9.3.1943

Tasan 80 vuotta sitten 18-vuotias asevelvollinen lähti kotitilaltaan Etelä-Hämeestä alokaskoulutukseen. Äiti ja kuvanottaja saattoivat lähtijän Riihimäen asemalle, ehkä mukana oli muitakin. Juna vei nuoren miehen ensin Haminaa kohti, ja sieltä matka aikanaan jatkui Itä-Karjalaan.

Kuvassa ovat isäni ja isoäitini Riihimäen kauppalassa 9.3.1943.

Vilkaisu vanhoihiin arvoituksiin

Tässä kuussa tuli kuluneeksi seitsemän vuotta Oton ja Iidan sukua -blogin aloituksesta. Alussa tarinoita kertyi vanhasta varastosta, jo aikaisemmin harrastuksen myötä ihmettelyä herättäneistä asioista, mutta parin ensimmäisen vuoden jälkeen tahti on hidastunut ja viime aikoina todella hiipunut. Täällä sitä kuitenkin vielä ollaan.

Puoli vuotta blogin aloituksen jälkeen sukuharrastaja keräsi koosteen kuudesta löydöstä alkukuukausien ajalta. Sitä seurasi kuusi arvoitusta, jotka vielä etsivät ratkaisuaan. Nyt voisi olla kiva tarkastella, mitä noille arvoituksille kuuluu tätä nykyä.

1. Anna Reinontyttären (Reinholdsdotter) arvoitus on vielä ratkaisematta. Hän saapui  Sääksmäelle vuonna 1789, rippikirjan mukaan Vanajan seurakunnasta, mutta harrastaja ei ole onnistunut jäljittämään hänen aikaisempia vaiheitaan tai vanhempiaan.

2. Annan miniän Leena Tuomaantyttären arvoitus sen sijaan selvisi. Etsinnässä Leenan lapsuuden perhe löytyi rippikirjoista Lopelta, vaikka sikäläisestä syntyneitten luettelosta puuttuukin kriittisten vuosien syntyneet.

3. Pohdintaa aiheutti se, löytyykö asiakirjoja orposisarusten Leenan ja Pauliinan joutumisesta ruotuvaivaiseksi. Jotain löytyi, kun tutkailin seurakunnan vaivaisruotuluetteloja ja tilikirjoja. Siitä kirjoitin otsikolla "10-vuotiaana ruodun elätettäväksi".

4. Liisa Juhontyttären syntyperää ounastelin, mutta varmistusta ei ole löytynyt.

5. Kyselin, löytyykö asiakirjoja punaisten vankileireillä olleista ja sieltä vapautuneista. Heti kohta tuli kirjoitukseen kommentti, jossa Sukututkijan loppuvuosi -blogin Kaisa Kyläkoski vinkkasi Arkistojen portti -sivuston sisällissodan teemasivulle. Se johti silloin Kansallisarkistoon tutkimaan ja löytämään valtiorikosylioikeuden asiakirjoja. Sittemmin niitä on digitalisoitu ja niihin on pääsy kotikoneelta.

6. Viimeisenä askarrutti eräs esi-isä, joka kuoli rautatiellä vuonna 1868. Ehkä rakentamassa Pietarin rataa? Asia on saanut levätä. Nyt elokuussa harrastaja sattui Kärkölään paikkaan, jonka nimi on Radanrakentajien kalmisto 1868-1870. Myös Lahdessa ja Nastolassa on hautausmaat,  jonne on haudattu ratatöissä kuolleita, mutta sijainniltaan Kärkölä on lähinnä esi-isän kotitaloa. Kalmistolta löytyy kyltti, joka kertoo, että vaikka haudatuista ei ole nimiluetteloa, työssä olleista on pidetty työkuntaluetteloa. Sairaalassa hoidetuista piirilääkäri kirjoitti raportteja. Näitä luetteloita ja raportteja voisi ehkä seuraavaksi metsästää.

Vanhojen arvoitusten tilanne on siis 3-3: kolme ratkennutta, kolme edelleen ratkaisematonta. Saattaisi myös olla paikallaan koota uusi lista tuoreemmista arvoituksista.

Rakuuna Antti Grafbergin sotilasura (osa 2/2)

Viime kirjoituksessa sukuharrastaja selvitti rakuuna Antti Grafbergin sotilasuran ja perheen alkuvaiheita Hausjärven Turkhaudan Noukkalassa, missä Antti palveli ruodussa 56 Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentissä (UHRR). Kului toistakymmentä vuotta, ja Antti joutui rakuunana tositoimiin. 

Eurooopassa käytiin 1756-1763 Seitsenvuotista sotaa, jossa Iso-Britanniaa ja sen liittolaista Preussia vastaan soti Ranskan, Saksin, Itävallan ja Espanjan liittoutuma. Ruotsi liittyi mukaan julistamalla sodan kesällä 1757, sillä se näki tilaisuutensa tulleen laajentaa alueitaan Pommerissa. Ruotsin ja Preussin välistä sotaa sanotaan Pommerin sodaksi.

Uudenmaan ja Hämeen rakuunoiden lippu.
(GNU FDL 1.2)

Ainakin suomalaisia jalkaväkijoukkoja osallistui Pommerin sotaan koko sen keston ajan. Vuonna 1761 Pommeriin lähetettiin neljän komppanian eli 500 miehen komennuskunta Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentistä. Rykmentin seurakunta piti rippikirjaa Pommerin sodan komennuskunnasta 1761-1762, ja sen sivuilta löytyy rakuuna no 56 "Anders Grafberg". Monen nimen kohdalla merkittiin niin komennuskuntaan saapumisen kuin sieltä lähtemisen päivämäärä, mutta Antin kohdalla näitä ei syystä tai toisesta merkitty. Useimmat saapuivat loppuvuodesta 1761, esimerkiksi Janakkalan Kiipulan rakuuna no 58 "Zachris Gillberg" saapui 20/12 1761. Monen kohdalla merkittiin komennus päättyneeksi kesäkuussa 1762, esimerkiksi Hausjärven Turkhaudan toinen rakuuna no 55 "Juho Alrooth" päätti Pommerin komennuksensa 20/6 1762.

Kesäkuinen komennuksen loppuminen täsmäsi ajallisesti sen kanssa, että Ruotsin osalta Pommerin sota oli päättynyt Hampurin rauhaan 22/5 1762. Sen jälkeen joukot kotiutettiin vähitellen meren yli Suomeen. Antti Grafberg ei kuitenkaan koskaan päässyt kotiin asti, sillä UHRR:n vuoden 1763 katselmuksessa hänen kerrottiin kuolleen heinäkuun viimeisenä päivänä 1762 paikassa, jonka kirjoitetun asun saattaisi, ehkä, tulkita olevan "Hangeudd". Sodan jälkeen suomalaiset sotilaat kuljetettiin meren yli Hankoniemelle ja Helsinkiin. Menehtyikö Antti sotaretken rasituksiin, nälkään ja sairauteen Hankoniemellä, matkalla perheensä luokse? Hänen hevosensa sanottiin olevan tummanruskea, 7 vuotta vanha valakka, joka oli saatu Pommerissa, ja se jatkoi elämäänsä sotaratsuna Suomessa.

Antti-rakuunan elämän loppuvaiheista on tieto, mutta alkuvaiheista sukuharrastaja ei ole päässyt vielä perille. Jälkikasvusta harrastaja arvelee, että rakuunan neljästä (tiedetystä) pojasta isän kaima Antti Antinpoika päätyi aikamiehenä Janakkalan Uhkoilaan seppä Utterin vävyksi. Arvelu on vasta arvelua, joka nojautuu merkintään syntymäpäivästä ja -paikasta Janakkalan rippikirjassa, ne kun ovat samat kuin rakuuna Grafbergin pojalla. Ehkä joskus löytyy vahvempaa todistetta asiasta.

mmä

Lähteet:
UHRR:n seurakunnan rippikirja Pommerin komennuskunnalle 1761-1762 (Digitaaliarkisto)
UHRR:n Luetteloita 1762-1763 (Vakinaiset) (SSHY:n jäsenille)
Vesa Hänninen: Kun esi-isä Pommerin sotaan lähti ... (Salon Seudun Sukututkijat)

Kronoskaf-sivusto, joka on Seitsemän vuoden sotaan keskittyvä vapaa, Wikipedian kaltainen tietosanakirja (englanninkielinen). Sen Ruotsin armeijaa koskevaa osuutta on täydennetty viimeisen viikon aikana. Luettu esim.:
       Ruotsin armeija
       1761 - Ruotsin kamppanja Pommerissa - Talvi
       Uudenmaan ja Hämeen rakuunat

Rakuuna Antti Grafbergin sotilasura (osa 1/2)

Nuori mies Antti Sakariaanpoika ilmestyy Hausjärvelle Turkhaudan kylään kesäkuussa 1747. Syy on ilmeinen. Ruotu 56 Noukkalan rusthollissa on ollut ilman rakuunaa vuodesta 1744 lähtien, ja Antti värvätään tehtävään. 

UHRR:n univormu vuosimallia 1779 (kuva vuodelta 1783).
Upseeri vasemmalla, rakuuna oikealla. (CC-PD)

Wikipedian mukaan rakuuna on sotilas, joka taistelee jalan, mutta liikkuu ratsain.  Noukkalan ruodun 56 tehtävänä on varustaa rakuuna Uudenmaan ja Hämeen ratsuväkirykmentin (UHRR) everstiluutnantin komppaniaan. Kolmas päivä kesäkuuta vuonna  1747 ruodun uudeksi rakuunaksi hyväksytään Antti (Anders) Sakariaanpoika ja tiedot kirjataan värväysluetteloon: 20-vuotias, naimaton, syntynyt Janakkalan pitäjässä ja Konttilan kylässä. Kovinkaan usein ei värvätyn syntymäpaikkaa kerrottu sotilasrullissa kylän tarkkuudella, mutta Antin kohdalla niin tehtiin. Sopivaa Janakkalassa syntynyttä Antti Sakariaanpoikaa ei ole kuitenkaan sukuharrastajan silmiin sattunut, mutta sen verran Janakkalan rippikirjat paljastavat, että Konttilan Paavolassa oli vuoden 1747 tienoilla renkinä Antti Sakariaanpoika, joka sitten lähti sieltä Turkhaudalle, eli samasta Antista on varmaan kysymys.

Värvätty rakuuna asettuu Noukkalaan ja löytää uudelta asuinpaikaltaan muutakin kuin sotilaan työt: Hausjärven seurakunnan vihittyjen luettelo tietää kertoa, että uudenvuodenpäivänä 1749 Turkhaudalla vihitään muuan rakuuna Grafberg ja leski Liisa Matintytär.

Ruotusotilaat osallistuvat joukkojen tarkastuksiin ja katselmuksiin säännöllisesti. Avioliiton solmimista seuraavana vuonna 1750 UHRR:n everstiluutnantin komppanian katselmuksessa kerrotaan ruodun 56 rakuunasta, että hän on nimeltään Anders Grafberg, palvellut 3 vuotta, iältään 24-vuotias ja naimisissa eikä taida mitään käsityöammattia. Anttimme on siis värväyksen jälkeen saanut sotilasnimen Grafberg ja mennyt naimisiin.

Hausjärven seurakunnan rippikirjoja on tallella vasta vuodesta 1771 eteenpäin, joten rakuunan perheen varhaisia vaiheita ei pääse tarkastelemaan rippikirjoista. Syntyneitten luetteloita löytyy vuosilta 1723-1741 ja jälleen vuodesta 1754 alkaen, ja ne tietävät kertoa, että rakuuna Antille ja hänen Liisa-vaimolleen syntyi ainakin neljä poikaa: Eerikki vuonna 1754, Simo 1756, Antti 1758 ja Juho 1761. On hyvin mahdollista, että perheeseen syntyi lapsia jo ennen vuotta 1754, koska avioliitto solmittiin 1749.

Antti-rakuunan myöhemmistä vaiheista lisää seuraavassa kirjoituksessa.

mmä


Lähteet:
Hausjärven seurakunnan vihittyjen ja syntyneitten luettelot.
UHRR everstiluutnantin komppanian värväysluettelo vuonna 1747 ja katselmus vuonna 1750.

Pikkuilmoituksia Janakkalasta huhtikuussa 1919

Tällä kertaa sukuharrastaja selaili Suomen lehtiä sadan vuoden takaa etsien pikkuilmoituksia tai -uutisia Janakkalasta vuoden 1919 huhtikuun parilta viimeiseltä viikolta.

Alkuun kuitenkin vapun kunniaksi mainos Lahdesta vuodelta 1914 (Iloinen Vappu 1914).

Janakkalan elintarvikelautakunta jakaa siemenperunoita Leppäkosken asemalla keskiviikkona 30.4. niille, jotka ovat tilauksensa aikaisemmin jättäneet. (Hämetär 29.4.)

Janakkalan N. N. Kr. yhdistys tarjoaa Janakkalan pitäjän Hyvikkälän Kirkkoportissa pidettävällä urakkahuutokaupalla rakennettavaksi yhdistyksen lastenkodin päärakennuksen yhdistyksen toimittamista rakennusaineista. (Hämetär 24.4.)

Koska vesikauhutapauksia on edelleen todettu Etelä-Hämeessä, moni pitäjä on julistettu vesikauhun saastuttamaksi 3. maaliskuuta, ja se on edelleen voimassa kesäkuun 1. päivään saakka 1919. Näitä pitäjiä ovat muiden muassa Janakkala, Hausjärvi, Loppi, Renko, Kärkölä, Hollola, Sääksmäki, Hämeenlinnan maaseurakunta sekä Hämeenlinnan ja Lahden kaupungit. (Lahti 27.4. ja muut lehdet)

Kihlauksensa purkamisesta ilmoittavat Ulla Kanerva Janakkalasta ja Yrjö Nyberg Hausjärveltä. (Uusi Suomi 17.4.)

Leski laittaa lehteen kuolinilmoituksen, jossa ilmoittaa katkeralla kaiholla, että hänen miehensä ammuttiin Janakkalassa 28.4.1918 ja että hänen 15-vuotias tyttärensä isää surren myös kuoli. (Suomen Sosialidemokraatti 24.4.)

V. Löyttyniemi myy 2 työhevosta Janakkalassa Saloisten kylässä. Mallinkaisten Harjun tilalla myydään huutokaupalla hevosia, lehmiä, lampaita, rekiä, rattaita, pelto- ja ajokaluja. (Hämeen Sanomat 24.4.1919)

Polkupyörän korjaaja, mieluummin sellainen joka kykenee sorvaamaan, saa pitempiaikaisen työpaikan talon ruuassa tai ilman Janakkalan Turengissa Polkupyörä- Vesijohto- kenkitys- ja työkaluliikkeessä. (HäS 24.4.)

Vanantaan kartanossa Janakkalassa saa 2:si maanviljelykseen tottunutta pieniperheellistä miestä renkin taikka päivämiehen paikan. (HäS 17.4.)

Janakkalan kunnan sairaalaan Turenkiin otetaan harjoittelijaksi 6 kuukauden ajaksi sairaanhoitajaksi aikova, saaden vapaan asunnon ja ruuan. Harjoittelijan on otettava osaa kaikkiin sairaalassa löytyviin tehtäviin. (HäS 17.4.)

Seppä Utterin vävy

Säntillisyys ja huolellisuus palkitaan joskus. Sukuharrastaja yritti muutama vuosi sitten tutkia erään Antti Antinpojan varhaisvaiheita ilman sanottavaa menestystä. Harrastajalle selvisi hiljattain, että häneltä on jäänyt täysin huomaamatta yksi tärkeä merkintä Janakkalan rippikirjassa.

Mutta aletaanpa alusta. Lähes viisi vuotta sitten sukuharrastaja kirjoitti Rikiinasta, joka oli torpan tyttö Janakkalasta Rehakan kylästä, ja esitteli Rikiinan vanhemmat: äiti Maija oli alkujaan seppä Kustaa Utterin tytär Uhkoilan kylästä, mutta isä Antista ei ollut muuta tietoa kuin että hän oli ilmestynyt Uhkoilan Seppälään rengiksi ja että jonkin ajan kuluttua siitä hänet vihittiin Maijan kanssa. Antti Antinpojan kohdalle merkittiin rippikirjaan silloin ja myöhemminkin hänen syntymävuotensa, mutta ei päivää eikä paikkaa.

Sukuharrastaja seurasi rippikirjoista Antin vaiheet Uhkoilan Seppälästä aina hänen elämänsä loppuun saakka. Antin ja Maijan kasvava perhe muutti muutaman vuoden kuluttua Rehakan kylään ja alkoi asuttaa Huhtapellon torppaa. Torppari Antti Antinpoika kuoli siellä melkein 40 vuotta myöhemmin 70 vuoden iässä.

Jostain kumman syystä harrastajalta jäi täysin huomaamatta, että Antin elämän viimeisen vuosikymmenen aikana rippikirjaan ilmestyi yllättäen sekä hänen syntymäpäivänsä että syntymäpaikka Hausjärvi. Hausjärven kastettujen luettelosta selviää, että tosiaan tuona päivänä Hausjärvellä syntyi Antti Antinpoika. On mahdollista, että Janakkalan rippikirjan tietoihin on pujahtanut virhe, mutta jos oletetaan, että syntymätieto on oikein, Antin vanhemmat ovat löydettävissä.

Turkhaudan pohjoisrajalla virtaa Puujoki matkalla Kernaalanjärveen ja Pohjanlahteen.

Hausjärvellä Turkhaudan kylässä syntyi 1758 poikalapsi rakuuna Antti Grafbergille ja hänen vaimolleen Liisa Matintyttärelle. Poika oli perheen kolmas, ja tuon syntymäpäivän perusteella sukuharrastaja ajattelee, että juuri hän päätyi sitten aikuiseksi kasvaneena Janakkalassa Uhkoilaan sepän vävyksi. Siihen pitää kuitenkin suhtautua varauksella,  sillä Hausjärven rippikirjoja on tallella vasta vuodesta 1771, joten aukotonta ketjua syntymästä Janakkalaan ilmestymiseen ei kirkonkirjoista voi jäjittää.

Etsintä siis jatkuu, josko löytyisi rippikirjojen puuttuessa muita lähteitä Antti Antinpojan  (1758-1829) juurien varmistamiseksi, mutta toistaiseksi (varauksella - ja kunnes toisin todistetaan!) sukuharrastaja pitää häntä rakuuna Antti Grafbergin poikana.

Lähteet: Hausjärven ja Janakkalan seurakuntien kirkon kirjat

mmä

Leikkeitä Hämeen lehdistä maaliskuulta 1919

Sukuharrastaja tai ainakin harrastajan blogi on nukkunut talvihorrosta pitkälle toista vuotta, mutta nyt kevätaurinko on alkanut herätellä Oton ja Iidan sukua uusiin juttuihin. Tätä edeltävästä kirjoituksesta piti alkaman uusi aika, jolloin kuukausittain selailtaisiin sata vuotta vanhoja Hämeen lehtiä, vaan eipä sitten alkanutkaan. Sukuharrastus on kuitenkin jatkunut, jopa matkoilla vähän kauemmas, mutta siitä toisella kertaa. 

Aloitetaan nyt luvatuilla lehdillä. Harrastaja selaili 28.-29.3.1919 ilmestyneitä lehtiä ja poimi sieltä seuraavanlaisia paikallisia ja yleisiä uutisia, joissa numero toisensa jälkeen näkyi vielä kaikuja sisällissodasta, elintarvikepulasta sekä Virossa käytävästä sodasta, Suomen ja maailman politiikkaa unohtamatta.

Hämeen Sanomissa seurattiin joka numerossa Viron itsenäisyystaistelun vaiheita. Alkuvuodesta oli rekrytoitu suomalaisia vapaaehtoisia Viroa auttamaan, nyt uutisoitiin, että Tanskasta oli lähtenyt 300 vapaaehtoisen joukko Suomeen, josta he siirtyisivät Tallinnaan. Lehdessä mainittiin kuuden suomalaisen haavoittuneen Virossa, heidän joukossaan Matti Hirvelä Hauholta, Evert Zetterman Sääksmäeltä ja Lauri Ajo Toijalasta.

Lahdessa vesikauhuinen koira puri kolmea ihmistä, ja seuraavana päivänä he matkustivat Helsinkiin Pasteur-laitokseen, arvatenkin saadakseen Louis Pasteurin kehittämän rabies-rokotuksen. (Hämeen Sanomat & Hämeen Kansa) [Netistä löytyy tieto, että mainittu laitos perustettiin vuonna 1916, mitä ennen suomalaiset vesikauhuisen eläimen puremaksi joutuneet vietiin Pietariin ja sitä ennen Berliiniin ja Pariisiin asti.]

Impilahtelainen maanviljelijä M. V. Hodijeff etsi ilmoituksella perheetöntä pehtoria: "Työhön osaa-ottava ammattikykyinen hämäläinen maanviljelyspehtoori saa paikan panemaan kuntoon keskikokoista maanviljelystilaa Raja-Karjalassa. Pehtoorin on itse otettava osaa työhön sekä osattava oikein johtaa työväkeä. Mieluummin perheetön..." (Hämeen Sanomat)

Eri lehdissä julkaistiin vielä vuoden 1919 puolella kuolinilmoituksia sisällissodassa kuolleista. Ehkä joidenkin kohtalo selvisi vasta kuukausien kuluttua sodan päättymisestä. Yksi ilmoituksista oli Hämeen Kansassa, äiti ja sisko surivat 23-vuotiaana kuollutta Osk. Nikolaita, joka oli ammuttu 4.5.1918 Hämeenlinnan vankileirillä.

Maanvuokr. liiton sihteeri Kaarlo Harvala Helsingista ilmoitti torppareille ja mäkitupalaisille antavansa neuvoja ja ohjeita vuokratilain lunastamisessa ja kaikissa vuokra-asioissa kirjeellisesti, palkkiota vastaan. (Hämeen Kansa)

Helsingin suomalaisten kansakoulujen hiihtokilpailut 27.2.1915

Hausjärven Arolammin kansakoululaisten hiihtokilpailuissa olivat lajeina hiihto-, mäenlasku- ja potkukelkkakilpailu. (Riihimäen Sanomat) 

Riihimäen Sanomat uutisoi kuntakokouksesta, jossa oli päätetty laittaa sähkövalaistus Riihimäelle eli seuraavana kesänä kylän kadut saisivat 150 sähkölamppua. "Tämä onkin hyvin tarpeellinen toimenpide pimeällä paikkakunnallamme." Tuohon aikaan Riihimäki oli Hausjärveen kuuluva taajaväkinen yhdyskunta, jolla oli oma kuntakokous. Kokous päätti kantaa 50 penniä veroäyriä jokaiselta asukkaalta yhdyskunnan kuluihin.

Riihimäen Pakkotyölaitos etsi palvelukseensa tottunutta pesijätärtä "sairaalaan valvomaan vaatteiden pesijänä toimivien vankien työtä ja on hänen itsensä myös otettava osaa työhön. Palkkaa on toimesta 100 mk. työstä sekä vapaa ruoka ja asunto." (Riihimäen Sanomat) [Sisällissodan jälkeen toimi Riihimäellä varuskunnan alueella vankileiri, joka lakkautettiin lokakuussa 1918. Sen korvasi pakkotyölaitos, joka puolestaan lakkautettiin 1921. (Wikipedia)]

Lähteet:
Hämeen Kansa 28.3.1919 (lehti alkoi ilmestyä 10.1.1919)
Hämeen Sanomat 28.3.1919 (lehti alkoi ilmestyä v. 1878)
Riihimäen Sanomat 29.3.1919 (lehti alkoi ilmestyä 11.7.1914 ja oli Riihimäen 
          ja Hyvinkään seutujen paikallislehti)
Kuva: Suomen Urheilulehti 4.3.1915 (Hiihtonumero 2015)

Onnea Suomi! - Hämeen Sanomat itsenäisyysäänestyksestä 1917

Tämän vuoden helmikuussa Digi-Kansalliskirjasto avasi digitoidut sanoma- ja aikakauslehdet kaikille luettavaksi vuoteen 1920 asti, kun aikaisemmin niitä oli ollut katsottavissa vain vuoden 1910 loppuun. Sukuharrastaja ryhtyy selailemaan kuukausittain vanhoja lehtijuttuja 100 vuoden takaa, lähinnä Hämeestä ja omiin sukujuuriinsa liittyvistä pitäjistä, mutta miksei yleisemminkin.

Suomen ensimmäinen lippu keväällä 1918 (Wikipedia)

Lauantaina joulukuun 8. päivänä 1917 uutisoi Hämeen Sanomat no 123 Suomen itsenäisyyden julistuksesta seuraavasti:

Suomen itsenäisyys ja sen tunnustaminen 

Eduskunta hyväksynyt riippumattoman tasavallan periaatteen ja hallituksen toimenpiteet valtiollisen itsenäisyyden tunnustetuksi saattamiseksi. 

Eduskunnan torstaisessa [6.12.] täysi-istunnossa luki puhemies eduskunnan kaikkien porvarillisten ryhmäin puheenjohtajain allekirjoittaman, hänelle lähetyn seuraavan kirjelmän: 

Sen johdosta, että hallitus on tehnyt eduskunnalle esityksen uudeksi hallitusmuodoksi, jota on rakennettu sille pohjalle, että Suomi on riippumaton tasavalta, eduskunta korkeimman valtiovallan haltijana päättää puolestaan hyväksyä tämän periaatteen ja hyväksyä myös, että hallitus, saattaakseen Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustetuksi, ryhtyy niihin toimenpiteisiin, jotka hallitus on sitä varten tarpeellisiksi ilmoittanut.

Edelleen lehti kirjoittaa Kullervo Mannerin (sd) vastaehdotuksesta, jonka mukaan Suomen riippumattomuudesta on sovittava yhdessä Venäjän kanssa solmittavalla sopimuksella. Sopimusehdotuksen tekisi neuvottelukunta, jossa olisi yhtä monta Suomen ja Venäjän edustajaa. Ehdotus olisi alistettava kummankin valtion valtioelinten hyväksyttäväksi. Lehti jatkaa:

Tämän jälkeen toimitettiin äänestys tehdyistä ehdotuksista. 100 äänellä 88 ääntä vastaan teki eduskunta edellisen ehdotuksen mukaisen päätöksen. Tätä päätöstä vastaan panivat sos. dem. ryhmän edustajat Salin, Walpas-Hänninen, Häkkinen, y.m. vastalauseen.

Samoihin aikoihin itsenäisyyden kanssa Suomi sai ensimmäisen oman lippunsa eli yllä olevan punakeltaisen leijonalipun, jota käytettiin uuden maan lippuna tammikuusta toukokuuhun 1918.

Itsenäiseksi julistautuneessa Suomessa oli ankara elintarvikepula. Maailmansodan takia rahtilaivoja ei saapunut Suomen satamiin eikä Euroopasta ollut apua odotettavissa. Venäjän olot olivat pitkään olleet myllerryksissä niin vallankumousten kuin sodankin takia, joten viljakuljetuksia oli sieltäkin tullut harvakseltaan. Pula näkyi myös 8.12.1917 Hämeen Sanomien uutisissa ja ilmoituksissa:

"H[ämeen]:linnan elintarvelautakunta on päättänyt ottaa lihan jakelun kaupungissa huostaansa. --- Kaupungissa on lihapula viime aikoina ollut varsin tuntuva."

Hämeenlinnan maalaiskunnan kuntakokouksessa seuraavana päivänä "Esitetään kunnan työttömien vaatimus saada kunnalta hätäaputöitä".

Vanajan kunnan kuntakokouksessa "työväestön taholta tulleen vaatimuksen johdosta päätetään mahdollisista toimenpiteistä hätäaputöiden järjestämiseksi."

"--- huutokaupalla myydään Tammelan Meijeri O. Y. navetasta ruuan puutteen takia 67 sikaa".

"Olisiko yhtään niin varakasta ihmistä, joka voisi auttaa KÖYHÄÄ LESKEÄ pienellä rahalahjalla nimim. "köyhä leski." Lopen postitoimisto."

Kaksi vuotta sitten kirjoitin Suomen itsenäisyydestä näin.

Mikä ihmeen - paimen?

Aina välillä sukuharrastaja huomaa rippikirjoissa henkilöitä, joiden ammattina on paimen. Eivätkä he ole perheen lapsia, jotka on lähetetty metsään karjaa paimentamaan, vaan aikuisia miehiä, jotka ansaitsivat sillä elannon itselleen ja perheelleen.

Paimenen työ oli 1790-luvulla tällaista Etelä-Hämeessä Lopella:

"Paimentamisesta huolehtii kylän koosta riippuen yksi tai kaksi vakinaista paimenta. He saavat maksuna kaksi kappaa [= 11 litraa] ruista jokaisesta suuresta naudasta ja puoli kappaa [= 2,75 litraa] jokaisesta nuoresta hiehosta. Lampaista ja vuohista ei makseta etukäteen, vaan paimenet saavat paimentamisen loputtua halunsa mukaan jonkin verran villaa ja pässin nahkoja. Paimen saa elantonsa kustakin kylästä; se, joka antaa ruokaa, avustaa muutenkin paimenta. Aamuisin paimen antaa merkin pukinsarveen puhaltamalla paikasta, jonne haluaa kerättävän karjan, joka sitten ajetaan kaikkialta kylän kauimmaiseen päähän. Tavallisesti paimen johtaa joukkojaan tiukasti, kovasti metelöiden ja huutaen, osin peloitellakseen petoeläimiä, osin herättääkseen pelkoa karjassa, jotta se olisi kuuliaista ja pysyisi koossa. Tällöin on paljon helpompaa pysyttää ne poissa huonosti aidatuilta niityiltä tai kaskitilkuilta, joita sattumoisin osuu lehmien tielle. Tästä metelistä huolimatta tuskin kuluu ainoatakaan vuotta ilman susien lampaille ja vuohille aiheuttamia menetyksiä." 

"Elikot kärsivät paljon tällaisesta paimentamisesta, erityisesti lampaat, jotka alituisella surkeallla määkimisellään ilmaisevat tyytymättömyyttään niiden kannalta luonnotonta laidunnustapaa vastaan. Maidontuotanto on paljon suurempi niillä harvoilla, jotka antavat eläintensä laiduntaa oman luontonsa mukaisesti ilman ankaran paimenen pakotusta."

Näin kirjoitti vuonna 1800 Magnus Wilh. von Törne, joka oli silloinen Kormun kartanon herra Lopella. Hän oli asettunut kartanoon asumaan 1790 velipuolen Olof von Törnen omistaessa sitä ja tämän kuoltua 1794 tuli itse kartanon isännäksi. Hän kirjoitti Suomen Talousseuralle kirjasen Kuvaus Lopen pitäjästä (1790-1799). Lopen kunta julkaisi sen 1990 Heikki Wuorenrinteen suomentamana. Hänen käsialaansa ovat myös kirjasen monet selitykset.

Kuva: Pekka Halonen: Lehmiä Väisälänmäellä (1918) (Wikimedia)

AIKAISEMMIN:
      Mikä ihmeen - lampuoti?
      Mikä ihmeen - muonamies?
      Mikä ihmeen - ruotusotilas?
      Mikä ihmeen - pitäjänkäsityöläinen?

Vuodenvaihteen sääennustuksia

Vuosi vaihtuu tänä yönä. Pitäisikö sukuharrastajan tehdä uuden vuoden lupaus säännöllisemmästä blogiin kirjoittamisesta alkavana vuonna?

Joulu ja uusi vuosi ovat parahultaista aikaa ennustella ensi kesän säitä. Millaista onkaan ollut viime päivinä? Siitä voi lukea tulevan suven säitä ja satoja.

• Joulun aikainen yksi kirkas päivä merkitsee heti, että juhannuksen aikana on yhdeksän poutapäivää yhteen jaksoon. 

• Jos joulupäivänä paistaa aurinko edes niin kauan kuin mitä hevoselta menee aikaa, kun se ympäri kääntyy, niin tulee hyvä viljavuosi. 

• Jos metsä puhdistui lumesta kolmea vuorokautta ennen uudenvuodenpäivää, niin se oli merkkinä hyvästä sadosta kaikissa viljoissa. 

• Millaista säätä ja ilmaa joulupäivänä, niin sellaista tammikuulla, millainen tapanina, sellainen helmikuulla ja niin edelleen. (Tästä voisi päätellä, että millainen sää uudenvuoden aattona, sellainen heinäkuussa; millainen uudenvuodenpäivänä, sellainen elokuussa.) 

• Mikä ilma uunna vuonna, sitä sää juhanina. 

• Jos uudenvuodenpäivänä aurinko edes pilkahdellen näkyy, tulee hyvä marjavuosi. 

• Loppiaiseen mennessä on puolet talven lumista satanut. 

• Jos uulevvuoden päivänä on mettä lumiin, nin tulie tautiiv vuos.

• Kyllä tammikuun tasaset ilmat maaliskuussa maksetaan.

Lähteet: 
Topias Leivo: Poimintoja vanhankansan merkkipäivistä. Teoksessa Auttoisten 
                tarinat. (1988)
Topias Kilpi: Sääennustuksia. Samassa teoksessa. (kaksi viimeistä ennustusta)

Pitäjänräätäli Kustaa Nyman

Käsityöläisammatit saattoivat periytyä isältä pojalle. Ehkä myös isoisältä pojanpojalle. Tai veljeltä toiselle? Kustaa Kallenpojan isoisä, Yrjö Yrjönpoika (s. 1742), oli seppänä Lopella, ennen kuin muutti Janakkalaan torppariksi, ja tämä taas oli sepän poika. Eipä siis ihme, että Kustaan äiti Riitta Tiina Yrjöntytär (s. 1786) laittoi molemmat poikansa käsityöläisen oppiin, vaikka pojat olivat menettäneet isänsä jo pieninä.

Viime kirjoituksessa Kustaa Kallenpojan veli Juha lähti Janakkalasta räätälinoppiin Lopen Ourajoelle. Kun hänen oppipoika-aikansa oli viiden vuoden kuluttua ohi, hän ei ilmeisesti kuitenkaan ryhtynyt harjoittamaan käsityöläisammattia. Sen sijaan samalle pitäjänräätälille Johan Flinkenbergille tuli oppipojaksi Juhan nuorempi veli Kustaa. Silloin elettiin helmikuuta 1833, ja ikää pojalla oli 15 vuotta.

Kustaa Kallenpoika oli Flinkenbergillä lähes viisi vuotta. Sitten Kustaa palasi vuodeksi Janakkalaan ja viimeisteli räätälintaitojaan Napialassa pitäjänräätäli Wilhelm Nymanin luona. Miesten vaatteiden ompelutaidon lisäksi Kustaa sai oppimestariltaan muutakin: hänen palatessaan Ourajoelle hänellä oli sukunimenä Nyman. Vuosia myöhemmin veli-Juha otti saman sukunimen.

Kustaa Nyman räätälöi Flinkenbergin luona puoli vuosikymmentä. Hänestä tuli pitäjänräätäli, ja hän löysi emännäkseen Loviisa Eljaksentyttären Salonkylän Ali-Antinniemen torpasta. Pari vihittiin morsiamen kotona, tämä oli juhla-asussa, mikä mainittiin vihkitiedoissa, ja tavallisesti se merkitsi sitä, että morsian oli siveellinen eikä perheenlisäystä ollut vielä tulossa.

Esikoispoika ehti kuitenkin syntyä, ennen kuin pieni perhe muutti Topenon kylään. Siellä Kustaa työskenteli pitäjänräätälinä seitsemän vuotta, ennen kuin siirtyi toisenlaisiin töihin. Siitä lisää toisella kertaa.

Sukuharrastaja jää miettimään, miksi pitäjänräätäli halusi vaihtaa ammattia ja siirtyi teollisuuden palvelukseen. Oliko se taloudellisesti parempi vaihtoehto? Ja tulee sekin mieleen, miten kauan räätälit yleensä pystyivät jatkamaan ammattiaan. Se vaati hyvää näköä aikana, jolloin sähkövaloa ei ollut.

Kustaa Kallenpoika Nymanille (s. 1817) ja Loviisa Eljaksentyttärelle (s. 1824) syntyi Lopella viisi lasta: Aatu (s. 1846), Emma Riikka (s. 1848), Iita Syyne (s. 1851), Teuvo (s. 1853) ja Eetu (s. 1855).

Kuvassa Albert Ankerin (1831-1910) maalaus Kyläräätäli (Wikipedian sivulta).

mmä

Kuusi vuotta nuoremmaksi yhdessä päivässä

Tauon jälkeen sukuharrastaja on taas ottanut kynän kät... ei kun koneen näppeihinsä, ja tuloksena on uusi jakso Oton ja Iidan sukua. Tällä kertaa harrastaja ihmettelee, minne esiserkun ikävuosista yhtäkkiä hupenee seitsemän vuotta ja miten samassa rytinässä syntymäpaikkakin siirtyy peninkulman etelämmäksi toisen seurakunnan puolelle. Kas näin se kävi:

Juha Kallenpoika syntyi maaliskuussa vuonna 1814 Janakkalassa Sauvalan kylässä torpparin poikana. Hän oli juuri täyttänyt seitsemän vuotta, kun hänen isänsä kuoli vain 35-vuotiaana ja äiti jäi kolmen pienen lapsen yksinhuoltajaksi. Äiti koetti kuitenkin antaa vanhimmalle elossa olevalle lapselleen hyvät lähtökohdat elämälle: muutaman vuoden kuluttua Juha lähetettiin Lopen Ourajoelle pitäjänräätäli Johan Flinkenbergin oppipojaksi. 

Räätälin opissa kului reilut puoli vuosikymmentä, ja niiden jälkeen Juho muutti Ourajoelta ensin kirkonkylään ja sitten Pilpalaan. Vuodet vierivät, Juho vaihtoi talosta toiseen rengin töissä, eikä ole tietoa siitä, räätälöikö hän renkinä ollessaan vai uurastiko moninaisissa maatalon töissä. 

Kun kiertolaisen elämää oli kestänyt 15 vuotta, yhden muuton yhteydessä Juho Kallenpojan syntymäajaksi olikin merkitty tammikuu 1821 eli hän oli yhtäkkiä nuorentunut yli kuusi vuotta. Lisäksi hänen syntymäpaikakseen kirjoitettiin Sajaniemi Lopella Janakkalan Sauvalan sijasta. Oliko kyseessä edes sama mies vai kaksi eri Juho Kallenpoikaa?

Tarkempi rippikirjojen silmäily osoittaa, että yhdessä Juhan renkipaikassa oli Kalle Kustaa -niminen renki, joka oli syntynyt tammikuussa 1821 Sajaniemessä. Juhalla oli oma alkuperäinen syntymäaikansa siinä yläpuolella. Kun Juha muutti siitä sitten toiseen taloon, hänet oli merkitty syntyneeksi samana päivänä kuin Kalle Kustaa. Melko pian kumpikin meni tahoillaan naimisiin ja jatkoi elämäänsä päivälleen samanikäisinä ja samassa kylässä syntyneinä. Lopen synyneiden luettelosta löytyy Kalle Kustaa, mutta ei yhtään samoihin aikoihin syntynyttä Juha Kallenpoikaa.

Kun Juha 36 vuoden kypsässä iässä vei vihille Matleena Antintyttären (s. 1822), Pilpalan Hyrryn talon tyttären, hän oli virallisesti alle 30-vuotias loppilaissyntyinen mies. Vähän ennen naimisiin menoaan hän oli työssä Pilpalan sahalla ja hänelle ilmestyi sukunimeksi Nyman.

Sukua harrastavat oppivat olemaan valppaina seurakuntien rippikirjojen kanssa. Kun tietoja aikoinaan kopioitiin sivulta toiselle muuttojen yhteydessä, oli pelkästään inhimillistä, ja siksi mahdollista ja tavallistakin, että virheitä tuli. Siitä syystä saattoi syntymäpäivä tai -vuosi, etunimi tai isännimi, muuttua vuosien varrella. Useimmiten muutokset olivat varsin vähäisiä, mutta joskus ero oli tuntuva.

Kuva: Räätälin työhuone tuntemattoman taiteilijan kuvaamana (1780). (Google Art Project, Wikimedia)

mmä

Margaretan päivänä

Näin naistenviikolla Margaretan päivänä on paikallaan kertoa lisää Margareta Gustava Cavénista, joka oli syntynyt Lammilla 1798. Viime blogikirjoituksessa hän oli kapteeni Berndt Manecken rouvana Hämeenlinnassa 1840-luvulla.

Margareta oli menettänyt oman äitinsä ollessaan vain nelivuotias. Kun hän oli kahdeksantoista, hänen isänsä, Lammin nimismies Joonas Cavén, kuoli 1816, ja vain pari viikkoa myöhemmin menehtyi sairauteen myös äitipuoli, isän toinen vaimo Eeva Sofia Boucht. Rippikirjan mukaan perhe asui silloin Hakainperän tilalla Lammin Kataloisten kylässä.

Margareta asui sisaruksineen Hakainperässä vielä 1820-luvulla. Sitten hän muutti 1825 Hämeenlinnaan, missä hänet vihittiin joulukuussa Anders Wilhelm Ståhlbergin kanssa (s. 1786 rippikirjan mukaan). Tämä oli palvellut Ruotsin armeijassa luutnanttina ja muuttanut Ruotsista siinä 1818-1819 tienoilla, mutta sukuharrastaja ei ole selvittänyt, oliko hän syntynyt Suomessa vai Ruotsissa. Hämeenlinnassa hän työskenteli maanmittarina. Avioliitto päättyi miehen kuolemaan neljä vuotta myöhemmin ja jäi lapsettomaksi. 

Leskenä Margareta asui kaupungissa vuokralla, ja hänet merkittiin rippikirjaan vuokralla asuvien säätyläisleskien sivuille. Sattumoisin samalle sivulle kirjattiin leskiaserssorska Cygnaeus lapsineen, joista Uno Cygnaeus tuli myöhemmin tunnetuksi Suomen kansakoulun isänä.

Viisi vuotta kului, ja Margareta solmi uuden avioliitton toisen lesken, kapteeni Berndt Manecken, kanssa. Kapteenilla oli lapsia ensimmäisestäkin avioliitostaan, ja Margaretan kanssa heille syntyi seitsemän lasta, näistä yksi poika kuolleena ja kaksi menehtyi aivan pieninä (Berndt Alexander 1841-1841) ja Berndt Wilhelm (1842-1843). Aikuisiksi varttuivat Gustava Wilhelmina (s. 1835), Amalia Johanna Charlotta (s. 1836), Ida Aurora (1837) ja Carl Emil (s. 1845).

Kapteeni Manecken kuoltua ja nuorimman tyttären avioiduttua helsinkiläisen kauppiaan kanssa Margareta Cavén muutti niin ikään pääkaupunkiin. Hän kuoli leskikapteenskana 77 vuoden iässä Helsingissä, missä hän oli asunut tyttärensä Ida Auroran perheessä Korkeavuorenkadulla. 

Kuvassa K. I. Inhan valokuva Korkeavuorenkatu, joka on otettu noin vuonna 1908. (Suomen valokuvataiteen museo via Flickr.)

Lähteet: 
Helsingin kaupungin, Hämeenlinnan ja Lammin kirkonkirjat

api

Suvut hipaisevat toisiaan Hämeenlinnassa

Taavetti Tuomaanpoika muutti Vanajasta Hämeenlinnaan vuonna 1841 palveltuaan sitä ennen viitisen vuotta Vanajan Iso-Luolajan taloissa renkinä tai itsellisenä. Vaimonsa ja pienemmät lapsensa olivat kuolleet sairauksiin heti kohta Vanajaan tultua, kuten viime kirjoituksesta selvisi, ja Hämeenlinnaan muuttoon mennessä isommat lapset olivat kaikki jo muuttaneet omiin palveluspaikkoihinsa. 

Yksi Hämeenlinnan palveluspaikoista oli kapteeni Berndt Manecken talossa, jossa Taavetti työskenteli renkinä ainakin kaksi vuotta. Mitä Taavetti renkinä teki ei ole sukuharrastajan tiedossa, mutta puuta oli varmaan pilkottava paljon talven varalle. Manecken perhe asui kaupungissa omistamassaan talossa no 111, ja kapteenin lisäksi perheeseen kuului hänen rouvansa ja kolme tytärtä sekä Taavetin palvelusaikana perheeseen syntynyt poika.

Kapteeni Manecke (s. 1782) oli leskeksi jäätyään avioitunut uudelleen niin ikään lesken kanssa. Uusi rouva oli Margareta Gustava Cavén (s. 1798), jonka jo edesmennyt isä Joonas Cavén oli ollut Lammin nimismies ja äiti nimismiehen ensimmäinen vaimo Helena Katariina Brofeldt. Margareta oli heidän kuudes lapsensa.

Manecken talossa sukuharrastajan eri sukuhaarat hipaisivat toisiaan ja vähän enemmänkin kuin hipaisivat, asuivathan he pari vuotta samalla tontilla, vaikkakin varmasti eri tiloissa. Taavetti on harrastajan erään isänpuoleisen esiäidin veli, esieno siis, ja Margareta Cavén taas erään äidinpuoleisen esi-isän veljentytär, esiserkku siis.

Suvut ovat hipaisseet toisiaan myös Lammin Kurkijärvellä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.

mmä/api

Taavetin tie Janakkalasta Renkoon ja Vanajaan

Kun esi-äiti Leena löytyi Lopelta, löytyivät myös hänen vanhempansa ja sisaruksensa. Lapsista neljä syntyi Lopella ja neljä nuorempaa Janakkalassa Sauvalan Hyvälammin torpassa.

Leenan veli Taavetti Tuomaanpoika oli ensimmäinen Janakkalassa syntyneistä (s.1795). Poika varttui kotitorpassa ja oli vasta 14-vuotias, kun isä kuoli. Vanhemmat tyttäret lähtivät nuorina piikomaan ja menivät miehelään. Ehkä Taavetti pojista vanhimpana teki äitinsä kanssa taksvärkkiä, koska perhe jatkoi torpan pitoa vuosikausia isän kuoleman jälkeen. Alkuun oli renkejä töitä tekemässä, mutta kun nuoremmat veljet varttuivat, renkejä ei enää tarvittu.

Rengon Pyhän Jaakon kirkko 1400-luvulta

24-vuotiaana Taavetti kuulutettiin ja vihittiin Rengossa. Morsian oli Uusikylän (Nyby) Jussilan eli Hovilan talon 17-vuotias tytär Leena Manuntytär (s. 1802). Taavetti tuli Jussilaan vävyksi, mutta ennen pitkää hänestä tuli isäntä, kun Leenan isä, vanhaisäntä Manu Manunpoika, vetäytyi syytingille. 

Viisitoista vuotta asuttiin Jussilan tilaa, perhe kasvoi seitsemällä lapsella. Sitten taloon tuli uusi isäntäväki. Sukuharrastaja ei ole selvittänyt syytä Taavetin ja Leenan perheen lähtöön, mutta he muuttivat lokakuussa 1835 Vanajaan Iso-Luolajaan. Taavetista tuli lampuoti Nikkilän taloon, jonka omisti leskirouva Muren Hämeenlinnasta.

Nikkilässä perhettä kohtasi valtava murhe heti seuraavava vuonna, ja puolet perheenjäsenistä peitettiin kirkkomaan multiin. Ensin menehtyi nuorin lapsista, Antti (1834-1836), tuntemattomaan sairauteen elokuussa. Kuukautta myöhemmin äiti Leena kuoli punatautiin. Seuraavassa kuussa tuoni vei kaksi lasta lisää, Kustaavan (1829-1836) ja Marian (1832-1836). Isä Taavetti ja neljä vanhinta lasta selvisivät jatkamaan elämäänsä.

Mahtoiko Taavetti koskaan toipua menetyksistään? Naimisiin hän ei mennyt toista kertaa ja loppuelämänsä hän työskenteli renkinä tai itsellisenä eri palveluspaikoissa, ensin viisi vuotta Vanajan Iso-Luolajan taloissa, kun lapsia oli vielä hänen kanssaan, ja sitten pitkään Hämeenlinnan kaupungissa eri porvarien ja erään kapteenin palveluksessa. Sukuharrastaja palaa hänen hämeenlinnalaisiin palveluspaikkoihinsa myöhemmin.

Taavetti Tuomaanpoika kuoli Hämeenlinnassa 1857 vanhuuden heikkouteen. Hänet merkittiin naimattomaksi kuolleiden luettelossa.

Lähteet: Hämeenlinnan kaupunkiseurakunnan, Janakkalan, Rengon ja Vanajan kirkonkirjat.

mmä

Simaa ja työväen kävelyretki

Sukuharrastaja lueskeli aikansa kuluksi Hämeen Sanomien vappuaaton numeroa 110 vuoden takaa. Lehti ilmestyy yhä Hämeenlinnassa. Tästä linkistä pääsee katsomaan muitakin 30.4.1906 ilmestyneitä lehtiä, jotka Kansalliskirjasto on digitoinut.

Ilmoituksia

Vappuaattona mainostettiin - kuinkas muuten - simaa ja tippaleipiä. Erikseen olivat ilmoituksen laittaneet K. Wainikaisen Leipomo sekä A. M. Alénin kahvila, mikä lupasi simaa olevan useampaa lajia. Lisäksi pari simanvalmistajaa (Hugo Bastman ja C. O. Saxelin) ilmoitti, missä heidän juomiaan oli ostettavissa; mukana oli lista kauppiaista. (Klikkaa kuva isommaksi.)

Vuodenaikaan sopivasti K. G. Aholinin Jalkineliike mainosti kesäjalkineita, M. Willgren kevät- ja kesäkankaita, Ljuba Hambom naisten kesähattuja sekä Ida Andersson Kormun kartanosta Lopelta myi siemenkauraa.

Kesäasuntoja etsittiin jo silloin. 3 naishenkilöä halusi vuokrata kesäasunnon täysihoidolla. Joku muu etsi kalustettua kesä-huvilaa järven rannalta kauniilla paikalla, ei kovin kaukana rautatien asemalta.

Vappumenoja

Vappuhuveja ja muita menoja oli tiedossa vappupäivänä. Hämeenlinnan Raittiusseuran vappujuhla järjestettäisiin Kaupungin puistossa alkaen klo 4 j. pp. tai, jos ilma olisi epäsuotuisa, Raittiustalolla. -- Teatterisalissa taas olisi Helppotajuinen konsertti, jossa olisi kvartettilaulua ja soitettaisiin mm. Mozartin, Griegin ja Straussin sävellyksiä. -- Luth. evank. yhdistyksen rukoushuoneella järjestettäisiin perheiltama klo 6 i. p.

Työläisiä, niin naisia kuin miehiä, kehotettiin kokoontumaan vappuaamuna klo 10 e. pp. kaupungin torille, "josta järjestynäissä riveissä marssitaan puistoon. Työväen laulukirjat mukaan!" Toisaalla lehdessä mainittiin, ettei järjestymistä ammattikunnittain katsottu tarpeelliseksi, vaan järjestyttäisiin kaikki yhteen riviin, naiset kuitenkin etupäähän. Marssi-sana oli kaiketi liian latautunut, sillä rivi-ilmoituksessa toisaalla kerrottiin, että Hämeenlinnan Raittiusseura ottaisi osaa "Vapunpäivänä työväenjärjestön kävelyretkeen ja kokoontuu sen vuoksi klo 10 a. p. kaupungin torille".

Paikallisuutisia muualta läänistä

Hämeenlinnan mies Punaportista kaipasi Asikkalan miestä, jonka uskoi pettäneen häntä porsaskaupoissa. (Ilmoitus vasemmalla.)

Asikkalassa tehtiin karmea löytö, kun talollinen Juho Reinikkala oli hakemassa heiniä ja löysi metsastä vastasyntyneen lapsen ruumiin. Se oli ilmeisesti jätetty metsään jo edellisenä syksynä. Metsän eläimet olivat olleet paikalla, ja jäljellä oli tuskin muuta kuin luuranko. Lehden mukaan nimismies oli ryhtynyt tutkimaan asiaa.

Hausjärveltä taas kuului parempia uutisia. Työmiehet ilmoittivat kiitollisuudella, että heidän isäntänsä, Hausjärven Puujaan Sillantaustan uusi omistaja, oli lyhentänyt heidän työpäivänsä 11-tuntiseksi. Vuotta aikaisemmin oli entinen omistaja jo lyhentänyt päivää tunnilla, joten entisestä 13-tunnin päivästä oli nyt tullut 11-tuntinen.

Yhtenä asiana vappuaaton lehdessä olivat nimenmuutokset, mutta niitä kirjoituksia lienee syytä tarkastella vapun jälkeen.

Hyvää vappua ja kevättä!

Leena löytyi Lopelta

Sukuharrastaja on nukkunut talviunta sitten viime itsenäisyyspäivän, mutta nyt kevätaurinko on tehnyt tehtävänsä, ja blogiin alkaa ilmestyä taas verkkaisia elonmerkkejä. Kaikessa hiljaisuudessa harrastus on jatkunut ja jotain pitkään pimennossa ollutta löytynytkin.

Kolme vuotta sitten maaliskuussa Oton ja Iidan sukua -blogi oli puoli vuotta vanha, ja sen kunniaksi harrastaja listasi ensin kuusi blogiaikansa löytöä ja sitten perään kuusi ratkaisematonta arvoitusta. Yksi arvoituksista oli esiäidin Leena Tuomaantyttären alkuperä. 

Varhaisin havainto Leenasta oli hänen muuttonsa Janakkalasta Sääksmäelle vuonna 1809, kun hän muuttokirjan mukaan oli 26-vuotias, mutta samainen muuttokirja jättää mainitsematta sen, mistä Janakkalan kylästä ja talosta hän Sääksmäelle lähti. Hänet oli merkitty syntyneeksi vuonna 1783 Lopella, josta ei ole säilynyt kastettujen luetteloja 1775-1784 väliseltä ajalta.

Päivänä muutamana sukuharrastaja viimein tuli siihen tulokseen, ettei ihmettä tapahdu eikä Leenan vanhemmat putkahda mystisesti sukutauluun ilman raakaa työtä. Tai ainakin raakaa rippikirjojen selailua. Tuntui helpommalta aloittaa Janakkalasta kuin Lopelta, sillä muuttokirjan mukaan Leena oli käynyt rippikoulunsa Janakkalassa. Oliko hän tullut sinne piiaksi Lopelta ennen rippikoulua? Vai oliko hän muuttanut sinne lapsena vanhempiensa kanssa?

Mutta mistä olisi paras alkaa Janakkalan rippikirjojen selailu? Sääksmäellä avioiduttuaan Leena palasi perheensä kanssa Tyrvännön kautta Janakkalan Sauvalaan Valajärven torppariksi. Sitten perhe kiersi Hattulan kautta Janakkalan Hakoisiin Tarpisen tilan lampuodiksi. Miten he päätyivät juuri noihin paikkoihin, sillä Leenan mies Antti Juhonpoika oli Sääksmäeltä kotoisin? Oliko Leena muuttanut Sääksmäelle jostain Hakoisten tai Sauvalan tienoilta, oliko siellä ehkä vielä sukulaisia jäljellä? 

Janakkalan rippikirjojen selailu tuotti tulosta, löytyi Tuomaantyttäriä ja -poikia, myös Leena Tuomaantyttären sisaruksia. 

Kävi ilmi, että hänen vanhempansa ja sisaruksensa olivat muuttaneet Lopelta Janakkalaan Sauvalan Hyvälammin torppaan Leenan ollessa 13-vuotias. Toistaiseksi varhaisin merkintä Leenasta löytyy Lopen rippikirjasta 1786-1791, jossa Leena on Tuomas Antinpojan (s. 1762) ja Sohvi Antintyttären (s. 1760) perheen esikoinen Topenon kylän Tirrassa. 

Lopen vihkitietoja ei ole säilynyt vuosilta 1783-1784, joten hieman avoimeksi jää, oliko Tuomas Antinpoika Leenan isä, mutta koko lapsuutensa ajan hänet on merkitty perheen tyttäreksi ja isompana hän lähtee piikomaan käyttäen isännimeä Tuomaantytär. Niinpä ainakin toistaiseksi sukuharrastaja pitää Tuomas Antinpoikaa hänen isänään.

Kuvassa on Santa Pirjon kirkko eli Lopen vanha kirkko, jonka on arveltu rakennetun 1600-luvun loppupuolella. Se on kesäisin auki vierailijoille. (Kuva: Wikimedia)

mmä

Onnea Suomi, 98 v!

Sukuharrastaja yritti pikaisesti katsoa, miten Suomen itsenäisyysjulistus näkyi paikallisesti siellä, missä esivanhemmat asustivat. Mikäli hyllyyn kerääntyneitä muutamaa paikallishistoriaa, kylä- ja sukumuistelmakirjaa on uskominen, varsinainen eduskunnan päätös asiasta joulukuussa 1917 ei näkynyt mitenkään. Paikallislehdet ovat varmasti asiasta kirjoittaneet, mutta sen ajan lehtiä ei ole vielä vapaasti luettavissa Kansalliskirjaston digitaalisessa kirjastossa. Itsenäistymisen jälkinäytös, sisällissota, näkyi sen sijaan vahvasti Hämeen kaupungeissa ja maaseudulla.

Joulukuun 4. päivänä vuonna 1917 Suomen senaatti toi eduskunnan istuntoon ehdotuksen Suomen uudeksi hallitusmuodoksi. Esityksen alku on kuvassa (kuvaa klikkaamalla sen saa näkyviin suurempana), koko esitys allekirjoituksineen on luettavissa suomeksi ja ruotsiksi Kansallisarkiston digitaaliarkistossa.

Eduskunta käsitteli asiaa pari päivää myöhemmin 6.12.1917, ja senaatin esitykselle tehtiin vastaesitys, joka sekin oli itsenäistymisen kannalla, mutta sen mukaan asiasta tulisi sopia yhdessä Venäjän kanssa. Eduskunnan istunnon pöytäkirjaan vastaehdotus on kirjattu: "Suomen korkeimman valtiovallan haltijana lausuu Suomen eduskunta periaatteen, että Suomi on oleva riippumaton tasavalta. Tämä riippumattomuus on koettava toteuttaa sovinnollista tietä Venäjän kanssa aikaansaatavalla sopimuksella." Esitys jatkuu niillä toimenpiteillä, joilla tämä saavutettaisiin. (Wikipedia)

Porvarillisen senaatin esitys voitti eduskunnassa äänin 100-88.

Suomesta tuli eduskunnan päätöksellä itsenäinen 6.12.1917.

Onnea Suomi ja me suomalaiset!

Valetut talikynttilät

Taas on tullut se aika vuodesta, jolloin kynttilät kaivetaan esiin ja sytytetään valon ja tunnelman tuojaksi. Eipä ole sukuharrastaja tullut aikaisemmin ajatelleeksi, miten paljon työtä liittyi kynttilöiden valamiseen aikana, jolloin ei talvipimeillä ollut muita valonlähteitä kuin päreet ja kynttilät.

Albert Anker: Nuori äiti katsoo nukkuvaa lastaan
kynttilänvalossa (1875) - Wikimedia Commons

Laulajatar Naëmi Starck (o.s. Ingman) kertoo muistelmissaan, miten Padasjoen pappilassa valettiin syksyisin kynttilät ison pappilan koko vuoden tarpeisiin. Seuraavassa on lainauksia hänen kirjastaan Laulajattaren muistelmia (WSOY 1928) sivuilta 19-21:

"Tähdellisimpiä, joka syksy uusiutuvia tehtäviä oli kynttilöiden valaminen, joka toimitettiin sitten, kun karjaa oli teurastettu ja talvilihat suolattu. 

Harva nykyajan ihminen lienee täysin perillä siitä, mitä tarkoitetaan sanoilla "valaa kynttilöitä". Toisin minun lapsuudessani, jolloin valaistukseen kotioloissa käytettiin yksinomaan talikynttilöitä ja päreitä. Steariinikynttilät ja lamput olivat silloin vielä tuntematonta ylellisyyttä. 

Näin siinä meneteltiin: Teurastamisen jälkeen otettiin erilleen rasva lampaista, sulatettiin ja keitettiin suurissa muuripadoissa. Kaikki tämä kaadettiin sitten tilaviin korkeihin astioihin tahi tynnyreihin, niin että ne täyttyivät reunojaan myöten. Tätä ennen oli valkaisemattomasta, hienosta pumpulilangasta punottu n. s. sydämiä, jotka kiinnitettiin vartavasten valmistettuihin tikkuihin eli puikkoihin, tavallisesti 4 tai 5 kappaletta samaan tikkuun. 

Ja niin alkoi valaminen. 

Vuoronsa mukaan kastettiin tikut sydämineen astiaan, jossa oli sulatettua rasvaa. Tämän kastamisen tuli alussa tapahtua varovasti ja hitaasti, jotta rasva ehti tunkeutua sydänsyihin. Sen jälkeen asetettiin puikot jäähtymään poikittain kahden pitkän, noin puolen metrin etäisyydellä toisistaan koholla olevan riu'un varaan. Muutaman minuutin perästä kastettiin puikot uudelleen ja asetettiin taas jäähtymään ja niin meneteltiin, kunnes kynttilät saivat määrätyn paksuutensa. Tähän toimitukseen valittiin kylmin suoja - tavallisesti pesutuvan eteinen eli kota - jotta tali mahdollisimman pian jäähtyisi seuraavaa kastamista varten. Sillä aikaa kiehui uutta rasvaa pesutuvassa, josta sitä yhtenään kannettiin tynnyriin. Pitkien riukujen varassa oli sadoittain näitä puikkoja kynttilöineen - kysymyksessähän oli koko vuoden valaistustarpeiden valmistaminen."

"Huippukohdan muodosti haarakynttilöiden valaminen, kynttilöiden, joiden oli määrä koristaa joulupöytää. Silloin oli kodassa juhlahetki, sillä yksinomaan vain me lapset saimme kastella näitä kynttilöitä, jotka sitten vasta jouluna otettiin esille ja asetettiin kunniapaikoille saliin ja joulupöytään."  

"Padasjoella oleskelumme viimeisinä vuosina alettiin ottaa käytäntöön uudenaikaisempia rautapellistä valmistettuja muotteja, jotka täytettiin talilla. Tietenkin saatiin täten tasaisempia ja sirompia kynttilöitä sekä säästettiin aikaa ja työtä, mutta meistä lapsista olivat sittenkin vanhat valetut kynttilät jotakin toista, kauniimpia ja kirkkaammin loistavia. Vähitellen ilmestyivät sitten steariinikynttilät ja pienet lamput - valettujen talikynttilöiden tarina oli lopussa."