keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Metsästysmuseo ja metsänhoitaja Segerstråhle

Viime lauantaina sukuharrastaja päätti lähteä museomaratonille Riihimäen Museoiden yöhön. Maraton se oli siksi, että viisi museota perä perään oli tottumattomalle paljon, mutta rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että kovin syvälliseen tutustumiseen ei yksi kevätilta antanyt myöten jokaisessa kohteessa. 

Suomen Metsästysmuseossa sukuharrastaja yllättäen löysi linkin Padasjoelle. Museossa oli (ja on) Lennart Segerstråhlen lintumaalausten ja grafiikan näyttely Korpimailta, ja harrastajalle oli uutta se, että taiteilija oli ensin opiskellut metsänhoitajaksi Helsingin yliopistossa ja valmistumisensa jälkeen asunut Padasjoella vuosina 1915-1920. Metsänhoitaja-taiteilijan aiheina oli alkuvuosina luonto ja erityisesti linnut, ja museon näyttelyssä oli useita teoksia tuoltakin viiden vuoden jaksolta, jolloin hän asui Hämeessä. 

Metsästysmuseo sinänsä on oiva paikka tiedonetsinnälle, mikäli suvussa on ollut elinkeinokseen tai harrastuksekseen metsästäviä tai kalastavia. Ja kenelläpä suomalaisella niitä ei olisi ollut. Esillä ovat niin metsästystavat ja -välineet kuin luonto ja pyyntieläimet menneinä aikoina. Silmiin sattui mm. ketunmetsästykseen liittyvää asiaa 1500-luvulta alkaen. 

Lauantaina paikalla oli runsaasti lapsiperheitä, ja kouluikäiset näyttivät viihtyvän huoneissa, joissa on täytettyjä Suomen luonnonvaraisia eläimiä ja vanhaa pyyntielinkeinoihin liittyvää esineistöä. Yhteen huoneeseen on kerätty eläimiä ja esineistöä Afrikasta. Museoiden yönä lapset saivat sanaristikon, johon sanojen piti löytymän näyttelystä. 


Satumetsä Liesjärven kansallispuistosta. Kuvannut saruwine. (Flickr)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti