torstai 4. heinäkuuta 2013

Pälkäneen kolmoset

Pälkäneen kirkonkirjoja selaillessa sukuharrastajan silmät sattuivat  kolmosvauvoihin kastettujen luettelossa. Kaksosia on tullut vastaan ennen, mutta nämä olivat ensimmäiset kolmoset. Se on yhden bloggauksen väärti, vaikkeivät vauvat olekaan (tiettävästi) mitään sukua harrastajalle.

Tyttövauvat syntyivät 24. päivänä elokuuta 1721 Pälkäneen Ruokolan kylässä.  He saivat nimikseen Maria, Anna ja Beata. Kastettujen luettelo ei kerro talon nimeä eikä edes äitiä, mutta isän kerrotaan olleen räätäli Heikki. Rippikirjoja tuolta ajalta ei ole. Ruokolan kylän Maunulassa asui 15 vuotta myöhemmin muuan räätäli-Heikki perheineen, mutta oliko hän kolmosten isä, sitä ei sukuharrastaja osaa sanoa.


Kolmosvauvat jaksoivat elää melkein neljä kuukautta. Haudattujen luettelosta löytyy joulukuun 17. päivältä 1721 tieto, että kaikki kolme olivat kuolleet ja että heidät oli haudattu kirkon alle. Harrastajaa hämmästyttää, että he kaikki kolme yli päänsä jäivät henkiin syntymän jälkeen tuohon maailman aikaan ja niissä oloissa ja elivät sen muutaman kuukauden, ennen kuin menehtyivät.


Lampaan kolmoskaritsat Australiasta. (Kuva: En-Wikipedia)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti