan torppaa asuvan suutari Hermanni Skarpin tytär ja oli jäänyt leskeksi. Vaimon myötä Kustaa-suutari sai kaksi lasta  tämän ensimmäisestä aviosta, ja yhteisiä lapsia siunaantui yksi poika. Taloudessa oli lisäksi oppipoikia, jotka varmaan toimittelivat rengin tehtäviä ja opettelivat suutarin ammattia siinä samalla. 1860-luvulla yksi heistä oli siis esi-isäni Heikki Juhonpoika Ahllund.

Kuvassa on suutari F. A. Sandell lahden takaa Tukholmasta. Kuvan on ottanut Einar Erici 1930-luvulla ja se kuuluu Ruotsin Riksantikvarieämbetetin kokoelmiin. (Via Flickr.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti