Kiertävä suutari oli Esko, taitava ammattimies, joka kulki Savon puolessa talosta taloon korjaamassa väen jalkineita ja valmistamassa uusia. Hänellä oli mukanaan Kukkolan Anselmi, joka oli vasta vähän toisella kymmenennellä lähtiessään suutarin matkaan oppipojaksi. Heistä kertoo Toivo Lyytikäisen romaani Kiertävät suutarit (2006). Näin Lyytikäinen kuvaa suutarin työtä 1800-1900 -lukujen taitteessa:
"Porstuaan oli läjätty röykkiö korjattavia kenkärajoja.
Esko silmäili kaikkea hyväksyvästi. Komerosta löytyi parkittuja nahkoja erilaisiin kenkiin. Uusia saappaitakin pitäisi valmistaa ennen syksyä. ...
Aamulla ... Esko kolisteli lestit ja työkalut lattialle. Ensimmäiseksi korjattiin papin ja ruustinnan saappaat, sen jälkeen miesten saappaat, joihin upposi suurempia nahkoja. Pienemmät nahanpalaset riittivät piikojen kenkiin.
Anselmi irrotteli vanhoja pohjia, tikkasi koneella paikkoja varsiin, ja lopulta tervasi ja voiteli kunnostetut kengät.
Heinäkuussa talonväki teki päivät heinätöitä, mutta suutarit korjailivat kenkiä ja aloittivat uusien valmistuksen. Rovasti sai mustat herrojen saappaat, niiden varret rypytettiin kuin hanurin palkeet."
Vuoden mittaan kiertävä suutari oppipoikineen ehti työskennellä muutamassa isossa talossa, rusthollissa tai kestikievarissa. Koko väen vanhat jalkineet korjattiin ja uusia valmistettiin. Yleensä vuosipalkollisten palkkaan kuului vaatekerta talon puolesta ja ainakin joinain vuosina uusi saapaspari. Asuinpaikaksi suutareille annettiin milloin oma huone tai pikkumökki, milloin taas vain nukkumapaikka tuvassa renkien seurassa.
Kirjassa köyhän suutarin pojan Anselmi Kukkolan tarina alkaa, kun hän lähtee 8-vuotiaana veljensä kanssa kerjäämään perheelle leipää. He osuvat hyväruokaiseen kestikievariin, jonne Anselmi pääsee apupojaksi, kunnes tie aukeaa suutarin oppiin Eskon matkassa. Vuosien myötä Anselmista kehittyy oppimestarinsa veroinen käsityöläinen. Myöhemmin hän lähtee rataa rakentamassa olevan veljensä perässä pohjoiseen Rovaniemelle, minne perustaa perheen ja oman suutarinverstaan.
Kirjassa oli ansiokasta käsityöläisen arjen ja työtapojen kuvaus yli sata vuotta sitten. Sukuharrastaja luulee, että samalla lailla suvunkin suutarit ovat joskus kiertäneet ja korjanneet taloissa kenkärajoja.
"Aamulla kannettiin pieneen työtupaan kymmeniä pareja saappaita ja naisten matalia kesäkenkiä. Suutaroiminen alkoi käydä vanhasta tottumuksesta. Anselmi ratkoi vanhoja pohjia ja korkoja. Esko suutaroi uusia paikoilleen. Anselmin työt olivat nopeutuneet ja röykkiö loppui viikossa. Hänkin alkoi asetella pohjia rajoihin. Naisten lipposet olivat helpompia käsitellä, kun sitävastoin miesten saappaisiin naulattiin tai neulottiin paksua solanahkaa, jota Esko leikkeli ja käsitteli kymmenien vuosien kokemuksella.
Talvi oli kulunut kevääseen ja ronttosläjä oli hävinnyt lankkuiselta lattialta. Esko oli suutaroinut isännälle ja emännälle komeat saappaat. Anselmi oli päässyt neulomaan saappaisiin varret. Käsinpyöritettävä kone oli ollut raskas, mutta hampaita kiristellen hän oli tehnyt työn."
Toivo Lyytikäinen: Kiertävät suutarit, 2006
Kustantaja: Kesuura, 167 s.
Kansi: Pentti Kolehmainen: Suutari työssään 2005 (kuva yllä)
Kannen graafinen toteutus: Eija Tuomela
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti